-Hiekkaniemen asukkaille metsä on aina ollut merkityksellinen, Anneli Kuusinen-Laukkala toteaa kotipaikastaan. Hiekkaniemi sijaitsee Patajärven rannalla; toisella puolella on Tikkalan kylä. Hiekkaniemessä on asuttu syrjässä alueen muusta asutuksesta, kun tiekin valmistui vasta 1960-luvun loppupuolella.
Anneli sanoo, ettei kodin pihapiirissä edelleen seisovan vanhan talon alkuperästä ole tarkkaa selvyyttä. Se tiedetään, että Annelin suku muutti tilalle liki 150 vuotta sitten. Vuonna 1874 tilalle saapui aikansa uusperhe, kun Anna o.s. Kock ja Tobias muuttivat Annan tyttärenpojan Oskarin kanssa Hiekkaniemeen. Pieni perhe muutti Hiekkaniemeen Parkkopohjan Vähämäestä ja otti yhteiseksi sukunimekseen Hiekkaniemi ajan tavan mukaisesti.
Anna ja Tobias eivät saaneet yhteisiä lapsia. Anna oli jo Hiekkaniemeen muuttaessaan melko iäkäs, viisissäkymmenissä. Tobias oli Annaa selvästi nuorempi. Anneli on pohtinut, että Anna ja Tobias halusivat Oskarin mukaansa ehkä siksi, että Oskarin äidillä oli muistakin lapsia.
-Tobias oli Oskarin kummi ja ehkä he halusivat Oskarille erilaisen elämän kuin mitä tämä olisi mahdollisesti Vähämäessä saanut.
Sekin tiedetään, etteivät Anna, Tobias ja Oskari olleet Hiekkaniemen tilan ensimmäiset asukkaat, vaan asutusta oli ollut jo paljon aikaisemmin alueella olleessa savupirtissä. Uusi päärakennuskin oli ollut luultavasti jo parikymmentä vuotta.
-Vuonna 1874 Hiekkaniemessä oli jo useampi hehtaari peltoa, sauna, riihi, navetta. Toisaalta vuoden 1840 kartassa ei näy, että täällä olisi ollut asutusta. Selityksiä asiaan olen kuullut kaksi. Toisen mukaan kartanpiirtäjien saapuessa heidät juotettiin hyvin ja niissä olosuhteissa saattoi kartta jäädä Patajärven tältä puolen vajavaiseksi. Tänne oli tien puuttuessa vaikea kulkea. Keski-Suomen museon edustaja taas esitti, että alueella on pidetty sotilaiden leirejä Venäjän vallan aikana. Jos tässä on sijainnut sotilastalo, sitä ei ole välttämättä haluttu karttoihin merkitä.
Patajärven Hiekkaniemen puoli oli hakkaamatonta valtion metsää 1800-luvun puolivälissä. Tikkalan kyläkirjassa olevassa, vuoden 1937 kartassa puhutaan valtionpuistosta. Anneli kertoo, että Anna oli Jämsän nimismiehen sukua, mikä mahdollisesti vaikutti siihen, että Anna perheineen lähetettiin Hiekkaniemeen vartioimaan valtion tiluksia. Tobiaksesta tuli metsänvartija.
Vuonna 1859 oli annettu julistus, että kruunun puistot on jaettava hoitoalueisiin ja ne puolestaan taas vartio-osuuksiin. Vartio-osuuksille asetettiin metsävahti. Metsänvartija saattoi valvonnan lisäksi toimia laillisten metsätöiden työnjohtajana.
-Anna oli tomera ihminen sekä luku- ja kirjoitustaitoinen. Luku- ja kirjoitustaito oli edellytys metsänvartijana toimimiselle. Luulen, että Anna toi sivistyksen Jämsästä tullessaan ensin Vähämäkeen ja sittemmin Hiekkaniemeen. Sen lisäksi, että valtion mailta saatettiin kaataa puuta luvattomasti kaskeamista varten, metsissä harrastettiin myös salametsästystä. Valvonnan lisäksi metsänvartija oli valtion virkamies, joka maksoi metsästäjille heidän saalistamistaan, tapporahan alaisista villieläimistä. Metsästäjät toivat nahat näytille ja saivat korvauksensa. Valtion metsistä myytiin tarvepuuta esimerkiksi rakentamista varten ja tätä kaupantekoa metsänvartijat hoitivat myös.
Tobias ehti olla metsänvartijana parikymmentä vuotta.
-Hän oli myös yhteiskunnallisesti aktiivinen ja hänen nimensä löytyy muun muassa Tikkalan koulun perustamisasiakirjoista. Hän oli myös Korpilahden köyhäinhoitolautakunnan jäsen.
Oskari kasvoi ja meni aikanaan naimisiin Petäjäveden suunnalta tulleen vaimon kanssa. Pariskunta jäi tilalle asumaan ja peri ammattinsa kasvatti-isältään kuin myös yhteiskunnallisen aktiivisuuden.
-Oskarin velipuoli Eevert tuli Vähämäestä Tikkalaan kouluun ja koulukortteeriin Hiekkaniemeen. Oskarin veljistä Eevertistä ja Otosta tuli myös metsänvartijoita. Otto muutti Kyyjärvelle.
Oskarin vanhin poika Kalle, joka oli syntynyt vuonna 1894, meni naimisiin Selma Mäkisen kanssa vuonna 1917. Tila siirtyi Kallen hoitoon ja Oskari siirtyi asumaan naapuriin, rakentamaansa puustelliin. Oskari myös avioitui uudelleen, kun ensimmäinen vaimo oli menehtynyt. Metsänvartijuus siirtyi Oskarin mukana ja Hiekkaniemestä tuli maanviljelystila.
Annelilla on tallessa Oskarin päiväkirjoja, joissa kuvataan tarkkaan talon raha-asioita.
-Siellä on merkintöjä Oskarin rakennuttaman Tikkalan osuuskaupan rakentamisvaiheista. Oskari ei ehtinyt nähdä kaupan avautumista, kun hän kuoli vuonna 1921. Naapuritila jäi Oskarin leskelle ja talo on edelleen saman suvun hallussa, Anneli kertoo.
Kalle oli Annelin pappa.
-Kun pappa halusi eläköityä, tila siirtyi äidilleni ja edelleen minun omistukseeni 2000-luvun alussa.
Anneli muistelee, kuinka pappa saattoi soutaa Patajärven yli Tikkalaan kolmekin kertaa päivässä uutisia kuulemaan kylän naisilta. Kalle-pappa haki postin ja kävi kauppa-asioilla soutureissuillaan.
-Oskarin aikana talossa oli puhelin, mutta Kalle antoi sen pois talon naisväen vastustelusta huolimatta. Siinä meni 50 vuotta ennen kuin puhelin tuli taloon takaisin.
Anneli on syntynyt ja asunut vuoden vanhaksi Hiekkaniemen vanhassa talossa.
-Talon toisessa päässä oli tupa ja toisessa päässä mummon ja papan tilat. Siellä he asuivat talon päässä kuolemaansa saakka. Me muutimme tähän uudempaan rakennukseen.
Anneli sanoo, että metsäympäristö on ollut suvun jäsenille olennaista aina.
-Mehtäläisiä ollaan oltu. Metsä on tarjonnut lisätoimeentuloa vuosikymmenien ajan. Oma isäni oli talvisaikaan metsäyhtiöillä töissä. Yhteiskunnallinen aktiivisuus on ollut toinen piirre, joka on suvussa kulkenut. Kallesta lähtien suvun jäseniä on ollut muun muassa Korpilahden Osuuspankin ja Säästöpankin hallinnossa mukana.
Annelin lapsuudessa talossa oli korkeintaan viisi lypsävää.
-Maito kuljetettiin järven yli Laukkalan maitolaituriin. Kouluun kuljettiin myös järven yli suksilla tai veneellä. Välillä jäihin pudottiinkin tai jouduttiin ongelmiin myrskyssä soutaessa. Kouluaikana muutin kirkonkylälle ja sen jälkeen tie vei opiskelemaan muualle.
