Rantakala on parisen kymmentä vuotta järjestetty loppukesän tapahtuma, joka kokoaa Toivakan eläkeläiset yhteen. Suosio on ollut taattu aivan alkuvuosista lähtien. Viime vuosina tapahtumassa on nautittu lohikeitosta, eikä sen herkullisuus yllätä enää ketään. Joka vuosi ympäristö kuitenkin vaihtuu ja tarjoaa myös yllätyksiä. Niinkin pienestä kunnasta kuin Toivakasta löytyy paljon kauniita ja mielenkiintoisia paikkoja.
Tänä vuonna kutsun esittivät Kari ja Maarit Nieminen Ranta-Kankaisilta, Keihäsniemestä. Viime vuonna pariskunta alkoi raivata metsäpuutarhaa, Keihäsniemen arboretumia. Kaikki alkoi koreanpihdasta, ja nyt lajeja on jo runsaasti.
Rantakalan yhteydessä oli myös uuden puutarhan siunaamisen aika. Alueelta löytyy jopa pieni kirkko sekä kirkon seinällä oleva virsitaulu. Suvivirren noustessa korkeuksiin ajatukset karkailivat menneisiin, mutta myös tuleviin sukupolviin.
– Puutarhan istuttaminen on toivon ja luottamuksen osoitus siitä, että kaikesta selvitään ja huomennakin on uusi päivä. Se on elämänilosta nauttimista ja jälki tuleville sukupolville, merkki siitä, että täällä on tehty työtä, rakastettu ja vaalittu lahjaksi saatua kauneutta, sanoi vastuupappi Panu Partanen.
Rantakala on Eläkeliiton Toivakan yhdistyksen suosituin tapahtuma, mutta ei suinkaan ainoa. Yhdistys toimii aktiivisesti ja rennolla otteella. Kesätaukoa lukuun ottamatta ympäri vuoden kokoontuvat kerhot seurakuntakodilla, ja mukana on usein mielenkiintoisia vieraita.
– Tänäkin syksynä luvassa on Risto Montosen matkakertomuksia sekä kunnan edustajien vierailuja. Jo syyskuussa kohennamme digitaitojamme, kertoo puheenjohtaja Hannu Hyvönen, jonka kotikylä on Ruuhimäki.
Tämän viikon torstaina ollaan kuitenkin vielä ulkona, kun yhdistys viettää ulkoilu- ja virkistyspäivää urheilukentällä. Kuntoa kohotetaan myös säännöllisillä kuntosalivuoroilla.
Lisäksi jäsenet suuntaavat yhdessä retkille, teatteriin tai vaikkapa sokkomatkalle.
– Yhdistyksemme vapaaehtoistoiminnasta olen erityisen ylpeä. Siitä suuri kiitos kuuluu Anneli Niemiselle, joka toimii Apusten yhteyshenkilönä, Hyvönen päättää.
Yhdistyksen vapaaehtoistoimintaa toimintaa on esimerkiksi asiointiapu ja -kyydit, hoivakotiasukkaiden ulkoiluttaminen, kotivierailut, seurustelu, marjojen keruu, harrastustoiminnan mahdollistaminen ja yhteydenotot puhelimitse.
Voimaantunut vakkahenkilö
Anneli Nieminen valittiin viime kesänä Toivakan vakkahenkilöksi. Valinta oli yllätys hänelle itselleen, mutta ei kovin monelle muulle, sillä hän on ollut elämänsä aikana mukana hyvin monenlaisessa vapaaehtoistyössä.
Tämänvuotinen Rantakala järjestettiin hänen lapsuudenkodissaan Keihäsniemessä Ranta-Kankaisilla, jota isännöi Annelin veli Kari vaimoineen. Annelin oma koti sijaitsee kivenheiton päässä Leppäsen rannalla kotitilasta erotetulla tontilla. Seutu on asutettu jo varhain, ja kantatiloja ovat olleet esimerkiksi Kankaisten sotilasvirkatalo ja Taulun sotilasuudistalo.
– Ensimmäinen Keihäsniemen isäntä oli Ananias Halttunen 1800-luvun lopulla. Hän myös rantojen muotoja katsellessaan nimesi paikan Keihäsniemeksi ja vaihtoi nimensä Niemiseksi. Meille jälkipolville olisi sukunimeksikin kyllä kelvannut Keihäsniemi, Anneli naurahtaa, mutta lisää, että Nieminenkin on ihan hyvä eikä pomppaa liikaa esiin.
Kun Anneli oli pieni koululainen 1950-luvulla, uusi talo oli juuri rakennettu ja siihen oli saatu oikea sähkövalokin.
– Muistan ensimmäisen koulupäiväni syksyllä 1957. Riihellä miehet puivat viljaa. Äiti kampasi hiukseni, ja lähdin tallustamaan polkua pitkin kohti Huikon kansakoulua. Loppumatkan pääsin isomman koululaisen pyörän päällä, mutta matka oli silti pienelle koululaiselle aika pitkä. Talvella matka lyheni, kun saattoi oikaista hiihtämällä jään poikki. Sulan veden aikaan äiti joskus haki minut, kun huiskutin vastarannalla.
Anneli Nieminen kuuluu siihen ikäluokkaan, joka kävi kunnallista keskikoulua. Sellaista järjestettiin kokeiluluonteisesti Toivakassa vuosia ennen kuin muu Suomi siirtyi peruskoulujärjestelmään.
– Sitten kun aloin opiskella ruotsia, koulu alkoikin jo kahdeksalta, ja aamuisin piti lähteä kotoa entistä aikaisemmin koulutielle. Silloin päätin, että kun täältä pois pääsen, niin ikinä en takaisin tule, Anneli muistelee.
Mutta toisin kävi. Annelin isä jäi nuorena leskeksi, ja apua tarvittiin monella tapaa, jotta elämän palaset loksahtivat jälleen paikoilleen.
Muutaman Jyväskylässä vietetyn vuoden jälkeen Anneli palasi 1970-luvun alussa oman perheensä kanssa asumaan Toivakkaan, tällä kertaa Varikolle.
– Sieltä siirryin töihin Jyväskylään puolustusvoimille, josta jäin eläkkeelle. Eläkeiän lähestyessä kaipuu lapsuuden maisemiin kasvoi ja rakensin nykyisen kotini. Tämä on hyvä ja turvallinen paikka asua, luonnonkaudesta voimaa ammentaen, ainakin niin kauan kuin autolla ajelee. Sitten joskus tuhkani saa ripotella Leppäsen aalloille.
Vapaaehtoistyö on ollut luonteva osa Annelin elämää aina, sillä hän on idearikas ja ratkaisukeskeinen tuumasta toimeen -tyyppi. Kun omat lapset olivat pieniä, luonteva paikka toimia oli MLL. Sitä toimintaa riittikin parikymmentä vuotta. Työelämässä hän toimi myös luottamushenkilönä.
– Eläkeliiton hallitukseen tulin jo työssä ollessani. Olen sosiaalinen, ja saan jotenkin tosi hyvän mielen, jos pystyn olemaan avuksi vaikkapa kyytejä järjestelemällä tai pullaa leipomalla. On niin paljon tapoja toimia yhteiseksi hyväksi.
Toimeliaisuus on todennäköisesti myös Annelin nuorekkuuden salaisuus. – Minä voimaannun vapaaehtoistyöstä.
Hanna Lahtinen
