Multian Pariisissa jahdataan kummituksia

23.04.2024

Muutama kilometri Uuraisten rajalta länteen sijaitsee linna, komea linna onkin.
Pian satavuotias nuorisoseurantalo Sahralinna on Sahrajärven kylän keskus, ainakin nykyään, kun kaupat ja muut palvelut ovat siirtyneet Multian keskustaan tai kauemmaksi. Toki vielä Sahralinnaakin kuuluisampi nykyään on naapurikylä Nikaran Kiiskilänmäki, eteläisen ja keskisen Suomen korkein kohta, merenpintaa 268,55 metriä ylempänä. Nikaran kyläyhdistys rakensi paikalle hienon maisematornin vuonna 2004 ja maisemat tornista ovat huikeat.

Ei siis tarvitse lähteä Pariisiin linnoja ja torneja ihmettelemään, ne löytyvät itäiseltä Multialta ja niin löytyy myös paikallinen ”Moulin Rouge” kun punaisten seinien sisällä Sahralinnan näyttämö esittää aitoa multialaista teatteria, uuraislaisin maustein. Saarijärveltä ja Jyväskylästäkin on pari vahvistusta.
– Täällä on kaikki mitä ihminen tarvitsee, toteavat teatterilaiset kylästään.
Asukkaita Sahrajärven kylällä on reilut sata, mutta henkisesti sahrajärveläisiä moninkertainen määrä. Moni heistä saapuu keväisin katsomaan uutta Sahralinnan näyttämön näytelmää, joka tänä vuonna on nimeltään Ylikonstaapeli Sinkkonen ja hoivakodin kummitus. Sen on kirjoittanut Sakari Pipatti ja ohjannut uuraislainen Teuvo Tanner, joka vaikuttaa myös jyväskyläläisessä improvisaatioteatteri Impropaatissa.
Draamakomedia kertoo miehestä, joka joutuu vahingossa vanhuksille tarkoitettuun suljettuun hoivakotiin naapurinsa sijaan ja keskelle hurjia kokemuksia – mielikuvituksessa ja todellisuudessa.
– Kyseessä on komedia, mutta tämä ei ole valmiiksi naurettu, kertoo Sinkkosta näyttelevä Hannu Pekkarinen.
– Komedian tekeminen on totista hommaa, lisää ohjaaja Tanner vaikka myöntää, että aina pokan pitäminen ei ole ihan helppoa.
Ensi-ilta on Sahralinnassa vapunaattoiltana ja sen jälkeen on vielä neljä esitystä, jolloin Sinkkosen seikkailuja pääsee seuraamaan.

Kansalaisopiston alaisuudessa toimiva Sahralinnan näyttämö on toiminut jo yli 20 vuotta ja perusporukka on pysynyt melko samana.
– Ja se ryhmä tässä onkin parasta. Tietysti on hienoa, että yleisöä tulee ja he pitävät näkemästään, mutta ei tätä innostaisi tehdä, ettei ryhmän henki olisi niin hyvä, kertoo Pekkarinen.
Viime viikolla lähestyvän ensi-illan jännitys alkoi jo kohota.
– Sopiva jännitys kuuluu asiaan. Jos ei yhtään jännitä, niin on aika lopettaa, teatterilaiset miettivät.
Esitystä seuratessa kannattaa kiinnittää huomio myös valaistukseen, joka tuo upeasti esiin huolella lavastetun näyttämön yksityiskohdat. Oikea teatterivalaistus ja myös salin uudet ledit hankittiin leader-tuen avulla viime vuonna.
Näytelmän jälkeen Sahralinnassa avautuu kirppari ja kesäkahvila ja monenlaiselle muullekin toiminnalle Sahralinna tarjoaa majesteetilliset puitteet.

Hanna Lahtinen

Lue myös nämä: