Sirpan kasvatteja viranomaiskäytössä

02.01.2024

Poliisikoira Kuhan ohjaaja Mikko Nivala kiitteli julkisuudessa käyttökoirien kasvattajia.
Koirien kanssa muun muassa jäljestystä harrastavat ihmiset sekä vastuullista ja järjestelmällistä jalostustyötä tekevät kasvattajat takaavat sen, että viranomaisille on työkoiria.
Korpilahtelainen Sirpa Kaikkonen on kasvattanut saksanpaimenkoiria vuodesta 1986 lähtien. Kennel Dosmarinista on lähtenyt koiria puolustusvoimien, rajavartiolaitoksen kuin myös poliisin käyttöön.
-Dosmarinin koiria on ollut myös opaskoirina sekä ihan siviilikäytössä. Jo ensimmäisestä pentueesta yksi pentu lähti puolustusvoimille ja toinen opaskoiraksi, Kaikkonen kertoo.
Syyskuussa 2023 uutisoitiin Porin prikaatin sotakoirakennelissä syntyneistä koiranpennuista, jotka olivat puolustusvoimien ensimmäiset pennut 13 vuoteen. Sotakoirapentujen emä on Dosmarin Kiribati.
Kaikkonen sanoo, että pentulaatikossa voi jo nähdä joistakin pennuista, mitkä voisivat soveltua viranomaisille erilaisiin tehtäviin.
-Pentujen luonteita tulee seurata ja tarkastella. Saksanpaimenkoira ei saa olla vietitön, arka, eikä aggressiivinen.
Parhaiten työkäyttöön sopivat koirat, joilla on hyvä koulutettavuus, halu työskennellä pitkäjänteisesti ja hyvä hermorakenne.
Koirat perivät ominaisuuksia vanhemmiltaan samoin kuin ihmisetkin.
-Kun pentuetta alkaa suunnittelemaan, ensimmäisenä tavoitteena on löytää toisilleen sopivat, terveet vanhemmat. Vaikka jollain yhdistelmällä saisi hyväluonteisia koiria, pentuetta ei kannata tehdä, mikäli odotettavissa olevissa terveystiedoissa on sanomista. Minulla on siinä mielessä onnellinen tilanne, että nykyisillä kasvateilla on hyvä luustoterveystilanne.
Vanhempien luonteita tulee myös arvioida, jotta lopputulos olisi sitä, mitä tavoittelee.
Kun pennut ovat syntyneet, niistä täytyy pitää hyvää huolta fyysisesti ja henkisesti.
-Meillä aloitetaan koirien sosiaalistaminen heti. Se tarkoittaa sitä, että käyn pentulaatikossa tuon tuostakin. Juttelen ja silittelen. Kun pennut ovat kolmen viikon ikäisiä, niitä pääsevät katsomaan myös vieraat ihmiset. Pennun ostajat saattavat käydä meillä useitakin kertoja, jos välimatka suinkin sallii.
Kaikkonen sanoo, että emän käytöksellä on kauaskantoisia vaikutuksia pentujen elämään.
-Jos emä on liian herkkä reagoimaan jokaiseen rapsahdukseen tai ääneen, käytös tarttuu myös pentuihin. Pennuista voi tulla pelokkaita ja epävarmoja.
Hyvä emä on reipas, rohkea ja aktiivisesti pennuista huolehtiva.
Kaikkonen tutustuttaa pentuja erilaisiin ääniin ja tilanteisiin.
-Pentulaatikossa opetellaan erilaisia ääniä. Saatan poksautella kuplamuovia ja myöhemmässä vaiheessa rämistellä kattilan kansilla.
Pentuja totutetaan kulkemaan erilaisilla alustoilla tai vaikkapa agilitystä tutun putken läpi.
Neljän, viiden viikon ikäisinä pennut opettelevat käymään ulkona.
-Pennut tutustuvat erilaisiin alustoihin laatoituksesta, nurmikkoon ja talvisin lumeen. Yksi haaste pennuille on ulos mennessä oleva muovinen kuramatto, joka tuntuu vähän piikikkäältä tassujen alla. Pentujen kanssa mennään metsään. Minä ja emä kuljetaan edellä ja pennut perässä. Siellä ne pääsevät sulan maan aikana oksien, heinien ja muun sekaan. Pennun luonteesta voi päätellä paljon esimerkiksi tilanteessa, jossa puu on kaatunut kulkureitille. Toiset jäävät itkemään esteen eteen, toiset lähtevät kiertämään ja jotkut kapuavat sinnikkäästi yli.
Kaikkonen sanoo saksanpaimenkoiran olevan erittäin monipuolinen rotu.
-Koiria käytetään monenlaisiin tehtäviin, silti monet koirien ominaisuuksista jäävät käyttämättä.
Tavalliselle koiranomistajalle koira on monta asiaa arjessa. Koira on usein seuralainen, lenkki- ja harrastuskaveri.
Kaikkonen kannustaa ihmisiä harrastamaan koiriensa kanssa.
-Koiria pitäisi ottaa enemmän hyötykäyttöön. Monilla hyvät työvälineet ”riippuvat niin sanotusti naulakossa”. Koirat nauttivat siitä, että ne pääsevät toteuttamaan kykyjään erilaisten harrastusten parissa. Myös omistajat voivat tuntea onnistumisen tunteita nähdessään koiran suorittavan tehtäviä ohjauksessa.

Maarit Nurminen

Lue myös nämä: