Toivakkaan ja Joutsaan on avattu uudenlainen luontoelämys, joka yhdistää retkeilyn, paikallistuntemuksen ja mobiiliteknologian. Puhelimessa toimiva Toivakan ja Joutsan luontoseikkailu johdattaa käyttäjät alueen tunnetuille ja vähemmän tunnetuille luontokohteille sekä kannustaa liikkumaan luonnossa.
Toivakka & Joutsa Luontoseikkailun ovat toteuttaneet Cityspotting ja Toivakan-Joutsan 4H-yhdistyksen Metsään meni -hanke. Toiminnanjohtaja Kirsi Ilmosen mukaan seikkailu käynnistää hankkeen tapahtumakokonaisuuden, joka jatkuu vuoteen 2028 saakka.
Cityspotting on karttapohjainen mobiiliseikkailu, jonka ideana on johdattaa käyttäjät kiinnostavien paikkojen ja tarinoiden äärelle. Toivakan ja Joutsan luontoseikkailussa on yhteensä 30 kohdetta, joista 15 sijaitsee kummassakin kunnassa.
Seikkailu esittelee alueen luontoa tavallista retkeilyreittiä syvemmältä. Sisällöntuottaja Mikko Rinnevuoren mukaan mukana on kohteita, jotka voivat yllättää myös kokeneen lähiluonnon tuntijan.
– Spoteilla tutustutaan alueen lumoavaan luontoon uusista näkökulmista. Seikkailussa päätyy esimerkiksi erikoisille kivikentille, kuninkaallisiin metsiin ja tummanpunaisina hohtaville lähteille. Lisäksi matkalla kohdataan vesiputouksia, raukkeja sekä muita metsien ja harjujen kätkemiä erikoisuuksia, Rinnevuori kertoo.
Kohteet on valittu niin, että ne sopivat erilaisille luonnossa liikkujille. Osa paikoista on helposti saavutettavia, kun taas osa vaatii enemmän retkeilykokemusta, suunnittelua tai esimerkiksi vesillä liikkumista.
Seikkailun kohteiden sisältö avautuu käyttäjälle vasta paikan päällä. Ratkaisu kannustaa lähtemään luontoon ja löytämään uusia retkikohteita omalta lähialueelta tai hieman kauempaakin.
Luontoseikkailu löytyy Cityspottingin verkkosivuilta ja sitä voi käyttää mobiililaitteella. Tavoitteena on innostaa niin paikallisia asukkaita kuin matkailijoitakin tutustumaan Toivakan ja Joutsan monipuoliseen luontoon aivan uudella tavalla.
Roope Korhosella takana onnistunut kausi ja tavoitteet korkealla
Ralliautoilija Roope Korhonen vieraili hiljattain Toivakassa tapaamassa nuoria rallin ystäviä ja...


