20.01.2026 | Tilaajille, Uurainen
Yrittäjäpariskunta Heli ja Matti Manerus rakensivat yhteisen kodin Uuraisille Pikku-Uuraisen rannalle muutama vuosi sitten.
Matti Manerus on osa-aikainen yrittäjä, päätyö hänellä on Ilmasotakoulussa Tikkakoskella. Sekä päätyö, että yrittäjyys ja lisäksi vielä harrastuskin liittyvät vahvasti autoihin.
– Vuonna 2009 ammattikuljettajilta alettiin vaatia ammattitaitoa ylläpitävää ja täydentävää jatkokoulutusta, viisi päivää viiden vuoden välein. Opiskelin liikenneopettajaksi ja perustin koulutusta antavan yrityksen, M-Motorsportin. Yrityksestä saamilleni tuloille oli alusta asti selkeä osoite. Niillä rahoitetaan ralliharrastusta, Matti Manerus kertoo.
Koulutustarve on jatkuvaa, sillä käytännössä jokaisen kuorma- ja linja-autonkuljettajan on kouluttauduttava keskimäärin yksi päivä vuodessa. Käytännössä koulutukset toteutetaan yleensä viiden päivän jaksoina. Opetuksen lisäksi Matti Manerukselta voi ostaa ajopalvelua ns keikkakuskina tarpeen mukaan.
– Alussa monella kokeneella kuskilla oli motivaatio-ongelmia lähteä koulunpenkille, mutta nyt käytäntö on jo niin vakiintunut, että muutosvastarinta on laantunut. Itselleni tärkeintä on tehdä koulutuksista niin mielenkiintoisia, että ne koetaan tarpeellisiksi. Ennakoiva, polttoainetta säästävä ajo on itselleni ollut opetuksessa aina sellainen ”lempilapsi”, sillä taloudellinen ajo on kuljetusyritysten elinehto Manerus jatkaa ja lisää, että ammattilaisten joukko yhdessä myös jakaa tärkeitä vinkkejä toisilleen.
Myös lisääntynyt tietotekniikan käyttö ja sähköautojen lisääntyminen raskaassa liikenteessä aiheuttaa luonnollisesti päivitystarvetta tietoihin ja taitoihin.
Ralliharrastus on tällä hetkellä pakollisella tauolla, sillä uuden auton rakentaminen on kesken.
– Olisi tehnyt mieli osallistua Uuraisten tulevaan ralliin, mutta valitettavasti ei nyt ole autoa, Matti Manerus harmittelee.
Kun auto saadaan valmiiksi, kartturin penkille istahtaa vaimo Heli Manerus, perheen toinen yrittäjä ja aivan täysipäiväinen sellainen, jolla on paljon kokemusta myös nelijalkaisista hevosvoimista.
Heli Manerus on työyhteisösovittelija, työhyvinvointivalmentaja ja työnohjaaja. Hän ajautui alalle syvällisten pohdintojen kautta ja tarpeesta tehdä työtä, joka tuo onnellisuutta elämään.
Jos puolisonsa yritykselle syntyi tarve lakimuutoksen kautta, myös työnohjauspalvelujen tarve on viime vuosina lisääntynyt ja onneksi myös kyky tunnistaa tarve. Hänen yrityksensä FreshMind tarjoaa työhyvinvointipalveluja yrityksille ja organisaatioille.
– Työnohjaus on sosiaalialalta pikkuhiljaa levinnyt muillekin aloille. Olen itse toiminut lastensuojelussa ja perhehoitajana niin sosiaalialan työnohjaus on itselleni läheisintä, mutta teen myös monien muiden alojen työnohjauksia.
Työnohjaus antaa turvallisen paikka käsitellä ajatuksiaan, tunteitaan ja myös niitä hetkiä, jotka eivät ole helppoja tai kauniita.
– Työnohjausta voidaan tehdä yksilön kanssa tai ryhmänä, lähi- tai etätapaamisina. Se on keskusteluja ja erilaisia harjoituksia, mutta kotiläksyjä en anna. Työnohjauksessa pohditaan niitä asioita, jotka kulloinkin ovat työssä pinnalla. Jokainen ohjaus on omanlaisensa. Minulla voi olla hieno suunnitelma, mutta keskustelu lähteekin aivan eri suuntaan. Joskus ohjaus on vähän kuin stand uppia, tilanteisiin reagoimista.
Sellaiset sanat kuin säästöpaineet, henkilöstömitoitus, kustannustehokkuus sekä stressi ovat sanoja, jotka usein nousevat esiin keskusteluissa.
Heli Maneruksen tavoitteena on että ihmiset kokevat työnohjauksen merkitykselliseksi, saavat uusia näkökulmia työhönsä, lisää virtaa tai joskus se vasta käynnistää isompaa pohdintaa.
– Ihmisille on tärkeää saada puhua itseään koskevista asioita ja työnohjaus parantaa myös ryhmädynamiikkaa.
Työnohjausta järeämpi keino on työyhteisösovittelu ja sitä Heli Manerus toivoisi käytettävän enemmän.