Anneli muistelee myös isoisänsä sisarta, Ameriikan Hildaa.
-Hän matkasi Suomeen Montrealista aina laivalla. Olen käynyt hänen haudallaan siellä.
Annelin puolison, Tapani Laukkalan kotitalo on Patajärven toisella puolella.
-Täällä kylällä suvut ovat sekoittuneet pitkiä aikoja, mutta omat sukujuureni ovat olleet muualta. Laukkalan suvun kanssa meni 150 vuotta rinnakkaista eloa ilman avioliittoja, vaikka yhden kerran se oli jo melko lähellä ennen minua, Anneli nauraa.
Palataanpa vielä Hiekkaniemen talon ja tilan perustamisen mysteeriin, johon Anneli toivoo saavansa jonkinlaista selvyyttä.
-Alueella on asunut ja vaikuttanut henkilö, jota on kutsuttu Hiekka-herraksi. Hänen isänsä oli Tikkalan talon poikia ja avioitui Laukkalan talon tyttären kanssa. Hiekka-herra on jopa saattanut rakennuttaa Hiekkaniemen ensimmäisen talon. Hän siirtyi myöhemmin Vihtalahteen ja lopulta Kehälään loppuelämäkseen asumaan.
Hiekka-herra lempinimen alkuperääkin on arvuuteltu; oliko nimellä jotain tekemistä Hiekkaniemen tilan kanssa vai oliko mies kenties vähän suurielkeisempi persoona. Kysymyksiin saattaa olla luvassa vastauksia.
-Hiekka-herran sukulainen otti yhteyttä ja hän on tulossa ensi kesänä käymään. Hän on tutkinut Hiekka-herran sukua. Toivon saavani lisävalaistusta Hiekkaniemen historiaan.
– Tähän hurahtaa aivan täysin, toteaa Eeva-Liisa Ikonen kaarrokevillapaitojen kutomisesta. Ikonen on mukana kansalaisopiston kaarrokevillapaitakurssilla, syksyn aikana hän on kutonut jo kolme villapaitaa.
– Pääsin eläkkeelle tänä vuonna, ja olen nyt aloittanut uusia harrastuksia. Kutonut olen aiemminkin, kurssille tulin, kun halusin herätellä kutomisharrastuksen muistin kätköistä, Ikonen kertoo.
– Tässä näkee työnsä tuloksen ja se tekee onnelliseksi. Villapaitoja on ihanaa antaa läheisille ihmisille, samalla antaa lämpöä rakkailleen. Se on hienoa, kun lapsenlapsetkin arvostavat villapaitoja, Ikonen toteaa.
Kansalaisopiston kaarrokevillapaitakurssilla on yhdeksän kurssilaista, toiset ovat neuloneet enemmän, toiset vähemmän.
– Korpilahdelle toivottiin kaarrokevillapaitakurssia ja kansalaisopisto vastasi toiveeseen, kurssin opettaja Tuija Karvonen kertoo.
– Pidän vastaavaa kurssia myös kaupungissa. Täällä Korpilahdella kokoonnumme kerran kuussa, kuukauden viimeisenä keskiviikkona. Väliajat voi kutoa kotona ja täällä minä sitten yritän neuvoa ja opastaa työssä eteenpäin, Karvonen sanoo ja kertoo, että kurssi jatkuu kevätlukukaudella.
– En tiedä, montako villapaitaa kurssilaiset ehtivät kutoa kurssin aikana, kun nyt jo joillakin on monta paitaa valmiina, Karvonen naurahtaa.
Marja-Leena Tuomi ja Tarja Lehtinen ovat molemmat kutoneet paljon, Marja-Leena Tuomi kaarrokevillapaitojakin.
– Olen opetellut tekemään näitä itsekseni, täältä tulin hakemaan lisäoppia. Kun tehdään porukassa, näkee, mitä muut tekevät ja samalla oppii uutta, Marja-Leena Tuomi toteaa.
Tarja Lehtinen kertoo kutoneensa paljon sukkia ja lapasia, ja villapaitojakin.
– Mutta en tällaista kaarrokevillapaitaa, siksi innostuin tulemaan kurssille. Jos saisi nyt yhden valmiiksi, voisi tehdä vaikka toisenkin. Olimme kesällä langanvärjäyskurssilla lammastilalla, nyt halusin tehdä siellä värjäämistäni langoista villapaidan, Tarja Lehtinen kertoo.
– Porukassa on mukavaa neuloa, ja vaikka tarvittaessa purkaakin, Marja-Leena Tuomi ja Tarja Lehtinen toteavat.
Kaarrokevillapaidat ovat tällä hetkellä hyvin suosittuja.
– Tämähän on todella vanha malli, tällaisia villapaitoja on tehty Norjassa, Islannissa, Suomessa ja ylipäätään kaikissa kylmissä maissa, Tuija Karvonen sanoo.
– Kirjoneuleella tehtyyn kaarrokkeeseen tulee puseron lämpimin kohta, eli se lämmittää erityisesti hartioita ja yläosaa. Paita on todella lämmin. Kaarrokevillapaidan tekemisen voi aloittaa joko ylhäältä tai alhaalta, siihen ei tule saumoja, joten viimeistelyä ei tarvita paljoa, vaan paita on kerralla valmis. Sen takia se varmaan monia viehättääkin, Karvonen kertoo ja toteaa, että suureen suosioon kaarrokevillapaidat nousivat muutama vuosi sitten.
– Itse innostuin pari vuotta sitten, ja sitten tulikin neulottua yhdeksän villapaitaa, Karvonen kertoo.
– Malleja on saatavilla todella paljon ja jatkuvasti tulee uusia, ideoita kyllä löytyy.
Metsänhoitoyhdistyksen Päijänteen toiminnanjohtaja Petri Takalo sanoo, että metsänhoitoyhdistyksen metsänomistajille tarjoamat palvelut laajenevat tutkitun tiedon lisääntyessä. Metsänomistajille on tarjolla enenevässä määrin muun muassa hiilensidontaan ja ilmastonmuutoksen etenemiseen liittyviä palveluita sekä tutkittua tietoa.
-Ääreisilmiöt ovat lisääntymässä, kuten lumi- ja tuulituhot sekä kasvukauden kuivuus. Nämä puolestaan luovat otollisia olosuhteita kirjanpainajalle. Tuhoja on mahdollista ennaltaehkäistä kasvattamalla sekametsää. Metsänhoitoyhdistyksen uuden sekaviljely -mallin suositus on, että tuoreille kankaille eli MT-metsätyypille istutettaisiin tuhannen kuusen lisäksi 500 mäntyä ja alueelle kasvatettaisiin 300-500 luontaisesti lisääntyvää lehtipuuta. Aikaisemmin olisi istutettu 1800 kuusta. Rehevimmille alueille suositellaan kuusta ja koivua.
Takalo toteaa kirjanpainajien olevan pikkuhiljaa kasvava vitsaus.
-Tämän kesän seurannoissa ei löydetty mitään dramaattista muutosta kirjanpainajien määrissä seurantakohteillamme. Mutta kirjanpainaja -tuhojen määrät ovat lisääntyneet koko Mhy:n alueella viime vuosina. Metsänomistajan kannattaa tehdä seurantaa metsissään. Metsissä voi olla esimerkiksi lumen tai tuulen aiheuttamia tuhoja, jotka houkuttelevat kuoriaisia. Jos kuusten tyvelle ilmestyy keväällä ja kesällä purukasoja, ne voivat olla merkki kirjanpainajasta. Jos kirjanpainajatuhoja tulee, kyllä se yksittäistä metsänomistajaa kirpaisee. Tuho näkyy pystyyn kuivuneina runkoina. Jos epäilyksiä kirjanpainajasta on, kannattaa ottaa yhteyttä ammattilaiseen.
Takalo sanoo, että myös metsänomistajien toiveita kuullaan.
-Yhä enemmän kysytään esimerkiksi metsien monimuotoisuudesta, hiilen sidonnasta sekä jatkuvapeitteisestä metsien käsittelystä. Metsien monikäyttöisyys ja suojeluarvot kiinnostavat metsänomistajia. Tietoisuus on lisääntynyt unohtamatta kuitenkaan sitä, että metsänomistajat saisivat myös taloudellista vastinetta sijoitetulle pääomalleen.
Takalo sanoo, että metsänhoitoyhdistys pyrkii olemaan uuden tiedon aallonharjalla.
-Tutkimusta tehdään ja tuloksia julkistetaan ja me yritämme olla edelläkävijöitä sen tiedon käyttämisessä.
Puukauppa käy vakiintunein hinnoin
Päijänteen metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Petri Takalo kertoo puukaupan käyvän mukavasti ja melko vakiintunein hinnoin.
-Hinnoissa ei ole ollut enää viime viikkoina suurempaa laskua eikä nousua. Heikoimman ja korkeimman tarjouksen ero voi sen sijaan olla suurikin, joten leimikot kannattaa kilpailuttaa.
Tällä hetkellä kaupaksi käyvät kaikki leimikkotyypit.
-Tarjouksia leimikoista metsänomistajille tulee keskimäärin viitisen kappale per leimikko.
Takalo sanoo, ettei metsäteollisuudella mene niin huonosti kuin median uutisoinnista saattaisi päätellä.
-Metsäteollisuus teki viime vuonna ennätyksiä, ja nyt on palattu enemmän sinne normaalille tasolle. Ennätyshinnat ovat toki takanapäin. Paikallisesti olemme puukaupoissa noin 20 prosenttia viime vuotta edellä.
Takalo toteaa, että jos metsänomistajalla on nyt myyntiaikeita, esteitä puukaupalle ei ole.
-Hinnatkin ovat pitkänajanseurannassa hyvällä tasolla. Puukaupan lisäksi metsätilakauppa käy kohtuullisen aktiivisesti. Tilanne on rauhoittunut viime vuodesta, jolloin kaikki tilat vietiin käsistä, mutta jos tarve metsätilan myyntiin on, ei myyntiä ole tarvetta siirtää myöhemmäksi. Rahastot ovat viime aikoina vähentäneet tilojen ostoja, joten yksityisillä ostajilla on nyt paremmat mahdollisuudet päästä kaupoille.
Savonlinnan kaupunki on 4.10.2023 lähettänyt Toivakan kunnalle ostotarjouksen Suur-Savon Sähkön Oy:n osakkeista. Savonlinnan kaupunginhallitus esittää Toivakan kunnalle ehdollisen ostotarjouksen sen kaikista omistamista Suur-Savon Sähkö Oy:n osakkeista 6000 euron osakekohtaisella kauppahinnalla. Kyseessä on noin 500 osakkeesta, joista enintään 150 kappaletta Toivakan kunta on viime vuosina yrittänyt myydä 8000 euron kappalehintaan tuloksetta. Aiemmin tänä vuonna hintaa laskettiin 6000 euroon, mikä aiheuttikin kiinnostuksen lisääntymisen. Toivakan kunnanvaltuusto päätti kunnanhallituksen esityksestä maanantaina hyväksyä osakkeiden myynnin Savonlinnan kaupungille. Kaupat vaativat vielä toteutuakseen Savonlinnan kaupunginvaltuuston siunauksen 3 050 000 euron lisämäärärahalle vuoden 2023 talousarvioon Suur-Savon Sähkö Oy:n osakkeiden hankkimiseksi. Suur-Savon sähkö on perustettu vuonna 1946 ja Toivakan kunta on omistanut sen osakkeita 1950-luvulta alkaen. Osakkeiden myynnistä on käyty keskustelua puolesta ja vastaan vuosikymmeniä. Myynnin kannattajat ovat perustelleeta asiaa osakkeiden heikolla tuotolla, kun tas puolustajat pitävät Toivakankin sähköistäneen yhtiön osakkeiden omistamista suorastaan kunnia-asiana. Suur-Savon Sähkö omistaa Kissakosken ja Vaajakosken vesivoimalaitokset. Lisäksi yhtiö omistaa sähkön tuotantoa muualla Suomessa sekä Ruotsissa Toivakan kunnalla on noin 1,6 miljoonaa euroa kattamatonta alijäämää, joka pitää talouden tasapainottamissuunnitelman mukaan kattaa vuoden 2024 loppuun mennessä. Kunnassa on käynnissä myös yt-neuvottelut. Kolmen miljoonan potti toisi ainakin hetken helpotuksen talouteen ja vähentäisi pelkoa kriisikunnaksi ajautumisesta. Valtuutettu Marja-Liisa Paljakka (kd) toi esille toiveen, että raha sijoitetaan järkevästi, eikä hassata pelkästään käyttötalouteen.
Kautta aikain ensimmäinen Viivin Cup pelattiin Uuraisten tekonurmikentällä 14.10. Uuraisten Raikun jalkapallojunnuvalmentaja Viivi Rautiaisen mukaan nimetty turnaus osoitti, että tekonurmea ei rakennettu turhaan, vaan erityisesti nuoret sukupolvet ovat todella löytäneet futispalloharastuksen pariin. Viivin valmentamassa 10-12- syntyneiden yhdistelmäjoukkueessa pelaa tällä hetkellä yli 20 lasta. Ajatuksen Viivin cupista heitti ilmolle kukapa muukaan kuin kunniaraikulainen Kauko Kivelä. Hänen mielestään myös junnut tarvitsivat oman turnauksen, koska aikuisille on jo Ekin Kuppi Uuraisten viikolla. Viivi Rautiainen ei aluksi omaa nimeä kantavalle tapahtumalle lämmennyt, mutta koska kyse on nimenomaan junnutoiminnan esille tuomisesta, niin hän oli ylipuhuttavissa. – Silloin kun Koskisen Asko oli vielä kanssani mukana valmennustoiminassa, niin turnaushan olisi ollut tietysti täysi Viasko, hän heittää. Valmentaja Rautiainen kutsui joukkuettaan tällä kertaa nimellä Black Diamonds, koska tilatut peliasut eivät ehtineet turnaukseen, vaan joukkue joutui esiintymään poikkeuksellisesti omissa mustissa asuissa. – Mun mustat timantit osoittivat olevansa tosi kovia ja säihkyivät hienosti, vaikka peliasuissa ei lukenut Raikua eikä sukunimiä.
Kullasta kamppailivat lopulta Uuraisten Raiku ja Äänekosken Huima. Raikulaiset olivat kohteliaita isäntiä ja Huima vei turnauksen voiton lukemin 3-1. Laukaa ja Saarijärvi saivat tyytyä 3. ja 4. sijoihin. – Kiitos myös aktiivisista vanhemmista, jotka olivat todella isoksi avuksi turnauksen järjestelyissä. Toivottavasti olemme aloittaneet perinteen ja vuoden päästä pelataan taas Viivin Cup, Viivi Rautiainen toteaa. -HL
Nuorten Suomi valitsi nepsy-kasvatusohjaaja Johanna Oksasen vuoden toivakkalaiseksi aikuiseksi. Oksanen työskentelee pääasiassa yläkouluikäisten nuorten kanssa. – Työhöni sisältyy arjen hallinnan-, toiminnanohjauksen, tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelun sekä oppimisen tukemista eri tavoin toteutettuna. Tärkeää on tukea oppilaan hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Oppilaiden kanssa työskennellään suunnitelmallisesti, mutta myös nopeasti reagoiden. Ohjaan heitä tarvittaessa oppilashuollon tuen piiriin, esimerkiksi mielialahaasteet ovat tällaisia asioita. Yksilöllisen avun lisäksi Toivakan yhtenäiskoululla toimivat esimerkiksi Sohva-ryhmät ja KaMu-toiminta. – Sohva-ryhmään valitaan noin viisi nuorta, joiden kanssa halutaan käsitellä jotain teemaa. Porukka kasataan tarvelähtöisesti ja mietitään, kuka hyötyisi mistäkin. Sohva-ryhmässä on mukana saman luokka-asteen oppilaita. Sohva- ryhmässä voidaan käsitellä esimerkiksi hyvinvointi- ja kaveritaitoja. Joskus tapetilla ovat olleet mediassa paljon esillä olleet sähkötupakat ja käytöstavat. Oksanen sanoo nuorten lähtevän mielellään mukaan Sohva-ryhmiin. Opettajien kanssa sovitaan siitä, miltä tunneilta oppilaat voivat