Teatteri Ajatuksen ensimmäinen näytelmä ensi-iltaan Korpilahdella

22.09.2026

Mette Toikkanen eksyi teatterin pariin aikoinaan lasten harrastamisen kautta. Ensimmäisen näyttämön tarjosi Murmuu-teatteri ja pian harrastus vei mukaan Meten sekä puolisonsa Matin. Ensi perjantaina Korpilahden teatterilla saa ensi-iltansa Toikkasen tai pikemminkin Johanna Joukontyttären kirjoittama näytelmä. Johanna Joukontytär on Toikkasen kirjoitustyössään käyttämä taiteilijanimi.
Haavat-niminen näytelmä on myös Teatteri Ajatuksen ensimmäinen.
-Osuuskunta Ajatus perustettiin, koska halusimme vahvistaa taiteen ammattilaisten sekä harrastajien yhteistyötä. Osuuskunta haluaa mahdollistaa myös pienten työsuoritusten ja keikkojen tekemisen ilman, että luokitellaan yrittäjiksi ja pudotaan tukien ulkopuolelle. Osuuskunnan jäsenillä on intohimoinen suhde teatterin tekemiseen. Niinpä on luonnollista, että tekemisen pääpaino on esittävässä taiteessa. Teatteri Ajatus haluaa tarjota mahdollisuuden harrastaa teatteria ilman suurta rahallista panostusta. Sosiaalis-ekonomiset lähtökohdat eivät saa olla harrastuksen esteenä, Toikkanen kertoo.
Toikkanen kertoo, että teatterin nimen mukaisesti se haluaa tarjota katsojille sellaisia elämyksiä, jotka saavat ajattelemaan.
-Haavat ei ole minun tarinani, onneksi. Tämä on Alinan ja Jannen tarina. Kertomus tavallisista ihmisistä, joihin elämä on viiltänyt haavoja. Joskus haavat ovat liian syviä ja ihminen särkyy kokonaan. Joskus korjaaminen saadaan aloitettua ajoissa ja ihminen voi rakentaa elämästään siedettävän, hetkittäin jopa onnellisen, Toikkanen kertoo näytelmästä, joka on hänen luovan kirjoittamisen aineopintojensa lopputyö.
Toikkanen toteaa tarinan olevan kuvitteellinen, mutta silti totta.
-Kaikki näytelmän yksittäiset asiat löytyvät ympäriltämme. Kaikki se kipu ja suru, mitä näet, on totta. Mutta kaikki se toivo ja rakkaus, mitä aistit, on myös totta. Kun annoin Alinan ja Jannen ottaa paikkansa sydämessäni ja kertoa tarinansa, tiesin kirjoittavani jotain ainutlaatuista. Kirjoitin haavoista ja menetyksistä. Vihasta ja pelosta. Rakkaudesta ja huolenpidosta. Uskosta ja toivosta. Silloin, kun on oikein vaikeaa. Silloin, kun eilistä ei kestä eikä huomista näe. Silloin voi ehkä vain hengittää, ja se riittää. Tekstissä käsitellään perheväkivaltaa ja ylisukupolvisia traumoja.
Näytelmässä on kaksi roolia; äidin ja pojan. Pojan roolissa nähdään ensikertalainen, Petäjävedellä asuva Dani Lehtinen. Hän sanoo, että näytteleminen on kyllä kiinnostanut aiemminkin.
-Nyt on hyppy suoraan syvään päätyyn, sillä tekstissä käsitellään aiheita, joilta monet sulkevat silmänsä, Lehtinen toteaa. Toikkanen sanoo, että näytelmässä suositeltu ikäraja on 16 vuotta.
Toikkanen sanoo, että hänen on ollut vaikeaa nähdä itsensä tämän näytelmän ohjaajana, koska hänellä on tekstiin niin vahva henkilökohtainen side.
-Olemme ohjanneet yhdessä ja toisiamme. On ollut upeaa harjoitella näytelmää Danin kanssa. Hän on uskomattoman rohkeasti hypännyt ensimmäiseen rooliinsa ja luottanut näkemykseeni. Hän on luottanut siihen, että tästä tulee hyvä ja hän riittää omana itsenään.
Toikkanen kirjoitta parhaillaan toista näytelmää, joka on tilaustyö Teatteri Eurooppa Neljälle. Näytelmä on ensi-illassa tammikuussa.

Teatteri Ajatus; Haavat, ensi-ilta perjantaina 25.9. kello 18 Korpilahden teatterilla. Liput ennakkovarauksella osuuskuntaajatus@gmail.com.

Maarit Nurminen

Lue myös nämä: