Jos tulevaisuudessa kuljet Uuraisten Nuokkarin ohitse ja ikkunoista välkkyvät rytmikkäästi värivalot, todistat hyväntekeväisyystapahtuma Huhtihulinoiden tulosta. Tapahtumassa kerättiin liki 3000 euroa Uuraisten Nuokkarin nuorille ja niillä hankittiin nuorten itsensä toivomaa varustusta.
Ledivalojen lisäksi talolle saadaan air fryer kokkailuhetkiä varten ja päälle vielä ruokarahaa. Tulossa on vielä sohva, kunhan ulkonäöstä päästään yhteisymmärrykseen. Myös jokin kanavapaketti saadaan syksyllä. Lisäksi Urheiluautoilijat lahjoitti vielä uuden näppiksen ja pelihiiren.
Sen lisäksi, että nuoret tykkäsivät ja hyötyivät tapahtumasta, hyvä mieli jäi päällimmäiseksi myös järjestäjille.
– Urheiluautoilijat oli ainakin ihan täpinöissään, että päästiin tekemään yhteistyötä muiden kanssa, tuumaili palkintoja luovuttamassa ollut Ville Tanermäki.
– Tapahtuma laajeni valmisteluaikana aika isoksi ja minulla iski melkein jo rimakauhu, että miten tästä selvitään, mutta hyvinhän kaikki meni, Satu Pitkänen jatkaa.
– Tapahtumasta jäi kokonaisuudessaan erittäin hyvä fiilis ja tiedän, että en ole yksin fiilikseni kanssa. Jälkikäteen on tullut runsaasti positiivista palautetta. Erityisesti mieltä lämmitti nuorison päivän aikana esittämät kiitokset ja toiveet hulinoiden jatkuvuudesta tiivistää tunnelmat Pasi Haarala, joka vastasi esimerkiksi julkkisjoukkueen kasaamisesta.
Hirvijahti on monelle syksyn ykkösjuttu
– Hirvijahtiin ei tarvitse yleensä ketään patistella. Vaikka seuralla on nykyään paljon muutakin...