Tiina Lamminaho
Esisopimus Palvalahden teollisuusalueella sijaitsevasta noin 11 hehtaarin määräalasta kunnan ja alueelle datakeskusta suunnittelevan Will & Must Oy:n kanssa on allekirjoitettu. Nyt ostaja valmistautuu rakentamislupahakemuksen jättämiseen.
– Olemme valmistelleet lupapuolta, ja käyneet muun muassa maastossa. Aluehan on kaavoitettu, meillä on toiveena saada rakentamislupapäätös jo tämän vuoden aikana, toimitusjohtaja Matti Parpala Will & Must Oy:stä kertoo ja kehuu, että Petäjävedellä on suhtauduttu hankkeeseen myönteisesti.
– Me yritämme olla hyvä yhteistyökumppani, meillä on kunnan kanssa yhteinen intressi saada hanketta eteenpäin, Parpala toteaa.
Mikäli rakentamislupapäätös saadaan tämän vuoden aikana ja hankkeelle saadaan verkkoliityntä, rakentaminen voisi alkaa Parpalan mukaan ensi vuoden alkupuolella ja valmiina datakeskuksen ensimmäinen vaihe olisi vuonna 2028.
– Ensimmäisessä vaiheessa puhutaan joidenkin kymmenien megawattien tehoisesta datakeskuksesta. Koko riippuu siitä, paljonko saamme lähellä menevästä sähkölinjasta tehoa irti. Datakeskusta on tarkoitus laajentaa myöhemmin. Fingrid suunnittelee vahvistavansa Petäjäveden sähköasemaa tai rakentavansa Petäjävedelle kokonaan uuden sähköaseman; kun ne suunnitelmat toteutuvat, datakeskusta voidaan laajentaa niin, että puhutaan satojen megawattien tehosta, Parpala kertoo.
– Siinä vaiheessa tarvitsemme luultavasti lisää maatakin.
Paljon työtä rakentajille
Palvalahdelle tuleva datakeskusoperaattori ei ole vielä tiedossa.
– Neuvottelut ovat jo pitkällä, kiinnostuneita on useita. Toivottavasti saamme sopimuksen tehtyä lähikuukausien aikana, Parpala sanoo ja toteaa, että Will & Must Oy tekee sopimuksen operaattorin kanssa, operaattori taas tekee sopimuksen loppukäyttäjän kanssa.
– Loppukäyttäjiä voi olla myös useita, Parpala toteaa.
– Todennäköisesti käyttö liittyy tekoälyyn. Tekoälyn kehitys on isoin syy, miksi datakeskuksille on kysyntää; tekoälyllä automatisoidaan erilaisia tehtäviä, siihen vaaditaan paljon laskentatehoa ja tehokkaita siruja.
Kun datakeskuksen rakentaminen alkaa, tarvitaan paljon osaavaa työvoimaa.
– Maanrakennustyöt tehdään tavallisesti hyvinkin paikallisin voimin, ja muuhunkin rakentamiseen yritetään löytää paikallista työvoimaa, toki hieman rakennuttajasta ja pääurakoitsijasta riippuen. Usein datakeskustyömailla saattaa tulla ongelmaksi esimerkiksi riittävän monen sähköasentajan löytyminen samalle kohteelle, Parpala toteaa ja kertoo, että rakentamisvaiheessa datakeskustyömaalla tarvitaan yli tuhat ammattilaista.
– Se, paljonko datakeskus tarjoaa työpaikkoja käynnistyttyään, riippuu operaattorista, mutta kymmenistä vakituisista työpaikoista puhutaan, Parpala sanoo.
Sähkö ei lopu
Datakeskuksen tuottaman hukkalämmön hyötykäytöstä on Parpalan mukaan jo alustavasti puhuttu.
– Paikallisella kaukolämpöyhtiöllä on valmius ottaa vastaan hukkalämpöä, Parpala kertoo.
– Datakeskusten yhteydessä puhutaan usein myös vedenkulutuksesta, mutta Suomen ilmastossa se ei ole sellainen ongelma kuin lämpimämmillä alueilla. Suunnittelijoiden alustava näkemys on, että alueelle tuleva kunnan vesiputki riittää; datakeskuksessa on suljettu vesikierto ja jäähdytykseen käytetään etupäässä ilmaa, koska Suomessa on sen verran viileää, Parpala sanoo.
Myöskään sähkön riittävyyttä tai maltillista hinnannousua Parpala ei pidä ongelmana.
– Suomessa on iso määrä luvitettuja tuulivoima- ja aurinkovoimahankkeita, joita ei ole lähdetty toteuttamaan, koska niitä ei ole pidetty kannattavana, eli tuotantopuolella on laajentumisvaraa. Pitemmällä aikavälillä haasteeksi saattaa nousta säätövoima, eli se, mistä sähköä saadaan, kun aurinko ei paista eikä tuule. Voi olla, että asia ratkeaa markkinaehtoisesti, mutta voi olla, että siihen tarvitaan myös poliittisia päätöksiä, Parpala sanoo ja kertoo, että myös Palvalahden datakeskuksen yhteyteen tulee jonkinlainen akkuvarasto ja omia varajärjestelmiä
– Suomeen mahtuu runsaasti datakeskuksia, ja meillä on lähes päästötön sähköjärjestelmä, josta sähkö ei ole heti loppumassa. Jonkin verran sähkön keskihinnan nousua tullaan näkemään, mutta tällä hetkellähän sähkö on Suomessa Euroopan halvinta. Olemme todennäköisesti jatkossakin hyvin kaukana esimerkiksi Saksan hinnoista, Parpala toteaa.


