Uuraisten uusi S-market avataan 22.2.2024 – Uuraislaiset saavat myös toivomansa verkkokaupan

19.01.2024

Uuraisten uuden S-marketin avajaispäivä on päätetty, se on lähes tasan kuukauden päästä. torstaina 22. helmikuuta kello yhdeksän. Samalla avautuu myös uusi tie – Keskisenraitti.

Avajaisissa ei ole tarjolla ämpäreitä, mutta melko makea etu omistaja-asiakkaille. Nimittäin tuplabonus vihreällä S-etukortilla maaliskuun loppuun saakka.

Myymäläpäällikkö Sanna Kujalalle ja apulaismyymäläpäällikkö Marika Kivelälle uusi market on jo tuttu, mutta nyt kauppaa ihmettelemään pääsi myös kunnanjohtaja Juha Valkama. Kierroksella esittelijöinä olivat myös S-markettien pohjoisen alueen ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen, sekä verkkokaupan kehityspäällikkö Marko Hoffrén.

Sisällä kaupassa näyttää jo varsin valmiilta, vain tärkein, eli myytävät tuotteet puuttuvat. Henkilökuntaa saadaan avuksi muista Keskimaan yksiköistä, jotta mittava hyllytysurakka saadaan avajaispäivään mennessä valmiiksi.
Uudesta kaupasta löytyvät elementit, jotka tämän päivän kaupalle ovat olennaisia, kuten itsepalvelukassat, sähköautojen latauspiste, paistopiste, Postin, Matkahuollon ja muiden toimittajien pakettiautomaatit, sekä myös SER-kierrätys.

Shoppailla voi myös verkossa. – Se, että Uuraisille toivottiin niin vahvasti verkkokauppaa tuli meillekin pienenä yllätyksenä, ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen sanoo.
Verkkokaupan suosio selittyy osin kunnan nuorekkaalla ikärakenteella.
– Tiedettiin kuitenkin, että uuraislaiset käyttää tosi paljon meidän Prisman verkkokauppaa ja nyt kun ostokset voi noutaa myös omasta S-marketista, vaara kylmäketjun katkeamisesta on entistä pienempi, lisää verkkokaupan kehityspäällikkö Marko Hoffrén.
Tärkeä ja toivottu palvelu on myös asiakas-wc.

Suuri muutos entiseen on valikoiman laajentuminen. – 5000 tuotetta tulee lisää, Minkkinen sanoo.
– Lisäyksiä on tehty erityisesti niissä tuoteryhmissä, mitä asiakkaat toivoivat, eli kalatuotteiden tarjonta paranee merkittävästi, myös eläintarvikkeita ja makeisia toivottiin paljon, Sanna Kujala lisää.

Itse kiinteistö on suunniteltu vahvasti energiatehokkuus ja ekologisuus edellä. Uusi myymäläkiinteistö on rakennettu energiatehokkaaksi modernilla CO²-kylmälaitejärjestelmillä sekä tehokkaalla lämmöntalteenotolla.  Ovellisista kylmäkalusteista ei energia karkaa ja esimerkiksi pakastehuoneeseen kuljetaan kylmiön kautta.

 

Myös henkilökunnan taukotilan viihtyvyyteen on panostettu, vasemmalta Marko Hoffrén, Marika Kivelä, Jarno Minkkinen, Sanna Kujala ja Juha Valkama.

Salen henkilökunta nauttii suurta suosiota uuraislaisten keskuudessa, uusiin avautuviin työpaikkoihin oli peräti 71 hakijaa.
– Erittäin hyviä hakijoita, mielelläni olisin ottanut vaikka kaikki, mutta kuusi vakituista palkattiin lisää. Moni mainitsi jo hakuvaiheessa, että kaupassa asioinnista huokuu positiivinen fiilis ja että tällaiseen porukkaan olisi mukava päästä mukaan, Sanna Kujala kertoo ja lisää, että on juuri aloittanut myös kesätyöntekijöiden haastattelut.

Avajaispäivänä Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä leikkaa nauhan yhdessä kunnanjohtaja Juha Valkaman kanssa. Odotettavissa on positiivista pöhinaa ja ihan oikeaa ruuhkaa Uuraisille.
– Kumppanuuskaavoituksen kautta alkanut prosessi on sujunut mukavassa yhteistyössä kunnan kannalta, Valkama kiittelee. Pitkään jännitettiin, rakennetaanko vain uusi Sale, vai saako Uurainen S-marketin. Päätös marketyksikön rakentamisesta tarkoittaa, että Keskimaa uskoo kasvuun Uuraisilla.
– Tavoite on 50 prosentin kasvu verrattuna nykyisen Salen myyntiin, päättää Jarno Minkkinen.

Hanna Lahtinen

Lue myös nämä: