Toivakan sotaveteraanit -yhdistys nautti joululounasta Toivakan seurakuntakodilla. Paikalla oli edesmenneitten veteraanien puolisoita ja lapsia. Kahden seuraavan vuoden aikana eri veteraanijärjestöt lakkaavat olemasta. – Veteraanijärjestöjen tilalle tulee perinnepiirejä ja perinnetoimikuntia. Toivakan yhdistyksemme loppuu ensi vuonna ja tilalle tulee kunnallinen perinnetoimikunta. Yhdistyksen hallituksen tukena tämä perinnetoimikunta osallistuu tarpeelliseen työhön. Toivakassa on kaksi rintamamiestunnuksen omaavaa veteraania, Martti Manninen ja Aini Kuusela. Kumpikaan ei päässyt tänne joululounaalle mukaan. Lisäksi meillä on kymmenen veteraanien leskeä ja 26 kannatusjäsentä, eli yhteensä vajaa neljäkymmentä jäsentä, kertoi yhdistyksen puheenjohtaja Kalevi Jääskeläinen.
Martti Herman Pisto lauloi Veteraanien iltahuudon.
Uuteen perinnetoimikuntaan Toivakassa kuuluvat Panu Partanen seurakunnasta, Satu Paalanen kunnasta, Janne Karanta sivistystoimesta, Kati Markkanen Pitäjäseurasta, Pertti Ahonen LC Toivakasta sekä Kerttu Vesterinen K-market Perälästä. Tämä toimikunta ei ole rekisteröity yhdistys vaan vapaamuotoinen toimija, johon valitaan paikallisia henkilöitä auttamaan meitä veteraanien ja järjestömme hoidossa. – Valittu toimikunta toimii Toivakan sotaveteraanien hallituksen kanssa yhdessä jäljellä olevan tarvittavan ajan. Keski-Suomen sotaveteraanipiiri loppuu viimeistään vuonna 2035. Tilalle tulee 27.4.2023 Peurungassa perustettu Tammenlehvän Keski-Suomen perinneyhdistys ry, jonka hallitusta johtaa maanpuolustusväen hyvin tuntema everstiluutnantti evp. Jukka Kentala. Keski-Suomen maakunta valmistautuu näin siirtymään veteraaniajasta perinneaikaan. Veteraanipiirit vastaavat kuitenkin jäsentensä huoltotyöstä purkautumiseensa saakka.
Ainomaria Hakanen lausui runon Hyvää Joulua valkea Suomi.
Musiikkipuolesta vastasivat Paula ja Veijo Heinonen ja Veteraanien iltahuudon lauloi eversti evp. Martti Herman Pisto. Säestäjänä hänellä oli Toivakan seurakunnan kanttori Suvi Sievänen, joka myös johdatti yleisön yhteislauluihin.
Sirpa Rautio tunnetaan ensimmäisenä – hän oli koko Suomen ensimmäinen naiskunnanjohtaja ja myös Uuraisten ensimmäinen kunnanjohtaja. Pohjanmaa on kuitenkin se, mistä Rautio on tullut ja minne hän on palannut.
Mistä olet kotoisin ja missä asut nyt? Onko siellä koti? – Olen syntynyt ja kasvanut Laihialla. Jos kysytään mistä tulen, vastaus on aina ollut senhetkinen asuinpaikkakunta. Asun nykyisin syntymäkuntani läheisyydessä Vaasassa, mutta kodiksi on viime vuosina yhä enemmän tullut mökki Maxmossa meren rannalla. Pihassa ja puutarhassa riittää kesällä monenlaista puuhaa ja viihdymme puolisoni Sepon kanssa ympäri vuoden paremmin luonnon rauhassa kuin kerrostalossa.
Milloin ja missä asuit Uuraisilla? – Muutin Uuraisille vuonna 1973 ja aluksi asuin Putkassa, joka oli kunnan asunto Mansikkamäellä. Viimeisin asuntomme Uuraisilla oli omakotitalo Kuikassa Jyväskylän rajalla.
Toimit Uuraisilla kunnanjohtajana keväästä 1976 kesään 2011. Sitä edelsi myös muutama vuosi kunnansihteerinä. Mikä Uuraisissa muuttui näkökulmastasi 35 vuoden aikana? Tai mikä ei? – Suomessa luotiin voimakkaasti hyvinvointiyhteiskuntaa 1970-luvulta alkaen ja kunnat olivat palveluiden toteuttajia käytännön tasolla. Terveyskeskukset, peruskoulu, kunnallinen päivähoito ja vanhustenhuollon kehittäminen olivat niinä vuosikymmeninä uusia, isoja asioita. Rakennettiin palvelurakennuksia, palkattiin henkilökuntaa ja elettiin laajenevien toimintojen aikaa. Uuraisilla päättäjät hyväksyivät yhdeksi linjaukseksi hyödyntää kunnan sijaintia kasvukeskuksen naapurissa. Kaavoitukseen satsattiin paljon ja tontteja myytiin hyvällä menestyksellä. – Muutos on aina ja kaikkialla jatkuvaa eikä mikään pysy entisellään. Maisemat muuttuvat, rakennukset uusiutuvat, ihmiset vaihtuvat ja tavat tehdä asioita mullistuvat.
Aloittaessasi olit tehtävässä myös Suomen ensimmäinen nainen. Miten koet, että sinuun suhtauduttiin sukupuolen kannalta? Entä muuttuiko suhtautuminen vuosikymmenien aina? Onko tämä ylipäätään asia, johon kiinnitit huomiota tai joka oli arjessasi läsnä? – Kun aloitin Uuraisilla kunnanjohtajana vuonna 1976, olin sitä ennen ollut kunnansihteerinä kolmisen vuotta. Viran vaihtuminen tuntui siinä tilanteessa vain luontevalta jatkolta ja siksi valinnan saama melkoinen julkisuus yllätti. Niinpä tarjoutui tilaisuus tuoda kuntaa näkyviin ja tunnetuksi ilman maksettua mainoskampanjaa. Muutaman vuoden kuluessa tuli naiskunnanjohtajia lisää ja nykyisin naisia taitaa kohta olla enemmistö kuntien johtajien tuulisiksi käyneillä paikoilla. Omaa ”erilaisuuttaan” ei silloin arjen työssä juuri noteerannut ja aika pian ajatukseen totuttiin yleisestikin.
Uskotko, että kunnanjohtajan työ olisi ollut toisenlaista toisella paikkakunnalla, toisessa kaupungissa? – Kunnat poikkeavat toimintakulttuuriltaan toisistaan. Millaista työ muualla olisi ollut jää arvailuksi ja jossitteluhan tuppaa olemaan turhaa.
Mistä tehdystä päätöksestä olet nyt ylpeä – ja toisaalta mistä tekemättömästä? – Tyytyväinen voi olla siihen myönteiseen kehitykseen ja kasvuun, joka yhteistyöllä kunnassa käynnistyi. Ja toisaalta siihen, ettei lähdetty joutaviin paikkakunnan ”vetonaulahömpötyksiin”, joissa monet kunnat myöhemmin kompastelivat.
Milloin koet olleesi kaikista kauimpana Uuraisilta? – Kauimpana Uuraisilta tunnen olevani luonnollisesti tällä hetkellä välimatkasta johtuen. Toki seuraan paikkakunnan tapahtumia ja uutisia, mikä on nykytekniikalla helppoa lähes reaaliajassa. Kuntien toimiala ja tehtävät ovat muuttuneet niin paljon, että asioita tarkastelee nykyään mielellään kaukaa taustalta rivikuntalaisen näkökulmasta.
Milloin viimeksi kävit Uuraisilla? – Viimeisimmästä Uuraisilla käynnistäni on kulunut aikaa jo yli vuosi. Elämä vain on tällä hetkellä toisaalla, vaikka pojan mökki Kangashäkissä voisi tuttavien lisäksi olla tukikohtana.
Mikä on tällä hetkellä lyhyen aikavälin haaveesi? Mistä haaveilet loppuviikolle, -kuulle, -vuodelle? Entä loppuelämälle? – Tulevaisuudelta toivon hartaimmin rauhaa Euroopan rajoille. Henkilökohtaisesti toivon terveyttä koko perheelle ja kaikkea hyvää jälkikasvulle. Pojan perhe asuu Espoossa ja tyttären Mustasaaressa. Kummallakin on kolme lasta ja lastenlapset iältään 18-6 vuotta. Personal trainerina meillä on jackrussellinterrierin pentu, joka vie ulkoilemaan useamman kerran päivässä eri pituisille lenkeille säällä kuin säällä. Vaativin pentuvaihe on Köpillä ohi ja meneillään jääräpäinen murrosikä. Eläkeläisenä osallistun vapaaehtoistyöhön ja muitakin harrastuksia riittää leppoisaa joutenoloa unohtamatta. Kiireiset kalenterit ovat mennyttä historiaa ja aikataulut omassa hallinnassa. Toivotan näin lehden välityksellä kaikille uuraislaisille rauhallista ja mukavaa joulun aikaa.
Pääministeri Petteri Orpo tapasi maanantaina 4.12. kaksi nelosluokkalaista jokaisesta Suomen kunnasta. Toivakkaa juhlallisessa tilaisuudessa edustivat Oskari Tuovinen ja Tuomas Lottanen Kankaisten koululta, Uuraisilta puolestaan Iina Salmela ja Aapeli Hintikka Kyynämöisten koululta. Ministerit Sari Multala, Riikka Purra ja Sari Essayah kiertelivät keskustelemassa lasten kanssa. Kiinnostavuudessa he kuitenkin hävisivät kirkkaasti yllätysesiintyjä Käärijälle. – Tilaisuuteen matkattiin yhteiskyydillä muiden keskisuomalaisten kanssa, huoltajat lähtivät Helsinkiin mukaan, mutta itse tilaisuuteen heillä ei ollut asiaa. Poliisit valvoivat aluetta aidan luona ja vanhemmat saattoivat lapset vain linnalle ja sisälle saivat mennä vain lapsivieraat. Ja sitten juhlan jälkeen lapsi sai lähteä saattajakortillisen aikuisen matkaan, kertoo rehtori Leena Rintelä Kyynämöisiltä.
Matkan jälkeen juhlijat vastasivat muutamaan kysymykseen. Mikä pääministerin tapaamisessa oli jännittävintä, entä hauskinta? Tuomas: Jännää oli, että se oli niin iso paikka, että sinne saattoi eksyä. Oli hauskaa kiertää pääministerin huoneessa ja presidentin esittelyhuoneessa. Ja olihan siellä se Käärijäkin yllätysesiintyjänä. Oskari: Jännittävintä oli se, kun piti kätellä aivan yksin. Hauskaa oli, kun karkkibuffa avautui. Iina: Kättely oli jännittävintä. Piti puheen ennen yllätysesiintyjää. Aapeli: Sama, kättely jännittävintä. Sanoi kätellessä tervetuloa Valtioneuvoston linnaan. Mitä herkkuja oli tarjolla? Tuomas: Karkkeja ja kokista ja täytettyjä patonkeja ja nugetteja. Oskari: Kakkupaloja ja suklaita ja salaatteja oli ainakin. Iina: Minitikkuja, joissa oli kasviksia, karkki-buffetissa oli Suomi-kakkuja. Aapeli: Karkkia, oli karkki-buffet sekä minihampurilaisia. Tämän vuoden teema oli ystävyys ja kaveritaidot. Millainen on hyvä kaveri? Tuomas: Hyvä kaveri ei kiusaa, kaverin kanssa on kiva tehdä asioita esim. käydä pääministerin kutsuilla. Oskari: Hyvä kaveri auttaa, neuvoo, lohduttaa, ei kerro salaisuuksia muille. Iina: on kiltti toisille, puolustaa toisia, jos joku kiusaa ja auttaa jos toiseen vaikka sattuu. Aapeli: Ei kiusaa, kannustaa toisia. Seuraatteko uutisia? Mistä kanavista? Tuomas: Katson uutisia Ylen kanavilta. Netistä seuraan välillä Iltalehteä. Oskari: Ylen uutisia katson telkkarista ja joskus luen paperilehteä. Iina: Kymppiuutiset perheen kanssa katsotaan. Aapeli: Yhteiskuntaopin tunnilla katsottu joskus. Mitä tarkoittaa, että Suomi on itsenäinen maa? Oskari: Suomi voi päättää omista asioistaan ja omista rahoistaan, mitä niille tekee. Tuomas: Suomella on oma pomo ja oma lippu laitetaan itsenäisyyspäivänä salkoon. Iina: Se ei oo minkään muun vallan alla. Aapeli: Ei kuulu mihinkään muuhun maahan.
Toivakan Vanhustentukiyhdistys vietti 50-vuotisjuhlaa viime sunnuntaina. Jouluaterian tarjosi helluntaiseurakunta, joulutortut juhlaan lahjoitti K-Market Perälä ja suklaakonvehdit Sale Toivakka. Juhla pidettiin helluntaiseurakunnan toimitiloissa ja juhlaan osallistui yhdistyksen jäseniä ja tukihenkilöitä. Toivakkaan perustettiin Vanhustentukiyhdistys vuonna 1972 vanhusten rivitalon rakentamista varten. Samalla perustettiin ohjelmatoimikunta, jonka tehtäväksi määriteltiin virkistystoiminnan järjestäminen paikkakunnan ikäihmisille. Alusta alkaen alettiin järjestää päivän kestäviä erittäin suosittuja kesäretkiä lähiseudulle ja kauemmaksikin esimerkiksi Helsinkiin ja Turkuun. Toiminta näiltä osin jatkuu edelleen. Vanhustentukiyhdistyksen vanhustentalon harjakaisia vietettiin 11.4.1975 ja rakennus valmistui sittemmin syksymmällä. Nimikilpailun jälkeen valituksi tuli Alvar Tahvosen esittämä Kotisilta. Vanhustentukiyhdistys ry rakensi myöhemmin toisen yksikön nimeltään Kotisilta II. Tämä rakennus rakennettiin silloisen vanhainkodin siipirakennukseksi ja sittemmin vuonna 2009 kunta osti sen ja hoiti sitä siitä eteenpäin. Nykyään Toivakan Vanhustentukiyhdistyksen puheenjohtaja on Isto Liimatainen ja ohjelmatoimikunnan puheenjohtajana toimii Tuula Särkkä, sihteerinä Maire Jääskeläinen. Vanhustentukiyhdistyksen johtokuntaan kuuluvat tällä hetkellä Isto Liimatainen pj, Pentti Saukko, Jaana Lamberg ja Jari Bågman. Kiinteistöjen isännöinnistä vastaa Jukka Taskinen. Helluntaiseurakunnan pastori Markus Tattari lausui vieraat tervetulleiksi sekä toivotti kaikille siunattua joulunaikaa. Vanhustentukiyhdistyksen historiaan päästiin tutustumaan yhdistyksen puheenjohtaja Isto Liimataisen esittämän kuvaesityksen kautta. Lähestyvän joulun hengessä Isto Liimatainen puhui myös lahjoista ja lahjoittamisesta. Samalla kun kuvasarja eteni, monet. kuten Maire Jääskeläinen ja Irja Lamberg käyttivät puheenvuoroja ja kertoivat mitä missäkin kuvassa oli meneillään. Mielenkiintoinen oli Kotisillan asuinkiinteistön ensimmäisen talonmiehen Rauno Bågmanin kertomus Kotisillan alkuajoista. – Kun asukkaat muuttivat uusiin Kotisillan asuntoihin, he olivat erittäin tyytyväisiä, kun pääsivät asuntoihin, missä kaikki mukavuudet olivat valmiina, eikä tarvinnut esimerkiksi kantaa kaivosta vettä, kertoi Bågman. Bågman otti esimerkiksi ensimmäisistä muuttajista naisihmisen, jota hän ja monet muut kävivät tämän kotona auttamassa. Hänellä oli porsas kammarissa ja keittiö oli siinä vieressä. – Se oli semmoista rinnakkaiseloa eläinten kanssa. Kun hän sitten traktorin lavalla saapui Toivakkaan, oli lavalla tuoli, jolla hän istui. Matkassa oli kaikki hänen mukaansa ottama omaisuus. Lavalta hän huiskutti tuttuja nähdessään ja huuteli, että täällä tullaan Toivakkaan. Tällaisia mukavia muistoja sieltä jäi mieleen monista iäkkäistä ihmisistä. Sittemmin saimme heistä monia ystäviä. Moni Kotisillan asukas on vaihtanut Kotisillasta majansa jo muualle. Elämä on sellaista. Puolisoni Anja hoiteli kodissamme päivähoitolapsia. Teimme Kotisillan pihapiiriin hiihtoladunkin, missä lasten oli hyvä hiidellä. Sittemmin neljän vuoden päästä muutimme omaan asuntoomme. Vuonna 1996 olin vielä tekemässä Kotisillassa isoa remonttia, Bågman kertoi. Kunnanjohtaja Touko Aalto laittoi videotervehdyksen juhlivalle vanhustentukiyhdistykselle. – Olen iloinen, että sain kunnian ja kutsun tulla mukaan Toivakan Vanhustentukiyhdistyksen 50- vuotisjuhlaan. En päässyt mukaan juhlaan, mutta sain tutustua yhdistyksen historiaan. Kaikesta siitä huokuu arvokkuus, merkityksellisyys ja tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä, jota on tehty vuosikymmenet yhdessä, sanoi Aalto.
Kuvassa on nuori mies, melkein poika. Hiukset on parturoitu lyhyiksi ja korvat vähän höröttävät. Ilme on totinen, lähes juro, mutta kenelläpä se ei armeijakuvassa olisi. Oletan, että hänelläkin on ollut samantapainen pilke silmäkulmassa kuin muilla suvun miehillä ja kuivakkaan lakoninen huumorintaju. Oletettavasti hän ei halunnut olla armeijassa yhtään kauempaa kuin oli pakko, arvoksi riitti sotamies. Todennäköisesti hänellä oli mielessä jo aivan muut puuhat. Lapsuudenkodin takamailta oli katsottu paikka, Haanpääksi nimetty ja sinne oli tarkoitus koti rakentaa. Ehkäpä rinnalle oli jo löytynyt sopiva tyttökin yhtä jalkaa kulkemaan. Uskon ja toivon, että hänen mielessään ei käynytkään, että sotaväessä otettu kuva päätyisi Uuraisten veteraanimatrikkelin sivulle ja siinä vieressä lukisi: Kaatui 11.12.1939 Metsäpirtin Kirvesmäessä, haudattu Uuraisten sankarihautaan. Toivon, että Reino Lahtinen ehti 23 vuotta kestäneen elämänsä aikana kokea paljon iloa, onnea ja päräyttäviä kokemuksia. Ajattelen häntä mieluummin reippaana nuorena miehenä kuin sankarivainajana. Reinon talonrakennus Haanpäähän jäi jämäkästi suoraan asennettuun kivijalkaan ja ensimmäisiin hirsikerroksiin. Kuviakaan hänestä ei tainnut jäädä kuin tuo yksi. Hän oli yksi tavallinen poika Höytiältä, joka teki velvollisuutensa. Myöhemmin talo rakennettiin valmiiksi ja siihen asettui Reinon veljenpoika vaimoineen, eli minun vanhempani. Muistot elivät, kunnes muistelijat kuolivat. Elämä jatkui. Kirjoitan tämän kirjoituksen kotona Haanpäässä, tietokoneeni on yli sata vuotta vanhalla pöydällä, jonka äärellä Lahtisen Reino on ehkä joskus istunut, ehkäpä kirjeen kirjoittanut tai voita leipäpalasen päälle sipaissut. Ja kivijalka – se on edelleen suorassa.
Tämä sivusto käyttää evästeitä asiakaskokemuksen parantamiseen. Alta voit valita suostumuksesi. Katso tarkemmat tiedot alta Tietosuojalauseke-sivulta.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Nämä ovat sivuston toiminnalle välttämättömiä evästeitä, joiden käyttöä ei voi kieltää. Hyväksyt näiden evästeiden käytön selaamalla sivustoamme.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Statistics
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Nämä ovat kolmannen osapuolen evästeitä, kuten esimerkiksi Facebookia varten. Emme kuitenkaan käytä tällä sivustolla Google Analyticsiä tai samanlaista ohjelmistoa, joka keräisi kävijätietoja.
