Oliko sitä vesihätävaraa?

01.09.2026

Maarit Nurminen

Korpilahdella tapahtui vesijohtoverkostossa putkirikko, jolla oli laajat vaikutukset. Veden tulo katkesi tai häiriintyi yli 700:ssa vedenkäyttöpisteessä. Tilannetta voidaan pitää yhtenä sellaisena, joihin varautumisesta on ainakin puhuttu viime vuosina. Hätävaraan on koulutettu ja siitä on kerrottu monissa erilaisissa tilaisuuksissa ja yhteyksissä.
No, olikos esimerkiksi meidän huushollissa vesivaraa yli 70 tunniksi? Ei ollut. Meidän talouteen vettä tuli kuitenkin koko ajan. Vedenpaineen laskiessa otimme vettä talteen varmuuden vuoksi
Meillä ei ole suurempaa hätää vesi- tai sähkökatkon sattuessa. Harrastamme retkeilyä ja varustetta löytyy kaasukeittimestä vedensuodattimeen. Pohdimme, että monille muille ihmisille tilanteista voi tulla erittäinkin hankalia erityisesti häiriön jatkuessa pidempään. Korpilahtelaiset tuntuivat suhtautuvan tilanteeseen rauhallisesti ja maalaisjärjellä.
Putkirikon vuoksi Korpilahdelle annettiin myös vedenkeittokehotus, joka tiistaina aamulla tätä kirjoittaessa oli edelleen voimassa osassa Tähtiniemen aluetta.

Taistelu Korpilahden nuorisoverstaan aukiolosta on taas alkanut. Kaupungin nuorisopalvelut ilmoitti, että Korpilahden nuorisoverstas ja Keljonkankaan nuorisotila ovat suljettuina henkilöstöpulan vuoksi.
Kuluva kesä on Korpilahdella osoittanut, että nuoret tarvitsevat tekemistä ja paikan, jossa he tulevat kuulluksi ja nähdyksi.
Jyväskylän kaupungin asukaskyselyissä ja nyt kasvun ja oppimisen asukaspaneelissa on viestitty, ettei lasten ja nuorten palveluista saa säästää.
Tuntuu, ettei kyselyillä tai paneeleilla ole mitään merkitystä.
Korpilahden nuorisoverstas ansaitsee vielä mahdollisuuden. Jos aukioloajat olisivat riittävät, käyttäjiäkin luulisi olevan. Onhan sekin logiikka, että ensin toimintaa supistetaan minimiin ja sitten sanotaan, ettei paikalla ole käyttäjiä. Luulisi, että nuorisotyöntekijöitä löytyisi palkattaviksi.

Lue myös nämä: