Roope Korhosella takana onnistunut kausi ja tavoitteet korkealla

13.10.2026

Ralliautoilija Roope Korhonen vieraili hiljattain Toivakassa tapaamassa nuoria rallin ystäviä ja viime viikolla hän tähditti Rengasliike Paussun uuden hallin avajaisia Puuppolassa. Vaikka kilpailukalenteri vie suuren osan ajasta maailmalla, Keski-Suomen seudulla on laukaalaiselle edelleen erityinen merkitys.
Kuluvalla kaudella 28-vuotias Korhonen on kilpaillut rallin MM-sarjan WRC2-luokassa, joka toimii ponnahduslautana lajin korkeimmalle tasolle. Tavoitteet ovat selvät, hyväksi todettu ohjelma pitäisi saada jatkumaan myös ensi vuonna.
– Toivottavasti päästäisiin jatkamaan samalla tavalla. Olimme nyt luokassa toisina, niin totta kai tavoitteena olisi voittaa mestaruus ja antaa sellaisia näyttöjä, että pääsisi pääluokkaan, Korhonen sanoo.
Nuoren rallikuljettajan arkeen kuuluu ajamisen lisäksi paljon muutakin.
– Tässä vaiheessa uraa pitää vielä itsekin hankkia tukijoita. Se on yksi myös osa tätä kokonaisuutta, että käydään erilaisissa tapahtumissa, Korhonen toteaa.
Rallin kuninkuusluokassa on lähivuosina luvassa muutoksia, joiden toivotaan kasvattavan valmistajien ja autojen määrää. Korhonen seuraa kehitystä kiinnostuneena.
– Säännöt uudistuvat ja niiden tarkoitus on saada pääluokkaan enemmän autoja. Ensi vuodelle niitä ei vielä hirveästi tullut lisää, mutta tulevaisuutta ajatellen suunta on hyvä.
Ennen seuraavan kauden suunnitelmia edessä on kuitenkin vielä kilpailuja. Korhonen paljastaa suuntaavansa Portugaliin EM-ralliin 23.–25.10.
Kilpailu tuli mukaan ohjelmaan alkuperäisen kilpailukalenterin lisäksi. Portugalin tiet ovat osittain tuttuja aiempien MM-rallikokemusten ansiosta. – Siellä on varmasti jotain tuttua, mutta myös paljon uutta, Korhonen arvioi.

Hanna Lahtinen

 

Lue myös nämä: