Hyviä talousuutisia Toivakasta – osakekauppa ratkaisee kunnan taseongelman etuajassa

Toivakan kunnan tulevaisuus näyttää pitkästä aikaa myös talouslukujen osalta valoisalta.
Toivakan kunnan ja Savonlinnan kaupungin välinen Suur-Savon Sähkön osakekauppa sai lainvoiman 28.12.2023. Kaupassa Toivakan kunta myi 491 kappaletta Suur-Savon Sähkö Oy:n osakkeita Savonlinnan kaupungille 6000 euron osakekohtaiseen hintaan. Kauppahinnaksi muodostui näin ollen noin 2,95 miljoonaa euroa.
Toivakan kunnan ja Savonlinnan kaupungin välinen osakekauppa varmistaa, että Toivakan kunta pystyy kattamaan taseessa olevan 1,6 miljoonan euron alijäämän etuajassa. Suurin syy alijäämän syntymiseen vuonna 2019 oli Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n lainatakausten realisoituminen, yhteensä yli 3,3 miljoonaa euroa.
Toivakan kunta ei jättänyt alijäämän kattamisvelvoitetta osakekaupan toteutumisen varaan vaan Toivakan valtuusto hyväksyi vuodelle 2024 924 000 euroa ylijäämäisen talousarvion. Lisäksi Toivakan kunta haki ja sai valtiovarainministeriöltä harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta vuodelle 2023 yhteensä 150 000 euroa.
Ilman osakekauppaa alijäämän kattamisvelvoitteen täyttäminen tämän vuoden loppuun mennessä olisi kuitenkin ollut epävarmaa, sillä käyttötalouden kautta kumulatiivisesta alijäämästä olisi jäänyt yhä kattamatta noin 240 000 euroa.
– Osakekauppa ratkaisee kunnan taseongelman etuajassa ja varmistaa sen, että alijäämän kattaminen ei mene yliajalle, kiteyttää Toivakan kunnanhallituksen puheenjohtaja Heidi Hakkarainen.
– Osakekauppa mahdollistaa alijäämän kattamisen ohella sen, että kunta pystyy toteuttamaan kuntastrategian mukaisia kehittämis- ja uudistamistoimenpiteitä, joilla tuetaan kunnan kasvu- ja elinvoimatekijöitä, lisää Toivakan vt. kunnanjohtaja Touko Aalto.
Hakkarainen ja Aalto painottavat, että osakekauppa on osa Toivakan kunnan talouden ja toiminnan uudelleenjärjestelyä, jolla varmistetaan kunnan itsenäisyys ja vahvistetaan kunnan rahoitusasemaa tulevia haasteellisia vuosia varten, jotka ravistelevat koko suomalaista kuntakenttää.
He alleviivaavat sitä, että kunnan pitää käynnistää talous ja toiminta ikään kuin uudelleen, jotta vältetään alijäämän kertyminen taseeseen uudestaan ja eurot riittävät soten jälkeiseen sivistys- ja elinvoimatehtävään.
Kun Toivakan kunta laittaa samanaikaisesti taseen töihin, uudistaa toimintatapojaan ja välttää alijäämäisiätuloksia tiukalla talouden suunnittelulla, on mahdollista sekä vahvistaa kunnan rahoitusasemaa että rahoittaa uuden kasvun toimenpiteitä kuntastrategian ja valtuuston osoittamalla tavalla, Hakkarainen ja Aalto kertovat.

Joulun alla julkaistiin FCG Finnish Consulting Group ja konsulttitoimisto MDI yhdessä kehittämään Elinvoima, vetovoima ja pitovoima -indeksiin perustuva tutkimustulos. Sen avulla voi vertailla kuntien kehitystä yhdellä luvulla, johon on yhdistetty 20 eri muuttujaa.
Tämäkin mittari lupaa Toivakalle toivoa. Kunta on viidenneksi korkeimmalla sijalla Keski-Suomessa. Toivakan edelle kiilaavat vain Jyväskylä, Muurame, Laukaa ja Luhanka. Kaikkien Suomen kuntien joukossa sijoitus on 145., esimerkiksi Uurainen löytyy sijalta 201.
Vetovoima ei Toivakassa kuitenkaan ainakaan vielä ole realisoitunut väestönkasvuksi. Mikäli joulukuussa ei ole tapahtunut yllätyksiä, niin muutaman posititiivisen vuoden jälkeen väki vähenee tänä vuonna. Marraskuun lopussa toivakkalaisia oli 2375, eli 32 henkilöä vähemmän kuin vuoden alussa.
Uuraisilla erityisesti luonnollinen väestönkasvu on edelleen vahvaa, mikä taannee plussan puolelle päätymisen. Marraskuun lopussa uuraislaisia oli 26 enemmän kuin vuoden alussa, eli 3618. Uuraisilla on Keski-Suomessa suhteellisesti eniten alle 15-vuotiaita, lähes neljännes väestöstä. Myös Toivakassa lasten osuus on suuri.

Hanna Lahtinen