– Usein työnantaja ostaa työnohjausta, koska se kuulostaa kivammalta, mutta restoratiivinen, eli korjaava työyhteisösovittelu on sellaista toimintaa, mikä voi oikeasti tuoda yritykselle konkreettisia säästöjä. Sovittelussa mennään selkeämmän kaavan mukaan ja kokoonnutaan konkreettisesti sovittelupöydän ääreen.
Työyhteisösovittelu on perusteellinen, nopea ja kustannustehokas keino ratkaista työpaikan ristiriitoja ennen kuin ne eskaloituvat sairauspoissaoloiksi, irtisanomisiksi tai pitkittyneeksi huonoksi ilmapiiriksi. Kriisin osapuolten on usein huomattavasti helpompi osallistua sovitteluun, kun sovittelija on organisaation ulkopuolelta. Ulkopuolinen ammattilainen tuo puolueettomuutta, luottamusta ja turvallisen tilan keskustelulle.
– Ja vaikka sovittelun lopputulos päättyisi siihen, että osapuolet lähtevät eri suuntiin, on sovittelusta ollut hyötyä kun osallisten konfliktinratkaisutaidot paranevat ja he suuntaavat avoimin mielin ja kaunaa tuntematta eteenpäin, eivätkä vie pulmia aiheuttanutta käyttäytymismallia seuraavaan työpaikaansa, Manerus sanoo.
– Työyhteisösovittelun järjestäminen on osoitus työnantajan rohkeudesta ja halusta suojella henkilöstönsä hyvinvointia sekä varmistaa liiketoiminnan jatkuvuuden.
Heli Manerus kokee olevansa unelma-ammatissaan ja pitää itsestään selvänä, että työstä pitää nauttia. Hän käyttää myös itse työnohjausta, jossa voi purkaa tuntoja, kehittyä sekä jäsennellä ajatuksia.
– Työ on niin iso osa useimpien ihmisten elämää, että töissä viihtyä, hän päättää.
Työnohjaus on näinä päivinä erityisen ajankohtaista, sillä valtakunnallista työnohjauksen päivää vietetään ensi viikolla. Keski-Suomen työnohjaajat järjestävät Jyväskylän pääkirjastolla Työnohjauksen päivänä eli tiistaina 27.1.2026 Työnohjauksesta tukea hyvinvointiin -tapahtuman. Tapahtuman tavoitteena on tehdä työnohjausta näkyväksi ja tarjota mahdollisuus kokea ja kokeilla työnohjausta. lltapäivän aikana voi seurata näytöstyönohjauksia, kuunnella työnohjausta saaneiden ihmisten kokemuksia sekä päästä itse kokeilemaan maksutonta popup-työnohjausta.
Hanna Lahtinen
13.01.2026 | Alueelta, Kiinnitetty, Lue ilmaiseksi, Uurainen
Hirvasen koulun kuudesluokkalaiset ovat saaneet vieraan. Pihlan isä Marko Nieminen on tullut kertomaan semmoisesta asiasta kuin yrittäjyys.
Jokainen kyllä tietää, mitä yrittäminen tarkoittaa, ja koulussakin sanotaan, että riittää kun yrität parhaasi. Mutta mitä se yrittäjä sitten tekee – vai yrittääkö vain koko ajan tehdä jotakin?
Marko Nieminen on yrittäjä. Hänellä on Sisustusmiehet-niminen yritys, ja vaikka nimessä onkin monikko, hän työskentelee enimmäkseen yksin. Asuntojen remontointi ja rakentaminen on kuitenkin sellainen ala, että siinä on todella tärkeää tuntea muita alan ammattilaisia, eli verkostoitua ja hankkia yhteistyökumppaneita. Kun rakentajat, putki- ja sähköasentajat, maalarit ja muurarit tuntevat toisensa, homma hoituu sutjakkaasti ja yhteisymmärryksessä.
– Minun isänikin oli yrittäjä, ja olinkin hänellä ensin 11 vuotta töissä, ennen kuin perustin oman yrityksen vuonna 2012, Marko Nieminen kertoo.
Kun tuntia on hetken kulunut ja Marko on selittänyt monta tärkeää asiaa yrittäjyydestä, termi vaikuttaa jo paljon selkeämmältä. Kun vähän yhdessä mietitään, huomataan, että ilman yrittäjiä ei oikein mikään toimisi. Yrittäjän erottaa palkansaajasta se, että yrittäjä on itsensä pomo ja lopulta vastuussa koko yrityksen toiminnasta. Hänen pitää osata markkinoida yritystään niin, että töitä riittää ja hän saa rahaa, millä maksaa laskut, ostaa leipää, maitoa ja perjantaina karkkipussin. Hänen pitää tehdä työnsä hyvin ja antaa itsestään kaikin puolin asiakkaalle myönteinen vaikutelma. Kaiken perusta on se, että opiskelut pitää hoitaa hyvin, Marko muistuttaa.
– Yrittäminen on ongelmien ratkaisemista, ideoiden keksimistä ja kokeilemista, sekä asiakkaiden auttamista. Kuka tahansa voi yrittää, ja yrittämisen voi aloittaa hyvin kevyestikin. Ja vaikka ei olisi yrittäjä, niin aina voi olla ainakin yritteliäs, Marko Nieminen kertoo.
Joskus voi kuitenkin käydä niin, että vaikka kuinka yritteliäästi yrittäisi ja ahkeroisi, homma ei toimi, yritys kaatuu ja voi tulla vaikka konkurssi. Sitä ei kuitenkaan Markon mielestä kannata pelätä, sillä jos kaikki pelkäisivät epäonnistumista, jäisi moni hieno asia keksimättä. Ja konkurssi on usein uuden alku.
– Yritteliäs asenne on supervoima, Marko painottaa.
Isosta kokonaisuudesta siirrytään takaisin koulun kokoisiin asioihin ja siihen, mitä yritteliäisyyden avulla voitaisiin tehdä yhdessä. Kohde löytyykin ihan luokan ikkunasta vilkaisemalla. Siitä nimittäin näkyy hiekkamonttu, jonne on suunniteltu monitoimikenttää, vaikka kunta ei ole kentälle ja urheiluvälineille rahoitusta budjetoinut.
Luvassa on siis käytännön yrittäjyyskasvatusta. Koska kentälle tulee laidat, on tarjolla yrityksille positiivista näkyvyyttä korvausta vastaan, eli mainostilaa myytäväksi. Jos saadaan yksi oikein iso sponsori, koko areena voidaan nimetä vaikka sen mukaan. Ja tässä kohtaa tarvitaankin yritteliäisyyttä lapsilta ja varmasti vähän myös vanhemmilta. Pitää laatia suunnitelma, markkinointimateriaali ja lähestyä yrittäjiä.
– Tämä on poikkeuksellisen iso projekti ja vaatii paljon työtä, mutta uskon, että hyvä tästä tulee, sanoo 6B:n opettaja Anne Pihl ja lisää, että yrittäjyyskasvatus on juuri kuudennella luokalla suuressa roolissa muutenkin.
– Aivan mahtavaa, että pääsemme tällaista toteuttamaan. Tämä tukee hienosti myös keväällä koittavaa Yrityskylä-vierailua, 6A:n opettaja Mikko Romppanen lisää. Keski-Suomen Yrityskylä on Jyväskylässä sijaitseva oppimisympäristö kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille.
Marko Nieminen uskoo vahvasti, että jo kesällä uudella kentällä pelataan ystävyysottelu oppilaat vastaan sponsorit. Monitoimikenttä ja pelivälineet on tarkoitus antaa ensisijaisesti kyläläisten käyttöön ja koulu voi omassa opetuksessaan sitä hyödyntää.
– Kyseessä on myös pilottihanke. Jos me täällä Hirvasella onnistumme, niin konsepti on toteutettavissa myös muilla Uuraisten kouluilla. Kunnan ja valtion tehtävä on varmistaa perusopetus perustasolla. Jos siihen halutaan ekstraa, tarvitaan lisää hartioita. Minusta yhteiskunta olemme me, ja voimme olla koulujen tukena monessa asiassa, kunnanvaltuutettunakin toimiva Marko Nieminen päättää.
Hanna Lahtinen
05.01.2026 | Tilaajille, Uurainen
Martti Räty syntyi vuonna 1935 Sortavalan maalaiskunnassa karjalaiseen maanviljelijäperheeseen. Sodan varjot nousivat nopeasti, ja pikku-Martin ensimmäiset lapsuusmuistot saattavat olla peräisin ensimmäiseltä evakkomatkalta vuonna 1940. Varsinaista pelkoa niihin ei kuitenkaan liittynyt, sillä lapsen mieli onneksi suojelee monelta maailman pahalta.
Evakkomatka kulki Sortavalasta Savonlinnaan, sitten kierrettiin ruotsinkielistä Pohjanmaata, jossa yövyttiin jossain kirkossa, ja sieltä Oulaisten kautta Rovaniemelle. Sieltä matka suuntautui etelään ja Uuraisille.
– Kun palattiin kotiin ensimmäisen evakkoreissun jälkeen vuonna 1942, niin minun muistoissani arki jatkui hetken ihan tavallisena, leikittiin ja urheiltiin kovasti, niin kuin meidän perheessämme on aina ollut tapana.
Ihan tavallista ei kuitenkaan ollut. Luodinreikä katossa muistutti talvisodasta, ja tykkien jytinä kuului rintamalta. Ongelle mennessään pienet Rädyn pojat löysivät käsikranaatin.
– Minä sanoin, että siihen ei saa koskea, mutta velipoika Matti ja serkku Paavo olivat kuitenkin heittäneet sen jokeen. Onneksi ei sattunut mitään, Martti muistaa.
Lapsia tuolloin oli neljä: Matti, Maire, Martti ja Marjatta. Nuorin, Mirja, syntyi viidenneksi vielä Uuraisilla, jonne lähtö koitti välirauhan aikana, kun Martti oli jo 9-vuotias.
