Tiina Lamminaho
Kintauden nuorisoseurantalossa perehdyttiin Koskensaaren historiaan Tapio Kokkosen johdolla. Kokkonen näytti alueelta vanhoja valokuvia, ja kertoi historiaa, paikalla oli kuulijoita salin täydeltä. Koskensaaren historia kiinnosti niin nykyisiä kuin entisiäkin koskensaarelaisia, paikalla oli myös Koskensaaren tehtailla työskennelleitä.
– 1850-luvulla täällä jalostettiin rautaa järvimalmista. Siihen tarvittiin paljon puuta, mutta siihen aikaan puulla ei ollut juuri mitään arvoa, Kokkonen kertoi.
1850-luvulla Petäjävedellä oli useampia saha- ja myllylaitoksia. Vuonna 1850 Petäjävedelle muutti Alexander Juslén, joka oli omistanut ruukin Pielavedellä. Yhdessä Johan Boijen ja Fredrik Dunajevin kanssa Juslén sai luvan perustaa harkkohytin Koskensaarelle. Koskensaaren harkkohytti perustettiin Pekkalan tilan Koskensaaren torpan maille, vuonna 1854 koko Pekkalan tila siirtyi ruukin omistukseen.
Koskensaaren ruukki koki monenlaisia vaiheita, myös vastoinkäymisiä, tulipalojakin oli useita. Vuonna 1885 Koskensaaren ruukki päätyi jyväskyläläiselle kauppias J. Valtoselle; hänen aikanaan toimintaa laajennettiin ja Koskensaarella aloitettiin koneellinen naulojen valmistus. Valtosen jälkeen omistajaksi tuli vuonna 1905 Alfred Kordelin, Koskensaaren Oy perustettiin vuonna 1910, perustajina oli kolme helsinkiläistä miestä, Alvar Niklander, Kyösti Järvinen ja K. V. Penttilä. Penttilän tilalle yhtiöön tuli Niilo Ahlgren.
– Koskensaarelle rakennettiin uusia rakennuksia, muun muassa seurahuone ja työväen asuntoja. Pytinki rakennettiin jo Kordelinin aikaan, alkuperäiset suunnitelmat Pytinkiin teki Eliel Saarinen. Välillä rakentamisesta ajateltiin jo luopua kokonaan, ja työmaa jäi kesken, mutta valmiiksi Pytinki tehtiin, ja ilmeisesti hieman alkuperäisiä suunnitelmia muuttaen. Seurahuoneen on suunnitellut Väinö Vähäkallio, Tapio Kokkonen kertoi.
Tapio Kokkosen Petäjävesi-lehden arkistosta digitoima kuva on otettu Koskensaaren naulatehtaassa vuonna 1966. Kuvassa olevalla vetokoneella lankaa vedettiin ohuemmaksi.
Oma maatila ja kauppa
Koskensaaren Oy osti myös lukuisia maatiloja, vuonna 1936 osakeyhtiön omistuksessa oli 2561 hehtaaria maata, josta viljeltynä oli 142 hehtaaria.
– Koskensaaren yhteisö oli varsin omavarainen. Alueella oli muun muassa pesula ja leipomo, maito tuli omalta tilalta Pekkalasta ja työväki sai ostaa tavaroita yhtiön omasta kaupasta. Tavarat ostettiin vastakirjalle, ja usein palkasta ei jäänyt paljoa maksettavaa, kun siitä vähennettiin vastakirjaostot, Kokkonen kertoi.
Kokkosella oli myös valokuvia Koskensaaren tehtaan sisätiloista 1960-luvulta, kuvissa oli jo monia kuulijoille tuttuja kasvoja.
– Naulatehtaalla vedettiin lankaa ohuemmaksi, ja tarvittaessa siitä tehtiin neliskulmasta. Naulakoneella toiseen päähän tehtiin kärki ja toiseen päähän kanta. Eri vahvuisista langoista tehtiin eri pituisia nauloja. Naulat pakattiin laatikoihin, laatikot tehtiin aiemmin puusta, sitten vain laatikoiden päädyt tehtiin puusta ja viimein siirryttiin kokonaan kartonkisiin laatikoihin. Naulalaatikot vietiin asemalle, ja sieltä eteenpäin junalla, Kokkonen selvitti.
– Siihen aikaan rakennuksista pidettiin hyvää huolta, enimmillään alueella on ollut yli 50 rakennusta.
Rautatiekin saatiin
Koskensaaren Oy:n historian lisäksi Tapio Kokkonen kävi läpi hieman myös rautatien historiaa. 1880-luvulla Suomessa oli rautatie Helsingistä Hämeenlinnaan ja Kouvolan kautta Pietariin.
– Sitten päätettiin, että rautatietä pitää jatkaa Hämeenlinnasta Ouluun ja tehdä Savon rata Kuopioon, Jyväskylästä piti saada yhteys sekä Ouluun että Kuopioon, Kokkonen kertoi ja totesi, että radan paikasta käytiin paljon keskusteluja.
– Yksi suora viiva piirrettiin Multian kautta. Senaatissa vaikuttanut Juho Riihimäki oli syntyisin Keuruulta ja hän ajoi rataa Keuruulle ja risteysasemaa Haapamäelle, Mänttä ja Jämsänkoskikin keskusteluissa mainittiin. Merkittävä petäjävetinen vaikuttaja K. H. Karikko osallistui myös ratakeskusteluun, Kokkonen kertoi.
– Kun rata saatiin kulkemaan Petäjäveden kautta, oli sillä monia vaikutuksia. Ilman rataa helsinkiläinen pääomakaan olisi tuskin kiinnostunut Koskensaaren alueesta. Toisen maailmasodan jälkeen, kun Imatran Voima valjasti pohjoisten jokien koskia ja tarvitsi pitkälle siirtolinjalle pohjoisesta etelään muuntoaseman, paikaksi valikoitui Petäjävesi varmasti osittain rautatieyhteyden ansiosta; 200 tonnia painavaa muuntoasemaa ei olisi voitu paikalle tuoda maantiekuljetuksena. Nyt Petäjävedelle tulee muuntoasemalle sähkölinjat kuudesta suunnasta, ja ne tarjoavat hyvät mahdollisuudet rakentaa tänne esimerkiksi datakeskuksia, Kokkonen totesi.
Muisteluille jatkoa
– Oli mielenkiintoinen esitys, kyllä kannatti tulla, totesivat tarinailtaan Korpilahdelta tulleet äiti ja tytär Airi Vuorinen ja Jaana Nyman. Airi Vuorisen ja Erkki Lindbergin perhe asui Koskensaarella vuodesta 1966 vuoteen 1977, Jaana Nyman oli kaksivuotias muuttaessaan sinne vanhempiensa kanssa.
– Minä asuin lapsuuteni Koskensaarella, ja vanhoja valokuvia katsellessa tuli kyllä paljon lapsuusmuistoja mieleen, Jaana Nyman totesi. Jaana Nymanin isä, Airi Vuorisen silloinen aviomies, Erkki Lindberg toimi Koskensaarella ensin käyttöpäällikkönä ja myöhemmin tehtaanjohtajana.
Hilkka Mäkinen kertoi syntyneensä Koskensaarella, lapsuuskoti oli Kilpalassa.
– Minulla on paljon muistoja ja asiakirjojakin Koskensaarelta, olen myös maalannut Koskensaaren rakennuksista tauluja. Koskensaari on minulle rakas paikka, siellä pidettiin kaikista huolta, Hilkka Mäkinen sanoi.
Martti Malmbergin molemmat vanhemmat olivat Koskensaarella töissä, tehtaalta löytyi työpaikka myös Martti Malmbergille.
– Äiti oli tekemässä laatikoita ja isä oli vetämässä lankaa. Minä olin pienenä äidin mukana, kun silloin ei ollut hoitopaikkoja. Sitten olin maitopoikana, ajoin Pekkalasta maitoa Vappu-hevosella. Naulatehtaalla olin 1960-luvun alussa, Malmberg muisteli ja kertoi, että kotoa löytyy taskukello, jonka mummon veli on saanut Koskensaaren Oy:ltä lahjaksi joskus vuoden 1920 paikkeilla.
Helky Häkli keräsi tarinaillassa yhteystietoja, muistelua on tarkoitus jatkaa.
– Monilla on kuvia ja tarinoita Koskensaaresta, tarinailtoja pitää jatkaa, Häkli totesi.
Lähteenä jutussa on käytetty Tapio Kokkosen esityksen lisäksi Ari T. Mannisen kirjoittamaa Petäjäveden historia -teosta.
