Toivakan erähenkilö vuonna 2023 on Matti Ilmonen

Toivakassa vuodenvaihteen erätulet sytytettiin Nisulan kylällä Toivolan tilan pihapiirissä.
Erätulille saapui noin 70 eräkäynninharrastajaa tai muuten vain erätulista nauttivaa vierasta.


Erätulilla paistettiin grillimakkaraa ja nautittiin nokipannukahvia sekä glögiä. Komeitten revontulien loistaessa kilpaa rakovalkean kanssa julkistettiin vuoden erähenkilö. Erähenkilötittelin ja tunnustuksena annettavan kuksan sai vastaanottaa Matti Ilmonen. Matti on harrastanut metsästystä jo vuodesta 1981 alkaen.


– Aloitin metsästyksen heti kun sain metsästäjätutkinnon suoritettua. Siitä asti olen riistan perässä metsiä samoillut, kertoo Matti.
Hirviporukassa hän on ollut mukana aluksi ajomiehen roolissa pikkupojasta alkaen.
– Ajoporukassa kapuloita yhteen paukuteltiin hirvien liikkeelle saamiseksi. Hirvet tai hirvi, yritettiin ajaa passiketjun ulottuville. Vuodesta 1986 alkaen olen ollut hirviporukassa mukana aseen kanssa.
Reilut kuusikymmentä hirveä on Matti tähän mennessä ampunut. Hyvänä metsästyskaverina hänellä on ollut karjalankarhukoira.
– Vuonna 1992 hankin Häkkisen Tapanilta ensimmäisen karjalankarhukoirani, Serin. Siitä lähtien on kaverina metsällä ollut karjalankarhukoira. Nykyinen koira, Remu on neljäs samaa rotua oleva koira. Karjalankarhukoira soveltuu hyvin hirven, karhun ja myös pienpetojen pyyntiin.


Riistanpyynnin lisäksi karjalankarhukoira soveltuu hyvin seurakoiraksi. Ne viihtyvät hyvin myös sisällä ja ovat koko perheen ystäviä. Riistanpyynnin lisäksi Nisulan metsästysseurassa tehdään aktiivista riistanhoitotyötä.
– Riistapellot, ruokintakatokset ja nuolukivet ovat tärkeitä riistanhoitomuotoja. Pienpetojen pyynnillä on myös merkittävä osuus riistanhoitotyössämme. Mm. supikoirien lisäksi pyydämme kettuja, näätiä ja minkkejä. Pyydetyistä eläimistä laitamme tiedot Omariista-palveluun. Sinne voi tallentaa myös kuvia pyydetystä saaliista.
Matti on ollut Nisulan Metsästysseuran sihteerinä vuodesta 1993 alkaen. Riistanhoitoyhdistyksen hallituksessa hän on ollut vuodesta 1992 ja lisäksi alueellisessa riistaneuvostossa maanomistajien edustajana vuodesta 2011. Monipuolisen riistaharrastuksen myötä Matti on ansainnut vuoden 2023 erähenkilötittelin.

teksti Veikko Ripatti
kuvat Matti Ilmonen