30.09.2025 | Alueelta, Tilaajille, Uurainen
Johanna Salmela on aina viihtynyt vedessä. Lapsena hän ui kilpaa hallissa ja menestyikin SM-tasolle asti. Elettiin Suomen uinnin kulta-aikaa ja miesten puolella pulikoivat sellaiset nimet kuin Antti Kasvio ja Jani Sievinen. Aikuisena uinti on ollut Johannalle kuntoa ylläpitävä harrastus, ja viimeiset 10 vuotta hän on harrastanut avovesiuintia. Hän harrastaa myös melomista.
Kesämökki isän kotijärven, Kyynämöisen, rannalla Virtasalmen suulla on aina ollut rakas paikka.
– Lapsena pulikoitiin Kyynämöisessä, mutta silloin varsinainen uintiharrastus keskittyi halliin. Avovesiuinnissa piti ensin uskaltaa alkaa pitämään silmiä auki veden alla. Monta vuotta pidin silmiä kiinni aina veden alla ja vain hengittäessä avasin silmät, koska oli liian pelottavaa “nähdä” tummaan veteen.
Avovesiuinti on siis uintia luonnonvedessä eli meressä, järvessä, lammessa tai joessa. Laji kasvattaa suosiotaan, ja korona-aika suljettuine uimahalleineen lisäsi harrastajien määrää. Maailmalla avovesiuinti on laajasti kilpailtu laji, jossa kilpaillaan EM- ja MM-kilpailuissa sekä olympialaisissa, joissa matka on 10 kilometriä. Viime keväänä Johanna Salmela osallistui pitkästä aikaa aikuisuimareille tarkoitettuihin Masters-uintikisoihin hallissa, mutta avovedessä hän ei ole kilpaillut.
Avovesiuintia voi harrastaa ilman erityisiä välineitä, mutta ainakin uimalakista ja uimalaseista on avovedessä hyötyä: lakki vähentää lämmön haihtumista pään alueelta ja uimalasit parantavat näkyvyyttä vedessä. Uimari voi myös käyttää neopreenivarusteita, kuten märkäpukua, lakkia, hanskoja ja sukkia, varsinkin pidemmillä uintimatkoilla. Tärkeä varuste on myös uinti- eli turvapoiju, mikä auttaa muita vesilläliikkujia havainnoimaan uimarin paremmin ja tarvittaessa poijun varassa voi levätä kesken uinnin.
– Minulla on uimataustaa, joten käytän märkäpukua lähinnä kylmää torjumaan, mutta kokemattomalla uimarilla se myös kelluttaa ja korjaa asentoa, Johanna Salmela kertoo. Uintitekniikka, jota Johanna ja suurin osa avovesiuimareista käyttää, on krooli.
Kovin kylmiin vesiin hän ei lähde, vaan 17–18 astetta on hänelle sopiva lämpötila uida, varsinkin pidempiä matkoja. Myöskään kovin tuulisella säällä hän ei uinnista nauti. Normaalin lenkin pituus saattaa olla 3–5 kilometriä.
Viime kesänä hän esimerkiksi ui Sääkspää-järvet päästä päähän, Marjoniemestä Virtasalmeen. Matkaa kertyi noin viisi kilometriä ja aikaa kului tunti ja 40 minuuttia. Erityisen hienot maisemat hän on kokenut Etelä-Konneveden uintivaelluksella.
– Koska Sääkspään reitti oli uusi, äiti tuli venellä vastaan. Usein uin myös yksin, mutta tietysti pitää tuntea omat voimavaransa hyvin. Jos tulee krampintunnetta, täytyy hiljentää tahtia ja venytellä.
Seuraavaksi hän aikoo tutustua kirkasvetiseksi mainittuun Akkoon ja Muikkujokeen ja kokeilla pystyykö muikkujokea uida Muikkulammelle asti. Alussa vesikasvien seassa uiminen ei tuntunut kovin miellyttävältä, mutta nykyään Johanna on tottunut kasveihin.
Johanna Salmela on uinut myös ryhmässä, esimerkiksi Tammisaaren ulkosaaristossa sijaitsevan Jussarön ympäri.
Hanna Lahtinen
30.09.2025 | Tilaajille, Uurainen
Niinimäen tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos reilu vuosi sitten. Vanha isäntäpari Harri ja Pirjo Palonen siirtyivät sivuun, ja vastuun tilasta ottivat veljekset Ville ja Jesse Palonen.
Asiat ovat loksahdelleet mukavasti pikkuhiljaa paikoilleen. Naapuritila Ylä-Niinimäen isännän kuoltua ilman perillisiä, tila joutui valtiolle ja tuli myyntiin yli 10 vuotta sitten. Tuolloin vielä melko nuori Jesse Palonen innostui ajatuksesta ostaa talo, ja ajatus yhteisestä tilanpidosta isoveli Villen kanssa alkoi hiljalleen kehittyä.
Maat lohkottiin valmiiksi niin, että sekä Ala- että Ylä-Niinimäen talot ovat omilla tonteillaan ja laidun- ja metsämaat omanaan. Villen perhe asuu Ala-Niinimäessä ja Jessen Ylä-Niinimäessä.
Jo alle kolmikymppisenä Jesse Palonen perusti oman Niinimäen Puu -nimisen yrityksen, joka valmistaa polttopuuklapeja. Päivätyö hänellä on Suolahden Metsä Woodilla. Ville Palonen taas työskentelee sähköasentajana kartonkitehtaalla.
Kumpikaan nuorista isännistä ei siis ole päätoiminen viljelijä, vaikka ovatkin käyneet maatalousalan koulutuksen ja luomukoulutukset ja kouluttavat itseään jatkuvasti. Tämä tarkoittaa, että työpäivälle kertyy mittaa, vaikka emolehmätilalla moni asia onkin koneellistettu.
– Liian kova homma olisi ollut yksinään tähän lähteä, mutta yhdessä homma toimii, Ville Palonen sanoo.
Ehdoton edellytys on, että ainakin isoimmista asioista vallitsee yhteisymmärrys, eikä turhanpäiväiseen kinasteluun tarvitse tuhlata aikaa ja voimavaroja. Työnjako muotoutuu tarpeen mukaan.
– Tilalla hoidetaan eläimet ja peltohommat yhdessä. Minä yritän tehdä oman osaamisalueen, eli sähköalan ja korjaushommat. Pirjo tykkää käydä paalaamassa ja Harri kaataa heinää, Ville kertoo.
– Me myös tsempataan toisiamme koko ajan, nuoret isännät kertovat.
Kiitosta sitoutumisesta annetaan myös vaimoille, Susanna Paloselle ja Annukka Liimataiselle.
Ville ja Jesse Palonen ovat tilan viides sukupolvi samaa sukua. Ensimmäiset Paloset, Matti ja Ida, ostivat tilan aivan 1900-luvun alussa.
– Heillä oli toisena vaihtoehtona ostaa tila Honkolasta, mutta päätyivät tähän, koska tämä ei ollut niin hallanarka. Sitä ennen tässä olivat asuneet muut suvut, mutta ilmeisesti nälkävuodet olivat verottaneet väkeä, Harri kertoo. Matin ja Idan jälkeen seurasi Otto ja Vieno Palosen aika, ja sitten toimeen tarttuivat Harrin vanhemmat Seppo ja Aulikki Palonen.
Ville ja Jesse Palonen saivat haltuunsa hyvin hoidetun tilan. Kun Harri ja Pirjo Palonen aikoinaan vuonna 1995 aloittivat tilanpidon, he pistivät ensi töikseen päärakennuksen kuntoon ja rakensivat lisää karjasuojia ja varastoja. Iso pihatto rakennettiin vuonna 2000.
– Silloin alussa emolehmiä oli 16 ja lisäksi sonneja kasvamassa. Karjan lukumäärä kasvoi, ja jossain vaiheessa eläimiä tuli Sukevan vankilastakin. Enimmillään oli 120 emolehmää ja koko pääluku noin 260, mikä oli ihan liian suuri laidunmäärään nähden. Rotu oli silloin pääasiassa charolais, Harri Palonen kertoo.
Iso emolehmäkarja ei ollut ihan helppo hallittava. – Mitä paremmat kasvut, sitä pitelemättömimmiksi elukat kävivät. Jossain vaiheessa laitumelle ei kukaan muu kuin minä uskaltanut edes mennä. Kyllästyin tähän, ja sen jälkeen keskityttiin kasvattamaan lihamullikoita. Oli tarkoitus siirtyä luomuun, mutta ei löytynyt luomuvasikoita. Pojilla oli heti selvät suunnitelmat, kun he aloittivat, että palataan emolehmiin.
– Tämä aberdeen-angus on helppo ja mukava rotu. Nyt ollaan luomussa pelloista ja eläimistä. Eläimet syövät vaan luomunurmirehua ja joka eläimellä on nimet. Ne pääsevät myös ympäri vuoden vapaasti laitumelle, Ville Palonen kertoo.
– Tavoitteena on, että ensi keväänä emolehmiä on 60, Jesse Palonen lisää. Koko karjan koko on nyt noin 120. Aberdeen-anguksien lisäksi on simmentalia, blondea ja charolaisia sekä näiden sekoituksia.
Emolehmä elää hyvän ja pitkän, jopa lähes 20-vuotisen lehmänelämän vapaasti ja ympärivuotisesti laiduntaen. Laidunkauden ulkopuolella karja syö nurmirehua. Pihatto tarjoaa suojaa talviaikaan. Myös poikimaan tullaan poikimakarsinaan, jossa vasikka viettää emän kanssa muutaman päivän. Sonnivasikat lähtevät välityksen kautta toisille tiloille kasvamaan, ja lehmävasikoista kasvaa uusia emolehmiä.
– Pihatossa käytetään kuivikkeena turvetta, joka silputaan heinän kanssa ja puhalletaan apevaunulla pihattoon. Olemme myös asentaneet lukkoparsia, jotka helpottavat isojen eläinten käsittelyä. Esimerkiksi irronnut korvamerkki on siten helpompi asentaa, Jesse kertoo.
Harri ja Pirjo Palonen eivät jääneet tilalle syytinkiläisiksi, mutta ovat apuna tarvittaessa. Ville ja Jesse laativat viljelysuunnitelman, Harri hoitaa peltolohko- maatalouskirjanpidon. Maatalouden ohjelmakauden vaihdos pistää aina kuviot uusiksi.
– Jos isä ei kirjanpitoa tekisi, niin teettäisimme sen ulkopuolisella, Jesse sanoo.
Varsinkin vanhaisäntä tarjoaa myös neuvoja kysyttäessä.
– Kaikkea sitä rahaa, mikä tulee maataloudesta, ei kannata heti työntää takaisin maatalouteen, vaan käyttää elämiseen, kuten palkansaajatkin tekevät. Investoida toki pitää, mutta vain noin 10-15 prosentilla tuloista. Ei ole oikein, että piha on koneita täynnä ja tuvassa roikkuu 30 vuotta vanhat verhot, Harri Palonen sanoo, ja Pirjo toteaa, että Harri on myös elänyt oppiensa mukaan ja verhoja on uusittu.
Taustalla on tärkeä ajatus, ettei viljelijän omaa jaksamista ja hyvinvointia kannata väheksyä.
Uuraisten maatalous – vahvaa kotieläintuotantoa ja monipuolista viljelyä
Niinimäen tilavierailulla Elsi Kataisen seurana oli monia uuraislaisia viljelijöitä ja moni heistä kehaisi, että Uuraisilla on erityisen pätevä ja mukava maaseutuasiamies, jolta saa aina tarvittaessa apua. Maaseutuasiamies on tässä tapauksessa nainen, Päivi Laasanen ja hän toimii Laukaan yhteistoimintaaluella ja vastaa Uuraisten lisäksi myös osasta Laukaan ja Joutsan tiloja.
Avuliaasti Laasanen myös kokosi faktatietoa uuraislaisesta maataloudesta.
Uuraisilla toimii yhteensä 66 maatilaa, joista merkittävä osa keskittyy nautakarjatalouteen. Uuraisten kahdeksan lypsykarjatilaa ja 12 nautatilaa muodostavat vahvan kotieläintuotannon keskittymän verrattuna naapurikuntiin. Tämä painottaa viljelyn nurmivaltaisuutta, joka tukee karjatalouden tarpeita.
Loput 46 tilaa ovat erilaisia kasvinviljelytiloja ja tiloja joilla on hevosia tai lampaita, sekä yksi alpakkatila. Puutarhatiloja on yksi ja kasvihuonetiloja yksi. Maatilamatkailutiloja on yksi, jolla on myös hevosia ja lampaita.
Kuten muuallakin Keski-Suomessa, metsätalous on tärkeä osa maatilojen toimintaa. Peltopinta-alat ovat suhteellisen pieniä, ja maastonmuodot voivat paikoin vaikeuttaa viljelyä. Tästä huolimatta tilat ovat onnistuneet hyödyntämään maata tehokkaasti ja kestävästi.
Uuraisilla panostetaan myös luomutuotantoon: kahdeksan tilaa toimii luomuna, ja 25 prosentia viljellystä peltopinta-alasta on luomussa, luku on valtakunnallisestikin merkittävä.
Tilat ovat siirtyneet sujuvasti sähköiseen asiointiin, ja digitalisaatio on edennyt hyvin. EU:n alueella käytössä oleva satelliittiseuranta ei ole aiheuttanut merkittäviä ongelmia tai taloudellisia menetyksiä, sillä viljelytoimet ovat pääosin laadukkaita.
Vaikka sähköinen tukihakemus on helppo tehdä, EU:n nykyinen ohjelmakausi on osoittautunut haastavimmaksi koskaan tukiehtojen osalta. Monimutkainen lainsäädäntö ja tukiehtojen hallinta ovat merkittävä rasite viljelijöille, jotka joutuvat käyttämään paljon aikaa ja resursseja hallinnollisiin tehtäviin.
Nuorten viljelijöiden määrän väheneminen ja investointien haasteet ovat koko Suomen maatalouden huolenaiheita. Uuraisilla tilanne näyttää kuitenkin valoisammalta: useita uusia navettarakennuksia on rakennettu viime vuosina, mikä kertoo uskosta kotieläintuotannon jatkumiseen.
– Tulevaisuudessa maataloustukien kohdistaminen elintarvikkeita tuottaville tiloille on entistä tärkeämpää, jotta maatalous pysyy kannattavana ja elinvoimaisena, Päivi Laasanen toteaa.
Hanna Lahtinen
26.09.2025 | Tilaajille, Toivakka
Toivakan kirjastolla on kesän ajan kokoontunut viikoittain kielikahvila, jossa herkutellaan suomeksi ja suomella.
– Kielikahvilan idea syntyi jo vuosia sitten, kun toimin Joutsassa valmistavan luokan opettajana. Jo silloin mietin, miten kunta voisi tukea integroitumista yhteisöön. Kun aloitin Toivakassa hyvinvointisuunnittelijana, aloitin myös tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon opinnot, jotka olivat käytännössä palvelumuotoilua. Ensimmäinen kielikahvila oli kehittämisprojektini näissä opinnoissa, kertoo hyvinvointisuunnittelija Satu Korhonen.
– Kahvilassa on juteltu hyvin vapaamuotoisesti kaikesta, on tutustuttu kirjaston valikoimaan ja palveluihin, arkisiin ja ajankohtaisiin Toivakan asioihin sekä harjoiteltu suomen kieltä pelailemalla. Muutaman kerran on saatu yllätysvieraitakin, hän jatkaa.
Satun rinnalla kahviloissa, on ollut mukana kirjastonhoitaja Anne Vihinen.
– On ollut mukavaa tutustua uusiin ihmisiin ja saada itsekin tietoa eri kulttuureista. Kielikahvila on myös tuonut uusia asiakkaita kirjastoon, hän kertoo.
Tällä kertaa kahvilassa ovat paikalla kanadalaissyntyinen Sabrina Malhi, sekä ukrainalainen Katerina Klimova tyttärensä Evan kanssa. Katerina tuo mukanaan herkullista porkkanakakkua.
– Toivakka on rauhallinen paikka ja viihdyn täällä, vaikka olen isosta kaupungista kotoisin. Kielikahvilassa on hyvä harjoitella kieltä ja saa tietoa monista asioista, hän sanoo.
Kun Ukrainan sota alkoi, Toivakkaankin saapui Katerinan tavoin useita kymmeniä sotaa paenneita henkilöitä. Kun kielikahvila vuonna 2023 aloitti, mukana saattoi olla kymmenenkin henkilöä. Pikkuhiljaa suuri osa on muuttanut esimerkiksi Jyväskylään lähemmäs opiskelu- tai työpaikkoja. Sillä, että suuri osa ukrainalaisista aloitti uuden elämän Suomessa pienellä paikkakunnalla, saattaa kuitenkin olla vaikutusta heidän nopeaan integroitumiseensa suomalaiseen yhteiskuntaan. Viime viikolla julkaistun tutkimuksen mukaan vain yhdeksän prosenttia sotaa paenneista ukrainalaisista haluaa palata sodan jälkeen kotimaahansa. Etenkin nuoret ja työikäiset tahtoisivat jäädä Suomeen.
Kanadalaissyntyinen Sabrina Malhi taas on oikea maailmankansalainen. Hän on asunut esimerkiksi Kiinassa ja Vietnamissa. Koronan aikaan hän palasi Suomeen toivakkalaisyntyisen miehensä kanssa.
– Tykkään käydä kielikahvilassa, mutta nykyään minulla on usein opiskelujen vuoksi niin kiire, etten aina ehdi.
Hän on aikaisemmalta koulutukseltaan opettaja ja opiskellut nyt pari viikkoa pelikehitystä Jamkin englanninkielisessä koulutuksessa ja viihtynyt hyvin.
– Kielikahvilalle on vaikea löytää sellaista ajankohtaa, että kaikki halukkaat pääsisivät mukaan. Toivakassa on esimerkiksi Esperissä vuorotyössä työskenteleviä ulkomaalaistaustaisia tai avioliiton kautta Toivakkaan tulleita, joilla saattaa olla pieniä lapsia. Mutta yritetään etsiä jatkossa aika, joka sopisi mahdollisimman monelle. Kielikahvilat kuitenkin jatkuvat, vaikka nyt kesän jälkeen jäädään pienelle tauolle, Satu Korhonen kertoo.
Hanna Lahtinen
26.09.2025 | Lue ilmaiseksi, Lukijalta, Toivakka
Kuusi vuotta sitten (2019) pidimme me Toivakan-Leivonmäen kuntien kokeiluperuskoulusta ja kansalaiskoulusta päässeet 50-vuotisluokkakokouksen, tavoitteena kokoontua uudelleen vuonna 2023, jolloin suurin osa meistä täytti pyöreitä vuosia. Tapaaminen siirtyi kuitenkin pari vuotta eteenpäin, ja kutsujina toimivat jälleen Aila, Anja, Satu, Tauno ja Helena.
Tällä kertaa tutustuimme kauniiseen kirkkoomme ja erityisesti sen kattomaalauksiin, jotka ovat tehneet Toivakan kirkosta yhden Keski-Suomen suosituimmista matkailunähtävyyksistä. Oppaana meillä toimi seurakuntamestari Seppo Soininen, joka kertoi elävästi maalausten valmistumisesta vuosina 1972–1973 ja niiden tekijästä, taiteilija Pellervo Lukumiehestä. B-luokan Ritva Fredin-Partala esitti kirkossa aiheeseen hyvin sopivan runon.
Valitettavasti keskuudestamme on jo poistunut luokkakavereita sekä kansalaiskoululaisten luokanvalvoja Martti Ruponen, jonka haudalle veimme muistokynttilän. Kynttilän sytytimme myös muualle haudattujen muistokivelle edesmenneiden luokkakavereiden muistoksi.
Kirkosta jatkoimme tutustumaan Toivakka-taloon, jota meille ansiokkaasti esitteli kunnanjohtaja Touko Aalto. Hän kertoi, että aulatilan on tarkoitus toimia kaikkien toivakkalaisten “olohuoneena”. Hän esitteli Toivakan vetovoimatekijöitä, kuten raksarahaa, muksurahaa ja monenlaisia liikuntamahdollisuuksia. Kunnalla menee hyvin ja veroäyrikin on maltillinen. Kyselimme häneltä paljon, ja vastaukset tulivat nopeasti ja perustellusti.
Toivakka-talolta matka jatkui ravintola Sun Toiveeseen, jossa Eija Koriseva jo odotteli meitä herkulliselle lounaalle. Nautimme pöydän antimista ja hyvästä seurasta, ja puheensorina oli sen mukaista. Oli aivan mahtavaa tunnistaa sellainenkin luokkakaveri, jota ei ollut nähnyt sitten vuoden 1969!
Keskikoululaisille kokoontuminen oli jo seitsemäs ja kansalaiskoululaisillekin toinen.
Taas esitettiin toive, että kokoonnuttaisiin kolmen vuoden päästä – aika näyttää, kuinka käy.
Kiitokset kaikille osallistujille ja esittelijöille, oli aivan upea iltapäivä!
Helena Järvenpää
18.09.2025 | Alueelta, Kiinnitetty, Korpilahti, Petäjävesi, Tilaajille, Toivakka, Uurainen, Uutinen
Konsulttiyhtiö MDI:n tuore väestöennuste piirtää huolestuttavan kuvan Suomen tulevaisuudesta. Ennuste perustuu Tilastokeskuksen väestödataan ja ulottuu vuoteen 2050. Se huomioi syntyvyyden, kuolleisuuden ja muuttoliikkeet, mutta ei esimerkiksi talouskehitystä.
Suurin osa Suomen kunnista menettää väestöä. Kasvua nähdään vain harvoissa kaupungeissa ja tietyillä alueilla, kuten länsirannikon uskonnollisemmilla seuduilla. Vuodesta 2016 lähtien kuolleisuus on pysyvästi ylittänyt syntyvyyden. Ilman maahanmuuttoa väestö vähenisi vuosittain.
Koululaisten määrä vähenee nopeasti, vuoteen 2032 mennessä lähes 100 000 lasta. Tämä saattaa johtaa koulujen sulkemisiin erityisesti pienissä kunnissa. Samalla yli 84-vuotiaiden määrä kasvaa merkittävästi, mikä lisää hoivatarvetta pysyvästi.
Työ- ja koulutusperäinen maahanmuutto on ainoa tekijä, joka voi pitää Suomen väestön kasvussa. Syntyvyyden nousua ei ole näköpiirissä ja suurin osa maasta kohtaa väestökadon.
Keski-Suomen kehitys on keskitasoa, mutta alueella on muutamia mielenkiintoisia poikkeuksia. Esimerkiksi Uurainen kuuluu harvinaiseen 35 kunnan joukkoon, joissa syntyvyys ylittää kuolleisuuden. Vuonna 2024 Uuraisilla syntyi 16 lasta enemmän kuin kuntalaisia kuoli. Plussan puolelle päästiin myös Jyväskylässä ja Laukaassa. Toivakassa syntyi 11 vauvaa vähemmän kuin siirtyi väkeä tuonpuoleisiin, Petäjävedellä suhdeluku oli peräti -25.
Yli 84-vuotiaiden määrä kasvaa alueella merkittävästi. Suurin prosentuaalinen kasvu ennustetaan Jyväskylään (129 %), toisena Uurainen (121 %), Petäjävesi (101 %) ja Toivakka (54 %).
Jyväskylää lukuun ottamatta kaikille alueen kunnille ennustetaan väestön vähenemistä vuoteen 2050 mennessä – mikäli ne säilyvät itsenäisinä. Kuntaliitoskeskustelu on jälleen vilkastumassa. Ennusteessa oletetaan, että maahanmuutto jatkuu nykytasolla.
Nyt Uuraisilla on 3 652 asukasta, Petäjävedellä 3 548 ja Toivakassa 2 333. Vuoteen 2050 mennessä väestön ennustetaan vähenevän Uuraisilla 13 prosenttia, Petäjävedellä 19,3 prosenttia ja Toivakassa 21 prosenttia. Suomen suurin väestönmenettäjä löytyy Keski-Suomesta, Kyyjärvi, jossa väkimäärän ennustetaan puolittuvan.
Jyväskylän kasvuksi ennustetaan maltillista 2,1 prosenttia, kun taas Espoo kasvaisi 30,2 prosentilla.
Jyväskylän elinvoima heijastuu kehyskuntiin, kuten Uurainen, Petäjävesi ja Toivakka. Esimerkiksi Toivakan kutistuminen alle 2 000 asukkaan kunnaksi on helpompi estää, jos koko seutukunta voi hyvin ja on houkutteleva.
Ennusteessa on osia, kuten väestön vanheneminen, joiden toteutuminen on lähes väistämätöntä. Sen sijaan muuttoliikkeeseen voivat vaikuttaa monet tekijät. Aikanaan ennustettiin Lapin autioituvan, mutta matkailu on tuonut elinvoimaa pohjoiseen. Korona-aikana nähtiin kaupungistumisen ”rytmihäiriö”, kun haja-asutusalueet alkoivat kiinnostaa. Tilanne on nyt palautunut, ja kasvukeskukset vetävät jälleen. Mutta mikä aiheuttaa seuraavan ”rytmihäiriön” ja milloin?
Hanna Lahtinen
