Toivakan vesihuoltolaitos ottaa käyttöön huolto- ja häiriötiedottamisen tekstiviesti- ja karttapalvelun

20.02.2024

Toivakan kunnan vesihuoltolaitos on ottanut käyttöön häiriötiedottamiseen tarkoitetun tekstiviesti- ja karttapalvelun.
Häiriötiedotteita pyritään lähettämään aina ennen suunniteltuja vesikatkoja, jotta kuluttajat pystyvät varautumaan vesikatkoihin ennakolta.
– Joskus vesikatko voi kuitenkin yllättää nopeasti ja näissäkin tilanteissa pyrimme tiedottamaan asiakkaita tekstiviestillä. Vesikatkojen lisäksi palvelua käytetään myös muihin mahdollisiin vesihuollon häiriöiden tiedottamiseen, kerrotaan Toivakan kunnan tiedotteessa.
Viestit lähetetään osoitteiden perusteella julkisesti saatavilla oleviin puhelinnumeroihin.
Myös kesämökin, vuokra-asunnon tai vaikkapa iäkkäämpien kuluttajien omaiset voivat rekisteröidä oman puhelinnumeronsa niiden osoitteeseen, mikäli vakituinen kotiosoite on muualla.
Järjestelmään tallennettuja numeroita ei käytetä muuhun kuin häiriötiedottamiseen. Numeroita ei myydä tai luovuteta eteenpäin. Palvelu on kuluttajille maksuton.
Häiriötiedotteet näkyvät jatkossa myös Toivakan vesihuollon nettisivuilla ja sivuilla on näkyvissä myös häiriökartta.
Jos kuluttajan käytössä on työ- tai salaisen liittymän puhelinnumero, on puhelinnumero rekisteröitävä palveluun, jotta vesihuollon tekstiviestejä voi saada. Rekisteröinnin järjestelmään voi tehdä Toivakan kunnan kotisivulla. https://www.toivakka.fi/asuminen-ja-ymparisto/vesihuolto/hairiotiedotteet/
Tekstiviestien lähetyspalvelun tuottaa ohjelmistoyritys Blue Idea APS Finland.

Lue myös nämä: