Kieltä ja kulttuuria oppimassa

16.11.2023

Alkio-opiston maahanmuuttajakoulutuksessa on opiskellut syksyn ajan kymmenen eri maista tullutta, eri-ikäistä maahanmuuttajaa, kevätlukukaudeksi joukkoon tulee vielä kaksi opiskelijaa lisää. Maahanmuuttajakoulutuksessa opiskellaan suomen kieltä, Suomen historiaa ja kulttuuria, suomalaista arkea ja yhteiskuntaa sekä työelämätietoa, lukuvuoden mittaiseen koulutukseen kuuluu myös kaksi kahden viikon työssäoppimisjaksoa. Lisäksi oppilaat voivat liittää omaan lukujärjestykseensä muita Alkio-opiston tarjoamia oppiaineita.
– Maahanmuuttajakoulutuksessa mukana olevilla on kaikilla erilainen koulutustausta ja erilaiset kiinnostuksen kohteet, täällä heidän on mahdollista osallistua itseään kiinnostavaan koulutukseen. Osalla on lukujärjestyksessään yhteisten tuntien lisäksi matematiikkaa, osalla kauppatieteiden opintoja, osalla englantia, osalla sosiaali- ja terveysalan opintoja, maahanmuuttajakoulutuksen linjanjohtaja Tiia Savela kertoo.
– Pääasia opetuksessa on suomen kielen oppiminen. Ihan alkeista tämä koulutus ei lähde, vaan pääsyvaatimuksena on tietty suomen kielen lähtötaso. Suomea opiskellaan myös silloin, kun lukujärjestyksessä on vaikkapa Suomen historiaa; me puhumme kaikilla tunneilla suomea. Opiskelijat ovat tulleet tänne oppiakseen mahdollisimman hyvin suomea, niin että he voivat tämän koulutuksen jälkeen hakeutua opiskelemaan tai työskentelemään Suomessa.

Alkio-opisto tarjoaa kahta maahanmuuttajakoulutusta, Akateemisesti Suomessa -kotoutumiskoulutusta sekä Suomiloikka-kielikoulutusta.
– Käytännössä näitä opiskellaan yhdessä ryhmässä. Meillä on hyvin kansainvälinen ryhmä, opiskelijoita on Thaimaasta, Iranista, Meksikosta, Ukrainasta, Venäjältä, Intiasta, Sri Lankasta ja Afganistanista. Osa on ollut Suomessa lyhyemmän aikaa, osa jo vuosia. Jotkut ovat varmasti tulleet Suomeen turvapaikanhakijana, jotkut taas ovat naimisissa suomalaisen kanssa. Opiskelijoilla on jokaisella oma tarinansa, mutta sillä ei ole merkitystä koulutuksen kannalta. Minä en kysy keneltäkään, miksi hän on Suomessa, Tiia Savela kertoo.
– Meillä on hyvä ryhmähenki. Meillä on paljon yhteisiä tunteja, teemme paljon pari- ja ryhmätöitä ja kaikki ovat tekemisissä toistensa kanssa. Oppituntien lisäksi meillä on muutakin yhteistä tekemistä, olemme muun muassa käyneet retkellä Jyväskylässä tutustumassa museoihin, syksyllä meillä oli yhteinen sieniretki. Vapaamuotoinen yhdessä tekeminen kasvattaa myös ryhmähenkeä, ja samalla opitaan suomea, Savela sanoo ja kertoo, että opiskelijoilla ei ole muuta yhteistä kieltä kuin suomi.
– Toiset osaavat erittäin hyvin englantia, mutta toiset eivät, joten suomi on koko ryhmän yhteinen kieli.

Maahanmuuttajakoulutuksen opiskelijat ovat kaikki aikuisia, ikähaarukka on parikymppisistä lähes viisikymppisiin. Joku asuu Alkio-opiston asuntolassa, joku Korpilahdella, osa kulkee Jyväskylästä, osa Jämsästä tai Muuramesta.
– Opiskelijat ovat hyvin erilaisia, meillä on tosi mukava ryhmä. Keskustelemme paljon muun muassa eri kulttuureista, se on mielenkiintoista ja siinä oppii itsekin, Tiia Savela toteaa ja kertoo, että oppitunneilla muun muassa katsotaan uutisia selkosuomeksi.
– Tutustumme myös suomalaiseen kirjallisuuteen. Oppilaat lukevat selkosuomeksi kirjoitettua kirjaa, ja minä olen nyt lukenut heille Mauri Kunnaksen Seitsemää koiraveljestä.
Iranilainen lääkäri Parivash kehuu Alkio-opiston maahanmuuttajakoulutusta hyvin järjestetyksi.
– Omaan lukujärjestykseeni olen saanut minua kiinnostavia aineita, kuten matematiikkaa ja kemiaa. Ekstrakurssilla suomalaisten terveydestä ja sairauksista olen oppinut etenkin oman alani sanastoa. Maahanmuuttajakoulutus opettaa myös ymmärtämään suomalaista kulttuuria ja tutustuttaa muun muassa suomalaisiin juhlaperinteisiin, Parivash kertoo.
– Olen löytänyt ystäviä ja täällä on rauhallinen ympäristö opiskella. Ensi syksynä haluaisin jatkaa suomen kielen opintoja ja samaan aikaan opiskella täällä lääketieteen opintoja. Jossain vaiheessa haluaisin jatkaa opiskeluja Suomessa yliopistossa, mutta ensin minun on opittava suomen kieli.

Tiina Lamminaho

Lue myös nämä: