19.08.2025 | Tilaajille, Uurainen
Jokihaarassa sijaitseva Nauttiainen-järvi on vuosikymmenten aikana muuttunut merkittävästi. Aiemmin matala, kirkasvetinen ja hiekkarantojen reunustama järvi on nykyään selvästi tummempi, ja monet entisistä uimarannoista ovat kadonneet. Veden laadun heikkeneminen on herättänyt huolta niin mökkiläisten kuin paikallisten asukkaiden keskuudessa ja joitain toimenpiteitä on aiemminkin tehty.
– Höytiäntien puoleista lahtea on joskus ruopattu, mutta poistettu aines on varmaankin valunut jo takaisin järveen, Aki Lähteenmäki muistelee.
Kaksi vuotta sitten käynnistettiin Uuraisten kunnan toimesta valuma-alueeseen perustuvan vesienhoitohankkeen esiselvitys, jonka tavoitteena oli selvittää veden tummumisen taustalla olevat syyt ja suunnitella tehokkaita toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi. Nyt selvitys on valmistunut ja sitä esiteltiin kunnanvirastolla tiistaina.
Yllätys ei ollut, että eniten humusta järveen valuu ojitetulta Isosuolta.
Vesienhallinnan esiselvitys tarjoaa konkreettisia toimenpide-ehdotuksia alueen vesistöjen tilan parantamiseksi. KVVY Tutkimus Oy:n laatima raportti esittelee yli 30 kohdetta, joissa voidaan toteuttaa erilaisia vesienhallintarakenteita, kuten kosteikkoja, patorakenteita ja suon ennallistamista.
Raportti toimii lähtökohtana jatkokeskusteluille maanomistajien kanssa ja tarkemmille maastoselvityksille.
– Kaikki toimenpiteet ovat ehdotuksia ja on täysin maanomistajien päätettävissä, haluavatko he niihin ryhtyä, korosti selvitystä esitellyt Keski-Suomen vesi ja ympäristö ry:n toiminnanjohtaja Tuomo Laitinen.
Selvityksen mukaan vesienhallinta ei ainoastaan paranna vesistöjen ekologista tilaa, vaan tuo hyötyjä myös metsätaloudelle ja viljelyksille. Esimerkiksi kosteikot voivat vähentää ravinnekuormitusta ja parantaa peltojen kuivavaraa, kun taas suon ennallistaminen voi pienentää hiilipäästöjä ja parantaa vedenpidätyskykyä. Vesienhallinta kannattaa aloittaa latvavesiltä, jolloin rakenteet tukevat toistensa toimintaa koko valuma-alueella. Tällöin myös itse järvessä tehtävät toimenpiteet, kuten tehokalastus, ruoppaus ja kaislojen niitto tuottavat pysyvämpiä tuloksia.
Raportissa esitellyt rakenteet on jaoteltu viiteen päätyyppiin. Kosteikot hidastavat veden virtausta ja pidättävät kiintoainetta ja ravinteita. Patorakenteet, kuten putkipadot ja settipadot, säätelevät veden virtausta. Virtauksen hidastaminen pohjakynnyksillä ja rankanipuilla vähentää eroosiota.
Suon ennallistaminen ojien täytöllä ja puuston vähentämisellä palauttaa suon luonnontilaa. Uomankunnostus kaksitasouomilla ja uoman uudelleen linjauksella parantaa veden laatua ja vähentää tulvariskiä.
– Esimerkiksi rankaniput ovat hyvin edullinen, mutta varsin tehokas tapa pidättää kiintoainetta ja ne toimivat myös erinomaisena kasvualustana pieneliöstölle, joka käyttää ravintonaan soilta valuvaa pinta-ainesta ja näin osaltaan estää sen pääsyn järveen saakka, kertoi suunnittelija Riku Huuskola.
Kalliimpien rakenteiden kustannukset vaihtelevat kohteen mukaan. Esimerkiksi kosteikon perustaminen kaivamalla voi maksaa 25 000–50 000 euroa hehtaarilta, kun taas suon ojien täyttö maksaa noin 500–1000 euroa hehtaarilta. Rahoitusta voi hakea muun muassa Helmi- ja METSO-ohjelmista sekä ELY-keskuksen ei-tuotannollisten investointien tuesta.
Yksittäisillä rakenteilla ei ole suurta merkitystä, mutta yhdessä ne muodostavat vaikuttavan ja pysyvän kokonaisuuden, raportissa korostetaan.
– Todennäköistä myös on, että jos mitään ei tehdä ja vaikka valumat eivät lisääntyisi, niin järven tila tulee huononemaan. Tähän vaikuttaa ilmastonmuutos ja keskilämpötilojen nousu. Suomen järvien tulevaisuus on huolestuttava, sillä järvien lämpeneminen lisää muun muassa niissä esiintyviä leväkukintoja. Tämä lisää puolestaan järvien metaanipäästöjä ja edelleen happikatoa. Seurauksena voi olla itseään ruokkiva kierre ja järven ”kuoleminen”, Laitinen kertoi.
– Myös suojavyöhykkeet ovat erittäin tärkeitä ja olisi hyvä jos jokainen maanomistaja huolehtisi, että omalla rannalla ovat suojavyöhykkeet mieluummin hieman suurempia kuin minimivaatimus viisi metriä, lisäsi Jokihaarassa asuva ympäristötutkija Päivi Tiiva. Suojavyöhykkeellä tarkoitetaan vesistön ja pellon tai hakkuualueen väliin jätettyä vyöhykettä, jossa ei harjoiteta viljelyä tai metsätaloutta ja jossa on pysyvä kasvipeite. Suojavyöhykkeen tarkoitus on vähentää eroosiota sekä ravinteiden ja torjunta-aineiden kulkeutumista vesiin.
– Raportissa oli tosi hyviä nostoja. Toivon, että asia menee nyt tekniseen lautakuntaan ja kunnan johdolla lähdetään selvittämään rahoitus ja ryhdytään toimenpiteisiin, totesi illan päätteeksi Nauttiaisen mökkiläinen ja kunnanvaltuutettu Anne Pihl.
Hanna Lahtinen
19.08.2025 | Tilaajille, Uurainen
Auringon matka kulkee Aittovuoren kuusikon yli keväisin aina pidemmälle Koulukeskuksen suuntaan. Syksyisin kaari lyhenee päivä päivältä. Jo vuosikymmeniä Kerttu Vihavainen on sitä kotinsa ikkunasta katsellut. Näön hämärtyessä hän edelleen iloitsee voidessaan seurata, mihin kohtaan aurinko milloinkin laskee. Lintujen liikkeen hän näkee, punatulkun tunnistaakin. Se on iso ilo.
Vaikka näkö himmenee ja lähimuistikin huolettaa, monet menneiden vuosikymmenten tapahtumat ja tunnelmat ovat kirkkaina muistissa.
Sisarensa kolmea poikaa hän aikanaan tuli Uuraisille hoitamaan. Eikä hän sitten koskaan Uuraisilta lähtenyt. Moneen seikkailuun ja kujeeseen pojat tätinsä haastoivatkin. Esikoisen kertoman mukaan nykyisen koulukeskuksen vanhinta osaa rakennettaessa pojat vaativat tätiään kiipeämään tikkaita katolle Lannevettä katsomaan. Jotta järven olisi nähnyt, olisi pitänyt nousta savupiipun päälle. Sinne ei sentään kiivetty. Toiset olivat säännöt ja suojaukset rakennustyömailla noina aikoina. Kertun kärsivällisyys ja huumori riittivät monenlaiseen.
Vierto Vanhan Kuntalan lähistöllä on yksi rakas paikka Uuraisilla. Sinne Kerttu pyörän tarakalla toi herukkapensaita Koskisilta kirkkolaakson takaa 1950-luvulla. Yhteisöllisyys ja naapuriapu olivat arvossaan. Noiden pensaiden marjoja kävimme elokuun puolivälissä poimimassa. Portailla istuen pidimme lepotaukoa ja juttelimme. Kerttu muisti, kuinka hän oli juuri täyttänyt 20 vuotta, kun oli käymässä sisarensa perheessä Uuraisilla. Lankonsa vanhempien luo he menivät Minkkilän torppaan Koskelaan katsomaan auringonpimennystä. Ilmiö oli hämmentävä, kun luonto hiljeni. Kesken muistelun iski epävarmuus muistin pitävyydestä. Kerttu mietti, että pitää jotakuta pyytää katsomaan tietokoneelta varmistus asiaan. Kaivoin puhelimen taskusta. Tekoäly kertoi heti, että kyllä vain, täydellinen auringonpimennys on ollut 10.7.1945 iltapäivällä ja sitä on voinut Uuraisilla seurata. Pimennyksen linja kulki Kokkolasta Kerimäelle.
Lapset ovat olleet Kertun suuri rakkaus perhepäivähoitajana ja seurakunnan parissa. Pyhäkoulussa ja leirillä sadat lapset ovat saaneet osansa Kertun huomiosta ja välittämisestä. Itsekin muistan jo 1970- ja 80-luvuilta hänet hymyilevänä ohjaajana. Hiljalleen hän siirsi viestikapulan nuoremmille aikansa rinnalla vielä tukien. Runonkin hän on tästä sukupolvenvaihdoksesta kirjoittanut kirjaan, jonka neljä uuraislaista runoilevaa naista teki. (Polun varrelta, omakustanne 1997)
Seurakunta on ollut rakas ja tärkeä yhteisö koko aikuisiän. Lasten ohella erityinen rakkaus on kohdistunut lähetystyöhön ja ilosanoman, evankeliumin kertomiseen. Itse hän ei niinkään ole ollut eturivissä tai äänessä, enemmänkin tukijoukoissa ja taustalla tukena rukoillen ja palvellen. Polkupyörällä, kuorma-auton lavalla ja tuttavien kyydissä on taitettu matkaa teltta- ja kyläkokouksiin eri puolille Uuraista. Edelleen hän usein osallistuu sunnuntaisin Uuraisten Helluntaiseurakunnan tilaisuuksiin. Nyt matka rollaattorin kanssa on jo liian pitkä ja vaivalloinen, mutta ystävät palvelevat tarjoamalla autokyydin.
Elokuun alussa seurakunta sai nauttia Kertun tarjoamat täytekakkukahvit ja karjalaista pullarinkeliä. Hiitolasta kahteen kertaan evakkona lähteneen Kertun ohjeet pullan letityksestä olivat yksityiskohtaiset. Hyvin näytti kranssin siivut jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntaväelle maistuvan, vaikka eivät tienneetkään tilaisuuteen tullessaan pääsevänsä 100-vuotiskahveille. Jo aiemmin heinäkuussa, oikeana syntymäpäivänä, Kertun sisarusten lapset perheineen kokoontuivat juhlistamaan lempeää ja kiitollista tätiä. Nuorempi sukupolvi hoiti järjestelyt keitosta makeisiin herkkuihin. Muistoja ja kiitoksia jaettiin tädistä ja tädille. Samaisella koulukeskuksella, jonka katolle Kerttu kiipesi, työskentelee nykyään hänen sisarenpojan tytär. Hän ilahdutti viulunsoitollaan työkavereidensa kanssa juhlaväkeä Konsta Jylhän sävellyksillä. Sisarentytär luki edellä mainitun runon Sukupolvenvaihdos juhlavieraille.
1930-luvun lopulla Kerttu oli teini-iän kynnyksellä. Hän muistaa kirkkaasti uutiset, tapahtumat ja yleisen ilmapiirin. Hän muistaa sanomalehden pilapiirroksen, jossa mies lentää takinliepeet lepattaen salkku kädessään. Kuvatekstissä luki: ”Diplomaatit lentelevät maasta maahan sopimuksia salkuissaan.”
Nyt liki 90 vuotta myöhemmin vallitsevassa maailmantilanteessa on paljon samaa. Muistot ja niiden nostama kehotus on hyvin tähänkin aikaan sopiva: Jumala ei hylkää, siihen luota vaan. Talvisodan ihme tapahtui, kun kansa rukoili. Siihen voi nytkin tarttua ja toivonsa asettaa. Kertun varmin turva on Jumalassa.
Sankarilla oli kolme toivetta juhlaansa, ja ne kaikki olivat lauluja.
Niin virsikirjasta kuin hengellisestä laulukirjastakin löytyvä Kiitos sulle Jumalani kertoo siitä asenteesta, jolla Kerttu elämään haluaa suhtautua. Suomalaisen messun laululistasta rinnalle pääsivät korkean iän tunnelmaa kuvaava Viimeiset veneet ja nytkin ajankohtainen Laulu Suomelle. Painavimmin juuri tällä hetkellä Kerttu haluaa itselleen, läheisilleen ja kaikille suomalaisille sanoa tämän laulun sanoin:
Miksi Suomi olet levoton?
Vielä turva Jumalassa on.
Vaikka sammuis tähdet,
älä pelkää,
Jumala ei hylkää,
siihen luota vaan.
Vesi virtaa alla routamaan.
Nouse salkoon
lippu valkoinen!
Piirrä pilviin risti sininen!
Se on kallein
aarre isänmaamme,
merkki Kuninkaamme,
liitto ikuinen.
Nouse salkoon,
toivo sydänten!
Nouse salkoon,
risti Jeesuksen!
Päivi Paananen
12.08.2025 | Uurainen
Uuraisten partiolaisten samoajavartio Lentävät lehemät teki heinäkuun alussa vaelluksen Hetta-Pallas-välillä. Mukana oli neljä reipasta 16-17-vuotiasta nuorta ja heidän johtajansa Satu Mansikkaviita. Ryhmä on vaeltanut jo aiemmin monissa lähialueiden kansallispuistoissa. Lähes viikon vaellus tunturissa vaatiikin harjoittelun lisäksi hyvää valmistautumista. Sää suosi vaeltajia, eikä kävelyn aikana satanut tippaakaan. Poroja ei matkalla näkynyt kuin yksi, se teki polulla ohituksen aivan ryhmän vierestä.
Kuva
Partiolaiseksi kasvetaan partio-ohjelman mukaisesti vähitellen ja uusia taitoja opitaan sudenpennusta aikuiseksi asti. Uuraisten partiolaisilla on toiminut viime talven aikana ryhmät kaikissa partion ikäkausissa, mutta kuten monissa harrastuksissa nykyään, vapaaehtoisia aikuisia tarvittaisiin toimintaan lisää, jota ryhmiin voidaan ottaa uusia lapsia myös tulevana talvena. Lippukunnan eli yhdistyksen uutena johtajana aloitti talvella Saija Luodes Lannevedeltä ja hänelle tai muille partion aktiiveille voi ilmoittaa, jos olisi innokas tulemaan mukaan toimintaan (uuraisten.partiolaiset@gmail.com). Uuraisten partiolaisten toimintakausi alkaa Leinikinpuistossa ensi tiistaina klo 18.30. Kaikki uudetkin ovat tervetulleita ottamaan selvää partiotoiminnasta ja ikäkausista. Ryhmät kokoontuvat talven aikana pääsääntöisesti joka toinen viikko tiistai- tai torstai-iltana srk-kodilla ja luonnossa.
Partiolupaus annetaan yleensä itsenäisyyspäivänä, mutta huhtikuun lopussa partioviikolla pidettiin Uuraisilla lippukunnan yhteinen iltanuotio tulevalla laavupaikalla. Siellä oli mahdollisuus antaa lupaus, mikäli ei päässyt mukaan joulukuussa. Mukana oli ilahduttavasti lapsia ja heidän perheitään kaikista ikäkausista.
Muusta toiminnasta kevään ja kesän aikana voi mainita esimerkiksi seikkailijoiden partiotaitokilpailumatkan Punkaharjulle. Mukana oli kaksi joukkuetta, jotka yöpyivät matkalla Savonlinnan seurakuntatalolla. Toinen Uuraisten joukkueista sijoittui kisassa hienosti toiseksi ja kaikki suoriutuivat tehtävistä hyvin.
Saija Luodes organisoi omana partionjohtajakurssin lopputyönään lippukuntaleirin kesäkuussa Saarijärven maisemissa. Mukana oli myös lasten vanhempia ja leiri sujui tuulisista ja sateisista keleistä huolimatta hienosti. Partiossa aikuisenkin on halutessaan mahdollista kouluttautua vapaaehtoistehtävään.
Partiossa onkin mahdollista oppia monenlaisia hyödyllisiä taitoja, joista vähäisin ei ole muiden ihmisten ja luonnon kunnioittaminen sekä vastuun kantaminen omien taitojen ja ikätason mukaisesti.
Kati Toivio
11.08.2025 | Kiinnitetty, Tilaajille, Uurainen
– Jokainen ihminen järjestää keskimäärin 1,3 hautajaiset elämänsä aikana, kertoo hautausurakoitsija Antti Vainikainen. Tämä tarkoittaa, että vain harvoille käytännön järjestelyt tulevat tutuiksi. Ja vaikka tulisivatkin, ne eivät ole koskaan helppoja – kyse on suuresta menetyksestä ja usein ristiriitaisista tunteista.
– Yleensä ihmisiä jännittää tulla hautaustoimistoon. Tavoitteena on, että he poistuvat huojentuneina, Vainikainen jatkaa.
– Tärkeää on hoitaa mahdollisimman paljon käytännön asioita kerralla, jotta omaisille jää aikaa surra, sanoo Kukkapalvelu Callan yrittäjä Marika Kari.
Uuraisilla on nyt mahdollista saada näiden kahden ammattilaisen palvelut yhdellä yhteydenotolla Kukkapalvelu Callaan, ja se kattaa jo suuren osan hautajaisjärjestelyistä.
– Hautauspalvelu on laaja käsite, ja meillä se kattaa esimerkiksi vainajan kuljetukset, arkun, arkkuun laitot, asioinnit seurakunnan kanssa, kukat, tarvittaessa kantajat, ohjelman hautajaisiin sekä kuolinilmoituksen laadinnan. Siunaustilaisuuden jälkeen valitaan tuhkaus tai arkkuhautaus, ja sen jälkeen mietitään hautakiviasiat. Vaimoni tekee lisäksi perunkirjoituksia, Vainikainen kertoo.
Jyväskylässä päädytään tuhkaamiseen noin 70 prosentissa hautauksista, Äänekoskellakin reilusti yli puolet. Maaseutumaisissa kunnissa, kuten Uuraisilla, suositaan yhä enemmän arkkuhautausta.
Antti Vainikainen on paljasjalkainen äänekoskelainen, jolla on takanaan jo 35 vuotta yrittäjyyttä. Hautaustoimistoalalla toimii koko maassa vain noin kymmenen suurempaa toimijaa. Hän luotsaa tällä hetkellä neljää hautaustoimistoa: Pajunkukka ja hautauspalvelu Äänekoskella, Viitasaaren kukka- ja hautauspalvelu, Palokan Keskuskulman kukka- ja hautauspalvelu, Somman hautauspalvelu Jyväskylässä sekä toimipiste Karstulassa. Uuraisilla yhteistyökumppanina toimii Kukkapalvelu Calla, jonka kautta saa nyt kokonaisvaltaista palvelua surun kohdatessa.
Antti Vainikainen ja Marika Kari ovat tutustuneet jo ennen kuin Marikasta tuli kukkakauppias. Hän työskenteli aiemmin sairaanhoitajana Äänekoskella, missä tarvittiin luonnollisesti myös hautausurakoitsijan palveluita.
– Kun muutin yritykseni Uuraisille vuosi sitten, halusin tarjota myös hautauspalvelut kauttani ja otin Anttiin yhteyttä.
Antti Vainikainen ja Marika Kari kohtaavat työssään ihmisiä herkimmillään. Oma elämänkokemus auttaa asettelemaan sanat oikein. Hautauspalvelu Pajunkukalla on noin 500 toimeksiantoa vuosittain, mutta silti jokainen kohtaaminen on ainutlaatuinen.
– Ihmisillä pyörii monia kysymyksiä mielessä, ja kaikkea saa kysyä, Marika Kari sanoo.
– Läsnäolo ja kunnioitus ovat tärkeitä, vaikka joskus pitää olla vähän jämäkkäkin, Vainikainen sanoo. Ammattitaitoa on sekin, että suru ei seuraa kotiin.
Hanna Lahtinen
30.07.2025 | Kiinnitetty, Lue ilmaiseksi, Uurainen
Sisarukset Leea ja Aino Mattila ovat nuoresta iästään huolimatta taitavia ja palkittuja viulisteja. Heidän kohdallaan ei voi enää puhua musiikin harrastamisesta – erityisesti 15-vuotiaalle Leealle on selvää, että musiikista tulee ammatti. Kolme vuotta nuorempi Aino aloittaa yläkoulun, joten hänellä on vielä aikaa pohtia tulevaisuuden suunnitelmiaan.
Leea aloitti viulunsoiton 4-vuotiaana, ja Aino vielä vuoden nuorempana. Mattilan suku tunnetaan Uuraisilla musikaalisuudestaan, ja musiikki yhdisti myös japanilaisen Kazuyo Uenon ja Heikki Mattilan, Kazuyo tutustui ensin Heikin siskoon Eevaan, joka on ammattipianisti kuten Kazuyokin.
– Minun isäni ja veljeni ovat yliopisto-opettajia, minä olen lapsuudenperheeni ainut muusikko, Kazuyo kertoo.
Tytöt ovat saaneet kosketuksen musiikkiin jo ennen syntymäänsä.
– Kun odotin Leeaa, harjoittelin pianokonserttoa ja lauloin. Leea tuntui nauttivan klassisesta musiikista enemmän, Ainolle taas laulutkin olivat ihan ok, Kazuyo muistelee.
– En tykännyt yhtään, kun päiväkodissa piti laulaa lastenlauluja, Leea tuhahtaa.
Leea teki soitinvalintansa nelivuotiaan päättäväisyydellä.
– Äiti tarjosi kolmea soitinta: pianoa, selloa ja viulua. Viulu tuntui heti omimmalta. Tykkäsin kyllä myös harmonikasta, Leea kertoo.
Vaikka Mattiloiden koti on Kangashäkissä Uuraisilla, he ovat asuneet jo kolme vuotta Porvoossa, sillä tyttöjen opettaja asuu siellä. Leea valmistui Ala-Keiteleen musiikkiopistosta vuosia etuajassa ja siirtyi vuonna 2019 Porvoonseudun musiikkiopistoon Janne Malmivaaran oppilaaksi. Hän käy myös Viuluakatemiassa Elina Vähälän tunneilla.
Aluksi äiti ajoi viikoittain lähes 300 kilometriä edestakaisin, mutta kolme vuotta sitten perheen naiset muuttivat Porvooseen. Isä Heikki jäi Uuraisille, perheeseen kuuluu myös isoveli Leo, jonka laji on jalkapallo.
– Viikonloppuisin Porvoossa lähdemme aamupalan jälkeen opistolle harjoittelemaan pariksi tunniksi, arkipäivisin harjoittelen kotona. Porvoossa luokka ja kaverit ovat olleet kivoja, mutta yläkoulussa oli liikaa kokeita ja projekteja, Leea kertoo arjestaan.
– Yläkoulu oli iso muutos Leealle: uusi ympäristö ja tietokonepainotteinen opiskelu, äiti muistelee.
Leea jatkaa peruskoulun jälkeen konservatorioon ja suorittaa samalla kaksoistutkinnon.
Vaikka ihmelapseksi leimaamisessa on riskinsä, Leea vaikuttaa tasapainoiselta ja suhtautuu omaan lahjakkuuteensa rennosti. Harjoittelu ei ole käynyt raskaaksi.
– Siihen on kasvanut, se on olennainen osa elämää. Tosi harvoin menee oikeasti hermot.
Mattiloiden pihapiirissä on oma harjoitushuone, jossa olosuhteita säätelee ilmankostutin. Kazuyon flyygeli ja tyttöjen viulut ovat herkkiä instrumentteja. Leea soittaa tällä hetkellä OP Taidesäätiön viulua, jonka Pierre ja Hippolyte Silvestre rakensivat Lyonissa vuonna 1843. Soitin on arvokas, eivätkä Mattilat edes tiedä sen tarkkaa hintaa.
– Muihin viuluihin verrattuna tästä tulee runsaasti ääntä, ja alakielet G ja D soivat syvemmin, Leea kuvailee.
Leea on saavuttanut merkittäviä kilpailutuloksia: hän voitti Young Musician -kilpailun Tallinnassa vuosina 2019 ja 2022, sai erityismainintoja taiturikappaleen, sonaatin ja modernin kappaleen esityksistä, sekä toiset palkinnot Juhani Heinonen -viulukilpailussa ja International Leonid Kogan -kilpailussa. Vuonna 2024 hän esiintyi yhdessä Ainon kanssa Radion sinfoniaorkesterin Nuorten solistien konsertissa ja he olivat kutsuttuna Riihimäen Kesäkonserttijuhlilla sekä Naantalin musiikkifestivaaleilla. Keväällä 2025 hän voitti Juhani Heinonen -kilpailun 13–15-vuotiaiden sarjan.
Vasta 12-vuotias Aino Mattila taas sijoittui toiseksi Leonid Kogan -kilpailussa vuonna 2022 ja voitti keväällä 2025 Juhani Heinonen -kilpailun 10–12-vuotiaiden sarjan.
– Kilpaileminen on tärkeää, sen kautta saa huomiota ja konsertointimahdollisuuksia, Leea sanoo.
– Kilpailu nostaa tasoa ja on aina myös kilpailua itsensä kanssa, Kazuyo lisää.
– Kilpailuissa saa myös kavereita, Aino lisää.
Tulevaisuudessa molemmilla on varmasti paljon konsertteja. Leea haaveilee esiintymisestä Berliinissä.
– Haluaisin kiertää orkesterin solistina ympäri maailmaa, pidän myös kamarimusiikista ja haluan opettaa, hän kertoo.
Tänä kesänä on kuitenkin vielä aikaa viettää lomaa Häkinjärvessä uiden ja vapaudesta nauttien – toki välillä harjoitellenkin.
Hanna Lahtinen
16.07.2025 | Kiinnitetty, Lue ilmaiseksi, Uurainen
Löytyykö sinultakin purkki, jossa on isovanhemmilta jääneitä vanhoja kolikoita, tai onko piironginlaatikossasi kirjekuoressa vanhoja seteleitä? Oletko joskus miettinyt, että entä jos niiden joukossa piileekin oikea aarre – harvinainen painovirhe tai muu keräilyharvinaisuus? Tai ehkä sinua kiinnostaa vain tietää lisää rahoista, jollaisilla joskus aikoinaan ostettiin kahvia ja korppuja.
Nyt voit napata oman rahapurkkisi tai kirjekuoresi mukaan ensi lauantain Höytiänpäivään ja arvioituttaa ne alan asiantuntijalla ja vaikkapa realisoida ne.
Arviointipisteelle voit tuoda myös ylimääräisiksi jääneet kulta- ja hopeaesineet, joista saat parhaan mahdollisen hinnan.
Timo Mäkinen kiinnostui vanhoista rahoista 1990-luvun alussa löydettyään isoisänsä lompakon, josta löytyi mielenkiintoisia Suomen ja Venäjän rahoja. Joitakin vuosia myöhemmin vanhoista rahoista kehkeytyi hänelle ammatti.
– Minua kiehtovat erityisesti vanhojen rahojen tarinat: mistä ne ovat peräisin, mitä niillä on aikanaan saanut ja onko niillä arvoa. Harrastuksen alkuvaiheilla etsin kirjastosta aiheeseen liittyviä teoksia, selvitin rahojen mahdollista arvoa ja etsin rahoja kotimaan messuilta ja markkinoilta. Olen pienestä pitäen ollut jonkinlainen kauppamies, joten nykyinen työni sopii minulle oikein hyvin, Mäkinen kertoo.
Rahakauppaa Timo on tehnyt 1990-luvun lopulta lähtien, ja viimeiset parikymmentä vuotta se on ollut hänen päätyönsä. Työ vie hänet myös ulkomaille useita kertoja vuodessa alan messuille – viimeksi Berliiniin ja Müncheniin, seuraavaksi syyskuussa Prahaan ja Maastrichtiin.
– Tapahtumat ovat suuria ja kansainvälisiä, messuille saapuu alan kauppiaita ympäri maailman ja esimerkiksi Berliiniin voi hyvinkin odottaa 15 000 messukävijää. Niillä on vähän sellaista suuren urheilujuhlan tuntua, Timo kuvailee.
Rahakauppiaaksi ei voi opiskella koulussa, eikä heitä ole määrällisesti paljoa. Mäkinen on saanut uransa varrella arvokkaita oppeja niin kollegoilta, kuin vanhoilta keräilijöiltäkin, osa heistä on jo edesmenneitä.
– Vanhojen mestareiden hiljainen tieto on parasta. Netistä löytyy toki tietoa, mutta ei tästä alasta läheskään kaikkea. Tähtihetkiä ovat ne, kun pääsee tutkimaan pitkän linjan keräilijän kokoelmaa.
Ihmiset ovat kiinnostuneita vanhoista rahoista, ja Mäkinen saa yhteydenottoja lähes päivittäin. Erityisen arvokkaita löytöjä tehdään kuitenkin harvoin – ehkä kerran vuodessa.
– Hauskoja yllätyksiäkin tulee joskus vastaan, erään kerran arvioitavaksi tuli seteli, joka oli lehden välissä säilössä. Nuori mies mietiskeli huolettomana, että kumpikohan tässä mahtaa olla arvokkaampi, seteli vaiko Jerry Cotton-lehti. Yllätys oli suuri sekä itselleni että nuorelle kaverille, kun rahan arvoksi todettiinkin useampi tuhat euroa. Myöhemmin seteli toi iloa myös keräilijälle, jonka kokoelmaan raha löysi tiensä vuosien etsimisen jälkeen.
Timo Mäkistä kiinnostavat erityisesti suomalaiset rahat.
– Omiin suosikkeihin lukeutuu mm. Eliel Saarisen suunnittelema setelisarja vuodelta 1922. Setelit ovat esteettisesti kauniita ja ne huokuvat ajan henkeä ja arvokkuutta.
Tavalliselta ja arkiseltakin näyttävä raha voi kuitenkin joskus sisältää maallikolta huomaamatta jääviä yksityiskohtia, jotka saattavat tehdä rahasta arvokkaamman. Seteleissä harvinaisuuksia ovat esimerkiksi väärinpäin olevat vesileimat tai puuttuvat allekirjoitukset. Eurokolikoista suomalaisille tunnetuin lienee vuoden 2006 kaksieuronen, jossa on karttavirhe.
Arvokkain kahden euron kolikko taas on Monacon vuoden 2007 Grace Kelly -juhlaraha, jonka arvo voi olla n. 2000-3000 euroa. Yleensä rahojen arvoon vaikuttavat muun muassa kunto ja lyöntimäärä. Euron käyttöönotto lisäsi keräilijöiden määrää merkittävästi.
– Isot muutokset lisäävät aina kiinnostusta, Timo Mäkinen sanoo.
Ja kuten tässä vaiheessa voi arvata, niin kirjoittajan kaapista löytyneestä rahapurkista ei löytynyt mitään sellaista aarretta, että päivätyöt olisi voinut lopettaa. Paljon mielenkiintoista tietoa Timo Mäkinen kuitenkin nikkelimarkoista tiputteli ja löytyipä yksi saksalainen kolikko, josta saattoi erottaa hakaristin.
Taidetta Höytiällä
Tänä vuonna Höytiänpäivänä nähdään peräti kaksi taidenäyttelyä, sekä Tapio Vääräsmäen moottorisahataiteen työnäytös.
Punaisen koulun luokkiin näyttelyn pystyttää Marjatta Pennanen, os. Ahonen, joka on syntynyt Höytiän Suopellossa, mutta elänyt elämänsä Itä-Suomessa.
– Jäin vuonna 2007 eläkkeelle ja innostuin maalaamaan, vuonna 2012 menin Pielavedellä kansalaisopistoon ja harrastus on jatkunut, kun muutin leskeksi jäämisen jälkeen Kuopioon pari vuotta sitten, Marjatta Pennanen kertoo. Aiheet hän löytää läheltä, perheenjäsenistä ja rakkaista maisemista.
Hän maalaa sekä akryyli-, että öljyväreillä, ja myös akvarelleja.
Keltaisen koulun teema on riista ja eläimet. Ruokalassa voi tutustua riistalaukaussimulaattoriin ja viereisesä luokassa on Juha-Matti Vääräsen eläinaiheisia toitä. Taide on maratoonien juoksemisen lisäksi ollut Juha-Matin tärkeä harrastus läpi elämän, vaikka päivätyö onkin Maanmittauslaitoksella.
