Yö ulkona tuo hyvän olon

13.01.2026

– Ei tämä ole minulle mitään rajojen kokeilua, ulkona nukkumisesta vain tulee niin hyvä olo. Tämä on vähän kuin avantouinti; monet ajattelevat, että mikä järki tässä on, mutta kun sitä kokeilee, tulee tunne, että olipas mahtavaa, Johanna Niilivuo toteaa. Hän on nukkunut ulkona säännöllisesti, kelistä riippumatta, tänä talvena kovilla pakkasillakin.
– Olen ollut ulkoilmaihminen aina, vaeltamista ja retkeilyä olen harrastanut enemmän viitisentoista vuotta. Ulkona olen nukkunut aiemminkin silloin tällöin, muutama vuosi sitten siirryin toukokuussa noin puoleksi vuodeksi nukkumaan säännöllisesti ulkona. Parina edellisenä vuonna siirryin nukkumaan sisälle lokakuussa, mutta tänä syksynä en nähnyt syytä siirtyä nukkumaan sisälle, Niilivuo kertoo.
– Olen valinnut nukkumapaikkani lasten ehdoilla. Jos lapset ovat halunneet, että nukun sisällä, olen jäänyt sisälle, mutta nyt lapset ovat jo sen verran isoja, etteivät he tarvitse minua sisällä yöllä. Ja kun nukun pihalla, olen kuitenkin lähellä, minut voi tarvittaessa herättää rappusilta huutamalla.
Enimmäkseen Niilivuo on nukkunut pihalla riippumatossa, nyt kovilla pakkasilla hän siirtyi telttaan.
– Teltassa on helpompi kömpiä usean makuupussin sisälle, mutta riippumatossa nukkumisesta pidän enemmän. Tykkään siitä, kun tunnen tuulen kasvoillani tai voin katsella kuutamoa. Teen vuosittain lyhyitä vaelluksia, ja silloin minulla ei ole mukana telttaa, vaan nukun riippumatossa. Sateella käytän laavukankaan tyyppistä tarppia riippumaton päällä, Niilivuo kertoo.
– Riippumatto on lähiretkillä hyvä senkin takia, että se antaa paljon enemmän mahdollisuuksia yöpymispaikan valintaan. Keskisuomalaisessa maastossa voi olla välillä hankalaa löytää tasaista telttapaikkaa, riippumattoa varten tarvitaan vain kaksi puuta lähekkäin.

Varusteita ulkona nukkumiseen Johanna Niilivuo kertoo hankkineensa pikku hiljaa.
– Olen ostanut paljon käytettynä, eikä kaiken tarvitse olla mitään pro-vehkeitä. Makuualusta on talvella tärkeä, minulla on ilmatäytteisen makuualustan alla rautakaupasta ostettua routamattoa, joka ei maksa montaa euroa. Nyt kovilla pakkasilla minulla on vielä päällimmäisenä lampaantalja, Niilivuo kertoo.
– Makuupusseja pidän useamman päällekkäin. Ei ole mitään järkeä hankkia yhtä superlämmintä makuupussia, kun sitä ei voi käyttää kovin usein. Nyt pakkasilla olen käyttänyt kolmea kerrosta; ensin on merinovillainen makuupussin sisäpussi, sitten ohuempi makuupussi ja päällä talvimakuupussi. Sen oppii ajan kanssa, millaisia kamppeita tarvitsee mihinkin keliin, sekään ei ole hyvä, jos tulee hiki. Kerrokset ovat tärkeitä.
Niilivuo kehottaa muitakin kokeilemaan ulkona nukkumista.
– Välineitä voi myös lainata, Niilivuo vinkkaa ja sanoo, että omassa pihassa varusteita voi testata turvallisesti.
– Me asumme niin metsän keskellä, että täällä omassa pihassa on todella luonnon helmassa. Ilma on raikasta, eikä autoja ole lähitienoillakaan. Tietysti taajamassa tilanne on erilainen.
Niilivuo kertoo nukkuneensa ulkona myös Hannes-myrskyn yönä.
– Nukuin keskellä pihaa turvallisesti, se oli hieno kokemus. Luonnossa pitää olla luonnon ehdoilla, esimerkiksi kovalla tuulella pitää valita yöpymispaikka keliolosuhteen mukaan, Niilivuo toteaa.

Niilivuo opiskeli reilut viisi vuotta sitten hyvinvointivalmentajaksi JAMK:lla ja samassa yhteydessä hän kävi sekä terveysmetsäopas-kurssin että Suomen Ladun Metsämieli-vertaisvetäjäkurssin.
– Ne syvensivät entisestään minun omaa luontoyhteyttäni, etenkin terveysmetsäkurssi. Minulle luontoyhteys yhdistettynä liikuntaan on ollut tosi kannattelevaa, kun on ollut vaikeita aikoja, Niilivuo toteaa.
– Haluaisin rohkaista muitakin parantamaan luontoyhteyttään. Uskon, että ihmiset voisivat paremmin, jos heillä olisi vahvempi yhteys luontoon. Esimerkiksi Japanissa terveysmetsä on tunnustettu tapa hoitaa terveyttä ja siellä on sertifioituja terveysmetsiä. Minusta Suomessakin pitäisi käyttää enemmän ”luontoreseptejä” esimerkiksi kevyenä tukena mielenterveyden avuksi, nykyään käytetään ihan hirvittäviä määriä adhd-lääkkeitä ja mielialalääkkeitä.
Niilivuo sanoo nukkuvansa ulkona yleensä paremmin kuin sisällä.
– Toki on huonoja öitä ulkonakin, jos on esimerkiksi kiirettä töissä. Työreissuilla hotelleissa nukun todella huonosti, Niilivuo toteaa.
– Minulle ulkona nukkuminen on myös rauhoittumista. Arki on usein aika hektistä, luonto rauhoittaa. Tunnen oloni niin hyväksi siellä; kun pääsen makuupussiin ja nukun ulkona, olen onnellinen. Koen luonnossa olevani oikeassa paikassa.

Tiina Lamminaho

 

 

Lue myös nämä: