Kuljetusmies kuljettaa ja muuttaa

28.11.2023

Vesa Melgin on suurperheen isä ja tuore yrittäjä Kangashäkistä.
Yrityksen nimi on Kuljetusmies ja se kertookin olennaisen.
– Isällä on ollut Saarijärvellä kuljetusalan yritys vuodesta -95. joten työ ja yrittäjän arki on tuttua, vaikka itselle yritys on ensimmäinen, Vesa Melgin kertoo ja lisää, että yrittäjyys on kiinnostanut aina, mutta palkkatyö on tuntunut aiemmin turvallisemmalta.
Aikaisemmin hän työskenteli kattofirmassa, mutta rakennusalan taantuma vei työpaikan ja pisti miettimään tulevaisuutta myös yrittäjyyden kannalta. Aluksi hän kävi yrittäjyyskurssin ja pääsi sitä kautta TE-toimiston yrityskokeiluun, jossa neljä kuukautta kokeillaan yrittäjyyttä ja sen jälkeen päätetään jatkosta.
– Halusin katsoa tämän kortin ja olen tykännyt. Harkitsin myös osakkuutta isän yrityksessä, mutta päädyttiin kuitenkin ratkaisuun, että molemmat toimimme toistaiseksi itsenäisinä toiminiminä, mutta yhteistyötä tehden. Tällä hetkellä olen isällä alihankkijana noin 70 prosenttia työajasta, kuljetan vanhuksille ruokaa ja täytän Postin Smart-laatikoita, hän kertoo. Kilometrejä kertyy viikoittain noin tuhat.


Yrityksen tärkeimmän investoinnin, eli auton hän on ehtinyt jo kertaalleen vaihtamaan isompaan.
Isää ilahduttaa, että myös pojat ovat suuntautuneet alalle ja tulevaisuudessa saattaakin olla edessä sukupolvenvaihdos.
– Meitä veljeksiä on yhteensä neljä lähtenyt kuljetusalalle. Kaksi ajaa jakeluautoa Jyväskylässä, yksi on logistiikkainsinööri ja minä nyt uutena yrittäjänä mukana. Eli kuljetustouhut on meidän perheessä vahvoilla.
– Muutot ovat minun omin juttu, jota teen loput työajasta. Ala on kilpailtu ja isot toimijat dominoivat. Pienillekin kuitenkin jotain riittää. Muutot ovat mukavia, tapaa erilaisia ihmisiä ja saa olla mukana ihmisten tärkeässä tapahtumassa, jollainen muutto aina on, Melgin jatkaa.
Muuttofirman käyttö muuttoapuna on kasvussa ja tärkeimpänä syynä on päästä muutosta helpommalla. Kun kustannuksia vertailee kokonaisuutena, ei hintakaan muodostu kynnyskysymykseksi. Jos joutuu vuokraamaan pakettiauton ja maksaa muuttoapulaisille korvausta, ei ero muuttopalvelun käyttämiseen ainakaan lyhyen matkan muutoissa ole iso ja stressin määrä huomattavasti pienempi.
Tähän saakka Vesa Melgin on lähinnä tehnyt yksityisten muuttoja, sillä yritysmuutot vaatisivat usein isomman kuljetuskaluston.
– Tarjoan myös kokonaispalvelua, johon sisältyy huoneistojen siivoukset ja tavaroiden pakkaus ja purku, mutta niille ei toistaiseksi ole ollut paljon kysyntää. Tavallisempaa on, että muuttomiehet tulevat ja kuljettavat pakatun irtaimiston paikasta A paikkaan B. Muuttopalveluja ostavat kaikenikäiset ja -kokoiset perheet, iäkkäät, mutta myös nuoret perheet, hän kertoo.
Tulevaisuudessa on tarkoitus hallitusti laajentaa, mutta perheen ehdoilla.
– Jos muuttopalvelun käyttö kiinnostaa, vastaan mielelläni kysymyksiin, Vesa Melgin päättää.

Hanna Lahtinen

Lue myös nämä: