Myös vapaaehtoistoimijat tarvitsevat koulutusta

22.03.2024

Yhdistystoiminta tarjoaa mielekästä tekemistä monen alan osaajille. Yksi tavallisimmista tehtävistä on puhvetin, kanttiinin, grillin tai jonkun muun tilapäisen ravitsemusliikkeen ylläpito.
Kun ollaan helposti pilaantuvien ruoka-aineiden kansa tekemisissä, tarvitaan hygieniapassi, jollaisia Suomessa on myönnetty 22 vuotta.
Nykyään hygieniapassi on osa yleissivistystä ja helpottaa työnhakua elintarvikealan lisäksi myös esimerkiksi hoito-, siivous-, ja kuljetusalalla. Hygieniapassitestin suorittamalla oppii turvallisia työskentelytapoja myös kotikeittiössä.
Toivakan 4H järjestää vuosittain hygieniapassikoulutuksia. Mukana on nuoria 4H-yrittäjiä, mutta myös vanhempia osallistujia, paikallisia ja kesäasukkaita. Toivakan kurssi testeineen on hyvin edullinen esimerkiksi Jyväskylän hintoihin verrattuna.
– Niin kauan kuin Riitta-Liisa Göös täältä Toivakasta pitää kurssit ja saamme Sivikseltä tukea, voimme pitää hintatason matalalla, voittoa yhdistys ei halua kerätä, vaan meille on tärkeää, että voimme tarjota tällaisen mahdollisuuden, toiminnanjohtaja Kirsi Ilmonen kertoo.

Nuoripari Julia Häkkinen ja Jimi Manni osallistuivat Toivakan hygieniapassikoulutukseen ja -testiin. Varsinkin Jimin mielestä testi oli helppo ja hän selvitti sen ilman yhtään virhettä. Hygieniapassi on heille tarpeen kesätyöpaikoissa Pandan tehtaanmyymälässä ja hoitokodissa.

Toinen tärkeä vapaaehtoistyön muoto on järjestyksenvalvonta.
Ylä-Kintauden kylätalolla pidettiin järjestyksenvalvojan jatkokurssi toissa lauantaina. Tämäkin kurssi oli varsin edullinen ja sen järjesti Keuruun kansalaisopisto. Osallistujia saapui lähes parikymmentä Petäjäveden lisäksi Laukaasta, Uuraisilta, Korpilahdelta, Multialta ja Jyväskylästä. Opettajana toimi alan konkari, pitkän uran poliisissa tehnyt Kari Rautava.
Koska kyse oli jatkokoulutuksesta, kurssilaisilla oli paljon kokemusta erilaisista tehtävistä järjestyksenvalvojina ja siitä seurasi, että kokemuksia vaihdettiin ja keskustelu kävi vilkkaana. Useimmat olivat valvoneet järjestystä erilaisissa yleisötilaisuuksissa, mutta paikalla oli myös ravintoloissa ja tanssipaikoilla ainakin puoliammattimaisesti toimivia. Koska oltiin Keski-Suomessa, myös rallien järjestyksenvalvonta oli useimmille tuttua.
– Itse mielelläni erottaisin ns. ammattijärkkärin ja esimerkiksi yhdistyksissä talkoilla toimivien järjestyksenvalvojien koulutuksen, niin paljon tehtävät poikkeavat toisistaan. Toistaiseksi kuitenkin kaikki käyvät saman koulutuksen, Rautava totesi.
Järjestyksenvalvojan pätevyys pitää uusia viiden vuoden välein ja olisi hyvä, että kortti ei ehdi vanhentua ennen kertauskurssia. Mikäli kortti ehtii vanheta, tarvitaan uusimiseen todistus alkuperäisestä peruskoulutuksesta. Aikaisemmin riitti, kun kortin uusi enintään kuusi kuukautta vanhenemisen jälkeen, mutta laki muuttui joitakin vuosia sitten. Erityisen tarkka pitää olla, jos järjestyksenvalvojan koulutuksen on suorittanut ennen 1.3.2007, silloin korttia ei saa päästää vanhenemaan, ellei halua käydä koko 40 oppitunnin koulutusta uudelleen.
Nälkä ei opiskelijoita kahdeksan oppitunnin kertauskoulutuksessa vaivannut, sillä tarjolla oli Yl-Kintauden kyläyhdistyksen Leena Kivelän valmistamaa herkullista lähiruokaa. Keitossa maistui Umpisolmu-nimisen naudan liha ja maitokin oli aamulla lypsetty.

Hanna Lahtinen

 

Lue myös nämä: