30.09.2025 | Kiinnitetty, Tilaajille, Uurainen
Kun Jyväskylän Killerin raviradan ja Keski-Suomen Ravirata Oy:n toimitusjohtaja Miika Lähdeniemi (YTM) kertoi siirtyvänsä Uuraisten kunnan talous- ja kehitysjohtajaksi, ravipiireissä kohoteltiin kulmakarvoja yllätysuutiselle.
Lähdeniemi oli saanut osakeyhtiön taloudellisesti hyvään kuntoon, ja taustalla olivat myös onnistuneet Kuninkuusravit, joiden kylkiäisenä rataa kehitettiin ja uudistettiin.
Oletettavasti uuraislaiset tiesivät, mitä Lähdeniemessä saisivat, kun mies valikoitui 17 hakijasta ykköseksi. Valinta perustui ”kokonaisarviointiin hakijoiden koulutus, työkokemus ja henkilökohtaiset ominaisuudet huomioiden”.
Nyt Lähdeniemi on ollut virassa noin kuukauden, ja onkin aika kysyä, miten menee, niin miehellä itsellään kuin kunnalla.
– Kiitos kysymästä. Muutaman kuukauden ikäisen vauvan isänä perhearki on sujunut hyvin, ja olen saanut elää ikimuistoista aikaa. Uuraisten kunnan talous on tasapainossa, joten tilanne on positiivinen. Kunnassa on potentiaalia. Mikä on yllättänyt, on se, että kunta on asukkaiden keski-iältä nuori. Teini-ikäisissä on suurin ikäluokka, kun monessa kunnassa se voi olla vaikkapa 55 vuotta. Viime vuonna kuntaan syntyi 52 lasta, Lähdeniemi kertoo.
Lähdeniemen mukaan Uurainen on perhe- ja lapsimyönteinen kunta, josta käydään töissä monessa suunnassa. Kouluja on yhä neljä, kun Kyynämöistä ei lakkautettukaan. Ne kolme muuta ovat Höytiä, Koulukeskus ja Hirvanen.
– Tuntuu, että kunnassa on hyvä henki ja vahva yhteen hiileen puhaltamisen meininki esimerkiksi virkamiesten ja poliittisten päättäjien kesken. En ole törmännyt mihinkään negatiiviseen.
Talous- ja kehitysjohtaja vastaa muun muassa talousprosessien omistajuudesta ja kehittämisestä, talousarvion ja tilinpäätöksen laadinnasta sekä yhteyshenkilönä ja tilaajan edustajana toimimisesta ulkoistetussa taloushallinnon palvelussa. Ensi vuoden talousarvio on vielä vaiheessa.
Killerillä toimiessaan Lähdeniemi tunnettiin toiminnan miehenä, jolla on kyky keksiä uutta. Isoa kalaa Lähdeniemi aikoo pyytää Uuraisillakin.
– Kun yksi osa työtäni on kunnan näkyvyyden edistäminen, mietin, mikä voisi olla se iso tapahtuma tai juttu, joka herättäisi laajemminkin huomiota ja loisi kunnasta positiivista kuvaa. Minun odotetaan luovan markkinointijatkuvuutta ja suunnitelmallisuutta. Uuraisten sijainti on erinomainen keskellä Suomea ja nelostien tuntumassa. Kunta kaipaa uusia asukkaita ja yrityksiä.
Julkisuudessahan Uurainen on vähän väliä, kiitos Huutokauppakeisarin ja Huutosten sisarusten. Matti on Ylen tunnettu sääkasvo, ja Tanja palasi Saksasta ulkoministeriön hommista MTV:n uutispomoksi. Palsanmäen pariskuntaan Lähdeniemi ei ole vielä tutustunut, mutta listalla tapaaminen on.
– Olen kiertänyt kunnassa ja yrittänyt tutustua niin moneen ihmiseen kuin mahdollista. Uskon, että olemme kunnanjohtaja Juha Valkaman kanssa vahva työpari.
Mutta miksi valitsit Uuraisen?
– Olen Tuusulan taajamasta Jokelasta kotoisin ja viettänyt lapsuuden kesät sukuni seuduilla Urjalassa ja Punkalaitumella, joten Uuraisten koko miellyttää.
Ja sitten aina hymyilevä Lähdeniemi vakavoituu hetkeksi. Vuonna 2007 hän joutui tragedian keskelle Jokelan kouluammuskelussa.
– Ei sitä toivo kenenkään nuoren joutuvan kokemaan sellaista. Kyllä sen tapahtuman sulattelu kesti kauan. Itselläni oli onni onnettomuudessa, kun juuri hetkeä ennen ammuskelun alkua olin lähtenyt muutaman kaverini kanssa pois koulurakennuksesta ja käymään kylällä laittamassa totokuponkia sisään.
Mistä tulikin mieleen, että pidetäänkö Uuraisilla joskus paikallisravit, kun kunnassa on Uuraisten Hevosystäväinseuran omistama hevosharrastealue Hiirolassa ja kilometrin mittainen harjoitusrata?
– Katsotaan.
Käyt töissä Jyväskylästä käsin. Tuleeko sinusta ja perheestä kuitenkin jossakin vaiheessa uuraislaisia?
– Tarkoitus olisi. Mutta vielä muutto ei ole ajankohtainen. Kun vauva syntyi heinäkuun lopulla ja itsellä alkoi uudet työt kuukautta myöhemmin, ei haluttu vielä muuttoa tähän samaan vaiheeseen, Miika Lähdeniemi sanoo.
Seppo Pänkäläinen
30.09.2025 | Alueelta, Tilaajille, Uurainen
Johanna Salmela on aina viihtynyt vedessä. Lapsena hän ui kilpaa hallissa ja menestyikin SM-tasolle asti. Elettiin Suomen uinnin kulta-aikaa ja miesten puolella pulikoivat sellaiset nimet kuin Antti Kasvio ja Jani Sievinen. Aikuisena uinti on ollut Johannalle kuntoa ylläpitävä harrastus, ja viimeiset 10 vuotta hän on harrastanut avovesiuintia. Hän harrastaa myös melomista.
Kesämökki isän kotijärven, Kyynämöisen, rannalla Virtasalmen suulla on aina ollut rakas paikka.
– Lapsena pulikoitiin Kyynämöisessä, mutta silloin varsinainen uintiharrastus keskittyi halliin. Avovesiuinnissa piti ensin uskaltaa alkaa pitämään silmiä auki veden alla. Monta vuotta pidin silmiä kiinni aina veden alla ja vain hengittäessä avasin silmät, koska oli liian pelottavaa “nähdä” tummaan veteen.
Avovesiuinti on siis uintia luonnonvedessä eli meressä, järvessä, lammessa tai joessa. Laji kasvattaa suosiotaan, ja korona-aika suljettuine uimahalleineen lisäsi harrastajien määrää. Maailmalla avovesiuinti on laajasti kilpailtu laji, jossa kilpaillaan EM- ja MM-kilpailuissa sekä olympialaisissa, joissa matka on 10 kilometriä. Viime keväänä Johanna Salmela osallistui pitkästä aikaa aikuisuimareille tarkoitettuihin Masters-uintikisoihin hallissa, mutta avovedessä hän ei ole kilpaillut.
Avovesiuintia voi harrastaa ilman erityisiä välineitä, mutta ainakin uimalakista ja uimalaseista on avovedessä hyötyä: lakki vähentää lämmön haihtumista pään alueelta ja uimalasit parantavat näkyvyyttä vedessä. Uimari voi myös käyttää neopreenivarusteita, kuten märkäpukua, lakkia, hanskoja ja sukkia, varsinkin pidemmillä uintimatkoilla. Tärkeä varuste on myös uinti- eli turvapoiju, mikä auttaa muita vesilläliikkujia havainnoimaan uimarin paremmin ja tarvittaessa poijun varassa voi levätä kesken uinnin.
– Minulla on uimataustaa, joten käytän märkäpukua lähinnä kylmää torjumaan, mutta kokemattomalla uimarilla se myös kelluttaa ja korjaa asentoa, Johanna Salmela kertoo. Uintitekniikka, jota Johanna ja suurin osa avovesiuimareista käyttää, on krooli.
Kovin kylmiin vesiin hän ei lähde, vaan 17–18 astetta on hänelle sopiva lämpötila uida, varsinkin pidempiä matkoja. Myöskään kovin tuulisella säällä hän ei uinnista nauti. Normaalin lenkin pituus saattaa olla 3–5 kilometriä.
Viime kesänä hän esimerkiksi ui Sääkspää-järvet päästä päähän, Marjoniemestä Virtasalmeen. Matkaa kertyi noin viisi kilometriä ja aikaa kului tunti ja 40 minuuttia. Erityisen hienot maisemat hän on kokenut Etelä-Konneveden uintivaelluksella.
– Koska Sääkspään reitti oli uusi, äiti tuli venellä vastaan. Usein uin myös yksin, mutta tietysti pitää tuntea omat voimavaransa hyvin. Jos tulee krampintunnetta, täytyy hiljentää tahtia ja venytellä.
Seuraavaksi hän aikoo tutustua kirkasvetiseksi mainittuun Akkoon ja Muikkujokeen ja kokeilla pystyykö muikkujokea uida Muikkulammelle asti. Alussa vesikasvien seassa uiminen ei tuntunut kovin miellyttävältä, mutta nykyään Johanna on tottunut kasveihin.
Johanna Salmela on uinut myös ryhmässä, esimerkiksi Tammisaaren ulkosaaristossa sijaitsevan Jussarön ympäri.
Hanna Lahtinen
30.09.2025 | Tilaajille, Uurainen
Niinimäen tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos reilu vuosi sitten. Vanha isäntäpari Harri ja Pirjo Palonen siirtyivät sivuun, ja vastuun tilasta ottivat veljekset Ville ja Jesse Palonen.
Asiat ovat loksahdelleet mukavasti pikkuhiljaa paikoilleen. Naapuritila Ylä-Niinimäen isännän kuoltua ilman perillisiä, tila joutui valtiolle ja tuli myyntiin yli 10 vuotta sitten. Tuolloin vielä melko nuori Jesse Palonen innostui ajatuksesta ostaa talo, ja ajatus yhteisestä tilanpidosta isoveli Villen kanssa alkoi hiljalleen kehittyä.
Maat lohkottiin valmiiksi niin, että sekä Ala- että Ylä-Niinimäen talot ovat omilla tonteillaan ja laidun- ja metsämaat omanaan. Villen perhe asuu Ala-Niinimäessä ja Jessen Ylä-Niinimäessä.
Jo alle kolmikymppisenä Jesse Palonen perusti oman Niinimäen Puu -nimisen yrityksen, joka valmistaa polttopuuklapeja. Päivätyö hänellä on Suolahden Metsä Woodilla. Ville Palonen taas työskentelee sähköasentajana kartonkitehtaalla.
Kumpikaan nuorista isännistä ei siis ole päätoiminen viljelijä, vaikka ovatkin käyneet maatalousalan koulutuksen ja luomukoulutukset ja kouluttavat itseään jatkuvasti. Tämä tarkoittaa, että työpäivälle kertyy mittaa, vaikka emolehmätilalla moni asia onkin koneellistettu.
– Liian kova homma olisi ollut yksinään tähän lähteä, mutta yhdessä homma toimii, Ville Palonen sanoo.
Ehdoton edellytys on, että ainakin isoimmista asioista vallitsee yhteisymmärrys, eikä turhanpäiväiseen kinasteluun tarvitse tuhlata aikaa ja voimavaroja. Työnjako muotoutuu tarpeen mukaan.
– Tilalla hoidetaan eläimet ja peltohommat yhdessä. Minä yritän tehdä oman osaamisalueen, eli sähköalan ja korjaushommat. Pirjo tykkää käydä paalaamassa ja Harri kaataa heinää, Ville kertoo.
– Me myös tsempataan toisiamme koko ajan, nuoret isännät kertovat.
Kiitosta sitoutumisesta annetaan myös vaimoille, Susanna Paloselle ja Annukka Liimataiselle.
Ville ja Jesse Palonen ovat tilan viides sukupolvi samaa sukua. Ensimmäiset Paloset, Matti ja Ida, ostivat tilan aivan 1900-luvun alussa.
– Heillä oli toisena vaihtoehtona ostaa tila Honkolasta, mutta päätyivät tähän, koska tämä ei ollut niin hallanarka. Sitä ennen tässä olivat asuneet muut suvut, mutta ilmeisesti nälkävuodet olivat verottaneet väkeä, Harri kertoo. Matin ja Idan jälkeen seurasi Otto ja Vieno Palosen aika, ja sitten toimeen tarttuivat Harrin vanhemmat Seppo ja Aulikki Palonen.
Ville ja Jesse Palonen saivat haltuunsa hyvin hoidetun tilan. Kun Harri ja Pirjo Palonen aikoinaan vuonna 1995 aloittivat tilanpidon, he pistivät ensi töikseen päärakennuksen kuntoon ja rakensivat lisää karjasuojia ja varastoja. Iso pihatto rakennettiin vuonna 2000.
– Silloin alussa emolehmiä oli 16 ja lisäksi sonneja kasvamassa. Karjan lukumäärä kasvoi, ja jossain vaiheessa eläimiä tuli Sukevan vankilastakin. Enimmillään oli 120 emolehmää ja koko pääluku noin 260, mikä oli ihan liian suuri laidunmäärään nähden. Rotu oli silloin pääasiassa charolais, Harri Palonen kertoo.
Iso emolehmäkarja ei ollut ihan helppo hallittava. – Mitä paremmat kasvut, sitä pitelemättömimmiksi elukat kävivät. Jossain vaiheessa laitumelle ei kukaan muu kuin minä uskaltanut edes mennä. Kyllästyin tähän, ja sen jälkeen keskityttiin kasvattamaan lihamullikoita. Oli tarkoitus siirtyä luomuun, mutta ei löytynyt luomuvasikoita. Pojilla oli heti selvät suunnitelmat, kun he aloittivat, että palataan emolehmiin.
– Tämä aberdeen-angus on helppo ja mukava rotu. Nyt ollaan luomussa pelloista ja eläimistä. Eläimet syövät vaan luomunurmirehua ja joka eläimellä on nimet. Ne pääsevät myös ympäri vuoden vapaasti laitumelle, Ville Palonen kertoo.
– Tavoitteena on, että ensi keväänä emolehmiä on 60, Jesse Palonen lisää. Koko karjan koko on nyt noin 120. Aberdeen-anguksien lisäksi on simmentalia, blondea ja charolaisia sekä näiden sekoituksia.
Emolehmä elää hyvän ja pitkän, jopa lähes 20-vuotisen lehmänelämän vapaasti ja ympärivuotisesti laiduntaen. Laidunkauden ulkopuolella karja syö nurmirehua. Pihatto tarjoaa suojaa talviaikaan. Myös poikimaan tullaan poikimakarsinaan, jossa vasikka viettää emän kanssa muutaman päivän. Sonnivasikat lähtevät välityksen kautta toisille tiloille kasvamaan, ja lehmävasikoista kasvaa uusia emolehmiä.
– Pihatossa käytetään kuivikkeena turvetta, joka silputaan heinän kanssa ja puhalletaan apevaunulla pihattoon. Olemme myös asentaneet lukkoparsia, jotka helpottavat isojen eläinten käsittelyä. Esimerkiksi irronnut korvamerkki on siten helpompi asentaa, Jesse kertoo.
Harri ja Pirjo Palonen eivät jääneet tilalle syytinkiläisiksi, mutta ovat apuna tarvittaessa. Ville ja Jesse laativat viljelysuunnitelman, Harri hoitaa peltolohko- maatalouskirjanpidon. Maatalouden ohjelmakauden vaihdos pistää aina kuviot uusiksi.
