Moninkertaisen suomenennätysmiehen haave: Kun kerran saisi vielä tavata Seppo Rädyn

Sisu.
Se sana on tatuointineulalla nakutettu Petri Tarvaisen käteen. Ja kun hän tarttuu treenikuminauhaan, niin kirjaimet venyvät lihasten päällä.
Sisun syvimmän olemuksen Tarvainen on oppinut tuntemaan viimeisten reilun seitsemän vuoden aikana, kun hän on kammennut itsensä aivan kuoleman porteilta takaisin elämään ja huippu-urheilijaksi.
Elämä muuttui kertaheitolla syyskuussa 2016, kun verisuoni Petrin päässä napsahti.
– Tunsin, että minua oltiin tulossa hakemaan, mutta eipä ollutkaan vielä minun aikani. Elämä on sen jälkeen muuttunut vähän hankalammaksi, mutta myös sata kertaa arvokkaammaksi. Nyt ymmärrän, että minuutit ei ole päällekkäin, ne on peräkkäin, jokaisesta päivästä pitää nauttia täysillä, Tarvainen tuumii kotona Jokihaarassa päiväkahvia hörppiessään.
Ajanlasku alkoi sairastumisen myötä alusta ja ensimmäiset vuodet olivat haastavia. Rakennuksilla työskennelleelle Petrille vaikeinta oli oman itsenäisyyden menettäminen ja moni kaverikin kaikkosi. Osa onneksi jäi, ne parhaimmat ja todellisimmat.
Tarvaisten koti on ollut Jokihaarassa vuodesta 2010 lähtien. Taloa rakentaessa molemmat olivat täysin terveitä, mutta he osasivat kuitenkin rakentaa talon, jossa myös liikuntarajoitteisen on hyvä elää. Kotioloissa Petri Tarvainen liikkuu kahdella jalalla, välillä myös ilman keppiä. Kylille lähdettäessä mukaan pakataan pyörätuoli.
Vaikka Piia Lappi-Tarvainen on miehensä omaishoitaja, hänestä ei ole tullut hiljaista palvelijaa, joka tekee kaiken Petrin puolesta. Avioliitosta löytyy yhä vahvaa dynamiikkaa, molemmat puhuvat suoraan ja joskus saattaa äänikin kohota.
– Välillä jää tuo capslock päälle, Petri myöntää.
Vuonna 2017 Petrillä puhkesi epilepsia ja kauniisti sanottuna hoitotasapainon löytyminen otti aikansa. Suoremmin asian esittää Piia.
– Petelle määrättiin lääkitykseksi ihan järkyttävä norsunkaatokuuri ja suorastaan vääriä lääkkeitä. Löin nyrkkiä pöytään, kirosin ja taistelin vuoden, että etsittiin oikeanlainen lääkitys. 2018 todettiin haimatulehdus ja sen aiheuttanut diabetes ja taas etsittiin oikeaa lääkeyhdistelmää.
Lopulta se löytyi ja viimeiset kolme vuotta on suunta ollut ylöspäin.
– Sen olen oppinut, että tieto ei kulje suomalaisessa terveydenhuollossa niin hyvin kuin pitäisi ja itse on oltava hereillä. Nyt me elämme hyvää, vaikkakin erilaista arkea, kuin naimisiin mennessä ajateltiin. Olen aina ollut realisti, enkä pilvilinnojen rakentelija, Piia sanoo.

Keihäänheitto ei ole Petri Tarvaisen elämässä uusi juttu.
– Nuoruudessa Saarijärvellä kaveri heitti kilpaa keihästä ja minä olin hänen harjoituksissaan nakkelemassa keihästä takaisin. Se tuntui niin mukavalta silloin, että kai siitä joku kipinä jäi. Rädyn Seppo urheilijana on myös minun makuuni ja häntä olen aina seurannut. Muutama vuosi sitten pelasin tabletilla peliä olohuoneessa, aloin miettimään, että tätäkö tämä loppuelämä tulee olemaan, vai löytyisikö vielä jotain, josta oikein innostuisi.
Tuuma eteni toimeksi ja Petri otti yhteyttä Jyväskylän kenttäurheilijoihin kesällä 2022 ja kysyi, onko heillä harrastus- tai parakilparyhmää keihäässä. Sellainen löytyi ja hänet toivotettiin tervetulleeksi kokeilemaan.
– Into pinkeänä mentiin Harjulle. Jukka Lahti ja Leevi Lindi oli valmentajista paikalla. Lämmittelypaikalla tapasin muita harrastajia ja meillä synkkasi heti, tunsin olevani oikeassa porukassa, hän muistelee.
Sittemmin Petri ideoi tiimille nimen Para’s, joka näkyy heidän tiimihuppareissaan, joiden hankinnassa taas Piian markkinointityötausta oli hyödyksi.
Kesän 2022 jälkeen on noussut moni asia kohisten, esimerkiksi tulokset ja elämän laatu. Motivoitunut treenaus näkyy myös yleiskunnossa, sen ovat lääkärit Tarvaiselle todenneet.
– Koko vartalon hallinta ja tasapaino ovat selvästi parantuneet ja tietysti mieliala, lisää Piia.
Keihäänheitto on terveellekin melkoinen rutistus ja kuormitus kropalle, myös loukkaantumiset lajin parissa ovat aika yleisiä. Tarvainen on kuitenkin säästynyt urheiluvammoilta.
– Ennätysten tekeminen motivoi valtavasti. Olen jo nyt sillä tasolla, että oma ennätys on aina myös Suomen ennätys. Kerran viikossa käyn heittämässä, talvikaudella Hippos-hallissa ja kesällä Harjulla. Vaikka suoritus tehdään heittotuolista, niin kaikki lihakset ovat käytössä. Kotona treenaan kuminauhalla ja painoilla, sekä kesäisin palloa heittämällä pihalle mattotelineestä rakennettuun harjoitusseinään. Lisäksi kuistin lumityöt kuuluvat minulle. Harjoitus tekee mestarin ja mestarit ne vasta harjoitteleekin.


Arvokisamitaleja Petrille on suhteellisen lyhyen uran aikana kertynyt kymmenkunta. Suomen Mestaruuksia on kaksi, Hallikisoista ja Ulkokisoista viimevuodelta. Viime vuoden aikana hän teki peräti seitsemän Suomen ennätystä. Hänet valittiin myös JKU:ssa viime vuoden paraurheilijaksi.
Petri Tarvaisella on muutama haave. – Haluan jonakin päivänä olla paras luokassani maailmassa, haaveilen paraolympialaisista ja muistakin kisoista ulkomailla. Niiden esteenä on tähän saakka ollut matkojen kalleus, paraurheilua ei tueta taloudellisesti juurikaan. Pohjoismaiden mestaruuskisoihin Osloon minua pyydettiin, mutta ei meillä ollut varaa lähteä. Suurin haaveeni on kuitenkin tavata vielä joskus Seppo Räty ja paiskata hänen kanssaan kättä, Petri Tarvainen sanoo.

Hanna Lahtinen