– Vaajakoskelle tultiin ensin ja sieltä Vanhalan taloon Uuraisille. Vanhalan isäntä Otto Kässi oli ollut isän armeijakavereita ja hän oli sanonut, että heille voi mennä, jos tarvetta tulee.
Vuonna 1945 koitti muutto jo tuttuun Korvenrannan taloon Kelloperälle, ja sen jälkeen se onkin ollut Martin koti.
Korvenrannan tila oli alkujaan Uuraisten pappilan torppa, jonka ensimmäinen isäntä lunasti itsenäiseksi vuonna 1815. 1900-luvun taitteessa isoksi tilaksi kasvaneesta Korvenrannasta tuli Äänekoski Oy:n tuotantotila, jonka mailla työskenteli paljon väkeä tuottamassa elintarvikkeita Äänekosken tehtaan työväelle. Kun Karjalan siirtolaisille ja rintamamiehille tarvittiin koteja, valtio lunasti maat ja Korvenranta lohkottiin seitsemäksi eri tilaksi. Rätyjen lisäksi Kelloperällä uutta elämää aloittivat Litmaset, Neuvoset, Silvennoiset, Hytöset, Ahoset ja Kekaraiset. Vuonna 1924 rakennettu päärakennuskin pistettiin puoliksi, ja toinen puoli siirrettiin Kukkaroisen rantaan Litmasen perheen kodiksi.
– Mukavaa oli, että kavereita oli paljon ympärillä, joista monilla oli vielä samanlaisia muistoja Karjalasta. Minä olin isäni jälkeen tämän tilan 11. isäntä, ja minun jälkeeni isäntänä jatkoi poikani Markku 1990-luvun alussa. Hän kuitenkin joutui luopumaan melko nopeasti sairauden vuoksi, ja tilan pitäjiksi tulivat tyttäreni Tuula miehensä Timo Oksasen kanssa, Martti kertoo.
Timokin menehtyi nuorena, ja myös maailma muuttui niin, että maanviljelys ei enää kannattanut. Nyt Martti asuttaa Korvenrannan vinttikamaria, ja alakerrassa asuu tyttärentytär Jenni perheineen. Lehmiä ja muuta karjaa ei Korvenrannassa ole ollut enää vuosikymmeniin, mutta tilalle ovat tulleet rotukissat ja lemmikkisiilit, joiden kasvattajana Jenni on aivan Suomen huippuja.
Martin vaimo Paula menehtyi vain 48-vuotiaana 40 vuotta sitten. Onnekas sattuma kuitenkin toi elämään uuden tärkeän ihmisen Tampereelta.
– Se oli oikeastaan Mäkelän Sirpan vika, hän myi minulle Askel-lehden vuosikerran ja sieltä kirjeenvaihtopalstalta se kaveri sitten löytyi. Kihloissa ollaan, mutta kumpikaan ei halua kotoaan muuttaa mihinkään.
Kun 1990-luvulla alkoi päästä jälleen matkustamaan itärajan taakse, oli Martti ensimmäisten joukossa lähdössä katsomaan entisiä kotiseutuja. Iloinen yllätys oli, että kotitalo on yhä paikallaan. Siinä toimi kylän kirjasto.
– Monet kerrat olen yöpynytkin vanhassa kotitalossa. Meidän koti, kyläkoulu ja muutama muu ennen sotia rakennettu rakennus olivat paljon parempia kuin uudemmat. Naapuriin Volotja-niminen mies rakensi uuden talon, johon tarvikkeet ja tekijät tulivat melkein kokonaan Suomesta – siitä tuli kyllä hyvä. Monesti mietin, mitä ystäville siellä nyt kuuluu. En ole uskaltanut soittaa enkä korttiakaan lähettää, kun pelkään, että joutuvat vaikeuksiin, Martti kertoo ja lisää, että kovin ovat ajat nyt samanoloisia kuin reilut 80 vuotta sitten.
Sodan jälkeen alkoi jälleenrakennuksen aika, ja pelloilla alkoivat yleistyä työhevosten rinnalla traktorit. Tämä tarjosi myös aivan uuden kilpailulajin Suomen nuorisolle, nimittäin kyntökisat.
– Ensimmäistä kyntökisaani olin katsomassa Keskisen pellolla nykyisen kunnanviraston paikalla. Kässin veljekset, Heikki ja Pasi, Kankimäen Armas ja Piesalan Antti olivat silloin kovia, ja minuun iski innostus. Vuonna 1953 meille tuli ensimmäinen traktori, ja samana syksynä kilpailin ensimmäistä kertaa kisoissa ja sijoituin lainavehkeillä toiseksi.
Kisoja seurasi useita, ja uran huipennuksena MM-kisat Englannissa. Siellä Martti Räty sijoittui eri puolilta maailmaa tulleiden 48 kyntäjän joukossa sijalle 17.
– Kyntökilpailuissa ensin avataan kynnös, joka arvostellaan, sitten se suljetaan ja taas tuomarit tutkivat tulosta. Lisäksi arvioidaan kynnöksen suoruutta, syvyyttä ja montaa muuta asiaa.
Martti Räty myöntää, että hänellä on kova kilpailuvietti, kuten oli hänen isälläänkin, jonka tähtihetki oli päästä juoksemaan viestiä Paavo Nurmen kanssa. Monipuolisesti lahjakkaat geenit yhdistettynä tähän ominaisuuteen tarkoittaa, että suvusta löytyy harvinaisen paljon menestyneitä urheilijoita. Matti-veli juoksi ja hiihti menestyksekkäästi, ikämiessarjassa ampumahiihdossa suomenmestaruuteen saakka.
– Myös Mairesta olisi tullut kova hiihtäjä, mutta kun silloin piti töitä tehdä harjoittelun sijaan. Mirja-siskolla taas on ainakin yksi suomenmestaruus ja hopea lentopallossa, hän oli hyvä myös pikajuoksussa ja pituushypyssä. Mirjan tytär Sanna-Kaisa oli kolmiloikan huippuja, hän toimii nykyään valmentajana. Sari-tytär taas on kaksinkertainen lentopallon suomenmestari, ja hänen poikansa Roni Jokinen pelaa Jypissä jääkiekkoa ja tytär Kiira on Suomen huippuja telinevoimistelussa.
Mahdottoman ylpeä Martti on myös Uuraisilla asuvasta pojantyttärestään Sara Rädystä, joka voimistelee ja menestyy jyväskyläläisen Tanssi- ja voimisteluseura Illusionin edustusjoukkueessa.
Martti Räty on ollut aina myös aktiivinen toimija yhteiskunnassa, vaikka varsinaista politiikkaa hän on vältellytkin. Luottamustoimia eri järjestöissä on parisenkymmentä. Ansioista hänellä on seinällään muistona monta kunniakirjaa, myös tasavallan presidentin myöntämä Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristi.
Vaikka Martin mittarissa on jo reilusti yli 90 vuotta, on elämä yhä täyttä. Omalla autollaan hän huristelee pitkätkin matkat ja seuraa ajan ilmiöitä sekä maailman tapahtumia tarkasti.
Hanna Lahtinen
20.12.2025 | Lue ilmaiseksi, Uurainen
Syyskuussa kerroimme lehdessä, kuinka luontokuvaaja Sari Viren Hirvaskankaalta sai yllättävän puhelun kirjailija ja käsikirjoittaja Kirsti Manniselta, joka tunnetaan myös nimellä Enni Mustonen. Manninen halusi Sarin luontovideoita Finlandia-talon uuteen pysyvään näyttelyyn, joka kertoo Aaltojen elämäntyöstä sekä suomalaisesta luonto- ja metsäsuhteesta. Sari, joka oli ollut vuoden työttömänä, koki tarjouksen uskomattomana. Yhteistyö syveni ystävyydeksi, ja lopulta Sarin videot päätyivät näyttelyyn noin 150 000 vuosittaisen kävijän ihasteltaviksi. Kesäkuussa avajaisissa Sari oli kutsuvieraana arvovaltaisessa seurassa Finlandia-talossa.
Galápagokselta melkein Etelänavalle
Luontokuvaus on vienyt Sarin aikaisemminkin täysin yllättäen arvovaltaiseen seuraan. Hän on käynyt kaksi kertaa kuvaamassa kilpikonnia ja muuta Galápagossaarten ainutlaatuista luontoa.
– Toisella kerralla meidän 16 hengen luontovalokuvausseurueeseemme tupsahtivat aivan yllättäen myös presidentti Tarja Halonen puolisonsa Pertti Arajärven kanssa. Halonen oli tuolloin vielä presidenttinä ja turvatoimet tietysti näkyivät, mutta muuten hän oli persoonana juuri niin välitön ja maanläheinen kuin olin kuvitellutkin. He totesivat: ”Me ollaan Pertti ja Tarja ja ollaan lomalla”, jonka jälkeen he solahtivat joukkoon mutkattomasti, Sari Viren kertoo.
Koska kyse oli valokuvaajaseurueesta, kuvia otettiin puolin ja toisin, mutta kenelläkään ei ole ollut tarvetta levitellä niitä julkisuuteen.
Eräällä kilpikonnasafarilla he tutustuivat ison kilpikonnan kuoreen, josta Tarja Halonen totesi, että eikös tuon sisään joku pieni ihminen mahtuisi, ja pyysi Saria kokeilemaan.
– Kun maan äiti pyytää, niin tottahan minä yhden kilpikonnan kuoreen kömmin. Kun onnistunut matka läheni loppuaan, Tarja totesi, että eiköhän kokoonnuta Suomessa katselemaan kuvia – ja näin tehtiin, Sari kertoo.
Paikkana oli tietysti presidentin linna, jonka keltaisessa kamarissa seurue muisteli onnistunutta lomaa. Yhteisellä illallisella Tarja Halonen ojensi Sarille muistoksi huivin.
– On hauska huomata, että kun ihmisiä yhdistää esimerkiksi rakas harrastus, niin tittelit katoavat. Olen ollut matkoilla jos jonkinlaisten miljonäärien kanssa, mutta kun puskassa kökitään jotain lintua tiiraamassa, niin ihan tasa-arvoisia ollaan.
Sari Viren on kuvannut myös norjalaisia vuorijäniksiä, karhuja itärajalla, tiikereitä Intiassa sekä pingviinejä Etelä-Georgian saarella, joka sijaitsee aivan Etelämantereen kupeessa ja jossa ei ole vakituista asutusta tutkimusaseman lisäksi.
– Lensimme ensin Falklandin saarille ja sieltä purjehdimme viisi päivää autiota merta. Meillä oli kuuden kuvaajan ja kolmen hengen miehistön seurue. Matkalla poikkesimme tutkimusaseman laiturissa toteamassa, että siellä oli kaikki hyvin. Pääsimme kuvaamaan jättiläisalbatrossia pesimäpaikallaan sekä kuningaspingviinejä ja valkokulmapingviinejä. Me emme lähestyneet pingviinejä, mutta ne lähestyivät meitä ja nokkivat kumisaappaita.
Kaukomatkat, joille Sari Viren on osallistunut, ovat olleet pääosin Jouni Klingan Suomen kuvausmatkojen järjestämiä.
Riistakamera on metsän piilokamera
Uuraisilla Sari Viren kuvaa luontoa riistakameroiden avulla, ja kun hän käy keräämässä muistikortit, on niiden sisällön tarkastelu välillä kuin joululahjojen avaamista. Hän kiertää lähimetsissä päivittäin reilun tunnin lenkin tarkastamassa kamerat ja vaihtamassa muistikortit. Liikkuminen luonnossa on myös kunnon ylläpitoa niin fyysisesti kuin henkisesti.
– Paljon on tyhjiä retkiä, jolloin muistikortille ei ole tarttunut mitään erikoista tai heiluvasta oksasta on sata kuvaa. Sykähdyttävin hetki on todennäköisesti se, kun sain kuvan purossa kylpevästä viirupöllöstä. Samassa purossa ovat peseytyneet myös palokärki ja kanahaukka.
Hän on myös saanut hienoa kuvamateriaalia ”sammakkobaariksi” kutsumastaan paikasta, jossa saukot käyvät herkuttelemassa. Pitkä kokemus auttaa ”lukemaan” luontoa ja löytämään parhaat kuvauspaikat.
Luontokuvaus on elämäntapa, mutta toistaiseksi se ei kokonaan elätä. Haaveissa on oma kuvausyritys ja mielellään hän kiertäisi esimerkiksi kouluissa esittelemässä luontokuviaan. Sari Virenin luontovideoitaan pääsee katsomaan Youtubesta kanavalta, jolla on 4000 seuraajaa ja katsotuimmalla videolla on yli 1,2 miljoonaa katselukertaa.
– Tavoittelen videoillani tunnetta, että istut kannon nokassa ja seurailet luontoa sitä häiritsemättä. Koet luonnon ja arvostat sitä.
Hanna Lahtinen
09.12.2025 | Tilaajille, Toivakka, Uurainen
Toivakassa Itsenäisyyspäivää vietettiin perinteisin menoin. Päivä alkoi jumalanpalveluksella ja seppeleenlaskulla sankarimuistomerkille ja jatkui kirkkokahveilla ja juhlalla seurakuntakodilla.
Juhlapuheessaan kunnanjohtaja Touko Aalto korosti Suomen itsenäisyyden merkitystä ja sen juuria rohkeudessa, sitkeydessä ja yhteisöllisyydessä. Veteraanien ja sotien sukupolven uhraukset mahdollistivat nykyisen vapauden ja turvallisuuden. Aallon mukaan itsenäisyys on kuitenkin jatkuva prosessi, joka vaatii päivittäisiä tekoja ja vastuuta.
– Itsenäisyys ei ole vain rajojen turvaamista tai kansainvälisiä liittoumia, vaan myös yhteiskunnan sisäistä eheyttä kykyä kuunnella toisiamme valmiutta auttaa silloin, kun toinen tarvitsee halua kantaa vastuuta yhteisestä tulevaisuudesta. Itsenäisyys on yhtä vahva kuin sen kansan kyky toimia yhdessä ja luottaa toisiinsa. Ja juuri näissä kohdissa meillä on paljon opittavaa menneiltä sukupolvilta.
Nykypäivän Toivakassa hän näkee paljon sellaista hyvää, josta menneetkin sukupolvet olisivat ylpeitä.
Näen paikan, jossa yhdistykset toimivat aktiivisesti, vapaaehtoistyö kantaa, seurakunta tukee ja lohduttaa, naapurit tervehtivät toisiaan ja auttavat, kun tarve tulee. Myös kunnan ihmiset tekevät työtään sydämellä, Tämä on Toivakan vahvuus, Touko Aalto päätti.
Illan hämärtyessä partiolaisten soihtukulkue matkasi Vanhasta pappilasta kirkolle.
Toivakan partion lippukunta Lepinkäisiä peräti 23 vuotta johtanut Minna-Mari Kivimäki yllätettiin kunnolla, sillä taustavoimat olivat hankkineet hänelle Suomen Partiolaisten hopeisen ansiomerkin.
– Olipa melkoinen ilta. Itse olin juonimassa yllätystä rahastonhoitajallemme Kirsi Hokkaselle, jolle luovutettiin Suomen partiolaisten Pyhän Yrjön Plaketti. Tämän jälkeen jouduinkin itse yllätetyksi ja kirkon parvelta putkahti esimerkiksi oma ensimäinen vartionjohtajani Sari ”Siiri” Liikonen yli 40 vuoden takaa.
Partiotoiminta voi hyvin Toivakassa, lapsia ja nuoria riittää, mutta aikuisista on ajoittain pulaa.
– Partion keskeinen idea on, että tekemällä oppii ja Toivakassa on jaettu paljon vastuuta nuorille. Heistä on kasvanut vastuullisia nuoria partiojohtajia ja olen heistä valtavan ylpeä, Minski päättää.
Juuri 90 vuotta täyttänyt pikkulotta Kaarina Moisio seurasi Uuraisten kunnan itsenäisyyspäivän tilaisuudessa ohjelmaa, jossa pääosassa olivat nykypäivän nuoret, monin osin toteuttajina, sekä palkittavina.
Tilaisuuden juonsi talous- ja hallintojohtaja Miika Lähdeniemi ja nuoren juhlapuheen piti Anto Mattila ja melko nuori on vielä tervehdyspuheen pitänyt kunnanhallituksen puheenjohtaja Samuli Mattilakin.
Vuoden nuorten kulttuuriteon palkinnon saivat Selman tytöt, eli 4H-yrittäjät Nia Haaksluoto, Nelli Lehtonen, Aili Lindberg, Elli Pasanen, Kerttu Temonen, Sanni Vanhatalo ja Heta Vilokkinen. Selman kahvila on jo useiden vuosien ajan elävöittänyt Uuraisten keskustaa kesällä ja joulun aikaan.
Kulttuuripalkinnon sai Pasi Haarala, joka on syypää ToukoTohinoihin ja moniin muihin hyväntekeväisyystempauksiin. Hän jakoi sujuvasti kiitokset myös nuorille.
– Olen kiitollinen ja samalla hyvin hämmentynyt huomionosoituksesta, jonka arvostan korkealle. Haluan nostaa esille yhteisöllisyyden ja yhteistyön merkityksen ja kiittää niitä useita kymmeniä henkilöitä, jotka ovat kanssani olleet toteuttamassa mainittuja tapahtumia. Ei tämmöiset jutut yksin olisi mahdollista. Usein tulee jäätyä pohtimaan tapahtumien saamien ei-niin-myönteisten palautteiden sisältöä ja merkitystä, se on meidän ihmisten luonteessa. Tämä kunnianosoitus vahvistaa kuitenkin ajatusta, että onhan tässä ehkä jotain tullut tehtyä oikeinkin. Erityiskiitos Uuraisten nuorisolle, joka on löytänyt tiensä tapahtumiin hienosti. Meillä on täällä paljon aktiivisia, hyväsydämisiä ja erittäin huumorintajuisia nuoria kasvamassa tulevaisuuden tekijöiksi, Haarala totesi.
Juhlan lopuksi saatiin nauttia hämmentävästä taituruudesta, joka on vaatinut lahjakkuuden lisäksi valtavan määrän työtä ja harjoittelua. Leea ja Aino Mattila (kuvassa) ovat nuoria viulisteja Kangashäkistä. Musiikin opinnot ovat vieneet heidät ja äiti Kasuyo Ueno-Mattilan asumaan tällä hetkellä osittain Porvooseen.
09.12.2025 | Kiinnitetty, Tilaajille, Uurainen, Uutinen
Uuraisten kunnan YT-neuvottelut ovat päättyneet. Vaikka varsinaisilta irtisanomisilta vältyttiin, toimenpiteet koskevat monia työntekijöitä ja viranhaltijoita.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Samuli Mattilalle kokemus YT-neuvottelujen vetäjänä yhdessä kunnanjohtajan kanssa oli ensimmäinen.
– Eihän tällainen tehtävä koskaan ole helppo toteuttaa, ja siihen pitää paneutua tarkasti, sillä ratkaisut vaikuttavat suoraan kunnan työntekijöiden elämään. Lähtökohta oli, että ketään ei irtisanota, ja siinä lopulta onnistuttiin eläköitymisten ja työnkuvamuutosten avulla. Mutta paljon se vaati keskusteluja ja yhteistyötä. Jo pelkästään se, kuinka ensi vuonna eläköityvän peruspalvelujohtaja Jouko Nykäsen valtavan laaja työpöytä jaetaan, oli varsin haastavaa, Mattila sanoo ja lisää, että koska kuntakenttä on murroksessa, kuntatalouden pitää olla hyvässä kunnossa, jotta tulevaisuuden haasteisiin pystytään vastaamaan.
Mattila toivoo, että nyt tehdyt ratkaisut ovat pitkäkestoisia, eikä lähivuosina vastaavan kaltaiseen kierrokseen tule tarvetta.
Talouden tasapainottamisohjelman mukaiset säästöt toteutetaan pääosin tehtävien uudelleenjärjestelyillä, eläköitymisillä ja määräaikaisen työsuhteen päättymisellä.
Varsinaisia irtisanomisia vältetään, mutta joitakin virkoja ja toimia lakkautetaan. Kokonaisvaikutus on enintään kolmen henkilötyövuoden vähennys vuosien 2026–2028 aikana.
Keskeisiä ratkaisuja ovat hallinto- ja HR-asiantuntijan, elinkeinoneuvojan, siivoustyönohjaajan, kirjastonjohtaja–kulttuurituottajan, varhaiskasvatusjohtajan sekä Hirvasen päiväkodin johtajan tehtävien lakkauttaminen ja korvaaminen muilla tehtävillä.
Osalle henkilöstöä tarjotaan vaihtoehtoista virkaa tai työsopimussuhteista tehtävää. Useiden työntekijöiden tehtävänkuvia järjestellään uudelleen, ja vastuita siirretään organisaation sisällä.
Ensimmäiset muutokset astuvat voimaan ensi vuoden alussa.
Toimisto- ja viestintäassistentin työtehtävät jakautuvat jatkossa puoliksi Uuraspostin tehtäviin sekä keskusvirastolla viestinnän, markkinoinnin ja toimistotöiden hoitoon.
Vastavalitun toimistosihteerin työtehtäviin taas kuuluvat 1.1.2026 alkaen Uuraspostin lisäksi kirjaamon sekä tiedon- ja asiahallinnan tehtävät, neuvonnan hoito ja ylläpito sekä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen toimistotyöt.
Toimistoassistenttina toimii tällä hetkellä Taru Kukkonen ja toimistosihteerinä Nina Puustelli.
Siivoustyönohjaajan toimi lakkaa, ja irtisanomisen vaihtoehtona siivoustyönohjaaja Saija Vihtamäki on ottanut vastaan siivoojan työsopimuksen, johon ei kuulu esihenkilötehtäviä. Esihenkilötehtävät siirtyvät ruoka- ja siivouspalvelupäällikölle, ja työohjeet toteutetaan yhteistyössä henkilöstön kanssa.
Hallinto- ja HR-asiantuntijan virka lakkautetaan viimeistään vuonna 2027, ja virkatehtävät siirretään muille palvelussuhteessa oleville. Nykyinen hallinto- ja HR-asiantuntija Pasi Lievonen jatkaa taloussihteerinä ja hoitaa jatkossa pääasiassa eläköityvän laskentasihteerin tehtäviä.
Myös elinkeinoneuvojan työsuhteinen toimi lakkautetaan viimeistään vuonna 2027, ja osa tehtävistä siirtyy muille palvelussuhteessa oleville. Nykyinen elinkeinoneuvoja Ari Pekka Pasanen jatkaa hallintovastaavana; hän vastaa myös kunnan tietosuojasta ja toimii työsuojelupäällikkönä.
Kirjastonjohtaja–kulttuurituottajan virka lakkautetaan viimeistään keväällä 2026. Kirjastonjohtajan tehtävät siirretään perustettavaan sivistystoimenjohtajan virkaan, jonka tehtäviin kuuluu sivistystoimen johtajuus, kirjaston johtajuus ja henkilöstöresurssiasiat. Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain perusteella työnantaja tarjosi sivistystoimenjohtajan virkaa virkavapaalla olevalle kirjastonjohtaja–kulttuurituottaja Minna Vileniukselle, joka on ilmoittanut ottavansa viran vastaan. Kulttuurituottajan tehtävät siirretään nuorisotyöntekijälle.
Varhaiskasvatuksessa tapahtuu melko paljon muutoksia. Varhaiskasvatusjohtajan virka lakkautetaan ja varhaiskasvatusjohtaja irtisanotaan; hänelle tarjottiin työsopimusta päiväkotiyksikön varhaiskasvatuksen apulaisjohtajan tehtävään.
Päiväkodin johtajan työsuhteinen toimi muutetaan päiväkodin johtajan viraksi, jota hoitaa jatkossa päiväkotiyksikkö Helmen nykyinen päiväkodin johtaja. Päiväkodin johtajan virkaan kuuluvat varhaiskasvatuksen hallinnon johtotehtävät: asiakas- ja henkilöstöpäätökset hallintosäännön perusteella, talousasiat ja kehitystyö.
Päiväkoti Pikkulan päiväkodin johtajan toimeen ei tule muutoksia, mutta Hirvasen päiväkodin johtajan toimi lakkaa.
Hanna Lahtinen
