03.03.2026 | Korpilahti, Tilaajille
Tiina Lamminaho
Puolentoista viikon päästä ajettavaan Päijänteen ympäriajoon starttaa 167 kilpailijaa. Kilpailun ulkopuolella Päitsin reitille lähtevät Rasmus Putkonen ja Krister Siili, joiden tavoitteena on ajaa Trophy-luokan reitti läpi kaksi miestä yhdellä moottoripyörällä. Ajokkinaan miehillä on 250-kuutioinen KTM.
– Ajamme kilpailun ulkopuolella; sellaista luokkaa, jossa ajettaisiin kaksi päällä kilpailua, ei ole olemassakaan, ainakaan vielä, nuoret miehet naurahtavat. Idea Päitsin ajamisesta kaksi samalla pyörällä on kuulemma saanut aikaan ihmettelyä. Idean isäksi tunnustautuu Rasmus Putkonen.
– Krister ehdotti, että olisimme lähteneet Päitsin pariluokkaan, jossa siis ajetaan kahdestaan, mutta kumpikin omalla pyörällään. Minä olen kiertänyt Päitsin jo neljä kertaa, joten ajattelin, että jotain uutta pitää keksiä. Ehdotin, että lähdetään ajamaan kaksi päällä ja Krister lupautui, jos saisimme luvat moiseen, Putkonen kertoo.
– Ja olettamus tietenkin oli, että lupia ei saada, Siili toteaa.
Lopulta lupa kaksi samalla pyörällä ajamiseen tuli, tosin kilpailun ulkopuolella.
– Eli Päijänteen ympäriajon organisaatio ei ole vastuussa meistä, Putkonen selvittää.
Sekä Rasmus Putkonen että Krister Siili ovat harrastaneet enduroa aktiivisesti kahdeksisen vuotta.
– Ajamme ympäri vuoden suhteellisen aktiivisesti, kisoissa käymme satunnaisesti, välillä aktiivisemmin välillä vähemmän aktiivisesti, miehet kertovat.
Päijänteen ympäriajoon Rasmus Putkonen osallistui ensimmäisen kerran vuonna 2021.
– Joka vuosi sijoitus vähän parani, vuonna 2024 olin B-luokan toinen, Putkonen kertoo. Krister Siili ei ole aiemmin ajanut Päitsissä, mukana hän on ollut huollossa.
Tämänvuotiselle Päitsi-reitille Putkonen ja Siili starttaavat niin, että Putkonen ajaa ja Siili istuu kyydissä.
– Ainakin aloitamme niin päin, tarvittaessa voimme vaihtaa. Siirtymät ajamme niin, että toinen menee autolla, Putkonen kertoo. Lauantain aikana ajettava Trophy-reitti on kokonaispituudeltaan siirtymät mukaan lukien noin 285 kilometriä.
Kahdestaan yhdellä pyörällä ajamista Putkonen ja Siili kertovat harjoitelleensa muutaman tunnin.
– Se sujui yllättävän hyvin, miehet vakuuttavat ja kertovat odottavansa Päitsi-päivästä seikkailua.
– Onhan se jännä nähdä, miten siinä oikeasti käy. Avoimin mielin lähdemme ja kyllä meillä tavoitteena on päästä kaikki pätkät läpi ja maaliin. Pidän sitä ihan täysin mahdollisena, Putkonen sanoo.
– Kahdestaan ajamisessa toimii samat periaatteet kuin yksin ajaessakin, vaikein tässä hommassa oli se, että saatiin tällainen mahdollisuus järjestymään.
Alkuvuoden pakkaset ehtivät vaihtua suojakeliin, joten Putkonen ja Siili odottelevat Päitsillekin ”normaalia Päitsi-keliä”.
– Yleensä Päitsillä kastuu, märkä ja loska kuuluvat Päitsiin, Rasmus Putkonen toteaa.
– Olisihan se hyvä, jos olisi pakkasia. Kun on suojaa ja loskaa, homma menee raskaaksi, mutta jos pyörä uppoaa kovin paljon, onhan tässä ainakin toinen työntämässä, Krister Siili naurahtaa.
Tämänvuotinen Päijänteen ympäriajo ajetaan 14. – 15. maaliskuuta, Korpilahdella sitä pääsee katsomaan Karamäessä Yijäläntien varressa.
– Karamäessä on jälleen Jyväskylän ainoa erikoistestipätkä, et 9:n Antishopin pätkäpäällikkö Tapio Ruppa kertoo. Samassa paikassa on ajettu Päitsissä usein aiemminkin, tänä vuonna et:n pituus on 9,5 kilometriä.
–Tänne on hyvä tulla katsomaan, pellolle on aurattu parkkitilaa ja kilpailijoiden ajoa näkee pellolla kilometrin verran. Karamäen nousut ja laskut ovat myös hyvin lähellä, Ruppa kertoo ja toteaa, että et 9:n lähtöodotusalue toimii myös niin sanottuna jarru-at:na eli kilpailijat kerätään siihen siirtymältä yhteen.
– Olemme saaneet kehuja Päijänteen ympäriajon organisaatioltakin tästä paikasta. Jos pätkä ajetaan metsän keskellä, ei sinne juuri yleisöä tule, mutta tämä on katsojaystävällinen alue grilleineen, täällä on ollut jopa viitisen sataa katsojaa, Ruppa kertoo ja toteaa, että tänä vuonna kaikki luokat ajavat Karamäen läpi.
– Tänä vuonna on ollut helppo talvi siinä mielessä, että lunta on ollut vähän. Pidämme reittiä auki ajamalla, joten se vaatii paljon enemmän silloin, kun lunta on metrin verran. Nyt satanut lumi oli kuitenkin tervetullutta, reitin ajettavuus on parempi, kun siellä on vähän lunta, Ruppa sanoo.
– Sitähän ei sitten tiedä, millainen keli on Päitsi-viikonloppuna. Viime vuosina on ollut aika lämmintä, mutta kyllä Päitsiä on ajettu kaikenlaisessa kelissä, välillä on ollut 20 astetta pakkasta, välillä taas plusasteita ja välillä on ollut metri lunta, välillä ei yhtään.
Päijänteen ympäriajon ensimmäinen kilpailija lähtee liikkeelle Vääksystä lauantaina 14. maaliskuuta kello 8.01, Karamäen kohdalle kilpailijoita odotellaan iltapäivällä puoli kahdesta alkaen, Karamäen pätkän kilpailijat ajavat läpi noin kahden ja neljän välillä. Trophy-luokan maali on Jämsässä, Jämsän Äijän aukiolla, sinne ensimmäisiä Trophy-luokan kilpailijoita odotetaan noin kello 17 aikoihin.
Tämänvuotinen Päijänteen ympäriajo on yhdeksäskymmenes. Ensimmäisen kerran Päitsi ajettiin vuonna 1927, joten ensi vuonna vietetään satavuotisjuhlavuotta. Tällä kertaa mukana on kaksi- ja nelitahtisten moottoripyörien lisäksi kolme sähkömoottoripyörää. Päijänteen ympäriajon järjestelyistä vastaa Helsingin moottorikerho tukenaan 25 seuraa ja yhdistystä sekä apunaan toista tuhatta vapaaehtoista
03.03.2026 | Korpilahti, Tilaajille
Tiina Lamminaho
Valtatie 9:n ohituskaistojen parantamishankkeeseen Patalahden ja Lahdenvuoren välillä liittyvä rinnakkaistie on nyt nähtävillä olevassa tiesuunnitelmassa piirretty eri paikkaan kuin pari vuotta sitten esillä olleissa kartoissa. Helmikuussa vuonna 2024 esiteltiin vaihtoehtoa, jossa maantietasoinen rinnakkaistie kulkisi Lautakkojärven takaa ja noudattelisi nykyisen Lautakontien linjaa. Se herätti paljon vastustusta, ja nyt linjausta onkin muutettu kulkemaan nykyisen ysitien ja Lautakkojärven väliin.
– Tiesuunnitelmaa muokattiin saadun palautteen perusteella. Selkeästi eniten palautteessa haluttiin, että rinnakkaistielle tutkitaan vaihtoehtoisia linjauksia, Minna Jaatinen Keski-Suomen elinvoimakeskuksesta kertoo.
– Myös Reiviläntien kohdalla rinnakkaistien linjausta katsottiin uudelleen saadun palautteen perusteella ja siihen tuli myös muutoksia, Jaatinen sanoo. Sen sijaan esitys maanteiden 16593 (Hyrkköläntie) ja 16594 (Pirttipohja) muuttamisesta yksityistieksi on edelleen mukana tiesuunnitelmassa.
Suunnittelualue ulottuu Jämsän Patalahdelta Korpilahden kirkonkylän eteläisen liittymän tienoille, kirkonkylän liittymät eivät ole mukana tässä tiesuunnitelmassa. Tarkoituksena on parantaa tieosuuden liikenneturvallisuutta pidentämällä ohituskaistoja ja rakentamalla niihin keskikaiteet sekä poistamalla suoraan ysitielle tulevat liittymät.
Poistettavien liittymien listalla on myös Hyrkköläntien liittymä valtatie 9:lle. Tiesuunnitelman mukaan liittymän nykyiselle paikalle on tarkoitus rakentaa silta valtatie 9:n yli ja ohjata Hyrkkölän suunnasta tuleva liikenne sillan kautta rinnakkaistielle, josta pääsisi liittymään ysitielle joko kirkonkylän tai Painaan tienoilta. Painaalle tiesuunnitelmassa on piirretty eritasoliittymä.
– Painaan liittymän kohdalla olemme tutkineet erilaisia vaihtoehtoja. Alue kuuluu Särkijoen maakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen ja se on vaatinut yhteensovittamista tiesuunnitelman kanssa. Parasta mahdollista ratkaisua olemme etsineet yhdessä eri viranomaisten kanssa, Minna Jaatinen toteaa.
Aiemmin esiteltyjen vaihtoehtojen tapaan myös nyt nähtävillä oleva tiesuunnitelma vaatii kiinteistöjen lunastuksia, tielinjojen alle on jäämässä useita talousrakennuksia, ja myös asuinrakennuksia muun muassa Lautakkojärven Jämsän puoleisessa päässä, Reiviläntien varrella sekä aivan tiesuunnitelma loppupäässä Tissolanmäen tienoilla. Alueella on vireillä myös tiesuunnitelmaan liittyvä asemakaavamuutos.
– Korpilahden kirkonkylän liittymien osalta valtatie 9:n suunnitelmissa ollaan esisuunnitteluvaiheessa, Minna Jaatinen toteaa.
Valtatie 9:llä Painaan ja Lahdenvuoren kohdalla laskettiin liikkuvan vuonna 2021 keskimärin lähes 8800 ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskaan liikenteen osuus oli noin 10 prosenttia. Vuoteen 2050 mennessä ajoneuvomäärän ennustetaan kasvavan 11 800 ajoneuvoon vuorokaudessa. Suunnittelualueella sattui vuosina 2019 – 2023 yhteensä 47 poliisin tietoon tullutta liikenneonnettomuutta, joissa loukkaantui yhteensä 21 henkilöä ja kuoli neljä henkilöä.
Valtatie 9:n ohituskaistojen parantaminen välillä Patalahti – Lahdenvuori -tiesuunnitelmaan voi tutustua vayliensuunnittelu.fi -nettisivulla, sitä kautta suunnitelmaan pystyy jättämään myös muistutuksen. Tiesuunnitelma on nähtävillä 23. maaliskuuta asti.
– Pyydämme tiesuunnitelmasta lausunnot viranomaisilta ja katsomme, pitääkö niiden ja muistutusten perusteella tehdä muutoksia. Jos tiesuunnitelmaan ei tehdä isompia muutoksia, se lähtee hyväksymiskäsittelyyn Traficomille, luultavasti alkusyksystä. Jos suunnitelmaan tehdään merkittävämpiä muutoksia, se laitetaan vielä uudelleen nähtäville, mahdolliset pienemmät muutokset käydään läpi maanomistajien kanssa, Minna Jaatinen kertoo.
Tiesuunnitelmassa hankkeen toteuttamiskustannuksiksi on arvioitu 77,2 miljoonaa euroa, josta Painaa – Lahdenvuori -välin osuus on noin 47,4 miljoonaa euroa.
– Tällä hetkellä ei ole tietoa, koska hankkeelle mahdollisesti saataisiin rahoitusta, Jaatinen toteaa.
03.03.2026 | Petäjävesi, Tilaajille
Tiina Lamminaho
Petäjäveden kunnan pinta-ala on noin 500 neliökilometriä, kun kunnassa olevat järvet lasketaan mukaan.
– Petäjäveden pohjoisimmasta pisteestä on linnuntietä Petäjäveden eteläisimpään pisteeseen noin 30 kilometriä, samoin läntisimmästä pisteestä itäisimpään pisteeseen on noin 30 kilometriä, Lauri Ijäs ja Pentti Valkeajärvi kertovat. Miehet ovat käyneet kunnan uloimmat pisteet katsomassa ja kuvaamassa, luontoretkikohteeksikin rajapisteet sopivat.
– Suur-Jämsän historiassa kerrotaan vuonna 1566 pidetyistä käräjistä, joissa vahvistettiin Klaus Kristerinpoika Hornin läänityksen rajat. Siinä mainituista rajapisteistä ainakin Ruokosuo ja Lempaatsuo ovat nykyisinkin rajapisteitä. Aivan kunnan nykyiselle pohjoisrajalle asti Klaus Kristerinpoika Hornin läänitys ei ulottunut, Pentti Valkeajärvi kertoo.
Pohjoisessa ja etelässä rajakivet
Petäjäveden pohjoisin piste on Töysänperällä, Metsovuoren lähellä oleva Metsokivi. Kivi on kolmen kunnan eli Petäjäveden, Multian ja Uuraisten rajamerkki, joka toimi vuonna 1813 suoritetussa isojaon maanjakotoimituksessa Kuivasmäen ja Rukoilan jakokuntien rajakivenä. Kiveen hakattiin vuosiluku, risti ja silloisen Vaasan läänin maanmittarin Carl Fredrik Boismanin nimikirjaimet. Metsokivestä kerrotaan myös juuri ilmestyneessä ”Metsokiveltä Pirunkivelle” -kirjassa.
– Metsokivi on korkealla paikalla, lähes 220 metriä merenpinnasta. Petäjäveden korkein kohta, Kovasenmäki, joka kohoaa 255 metrin korkeuteen, on melko lähellä Metsokiveä, Lauri Ijäs ja Pentti Valkeajärvi kertovat.
Kunnan eteläisin piste on Ruokosuolla, noin kilometrin verran Ruoppaan talosta kaakkoon. Myös eteläisimmästä pisteestä löytyy kivi, joka on kolmen kunnan rajamerkki; aiemmin kunnat olivat Petäjävesi, Koskenpää ja Korpilahti, nykyään Petäjävesi, Jämsä ja Jyväskylä.
– Vanhassa kartassa rajapisteen kohdalla on pieni lampi, nykyään paikka on metsittynyttä suota. Aikoinaan sieltä on nostettu turvetta kuivikkeeksi eläimille ja vielä 1900-luvun puolella lehmät laidunsivat Ruokosuolla, silloin puhuttiin Kinnarinniitystä, Pentti Valkeajärvi kertoo ja toteaa, että suota on ojitettu useaan otteeseen.
– Rajakivessä on kaiverrus 3, sitä en tiedä, mitä se tarkoittaa. Suolla ei ole muita näkyviä kiviä, joten voi olla, että rajakivi on tuotu paikalle hevosvoimin joskus kauan sitten.
Lempaathonkaa ei löytynyt
Petäjäveden läntisin piste löytyy Lempaatsuolta Urrian takaa, paikasta, jossa Petäjävesi pistää kapean kiilan Keuruun ja Jämsän, aiemmin Koskenpään, väliin.
– Suoalueen keskellä on Rajasaari-niminen saari, rajapyykki on Rajasaaressa, Ijäs ja Valkeajärvi kertovat.
– Kartoissa paikalle on merkitty myös Lempaathonka, mutta honkaa me emme sieltä nyt löytäneet. Paikalla on täytynyt olla iso honka 1800-luvulla, kun rajoja on vedetty ja meidän muistaaksemme siellä oli sellainen vielä 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Nyt rajapyykin kohdalla ei ole puuta, mutta lähistöllä on kyllä iso mänty, jossa on sivuoksa, joka taittuu takaisin kohti puun runkoa ja näyttää aivan kahvalta, Lauri Ijäs kertoo.
Kunnan itäisin piste on Liisalanperällä, lähellä Nyrölää, Mustamäen rinteessä Pieni-Musta-lammen lähellä. Siellä rajapisteen merkkinä on rajapyykki.
– Siinä lähellä oleva Valkeissuo oli turvetuotantoalue jo sota-aikaan 1940-luvulla, Pieni-Mustan rannalla on edelleen sen aikaisia rakennuksia. Keski-Suomen Turve Oy toimitti Valkeissuolta polttoturvetta Jyväskylään, ja turpeen kuljettamiseksi suolta Nyröläntielle rakennettiin rautatie. Viimeisinä sotavuosina SOK osti Keski-Suomen Turve Oy:n ja jatkoi toimintaa vähän aikaa, mutta sodan loputtua turpeenotto lopetettiin kannattamattomana, Lauri Ijäs kertoo.
Lempaatsuo merkittävä luontokohde
Lauri Ijäksen ja Pentti Valkeajärven mukaan kaikki kunnan ääripisteet löytyvät, mutta mihinkään niistä ei pääse tietä pitkin.
– Kaikki vaativat hieman maastossa kävelyä. Metsokivelle pääsee esimerkiksi Metsovuorentieltä. Tosin sitä kautta tullessa pitää ylittää puro, joka voi vetiseen aikaan olla hankalaa. Silloin Metsokivelle on parasta kulkea idän suunnasta, Ijäs ja Valkeajärvi selvittävät.
Ruokosuolle pääsee Ruoppaantien kautta ja Pieni-Musta -lammelle Liisalantietä, joka muuttuu Kirjakantieksi ja yhtyy Nyröläntiehen. Lempaatsuolle voi mennä Petäjäveden puolelta ensin Urriantietä ja Urrianperäntietä, sitten Lempaatmäentietä ja Pienimäentietä.
– Lempaatsuolla on Keuruun ja Jämsän puolella 180 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue, ja se on luontoarvoiltaan merkittävä kohde, niin kasvillisuuden kuin linnustonkin osalta. Pienenmäenvuoren kupeessa on myös Rouvainkamari, joka sekin on mielenkiintoinen luontokohde, Ijäs ja Valkeajärvi kertovat.