– Jos isä ei kirjanpitoa tekisi, niin teettäisimme sen ulkopuolisella, Jesse sanoo.
Varsinkin vanhaisäntä tarjoaa myös neuvoja kysyttäessä.
– Kaikkea sitä rahaa, mikä tulee maataloudesta, ei kannata heti työntää takaisin maatalouteen, vaan käyttää elämiseen, kuten palkansaajatkin tekevät. Investoida toki pitää, mutta vain noin 10-15 prosentilla tuloista. Ei ole oikein, että piha on koneita täynnä ja tuvassa roikkuu 30 vuotta vanhat verhot, Harri Palonen sanoo, ja Pirjo toteaa, että Harri on myös elänyt oppiensa mukaan ja verhoja on uusittu.
Taustalla on tärkeä ajatus, ettei viljelijän omaa jaksamista ja hyvinvointia kannata väheksyä.
Uuraisten maatalous – vahvaa kotieläintuotantoa ja monipuolista viljelyä
Niinimäen tilavierailulla Elsi Kataisen seurana oli monia uuraislaisia viljelijöitä ja moni heistä kehaisi, että Uuraisilla on erityisen pätevä ja mukava maaseutuasiamies, jolta saa aina tarvittaessa apua. Maaseutuasiamies on tässä tapauksessa nainen, Päivi Laasanen ja hän toimii Laukaan yhteistoimintaaluella ja vastaa Uuraisten lisäksi myös osasta Laukaan ja Joutsan tiloja.
Avuliaasti Laasanen myös kokosi faktatietoa uuraislaisesta maataloudesta.
Uuraisilla toimii yhteensä 66 maatilaa, joista merkittävä osa keskittyy nautakarjatalouteen. Uuraisten kahdeksan lypsykarjatilaa ja 12 nautatilaa muodostavat vahvan kotieläintuotannon keskittymän verrattuna naapurikuntiin. Tämä painottaa viljelyn nurmivaltaisuutta, joka tukee karjatalouden tarpeita.
Loput 46 tilaa ovat erilaisia kasvinviljelytiloja ja tiloja joilla on hevosia tai lampaita, sekä yksi alpakkatila. Puutarhatiloja on yksi ja kasvihuonetiloja yksi. Maatilamatkailutiloja on yksi, jolla on myös hevosia ja lampaita.
Kuten muuallakin Keski-Suomessa, metsätalous on tärkeä osa maatilojen toimintaa. Peltopinta-alat ovat suhteellisen pieniä, ja maastonmuodot voivat paikoin vaikeuttaa viljelyä. Tästä huolimatta tilat ovat onnistuneet hyödyntämään maata tehokkaasti ja kestävästi.
Uuraisilla panostetaan myös luomutuotantoon: kahdeksan tilaa toimii luomuna, ja 25 prosentia viljellystä peltopinta-alasta on luomussa, luku on valtakunnallisestikin merkittävä.
Tilat ovat siirtyneet sujuvasti sähköiseen asiointiin, ja digitalisaatio on edennyt hyvin. EU:n alueella käytössä oleva satelliittiseuranta ei ole aiheuttanut merkittäviä ongelmia tai taloudellisia menetyksiä, sillä viljelytoimet ovat pääosin laadukkaita.
Vaikka sähköinen tukihakemus on helppo tehdä, EU:n nykyinen ohjelmakausi on osoittautunut haastavimmaksi koskaan tukiehtojen osalta. Monimutkainen lainsäädäntö ja tukiehtojen hallinta ovat merkittävä rasite viljelijöille, jotka joutuvat käyttämään paljon aikaa ja resursseja hallinnollisiin tehtäviin.
Nuorten viljelijöiden määrän väheneminen ja investointien haasteet ovat koko Suomen maatalouden huolenaiheita. Uuraisilla tilanne näyttää kuitenkin valoisammalta: useita uusia navettarakennuksia on rakennettu viime vuosina, mikä kertoo uskosta kotieläintuotannon jatkumiseen.
– Tulevaisuudessa maataloustukien kohdistaminen elintarvikkeita tuottaville tiloille on entistä tärkeämpää, jotta maatalous pysyy kannattavana ja elinvoimaisena, Päivi Laasanen toteaa.
Hanna Lahtinen
18.09.2025 | Alueelta, Kiinnitetty, Korpilahti, Petäjävesi, Tilaajille, Toivakka, Uurainen, Uutinen
Konsulttiyhtiö MDI:n tuore väestöennuste piirtää huolestuttavan kuvan Suomen tulevaisuudesta. Ennuste perustuu Tilastokeskuksen väestödataan ja ulottuu vuoteen 2050. Se huomioi syntyvyyden, kuolleisuuden ja muuttoliikkeet, mutta ei esimerkiksi talouskehitystä.
Suurin osa Suomen kunnista menettää väestöä. Kasvua nähdään vain harvoissa kaupungeissa ja tietyillä alueilla, kuten länsirannikon uskonnollisemmilla seuduilla. Vuodesta 2016 lähtien kuolleisuus on pysyvästi ylittänyt syntyvyyden. Ilman maahanmuuttoa väestö vähenisi vuosittain.
Koululaisten määrä vähenee nopeasti, vuoteen 2032 mennessä lähes 100 000 lasta. Tämä saattaa johtaa koulujen sulkemisiin erityisesti pienissä kunnissa. Samalla yli 84-vuotiaiden määrä kasvaa merkittävästi, mikä lisää hoivatarvetta pysyvästi.
Työ- ja koulutusperäinen maahanmuutto on ainoa tekijä, joka voi pitää Suomen väestön kasvussa. Syntyvyyden nousua ei ole näköpiirissä ja suurin osa maasta kohtaa väestökadon.
Keski-Suomen kehitys on keskitasoa, mutta alueella on muutamia mielenkiintoisia poikkeuksia. Esimerkiksi Uurainen kuuluu harvinaiseen 35 kunnan joukkoon, joissa syntyvyys ylittää kuolleisuuden. Vuonna 2024 Uuraisilla syntyi 16 lasta enemmän kuin kuntalaisia kuoli. Plussan puolelle päästiin myös Jyväskylässä ja Laukaassa. Toivakassa syntyi 11 vauvaa vähemmän kuin siirtyi väkeä tuonpuoleisiin, Petäjävedellä suhdeluku oli peräti -25.
Yli 84-vuotiaiden määrä kasvaa alueella merkittävästi. Suurin prosentuaalinen kasvu ennustetaan Jyväskylään (129 %), toisena Uurainen (121 %), Petäjävesi (101 %) ja Toivakka (54 %).
Jyväskylää lukuun ottamatta kaikille alueen kunnille ennustetaan väestön vähenemistä vuoteen 2050 mennessä – mikäli ne säilyvät itsenäisinä. Kuntaliitoskeskustelu on jälleen vilkastumassa. Ennusteessa oletetaan, että maahanmuutto jatkuu nykytasolla.
Nyt Uuraisilla on 3 652 asukasta, Petäjävedellä 3 548 ja Toivakassa 2 333. Vuoteen 2050 mennessä väestön ennustetaan vähenevän Uuraisilla 13 prosenttia, Petäjävedellä 19,3 prosenttia ja Toivakassa 21 prosenttia. Suomen suurin väestönmenettäjä löytyy Keski-Suomesta, Kyyjärvi, jossa väkimäärän ennustetaan puolittuvan.
Jyväskylän kasvuksi ennustetaan maltillista 2,1 prosenttia, kun taas Espoo kasvaisi 30,2 prosentilla.
Jyväskylän elinvoima heijastuu kehyskuntiin, kuten Uurainen, Petäjävesi ja Toivakka. Esimerkiksi Toivakan kutistuminen alle 2 000 asukkaan kunnaksi on helpompi estää, jos koko seutukunta voi hyvin ja on houkutteleva.
Ennusteessa on osia, kuten väestön vanheneminen, joiden toteutuminen on lähes väistämätöntä. Sen sijaan muuttoliikkeeseen voivat vaikuttaa monet tekijät. Aikanaan ennustettiin Lapin autioituvan, mutta matkailu on tuonut elinvoimaa pohjoiseen. Korona-aikana nähtiin kaupungistumisen ”rytmihäiriö”, kun haja-asutusalueet alkoivat kiinnostaa. Tilanne on nyt palautunut, ja kasvukeskukset vetävät jälleen. Mutta mikä aiheuttaa seuraavan ”rytmihäiriön” ja milloin?
Hanna Lahtinen
16.09.2025 | Tilaajille, Uurainen
Uuraisilla saatiin rautaisannos voimapuhetta, kun urheiluselostaja Kaj Kunnas saapui nostamaan kissan pöydälle. Se kissa oli tietenkin koulukiusaaminen. Kahdessa Punainen kortti kiusaamisellle -luennossa koululla hän kävi läpi omia kiusaamiskokemuksiaan ja miten niistä selvitään. Kolmas, hieman keskustelevampi tilaisuus järjestettiin nuokkarilla ja sinne olivat tervetulleita myös aikuiset.
Kun ihminen puhuu omista kokemuksistaan, on asioilla enempi painoarvoa. Dumbo, hörökorva, hurri, siipimutteri tai finntupp ovat sanoja, jotka Kaj Kunnas sanoo nyt kevyesti, mutta jotka aikoinaan satuttivat ja johtivat jopa koulun vaihtoon – ja uusien kiusaajien kohtaamiseen. Hän koki ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä, mutta kotona ja urheilupiireissä hän tunsi olevansa rakastettu.
Aikuisena Kunnas sai ahaa-elämyksen Salt Lake Cityn olympialaisissa, kun hän tapasi Jay Lenon, joka teki huumoria ulkonäöstä korostaen, että kaikki ovat omalla tavallaan kauniita. Tämä auttoi Kunnasta hyväksymään itsensä.
Kuten yleisön kokemuksistakin kävi selville, kiusaaminen on yleistä, eikä se unohdu. Nykypäivänä kiusaamisen keinoja ja muotoja on vielä paljon enemmän kuin ennen. Toisaalta kiusaamiseen ainakin pyritään puuttumaan herkemmin, eikä nykypäivän opettajilla sentään ole lupa kiusata.
Uusi sukupolvi on aina entistä parempi, uskoo Kunnas ja vakuuttui siitä jälleen kerran myös Uuraisten koulukeskuksessa, jossa hän kertoi tavanneensa upeita ja rohkeita nuoria.
Kiusaamisen vastaista työtä ei saa lopettaa ikinä. Se että Kaj Kunnas saatiin puhumaan Uuraisille mahdollistui viimekeväisen Toukotohinoiden myötä. Pasi Haarala, Viivi Rautianen ja Ville Tannermäki, sekä lukuisat vapaaehtoiset, pistivät pystyyn jalkapallotapahtuman, joka jo itsessään uhkui positiivisuutta ja jonka tuotolla kustannettiin maanantaina kuullut luennot.
Hanna Lahtinen
16.09.2025 | Tilaajille, Uurainen
Tiina Pokelan pihamaalta avautuu kaunis näkymä Kaijanjärvelle, jonka toinen ranta kuuluu Petäjäveden puolelle. Knuutila saattaa jonkun mielestä sijaita syrjässä, mutta Tiinan mielestä se on täydellinen paikka kodille. Hänellä on myös omakotitalo Köhniöllä, mutta eläkkeelle jäätyään hän on viihtynyt Höytiällä. Kovakuntoinen eläkeläinen pitää kuntoaan yllä arkiaskareilla, kuten puulämmitteisen talon lämmittämisellä ja puutarhanhoidolla. Tahvo-koira sekä hyvät ja avuliaat naapurit takaavat viihtymisen.
– Nautin olemisesta ja asumisesta täällä. Eläkkeelläkin olen viihtynyt, vaikka ihanaa työyhteisöä onkin ikävä, Tiina vakuuttaa.
Tiina ja Tahvo eivät oikeastaan asu edes kahdestaan, sillä kun hän helmikuussa lopetti työnsä 39 vuoden jälkeen Kyllön sairaalan vastaanotossa, muutti Knuutilaan yli satapäinen nalleseurue jo ennestään paikalla olleiden maalaisserkkujen seuraksi. Nyt nalleja on kaikkialla, minne vain katse osuu: yksi kurkkii ylhäällä ikkunassa, toinen nököttää kannon päällä, kolmas istuskelee maitotonkan päällä ja pandat kiipeilevät puissa. Sisällä sängyllä pötköttelee parikymmentä nallukkaa, ja itse isoherra, apulaisylilääkäri Otto Taavetti, isännöi kahvikutsuja kamarissa. Osa porukasta asustaa vielä muuton jäljiltä pahvilaatikkoväistötilassa.
Lapsena Tiina ei muista nalleilla erityisemmin leikkineensä, mutta nalleharrastus alkoi aikana, jolloin Tiimari tarjosi suomalaisille ihania pikkurihkaman ostoselämyksiä. Kun nallet alkoivat majailla työpaikalla erityisesti pienten asiakkaiden ilona, niiden määrä kasvoi nopeasti, myös työkaverit ja asiakkaat toivat niitä tuliaisina ulkomaanmatkoilta. Aluksi riitti avohylly, myöhemmin hankittiin vitriini. Nyt Australian nallukka pitää seuraa Thaimaan lajitoverille Knuutilassa.
– Nalle on leluna hyvin kansainvälinen, niitä löytyy ympäri maailmaa, Tiina kertoo. Erityisesti hän pitää ruotsalaisista Bukowskin nalleista, joilla kaikilla on tietysti myös nimi.
Ihmisen kokoinen Otto Taavetti on Tiinan 50-vuotislahja ja on tehnyt töitä suomalaisen terveydenhuollon hyväksi. Asianmukaiset vaatteet hänelle on valmistanut Pirkko Vuorinen.
– Otto Taavetti on ollut mukana ylilääkäri Sakari Ritalan kanssa seminaareissa Tampereella ja Kuopiossa houkuttelemassa nuoria lääkäriopintoihin. Ei hän turhaan ole saanut apulaisylilääkärin titteliä. Minä itsehän olen johtava aulaylilääkäri, Tiina kertoo. Tittelin, joka on Suomessa ainutlaatuinen, on hänelle antanut entinen ylilääkäri Jarmo J. Koski.
Otto Taavetti on sijaistanut useita lääkäreitä heidän kesälomillaan – jopa pappia. Kuuntelijana hän on väsymätön, eikä taatusti lipsu vaitiolovelvollisuudesta.
Kerran Kyllössä koettiin kaappausdraama, kun Simeoni-nalle kidnapattiin. Tapauksen takana olivat Kyllön fysioterapeutit ja apuvälinepalvelu, joilla oli vaatimus Simeonin vapauttamiseksi: neuvonnan ikkunassa tuli pitää viikon ajan lappua, jossa luki ”Kyllön fysioterapia ja apuvälinepalvelu ovat parasta A-ryhmää”. Sama porukka valmisti Tiinalle ja nalleille kalenterin eläkkeelle jäämisen kunniaksi, kuvissa nallet poseeraavat varsin salskeassa seurassa.
Sairaalan vastaanottoon tullaan usein kipeinä ja huolissaan. Vastassa olleet nallukat ovat pelkällä olemuksellaan lopettaneet monen lapsen itkun. Viime vuosina vastaanoton tilanteet ovat muuttuneet yhä haastavammiksi, jopa uhkaaviksi.
Ei Tiina Pokelan oma elämäkään ole ollut pelkkää nalleleikkiä. Hän on kokenut monta kipeää menetystä, viimeisimpänä reilu vuosi sitten, kun puoliso Raimo menehtyi kotona. Elämää ei silti hänen mielestään voi elää surussa velloen, ilo pitää repiä pienistä hyvistä asioista, vaikka vähän väkisin.
Hanna Lahtinen
