03.02.2026 | Kiinnitetty, Tilaajille, Toivakka
Toivakan kunnanjohtaja Touko Aalto palkittiin viikonloppuna kahdesta liikuntateosta Keski-Suomen Urheilugaalassa. Palkinnon otti kuitenkin vastaan Toivakassa asuva kuntalainen Touko Aalto, kun virkamiehiä ei vastaavista teoista voi palkita. Aalto oli aktiivikuntalaisena mukana ideoimassa ja järjestämässä Toivakkahölkkää ja Vakka Fun -tapahtumaa.
Palkintoperusteluissa todetaan, että Touko Aalto on ollut aktiivinen ja innostava toimija Toivakkahölkkä- ja Vakka Fun -tapahtumissa sekä edistänyt liikunnallista elämäntapaa omalla esimerkillään. Aalto harrastaa joukkuelajien lisäksi triathlonia ja ajaa työmatkat fillarilla. Aallon työhuone muistuttaakin miehen liikunnallisuudesta monin tavoin. Kuntajohtajan omien sanojen mukaan vain suksipussi sieltä puuttuu.
Aalto uskoo esimerkin voimaan.
– Kuntalaisille pitää järjestää tai antaa mahdollisuus järjestää sellaisia tapahtumia, jotka he kokevat omikseen ja mielekkäiksi. Kotisohvalta ei lähdetä liikkeelle, jos tapahtuma ei kiinnosta. Kun jututin kuntalaisia, aika monen puheissa tuli esiin perinteinen Vakkahölkkä. Niinpä ryhdyttiin sitä elvyttämään ja päivittämään. Ja menestyshän siitä tuli. Viivalla oli lähes 100 hölkkääjää. Osa heistä tuli jopa Ruotsista asti. 85 prosenttia kisaajista oli muualta kuin Toivakasta.
Aalto on siinäkin mielessä moderni kuntajohtaja, että hän käytti suhteitaan ja somea tapahtuman markkinoinnissa. Lisäksi hän lähestyi useita yrityksiä tuotepalkintoja hankkiakseen.
Hölkkää edelsi kahdeksan viikon esihölkkä, joka juostiin aina keskiviikkoisin. Tällä pyrittiin saamaan mukaan paikallisia. Samalla juoksijat ideoivat uutta.
– Merkittävässä roolissa olivat entinen toivakkalainen Petteri Huikko, joka järjestää Tiirismaa Trailia sekä paikallinen Daniel Hernandez, joka oli mukana joka keskiviikko. Kun hänellä on joogatausta, niin yhteislenkkien yhteydessä hän otti osan alkulämmittelystä hoitaakseen. Liikuntapaikkojen hoitaja Ville Ripatti oli isona apuna myös. Itse toimin kisapäivänä juontajana, sitten oli mukana hölkkäämässä, minkä jälkeen jatkoin juontajana, Aalto kertoo hymyssä suin kiittäen samalla Toivakan Rivakan Kalle Ruokosta juontoavusta.
Kun tehdään juoksurata maastoon, yksi ongelma on reitin pituuden määrittäminen. 10 kilometrin rata kuulemma onnistuttiin luomaan metrilleen, kiitos uusimman teknologian ja pienten onnenkantamoisten. Kun reitti lisäksi kulki kuuden maanomistajan mailla Paikkalanvuorella, heiltäkin piti saada luvat.
Sitten reitti piti vielä merkitä, ettei kukaan harhaudu radalta. Lisäksi tarvittiin transponderit ajanottoon, vapaaehtoisia juomapisteille ja ilmoittautumiseen sekä ensiaputaitoisia. Tässä isona apuna olivat Henna Breilin ja Satu Korhonen.
Kaikessa tässä onnistuttiin niin hyvin, että tapahtuma todennäköisesti uusitaan ensi kesänä. Kun Toivakassa samaan aikaan viime kesänä oli aamupäivällä markkinat ja illalla Vakkafestarit, päivä oli juuri sitä, mitä Aalto saattoi odottaa. Etenkin kun sääkin suosi.
– Opittiin lennosta paljon tapahtumanjärjestämisestä. Tässä oli taustalla iso filosofia. Älä kysy, mitä kunta voi tehdä puolestasi vaan mitä sinä voit tehdä kunnalle ja sen asukkaille. Kunta voi toki tukea kuntalaisten aktiivisuutta niin kuin me nyt teemme. Kunta on varannut yhdistysavustuksiin 15 000 euroa tälle vuodelle erilaisten toimintojen järjestämiseen. Haetaan aitoa yhteisöllisyyttä ja parasta, mitä kunta voi tehdä, on saada kuntalaiset aktiivisesti mukaan. Ilman seuroja, yhdistyksiä ja talkooväkea ei ole kuntaa.
Mutta ei siinä vielä kaikki. Osana juoksutapahtumaa sovittiin vielä Mannerheimin Lastensuojeliiiton paikallisosaston kanssa Toivakan urheilukentällä järjstettävästä Pienten ponnistuksesta eli taaperoikäisten juoksusarjasta. Näin koko päivän osanottajamäärä kannustusjoukkoineen nousi noin kolmeensataan.
14. helmikuuta Toivakassa ajetaan rallia, jonka järjestää Yellow Racing Team.
7. maaliskuuta on Talvirieha, jonka yhteydessä järjestetään toivakkalaisen Ahvo Taipaleen mukaan nimetty Ahvo-hiihto. Taipale tunnetaan maailmalla amerikkalaisen Jessie Digginsin nuoruusajan valmentajana.
Ja kohta Toivakassa pelataan myös jääkiekkoa ohjattuna.
– Asiasta on sovittu Toivakan Rivakan kanssa. Itse olen lupautunut yhdeksi valmentajista. Ajatus on, että jos kerta viikkoon on vaikea itse kunkin järjestää aikaa valmentamiseen niin tehdään sitä sitten kerran kuukaudessa, Touko Aalto sanoo.
Seppo Pänkäläinen
03.02.2026 | Alueelta, Korpilahti, Tilaajille
Tiina Lamminaho
– Aikoinaan metsästämisellä on ollut suuri merkitys metsäkylissä. Metsästämällä on saatu ruokaa pöytään ja ehkä vähän tulojakin, Jaakko Luoma Metsätorpanmaa ry:stä toteaa. Vanhoja erätarinoita kuunneltiin ja kerrottiin Jaakko Luoman johdolla Sarvenperällä, Virtasen perheen vieraana Sarvenperän entisellä koululla.
Iltapäivä aloitettiin kuuntelemalla, kun Jaakko Luoma luki pari Paavo Vehkalan kirjoittamaa erätarinaa 1950-luvulta, Paavo Vehkalan nuoruudesta. Silloin vielä Keski-Suomessa oli paljon metsoja, teeriä ja pyitä, ja lintumetsälle lähdettiin kotiovelta, yhdessä koiran kanssa.
– Vielä 1960-luvulla metsäkanalintuja oli, sitten kannat romahtivat. Me olemme sitä sukupolvea, jotka ovat joutuneet noitumaan, ettei lintuja ole missään, Ari Karila ja Kari Lahtinen totesivat.
Karila kertoi oman metsästysharrastuksensa alkaneen vuonna 1972, kun hän osti Eero Karilalta suomenpystykorvan.
– Viikonloppuisin ja iltaisin kävin koiran kanssa metsällä, mutta ei silloin saanut kymmeniä lintuja syksyssä, ehkä korkeintaan kourallisen. Joku vuosi metso oli kokoaan rauhoitettu, Karila muisteli ja kertoi, että hänen suvussaan metsästäjiä on ollut todella paljon.
– Eero Karila oli kova metsämies, muista moksilaisista metsästäjistä voisi mainita Eero Ikosen ja Eelis Lampisen, Karila sanoi.
Juhani Kuusela muisteli omia metsästysretkiään 1960-luvun lopulla.
– Silloin vielä riitti teeriä, metsoja oli jo vähemmän. Mustikkasuon keskellä oli isompaa männikköä, jossa linnut tykkäsivät olla. Hämärässä kun meni, pääsi haulikkoetäisyydelle ja yleensä saalista sai, teeriä tai pyitä. Niistä tehtiin ruokaa, ja höyhenet käytettiin tyynyt täytteeksi, Kuusela kertoi.
Kari Lahtinen luki Markku Lahden kirjoittamasta Korpilahden historia -teoksesta löytyvää metsänvartija Juho Välilän vuonna 1886 pitämää saalispöytäkirjaa. Sen mukaan Välilä saalisti puolen vuoden aikana yhteensä 775 eläintä, muun muassa 295 pyytä, 138 teertä, 34 metsoa, 11 metsäkanaa eli riekkoa, 51 jänistä ja 160 oravaa, oli joukossa myös muun muassa yksi kettu ja yksi saukko.
– Minun isäni ei juuri metsästänyt ennen 1970-lukua, mutta minun pappani veljet olivat kovia metsämiehiä. He muuttivat kaupunkiin, ja haaveilivat kirjeissään, että pääsisivät lapsuusmaisemiin metsästämään. Yksi veljistä oli Helsingissä siirtolapuutarhassa töissä. Siellä hänen työnkuvaansa kuului haittaeläinten hävittäminen eli esimerkiksi rusakoiden ampuminen, joten hän pääsi tavallaan metsästämään Helsingissäkin, Kari Lahtinen kertoi ja muisteli samaisen papan veljen kertoneen, että kun lähti metsästämään, siis oikeasti metsään, kannatti laittaa lehmänkello kaulaan. Silloin eläimet eivät pelänneet, lehmiä kun laidunnettiin siihen aikaan metsässä ja riistaeläimet olivat tottuneet lehmänkellon ääneen.
Kari Lahtisen mukaan Sarvenperälläkin metsästettiin 1950- ja 1960-luvuilla monessa talossa.
– Metsästämällä hankittiin ruokaa. Oli taloja, joissa ei metsästetty, mutta kyllä yli puolessa taloista metsästettiin, Lahtinen kertoi.
Pauli Kantrin mukaan Moksissa metsästettiin, mutta hänen kotinurkillaan Hankapohjalla ei metsästetty.
– Minulla ei ollut ketään esimerkkinä tai opettamassa metsästystä, mutta kova halu metsästämään oli. Teimme pienenä kaverin kanssa ruosteisista rautalangoista ansoja jäniksille, mutta ei niillä kyllä jäniskanta pienentynyt, Kantri totesi.
Helena Mieskolainen muisteli oman metsästäjänuransa alkua Kangasniemellä.
– Meillä kaikki suvun miehet metsästivät, ja etenkin 1960- ja 1970-luvuilla riistalla oli tärkeä osa ruokahuollossa, kaupasta ei juuri mitään ostettu. Itse ammuin ensimmäisen jänikseni 16-vuotiaana vuonna 1980, sitä ennen jo kuljin isän mukana metsällä. 1980-luvulla Kangasniemellä minä ja minun kaverini olimme ainoat naiset, jotka metsästivät, Mieskolainen kertoi ja muisteli saaneensa kaveriltaan ylioppilaslahjaksikin juuri ammutun jäniksen.
Erätarinoita riitti koko iltapäiväksi, tarinankerrontaa on tarkoitus jatkaa syksyllä.
– Yritän innostaa ihmisiä kirjoittamaan tarinoita, joissa eräjuttujen lisäksi tulisi esiin paikallista elämää ja lähipiiriä, Jaakko Luoma toteaa.
03.02.2026 | Petäjävesi, Tilaajille
Tiina Lamminaho
Petäjäveden kirjasto perustettiin 150 vuotta sitten. Kirjaston perustaminen pantiin alulle kuntakokouksessa vuonna 1875, perustamisesta päätettiin tammikuussa 1876 ja lainaustoiminnan keskeisistä periaatteista kesäkuussa 1876. Hankkeen puuhamiehenä toimi kirkkoherra J. Perenius.
Ari T. Mannisen kirjoittaman Petäjäveden historia -teoksen mukaan alkupääomaa kirjastoon saatiin muun muassa viinaverorahoista. Rahaa kerättiin myös jokaiselta henkirahaa maksavalta asukkaalta sekä järjestettiin keräyksiä kinkereillä. Alkupääomalla saatiin hankittua 175 nidettä, ensimmäiset kirjat olivat pääasiassa uskonollista ja historiallista kirjallisuuta.
Aluksi kirjastoa hoiti kirkkoherra Perenius perheineen pappilassa. Kirjaston sijoituspaikka vaihteli kirjastonhoitajan mukaan, 1930-luvulla kirjasto oli kanttorin virka-asunnolla. Kyläkouluilla oli lainausasemia, joten sivukylilläkin päästiin osalliseksi kirjaston palveluista. 1960-luvulla lainausasemien tilalle tulivat Ylä-Kintauden, Kintauden ja Kuivasmäen sivukirjastot, kerrotaan Mannisen historiateoksessa.
Sivukirjastot lopetettiin, kun kuntaan hankittiin kirjastoauto vuonna 1975. Ari T. Manninen kirjoittaa, että 1950-luvulla Petäjäveden kirjastossa oli vuosittain alle 2000 lainausta, Petäjävesi-lehdessä vuonna 1977 julkaistun artikkelin mukaan vuonna 1966 lainauksia oli 9500 ja vuonna 1976 jo 44 000. Vuonna 1977 kirjasto muutti nykyisiin tiloihinsa.
Omatoimikirjastoa kiitellään
– Yksi iso muutos kirjastotoiminnassa Petäjävedellä tapahtui vuonna 1998, kun kirjastoauto lopetettiin. Sen jälkeen lainausmäärät laskivat, mutta ovat pikku hiljaa nousseet kirjastoauton lakkauttamista edeltävälle tasolle ja nyt jo sen ylikin, kirjastonjohtaja Heli Laitinen sanoo.
– Korona näkyy lainaustilastoissa, kun kirjasto oli osittain kiinnikin eivätkä ihmiset uskaltaneet liikkua. Sen jälkeen lainausmäärät ovat nousseet ja tavoitteena meillä on, että nousu jatkuu. Nyt iso asia oli omatoimikirjaston avautuminen. Se lisää kirjaston saavutettavuutta paljon ja sitä kautta myös lainauksia. Omatoimikirjastoa odotettiin kauan, ja siitä saamme päivittäin myönteistä palautetta, Laitinen kertoo.
Laitisen mukaan kirjasto on hyvin demokraattinen laitos.
– Tänne voivat tulla kaikki, eikä se maksa mitään. Lama-aikoina onkin huomattu, että kirjaston käyttö lisääntyy. Tämä on myös ensimmäisiä paikkoja, joissa lapset voivat hoitaa omia asioitaan ilmaiseksi, Laitinen sanoo.
Kirjaston alkutaipaleella 1800-luvulla kirjojen lainaamisesta perittiin pieni maksu. Nykyään kirjaston maksuttomuus on kirjattu lakiin; kirjastolain mukaan kirjaston aineiston käyttö, lainaus ja varaaminen sekä ohjaus ja neuvonta ovat maksuttomia.
Tapahtumia ja uusia logoja
150-vuotisjuhlavuosi kirjastolla aloitettiin jo, kun Karri Miettinen eli räppäri Paleface käväisi vierailulla. Tällä viikolla vierailulla kävi Luonto lainassa -viikkoon liittyen Petäjäveden Luonto ry. Lisää tapahtumia on luvassa kuukausittain.
– Meillä on tulossa esimerkiksi runokaraoke. Se on ollut meillä pari kertaa aiemminkin, ja se on ollut kovasti suosittu, Heli Laitinen kertoo ja lisää, että kevään ohjelmassa on myös Minna Tuomasen vetämä satutuokio.
– Syksyllä meillä on tulossa isompi tapahtuma lapsille ja 150-vuotisjuhlavuoden päätapahtuman sijoitamme Petäjävesi Elää! -viikolle, Laitinen kertoo.
150-vuotisjuhlavuoteen liittyen kirjasto järjesti myös logokilpailun.
– Siihen saimme todella paljon ehdotuksia, vajaat sata, Laitinen iloitsee.
– Valitsimme ehdotusten joukosta muutaman, joiden tekijät palkitsimme ja joita käytämme markkinoinnissamme pitkin vuotta. Teetimme niistä myös kirjanmerkkejä, kortteja ja julisteita.
03.02.2026 | Petäjävesi, Tilaajille
Tiina Lamminaho
Petäjävedelle saatiin kolme uutta lähiluonnon tarkkailuun sopivaa kohdetta, kun Petäjäveden Luonto ry asensi sekä lintujen että linnuista kiinnostuneiden kuntalaisten iloksi kolme Aake Ojalan tekemää, isoa lintujen ruokinta-automaattia paikoille, joissa lintuja pääsee tarkkailemaan helposti.
– Yksi ruokinta-automaateista on Halkokankaalla, vanhan ja uuden alueen välissä olevassa metsikössä, yksi Kettulanvuoren alueella ja yksi Kukkaronkylällä, Vehkolammesta Mansikkalahteen laskevan Rajapuron varrella, missä meillä on ollut lintujen ruokintaa jo aiemmin, Lauri Ijäs kertoo.
– Kaikki ruokinta-automaatit ovat polkujen varressa, ja niiden läheisyydessä saa vapaasti käydä tarkkailemassa lintuja. Rajapurolle järjestimme viime vuonna retkenkin. Pienempiä lintujen ruokinta-automaatteja meillä on edelleen myynnissä, mutta kaikkihan eivät voi laittaa lintulautaa omaan pihaansa. Näiden isojen ruokinta-automaattien luokse voi kuka tahansa mennä katselemaan lintuja, Ijäs toteaa.
Ijäksen mukaan todennäköisimmin ruokinta-automaateilla näkee tiaisia, talitiaisten ja sinitiaisten lisäksi paikalle saattaa tulla hömötiaisia, töyhtötiaisia ja kuusitiaisia.
– Puukiipijäkin voi ruokinta-automaatille tulla ja ehkä myös pikkuvarpusia. Rajapurolla meillä on ollut ruokintaa aikaisemminkin, joten sen paikan linnut tietävät, mutta uskon, että uusillekin paikoille linnut löytävät, Ijäs sanoo.
Verkko pitää isot linnut poissa
Isoissa lintujen ruokinta-automaateissa on tilaa sekä auringonkukansiemenille että talipalloille, auringonkukansiemeniä laitteeseen mahtuu kaksi ämpärillistä. Ympärillä on verkko, josta tiaiset mahtuvat läpi, mutta närhet, harakat ja tikat eivät mahdu.
– Verkko on puutarhajätteiden kompostikehikkoa. Olen seurannut tässä omassa pihassani, kuinka tiaiset ovat oppineet lentämään sujuvasti verkon silmukasta läpi. Yksi orava on myös oppinut käymään verkon sisäpuolella, mutta isommat linnut eivät sinne pääse, Ojala kertoo.
Isoja ruokinta-automaatteja Ojala ei tee myyntiin, sen sijaan pienempiä ruokinta-automaatteja ja erikokoisia linnunpönttöjä hän on tehnyt Petäjäveden Luonto ry:lle myytäväksi todella paljon, vuosien ajan. Nytkin verstaassa on valmiina monenlaisia linnunpönttöjä.
– Myyntituotto menee Luonto-yhdistykselle, itse en ota mitään. Linnunpönttöjä olen nyt tehnyt myös haapapölleistä, jotka Ruhalan Pekka on sorvannut. Rakentelen ajan kuluksi, kun minulla on työkalut olemassa, Ojala sanoo.
Erilaisia lintujen ruokinta-automaatteja Ojalalla on myös omassa pihassaan. Puun oksalla riippuu esimerkiksi pieni talo, jonne saa auringonkukansiemeniä aukeavan katonlappeen kautta, viereisessä oksassa taas on sorvattu, vähän kukkaruukkua muistuttava puinen ruokinta-astia, jossa on koloja talipalloille.
– Talipallot pienenivät, minun piti ruveta tekemään pienempiä koloja. Ja vanhoihin koloihin piti asetella jotain tikkuja, että talipallot pysyivät paikoillaan, Ojala kertoo.
– Tässä on mukava seurata lintuja keittiön ikkunasta. Eniten tässä käy tiaisia, mutta myös närhet, harakat ja tikat löytävät paikalle. Ja oravia tässä on aina. Tiaiset ovat käyneet aika kesyiksikin, yksi kuusitiainen katseli minua puolen metrin päästä, kun vein paikalle lisää ruokaa. Talvella tässä käy eniten hömötiaisia ja sinitiaisia, pyrstötiaiset tulevat keväällä syömään vaahteran mahlaa.
Ojala tarjoaa linnuille talipalloja ja auringonkukansiemeniä.
– Joskus olen laittanut kauraakin, varpuset tykkäävät enemmän kaurasta, Ojala kertoo.
– Talviruokintaa on hyvä jatkaa koko talven. Ruokinta-automaatti on hyvä, kun siinä on katto päällä, niin siemenet eivät kastu ja jäädy. Ja putsatahan paikka pitäisi aina välillä.
27.01.2026 | Tilaajille, Uurainen
Mika Savolainen on Uuraisten vuoden yrittäjä 2025, jonka urapolku on onnellisten sattumusten summa – tai johdatusta. Yrittäjä itse on taipuvainen jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja suuntaa katseensa kiitollisena ylöspäin.
Toyotan ralliautojen luottomaalariksi ei kuitenkaan kelpaa kuka tahansa, vaan tarvitaan rautaista ammattitaitoa ja kykyä olla luottamuksen arvoinen. Savolaisen maalaamia rallin 2-sarjan autoja menee noin 130 maahan, ja viime vuonna ostaja sai jonottaa autoa jopa 18 kuukautta.
– Kun on hyvä auto, sitä on helppo myydä. Minulle tämä tarkoittaa töitä niin paljon kuin ehdin tehdä. Enempäänkin olisi mahdollisuuksia, mutta tilat eivät salli, Savolainen kertoo. Työntekijänä hänellä on toinen Mika, Määttä sukunimeltään.
Savolaisen työpiste on ulkoapäin tavallisen näköinen kaarihalli Uuraisilla. Sieltä hopeanväriset Toyotan rungot yleensä lähtevät eteenpäin tehtaalle, jossa niihin lisätään kaikki muu.
– Noin viikon kuluttua auto on valmis koeajettavaksi. Kun auto on asiakkaalla, lisätään teippaukset ja viimeistellään ulkoasu, Savolainen kertoo. Ihan jokaisen päristelijän kukkarossa ei tällaisen auton ostoon riitä valuutta. Hinta asettuu valmiina noin 300 000 euron tietämille.
Vuonna 2001 perustettu Uuraisten Autopelti ja -maalaus oli vielä muutama vuosi sitten tavallinen maalaispitäjän, kolarikorjauksiin keskittynyt yritys. Kokemusta alasta Savolaisella on jo vuodesta 1995. Muutos alkoi, kun ralliautoilija Tommi Mäkinen toi veljensä metsäkonelavetin maalattavaksi, ja siitä yhteistyö syveni. Seurasi N-ryhmän Subarujen ja Eero Räikkösen Citroënien maalausta.
– Siitä homma pikkuhiljaa eteni, ja viimeiset kaksi vuotta on pitänyt kieltäytyä kaikista muista töistä ja keskittyä pelkästään näihin Toyotoihin. Minusta työnjäljen pitää olla just eikä melkein, joten ehkä jotain on tullut tehtyä oikein, Savolainen tuumailee. Hän on itsekin vielä vähän hämmennyksissä, että on edennyt maailman suurimman autonvalmistajan yhteistyökumppaniksi.
– Meille Toyota Gazoo Racingilla on ensiarvoisen tärkeää, että yhteistyökumppanimme jakavat samat arvot: tarkkuus, laatu, rehellisyys ja ylpeys omasta työstä. Mikassa nämä kaikki yhdistyvät luontevasti, totesi Toyota Gazoo Racing Oy:n Rally 2 puolen tuotannon johtaja Lasse Malinen vuoden yrittäjä -valinnan yhteydessä antamassaan lausunnossa.
Yhteistyökumppani on myös kiinnostunut maalaristaan. Kolme tai neljä kertaa vuodessa Mika Savolainen saa vieraita Japanista.
– Huonolla englannillani yritän selvitä, mutta ihan mukavia vierailuja ne ovat, Savolainen naurahtaa.
Vaikka Savolaisella on korkeat vaatimukset oman työnsä suhteen, pystyy hän paineen allakin toimimaan melko stressittömästi.
– Pyrin pitämään työviikot viisipäiväisinä ja työpäivien pituuden kohtuullisena. Ensiluokkaiset suojavarusteet ovat tietysti tässä työssä tärkeitä, vaikka ihan missä työssä tahansa voi altistua jollekin terveyttä vaarantavalle asialle. Käytän paineistettua maskia ja muita suojavarusteita. Huomenna menenkin työterveystarkastukseen, jossa tsekataan mahdolliset altistukset, Savolainen kertoo.
Työrintamalla kaikki on siis erinomaisesti, mutta yksityiselämän puolella viime vuodet ovat olleet surun sävyttämät. Puolison sairastuminen suhteellisen nuorena ja joutuminen hoitokotiin tuo hitaan menetyksen tuskan jokaiseen päivään.
– Työpuolella toivon vain, että saan jatkaa tällä samalla hyvällä tiellä, mutta yksityiselämässä haaveilen ja rukoilen, että eläisin vielä jonain päivänä onnellisessa parisuhteessa.
Yrittäjäjuhlaan hän suuntasi lauantaina, vaikka ei olekaan juhlaihminen.
– Onhan se sellainen once in a lifetime -kokemus.
Hanna Lahtinen
24.01.2026 | Kiinnitetty, Tilaajille, Uurainen
Uuraislainen Samuli Mattila on alle 30-vuotias yrittäjä ja vuoden 2025 Keski-Suomen nuori yrittäjä. Yritys on Mattilan Hoivapalvelut Oy. Myöskään yrityksen muut osakkaat, enemmän kiinteistöalalla vaikuttava Oskari Moisio ja Annika Määttä eivät ole iällä pilattuja.
– Ihan älyttömän kiitollinen olen ja todella yllättynyt, Samuli Mattila sanoo.
Perusteluiksi palkinnoille kerrotaan, että Mattilan halu kehittyä on kova, hänen visionsa tulevaisuudesta on selkeä ja hän etenee sitä kohden määrätietoisesti. Löytämällä oikeat ihmiset rinnalleen hän on saanut kasvatettua luotettavaa palvelua tuottavan yrityksen. Hänen asenteensa on positiivinen ja eteenpäin katsova.
Vuonna 2023 perustetun yrityksen kehityskaari onkin ollut huima. Alussa mukana ollut vuokratyövoiman välitys on kokonaan jäänyt, ja nyt yritys keskittyy pelkästään omaan palvelutuotantoon, mikä kattaa kotiin vietävät palvelut laajasti. Valikoimaan kuuluvat kotihoito ja tukipalvelut, joita voivat olla vaikkapa kotityö- tai asiointiapu, erilaiset palveluseteleillä saatavat palvelut sekä siivouspalvelut yksityisille ja yrityksille.
– Alusta alkaen tavoite on ollut kasvaa maakunnallisesti merkittäväksi toimijaksi, ja sitä kohti on menty pienin askelin. Ensimmäinen tavoite oli työllistää itseni lisäksi joku toinen, ja tällä hetkellä työllistämme jo 55 työntekijää. Oskari Moisio toimii yrityksessä kehitysjohtajana ja Satu Sneck hoitotyön johtajana, henkilöstöstä ja taloudesta vastaa Annika Määttä.
Sekin palkinnon perusteluissa mainitaan, että Samuli on kannustava esihenkilö ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Tähän varmasti vaikuttaa se, että vielä muutama vuosi sitten hän työskenteli itse vakituisesti hoivatyössä, esimerkiksi kolmivuorotyössä lastensuojelun erityisyksikössä. Myös kotona vipeltävät neljä pientä lasta pitävät toimitusjohtaja Mattilan jalat tiukasti maan pinnalla.
– Yrittäjyydessä on yllättänyt tulevaisuuden ennakoinnin vaikeus ja se, kuinka herkillä pitää olla aistimaan muutoksia. Yrittäjyys on matka ja jatkuvaa kasvua niin ihmisenä kuin työnantajanakin. Hyvinvointialueen kanssa tehtävän yhteistyön näen lähtökohtaisesti positiivisena, Mattila sanoo.
Yrittäjän ja perheenisän roolien lisäksi politiikka ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen on iso osa Samuli Mattilan elämää. Aluevaltuustossa hän toimii yksilöasiain jaostossa. Kunnanhallituksen puheenjohtajuus taas on luottamustoimista se eniten aikaa vievä ja sitovin, mutta ainakin tällä hetkellä yhtälö toimii.
– Pystyn toimimaan yrittäjyyden lisäksi Uuraisten kunnanhallituksen puheenjohtajana täysipainoisesti. Verkostoista on korvaamaton apu ja hyöty monessa asiassa, lisäksi etätyö antaa valtavasti joustoa arkeen, hän sanoo.
Politiikassa Samuli Mattilan haave ja tavoite on ollut jo yli 10 vuotta kansanedustajuus. Yrityspuolella hän mainitsi vuonna 2023 sellaiseksi yhteisöllisen palveluasumisen yksikön, joka saattaakin olla toteutumassa jo lähitulevaisuudessa.
– Kokonaisvaltainen hoivapolku on se, mihin pyrimme.
teksti: Hanna Lahtinen
kuva: Timo Sillanpää