03.03.2026 | Petäjävesi, Tilaajille
Maarit Nurminen
Valtuustokausittain uusiutuva kuntastrategia etenee Petäjäveden kunnanvaltuuston käsittelyyn. Kunnanhallitus hyväksyi sen kokouksessaan yksimielisesti.Strategiassa katsotaan vuoteen 2030, jolloin kunnasta halutaan kasvava, elinvoimainen ja omiin juuriinsa tukeutuva Keski-Suomen helmi. Strategiassa Petäjävedestä halutaan turvallinen, viihtyisä ja yhteisöllinen
kotipaikka.
Niin sanotuiksi strategisiksi järjiksi on muotoiltu kolme teemaa. Niistä ensimmäinen on elinvoimainen ja tasapainoinen kasvukunta.
Tavoitteeseen pyritään kehittämllä kuntataloutta pitkäjänteisesti, hyödyntämällä vihreän siirtymän mahdollisuuksia sekä tekemällä tiivistä yhteistyötä yritysten ja muiden kumppaneiden kanssa. ”Elinvoima rakentuu sekä vastuullisesta taloudenpidosta että aktiivisesta kunnan kehittämisestä”, strategiassa nähdään.
Toisena kärkenä on hyvinvoiva yhteisö. Yhteisöä rakentavat strategiassa arjen turvalliset palvelut, yhteisöllisyys ja kulttuuri. Myös luonto on tärkeä tekijä arjessa sekä paikalliset kohtaamiset.Strategiassa katsotaan, että yhdessä tekeminen vahvistaa koko kunnan identiteettiä.
Konkreettisia toimia voisivat olla esimerkiksi vuosittaiset kyselyt asukkaille ja matalan kynnyksen osallistumismahdollisuuksien lisääminen. Näitä voivat olla erilaiset kuntalaiskuulemiset, työpajat ja sähköiset kyselyt.
Kolmannen strategisen kärjen muodostavat kestävä ympäristö ja mutkaton arki.
Strategiassa kuvataan, että ”Petäjävedellä arjen sujuvuus rakentuu toimivista palveluista, helposti lähestyttävästä kunta-asioinnista sekä ympäristöstä, josta pidetään yhdessä huolta. Kestävä kehittäminen, maaseutuympäristön ja luonnon arvostaminen sekä käytännönläheiset ratkaisut ohjaavat kunnan toimintaa ja luovat puitteet viihtyisälle ja turvalliselle asuinympäristölle.”
Toimenpiteinä on muun muassa ajantasaisen tonttilistauksen laatiminen vuosittain ja sen pitäminen helposti löydettävissä kunnan verkkosivuilla. Strategiassa esitetään myös asumisen innovaatioiden pilotoimista esimerkiksi autiotalomessuilla ja/tai virtuaalisella omakotitalonäyttelyllä.
Jokaiselle kärjelle on kuntastrategiassa luotu mittaristo, jolla strategian toteutumista voi mitata.
Kuntastrategia menee vielä kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.
Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman, joka on lakisääteinen.
Suunnitelmassa selvitetään lasten ja nuorten kasvuolosuhteita. Se sisältää myös kuvauksen hyvinvoinnin tilasta.
Suunnitelmassa esitetään lasten ja nuorten hyvinvoinnin keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet valtuustokaudelle 2026-2029.
Suunnitelma toimii yhteisenä työkaluna, joka tukee päätöksentekoa ja varmistaa, että lasten ja nuorten hyvinvointi huomioidaan systemaattisesti kunnan kaikessa toiminnassa.
03.03.2026 | Petäjävesi, Tilaajille
Tiina Lamminaho
Petäjäveden Petäjäisten puurojuhlassa joulun alla Susanna ja Juho sekä Vivian, Ellen ja Jasmin Asunta palkittiin vuoden urheiluperheenä, Susanna Asunta sai myös vuoden valmentaja -tunnustuksen.
– Olin kyllä hyvin hämmästynyt kunniasta, Susanna Asunta toteaa. Asunta valmentaa PetPetin E-tyttöjen lentopallojoukkuetta, viime vuoden Powercupissa Asunnan valmentama joukkue voitti kultaa.
Susanna Asunta on valmentanut juniorilentopalloilijoita PetPetissä kuutisen vuotta.
– Päiväkodin pihassa minua joku houkutteli valmentamaan, Asunta muistelee ja kertoo pelaavansa nyt itsekin lentopalloa PetPetin naisten joukkueessa.
– Oma pelaaminen on ollut minulle iso asia ja hyvää vastapainoa työlle. Ensin ajattelin, ettei pelaaminen enää onnistu yli kymmenen vuoden tauon jälkeen, mutta Juho sai minut kokeilemaan, Susanna Asunta kertoo.
– Lentopalloa olen pelannut kuusivuotiaasta lähtien, ensin Korpilahden Pyrinnössä ja sitten Vilppulan Tähdessä ja Muuramen Lentopallossa. MuurLessa olin mukana naisten ykkössarjajoukkueessa, se on korkein sarjataso, jolla olen pelannut.
PetPetissä on tällä hetkellä naisten lentopallojoukkueen lisäksi B-tyttöjen, C-tyttöjen, kaksi D-tyttöjen ja E-tyttöjen lentopallojoukkueet.
– Eli lentopallotyttöjä meillä on ihan hyvin. Lisäksi meillä on lentopallokoulu syksyisin ja keväisin, ja siellä on mukana poikiakin, mutta jalkapallo vetää poikia enemmän kuin lentopallo, Susanna Asunta sanoo.
Koko perhe harrastaa urheilua
Kun kuuntelee Susanna ja Juho Asunnan selvitystä omista ja perheen tyttärien urheiluharrastuksista, vakuuttuu siitä, että PetPetin vuoden urheiluperhe -tunnustus meni oikeaan osoitteeseen. Susanna Asunta on pelannut lentopallon lisäksi jalkapalloa pari kesää PetPetin naisten joukkueessa, Juho Asunta pelaa jääkiekkoa harrasteporukoissa Jyväskylässä ja Keuruulla, jalkapalloa PetPetissä, höntsälentopalloa ja sählyä sekä osallistuu PetPetin lentopallojunioreiden valmennukseen, seitsemänvuotias Jasmin on PetPetin lentopallokoulussa, ihan kohta yhdeksän vuotta täyttävä Ellen pelaa sekä lentopalloa PetPetin E-tytöissä että jalkapalloa jyväskyläläisessä FC Blackbirdissa ja yksitoistavuotias Vivian pelaa lentopalloa PetPetin D-tytöissä.
– Lisäksi Juho käy tyttöjen kanssa luistelemassa, ja lasten kanssa leikitään ulkona ihan muuten vain, lapset pelailevat kavereidensa kanssa ja kesällä mökillä uiminen on tärkeää, Susanna Asunta sanoo.
– Eli meidän lapsemme ovat kyllä paljon liikkeellä ja se on hyvä asia. Itse olen vähän huolissani siitä, että nykyään lapset eivät liiku samalla tavalla kuin ennen, kun pelailtiin kavereiden kanssa, leikittiin kaikenlaista ja kiipeiltiin puissa. Nyt harrastaminen on yksipuolistunut, peruskoordinaatiossa ja motoriikassa on isoja eroja ja harjoituksia joutuu suunnittelemaan tarkasti. Minä kannustan harrastamaan useita lajeja, eri lajit tukevat toisiaan.
Asunnan perheessä ei ole kovin usein vapaata viikonloppua; kun lentopallokausi loppuu, alkaa jalkapallokausi, ja pelit ovat yleensä viikonloppuisin.
– Teemme molemmat reissutyötä, sekin hankaloittaa aikataulutusta, mutta onneksi meidän molempien vanhemmat ovat isona apuna niin kuljettamisessa kuin muussakin huollossa, Susanna ja Juho Asunta toteavat.
– Tyttöjen harrastukset ovat etusijalla, mutta hyvin meille vanhemmillekin on jäänyt aikaa urheilla. Ja osaamme kyllä myös laiskotella. Nautimme siitä, että käymme liikkumassa, mutta tarkkojen aikataulujen vastapainoksi on hyvä olla ihan aikataulutontakin oleilua.
Pienikin apu olisi tervetullutta
Pihapelikulttuurin ja lasten vapaamuotoisen liikkumisen ja ulkoilun eteen myös PetPet voisi Susanna Asunnan mukaan ehkä tehdä jotain.
– Olemme miettineet, miten saisimme lisättyä matalan kynnyksen liikuntaa, ja ideoitakin siihen olisi, mutta toiminta vaatisi vetäjiä, Susanna Asunta sanoo ja toteaa, että jos vetäjiä löytyisi, voitaisiin pitää esimerkiksi ohjattuja pihapelivuoroja eri leikkikentillä.
Vuoden urheiluperhe -tunnustuksen perusteluissa todettiin, että Asunnan perhe edistää sekä liikunnallisuutta että yhteisöllisyyttä Petäjävedellä. Yhteisöllisyydestä kertoo esimerkiksi se, että Susanna ja Juho Asunta avustavat myös junioripelaajien kuljetuksissa turnauksiin.
– Huolehdimme, että kaikille on kyyti ja kaikki pääsevät mukaan, Asunnat toteavat.
– Sitä toivoisin, että useammat vanhemmat ymmärtäisivät, että pienikin apu olisi tervetullut. Lasten urheilujoukkueen toimintaan mukaan lähtemisen ei tarvitse tarkoittaa ihan näin isoa panostusta kuin me olemme antaneet, yhdestä mokkapalapellillisestäkin on apua. Jos kaikki tekisivät vähän, se helpottaisi muita, Susanna Asunta toteaa.
24.02.2026 | Tilaajille, Uurainen
Sukututkimus on harrastus, johon on helppo hurahtaa. Se on myös harrastus, joka on kokenut melkoisen mullistuksen digitalisoitumisen, DNA‑tutkimuksen ja muun teknisen kehityksen myötä.
Kristiina Hiekkala ja Sari Rimmi ovat uuraislaisia sukututkimuksen harrastajia. Heillä on hiukan erilainen lähestymiskulma asioihin, mutta kummallekin perehtyminen oman suvun aikaisempiin sukupolviin on antanut valtavasti perspektiiviä myös omaan elämään 2020‑luvulla.
– Olin ennen eläkkeelle jäämistä tosi stressaantunut, sukututkimus on tuonut elämääni jonkinlaista rauhaa. On ihanaa uppoutua johonkin näin täysillä, opettajana toiminut Kristiina kertoo. Hän on aina ollut kiinnostunut sukututkimuksesta, mutta vuonna 1997 alkoi oma aktiivisempi harrastus ja nyt se saattaa olla jo jotain enemmän. Viikosta torstaipäivät on pyhitetty kokonaan tutkimukselle.
– Silloin vuonna -97 äidin serkku teki äidin isälinjasta kartoituksen, joka alkoi Riekon talosta Saarijärven Onnenlaaksosta, Kristiina kertoo ja näyttää suurta paperia, jossa sukupolvet seuraavat toisiaan. Hän on vienyt kaikki kartoituksen tiedot käyttämäänsä sukututkimussivustolle Geniin ja sukeltanut vielä huomattavasti syvemmälle ja laajemmalle sukunsa historiaan. Sukupuussa on nyt noin 12 000 henkilöä.
– Olen myös tehnyt DNA‑testin, ja sen mukaan tunnistettuja verisukulaisia on noin 15 000, eli ainakin 3000 vielä puuttuu sukupuusta, hän kertoo.
Kristiina on päässyt muutamassa sukuhaarassa jopa yli ajanlaskun alun. Nämä tiedot ovat kuitenkin varsin epävarmoja. 1500-luvulle asti kuitenkin molemmilla on tietoja.
Geni on digitaalisista tietokannoista Kristiinan ja Sarin mielestä luotettavin.
Aika nopeasti sieltä selviää, että Kristiina ja Sari ovat kolmansia serkkuja kolmen sukupolven takaa. Myös tämän jutun kirjoittaja paljastuu sukulaiseksi.
Saarijärveltä kotoisin olevaa Kristiina Hiekkalaa kiinnostaa historian ajanjaksoista eniten Suomen sodan (1808–1809) aika, joka on koko Suomenkin historiassa erittäin merkittävä, sillä silloin päättyi pitkä Ruotsin kuninkaan palveleminen ja Suomi liitettiin Venäjään. Syntyi Suomen suuriruhtinaskunta ja Suomen kansallinen identiteetti alkoi kehittyä.
Hän on myös löytänyt tutkimuksissaan sotaan osallistuneita.
– Perhossa on Bror Schönemanin hautamuistomerkki, hän on minun isoisoenoni. Schöneman kuoli Kokkonevan taistelussa 1808. Brorin veli, Jyväskylän kaupunginsaarnaaja pastori Gustaf Oskar Schöneman, puolestaan on kirjoittanut Joulupuu on rakennettu -laulun sanat ja suomentanut Jouluyö, juhlayö -sävelmän sanat, Kristiina kertoo. Toki itse Runebergkin on hänen sukulaisensa. Hänen isänsä puolen kantaisä on puolestaan 1700-luvulla elänyt ruotsalainen ruotusotilas Björkqvist, joka asettui Kangashäkkiin.
Hyvin yleistä on, että suvusta löytyy joku, joka on lähtenyt koettamaan onneaan Ameriikan maille noin 100–150 vuotta sitten, ja moni sinne jäikin.
Kristiinan pappa kävi kaksi kertaa töissä Pennsylvanian hiilikaivoksilla.
Jyväskylässä syntyneen, mutta uuraislaiset sukujuuret omaavan Sari Rimmin pappa Ismael Lähteinen lähti isosiskonsa Ainon perään Michiganiin Greenin kylään.
– Hän oli reissulla melkein 20 vuotta maa‑ ja metsätöissä. Palattuaan hän kertoi vain hyvin vähän keveitä tarinoita ajasta Amerikassa. Serkkujen kanssa olemme yrittäneet selvittää, millaista oli siirtolaisen elämä 1900‑luvun alussa, Sari kertoo.
Sarin pappa palasi 1929 ja osti Itäkummun tilan. Hauska sattuma on, että nyt Itäkummussa toimii East Hill Ranch, lännenratsastukseen erikoistunut hevostila.
Sari on koulutukseltaan sosiologi ja se näkyy myös hänen lähestymiskulmassaan. Hän miettii syitä ja seurauksia ja myös piirtää mielellään historian hämärästä esiin nousseita persoonia.
– Ennen oli sukusalaisuuksia, joita varjeltiin viimeiseen saakka. Nykyään erilaiset moraalisäännöt ovat huomattavasti löystyneet. Minäkin suorastaan odotan, että suvusta löytyy jotain solmukohtia, vaikka se sitten olisikin ollut aikoinaan paheksuttavaa, hän sanoo.
Hänelle on tärkeää myös kotiseutu ja paikat.
– Oman sukututkimusharrastuksen ja kotiseututuntemuksen tähtihetkiä oli kadonneen Kylmälän pihapiirin, eli äidin mummolan löytyminen, sen paikallistuminen Uuraisten Kummunkylän ja Pirttimäentien väliseen maastoon. Paikka oli täysin metsittynyt, enää löytyi paikalta vain sammaleen peittämiä rakennuksen peruskivilinjoja ja pari esinettä: pannukoukku, kengänpohja ja vanha iso naula. Pihapiiristä ei ole säilynyt meillä kuvia, niin saattoi nyt edes kuvitella. Ihmisten ja tapahtumien ankkuroiminen todellisiin paikkoihin on minulle merkityksellistä: ollaan sukulaisten kanssa kesähuviksi ajeltukin sukupaikkoja paikallistamassa paitsi Uuraisilla, myös mm. Laukaassa ja Vesangassa, hän kertoo.
Molemmat ovat huomanneet, että kirkon vallasta huolimatta elämä on ollut ennenkin värikästä. Pontikka pisti puukkohippasille, mutta toimi myös kauppatavarana. Elämä saattoi olla taloudellisesti köyhempää, mutta huomattavasti yhteisöllisempää.
– Kun ei ollut muunlaisesta tietoa, niin eri tapahtumat, pääsiäisvalkeat, kyläilykierrokset tai sadonkorjuujuhlat toivat sisältöä elämään. Ajattelen, että elämä on ennenkin ollut ihan mukavaa ja elettiin myös vanhoiksi, vaikka väestön keski‑ikää laskikin runsas lapsikuolleisuus ja epidemiat, Kristiina sanoo.
Sukua voi tutkia loputtomiin, mutta eri aineistojen tarjoama tieto on usein kuitenkin lähinnä vuosilukuja, syntymiä ja kuolemia – joskus sentään rikoksiakin. Paljon jää siksi mielikuvituksen varaan.
– He ovat minun sukulaisiani, saan kuvitella ja kuvittaa heidät sellaisiksi kuin haluan. Jos saan lisää tietoa, niin kuvitelmaa voi muuttaa, Sari sanoo ja näyttää tekemäänsä piirustusta Heta Gabrielintytär Lindistä (s.1817), joka oli todennäköisesti kotoisin Nyrölästä eli Soukkajärveltä.
– Hetan nuoruusvuosissa on arvoituksia. Emme ole serkkujen kanssa saaneet selville minne päin Suomea lähti yksin, nuorena neiti-ihmisenä töihin, ehkä piikomaan. Kunnes sitten muutaman vuoden päästä palasi yksin takaisin kotiseudulle taaperoikäisen tyttärensä kanssa, joka oli yksi esiäideistäni. Maria-tyttären isä tai täsmällinen syntymäaika ei ole tiedossamme. Äiti ja tytär elivät sitten loppuikänsä näillä seuduin, Sari kertoo.
– Minulle tärkeä henkilö on 1800-luvun alussa elänyt esiäiti Anna Susanna Salin Laukaan Hytölästä. Hän lähti saattamaan 4-vuotiasta pikkuveljeään Pietarsaareen lapsettomalle pariskunnalle ottolapseksi ja jäi itse samalle reissulle seuraneidiksi, myöhemmin hän avioitui lukkarin kanssa ja leskeksi jäätyään muutti Saarijärvelle tyttärensä luokse. Hänessä on jotain hyvin kiehtovaa, Kristiina kertoo.
Kristiina Hiekkala ja Sari Rimmi eivät ole ainoita uuraislaisia suku- ja kotiseutututkijoita.
– Olisi mukava jutella muidenkin asiasta kiinnostuneiden kanssa ja perustaa vaikka lukupiiri‑tyyppinen. Saa ottaa yhteyttä, naiset vinkkaavat.
Hanna Lahtinen
