Tänä keväänä Keski-Suomessa on järjestetty useita sponsoroituja lasten ja nuorten toteuttamia hyvän mielen haasteita, kuten ikäihmisten ilahduttamista ja ympäristötekoja. Tällä hetkellä haasteita on käynnissä mm. Muuramessa, Toivakassa ja Äänekoskella. Syksyllä 2023 hyvän mielen haasteita järjestettiin eri puolilla Jyväskylää.
Hyvän mielen haasteiden tausta-ajatuksena on aktivoida lapsia ja nuoria osallistumaan yhteiskunnalliseen toimintaan, tekemään hyvää, tutustumaan yritysten toimintaan sekä kehittämään omia yritteliäisyystaitoja, kuten omatoimisuutta, rohkeutta, sinnikkyyttä sekä yhteistyö-, organisointi- ja ongelmanratkaisutaitoja. Samalla ryhmät kerryttävät omaa retkikassaa yrityssponsorinsa tuella.
Toivakan koulukeskuksen kahdella vitosluokalla on käynnissä yksi hyvän mielen haaste, romumetallin kierrätyskampanja, yhteistyössä Reteko Oy:n ja Maansiirto Viiala Oy:n kanssa.
Sirpa Räsänen Reteko Oy:ltä alustaa romumetallin kierrätyskampanjaa Toivakan koulukeskuksen 5.luokkalaisille.
Ennen kampanjan aloitusta Reteko Oy piti huhtikuussa koululuokille alustuksen romumetallien tunnistamisesta ja lajittelusta. Alkuinfon jälkeen oppilaat valmistivat ja jakoivat kampanjasta kertovia mainoksia kaupalle, kirjastolle ja koululle sekä tekivät kierrätysohjeet keräyslavoille. Lisäksi osa oppilaista jakoi mainoksia asukkaiden postilaatikoihin.
– Projektin ansiosta lasten suunnittelu- ja organisointitaidot ovat kehittyneet ja tietämys kierrätettävistä metalleista lisääntynyt, ovat vastuuaikuiset Lotta Muurimäki ja Linda Tykkyläinen huomanneet.
– Ilostutti nähdä miten oppilaat ottivat keräyksen innolla omaksi projektikseen. He kävivät tarkistamassa lavoja useasti koulun jälkeenkin ja olivat ylpeitä omasta keräyksestään. Myös se yllätti isosti miten hyvin ihmiset tyhjensivät rojuvarastojaan. Keräys onnistui yli odotusten. Emme olisi ikinä uskoneet, miten runsaslukuisesti kyläläiset osallistuivat, lasten vanhemmat kertovat palautteesaan. Järjestäjät uskovat, että juuri hyvä tiedottaminen oli avainasemassa. Yksi negatiivinen yllätyskin projektiin mahtui, nimittäin lavoilta myös varastettiin sinne tuotua tavaraa.
Kaikki ovat yllättyneet, miten paljon Toivakkaa on saatu aktivoitua ja miten paljon lavoille on tullut tavaraa.
Maansiirto Viiala Oy toimitti kaksi keräyslavaa Toivakan koulukeskuksen pihalle 22.4. Yhdessä viikossa lavat tulivat täyteen – takatalvesta huolimatta – ja nyt koulun pihalla on täytettävänä jo kolmas lavapari.
Toivakan kyläyhteisö on siis pistänyt hihat heilumaan! Jotta kaikki ehtisivät saada omat pihat siivottua, kampanjan kestoa on pidennetty äitienpäivään saakka. Tämän jälkeen metalliromut toimitetaan Reteko Oy:n toimipisteelle, missä ne lajitellaan. Oppilasryhmille maksetaan romumetallista päivän hinta, ja Reteko Oy on luvannut myös bonuksen molemmille luokille ahkerasta työstä.
Kampanjan päätteeksi koululaiset pohtivat yhdessä omaa oppimistaan ja kirjoittavat siitä loppuraportin. Haasteen lopetustapahtumassa oppilaat, opettajat, yrityksen edustaja ja huoltajat kohtaavat ja vaihtavat arvokkaita ajatuksia aiheesta ja saavat siitä muistoksi diplomin. Lisäksi haaste tallennetaan Tomerat.fi -sivustolle Tarinoita-osioon inspiraation lähteeksi muille ryhmille.
– Suosittemme ehdottomasti tällaista tapaa kartuttaa retkikassaa. Oppilaat ovat nähneet, mitä omalla panoksella on voitu saada aikaan. Tässä hyötyvät oppilaat sekä toivakkalaiset, jotka pääsevät ilmaiseksi romusta eroon, Lotta Muurimäki ja Linda Tykkyläinen kannustavat.
– Lopuksi suurkiitokset yrityskummille Viialalle, joka haki ja toi lavat paikalle ja mahdollisti keräyksen logistisen puolen. Ja yhtä suuret kiitokset Tomerat ja Reteko varainhankinnan mahdollistamisesta. Toivakan vitosluokkalaiset vanhempineen kiittävät kokemuksesta ja mukana olosta, toivottavat Toivakan vitoset vanhempineen ja opettajineen.