olla pois toimintaa varten. – Sohva-ryhmissä ollaan yhdessä, kohdataan toisemme ja käsitellään asioita keskustelemalla. Sohva-ryhmissä minulla on työparina koulun apulaisjohtaja ja opinto-ohjaaja Marita Hintsa-Sillgren. KaMu -ryhmä eli kaikki mukaan on kiusaamiseen ja sen ehkäisyyn liittyvää toimintaa. – Sosiaalisen median hyvät ja huonot puolet ovat läsnä niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. Näitä asioita käsittelemme myös KaMu-työssä. Seuraan itse eri some-alustoja ja toisinaan mietin, että ehkä kaikki siellä kirjoitetut asiat eivät tulisi sanottua kasvotusten toiselle. Tämä pätee niin aikuisiin kuin nuoriinkin.
Marita Hintsa-Sillgren, Johanna Oksanen ja Sirpa Orell-Pohjola palkintogaalassa.
– Rehtori Sirpa Orell-Pohjola kuvasi, että NEPSY-kasvatusohjaajana olen ainoa kunnan omia opiskeluhuoltopalveluita tarjoava työntekijä muiden eli koulukuraattorin, koulupsykologin ja kouluterveydenhoitaja siirryttyä hyvinvointialueelle. Kun olen mukana koulun arjessa, saan luotua nuoriin luottamussuhteita ja pystyn auttamaan nopeasti. Oppilaat ottavat itsekin minuun suoraan yhteyttä. Teen myös tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Toivakan yhtenäiskoululla on työskennellyt myös kaksi seurakuntien nuorisotyöntekijää kahtena päivänä viikossa valtakunnallisen SKY-hankkeen kautta. Hanke päättyy vuoden vaihteessa. Oksanen on toiminut aikaisemmin muun muassa koulunkäynnin ohjaajana. – Olen kouluttautunut jatkuvasti ja tällä hetkelläkin opiskelen kuntoutuksen ohjaajaksi ammattikorkeakoulussa. Nämä vuodet lasten ja nuorten kanssa ovat opettaneet enemmän kuin mikään muu ja iloitsen jokaisesta kohtaamisesta. Olen saanut kokea niin iloja kuin surujakin ja työssäni nautin myös haasteista ja ihanista työkavereistani. Huumori on yksi tärkeistä työkaluistani. – Meillä on täällä avointa ja kivaa nuorisoa, joka osaa itsekin hakea tarvittaessa apua. He osaavat todella hyvin kertoa tunteistaan ja ovat avoimia tuelle. Se näkyy, että asumme pienessä kylässä, missä on luottavaisuutta ja turvaa. Pääasiassa nuoret voivat Toivakassa hyvin. Nuoruus ja kasvaminen voi välillä ottaa koville, mutta meidän aikuisten tehtävä on tarjota silloin tukea. Aito läsnäolo nuorten arjessa on todella tärkeää.
Tämä sivusto käyttää evästeitä asiakaskokemuksen parantamiseen. Alta voit valita suostumuksesi. Katso tarkemmat tiedot alta Tietosuojalauseke-sivulta.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Nämä ovat sivuston toiminnalle välttämättömiä evästeitä, joiden käyttöä ei voi kieltää. Hyväksyt näiden evästeiden käytön selaamalla sivustoamme.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Statistics
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Nämä ovat kolmannen osapuolen evästeitä, kuten esimerkiksi Facebookia varten. Emme kuitenkaan käytä tällä sivustolla Google Analyticsiä tai samanlaista ohjelmistoa, joka keräisi kävijätietoja.
