Hiisi tarkoittaa muinaista henkiolentoa, jolla yleensä uskottiin olevan pahat mielessä. Kansanperinteessä hiiden kuitenkin kerrottiin tekevän myös arkisia askareita, kuten keittävän keittoa tai kirnuavan voita.
Hiidenkirnu on kallioon syntynyt lieriömäinen kuoppa, jonka merkillinen ja säännöllinen muoto sai entisaikojen ihmiset uskomaan, että itse hiisi oli tehnyt itselleen kirnun. Sittemmin tiede on osoittanut, että ilmiön taustalla on niinkin arkinen asia kuin vesi. Hiidenkirnut ovat syntyneet jääkauden sulamisvesien pyörittäessä suuria kiviä paikallaan, jolloin ne ovat kuluttaneet kallioon melko symmetrisiä ja sileäreunaisia kuoppia.
Ehkä tunnetuimmat Suomen hiidenkirnut sijaitsevat Askolassa Itä-Uudellamaalla, mutta niitä löytyy runsaasti myös muualta maasta, eikä kaikkia ole välttämättä edes löydetty. Myös Toivakassa, Leppäveden rannalla, sijaitsee hiidenkirnu. Se ei kuitenkaan ole säilynyt täysin ehjänä, sillä sen etuseinämästä on lohjennut palasia, jotka sulava jää kuljetti aikoinaan noin sadan metrin päähän kirnusta.
Kirnusta on edelleen jäljellä noin parin metrin syvyinen pohjaosa, joka on tällä hetkellä täyttynyt oksista ja muusta maatuvasta aineksesta.
– Olin noin 30 vuotta sitten avustamassa kirnun tyhjentämisessä. Silloin paikalle asennettiin myös luonnonmuistomerkin kyltti, kertoo Lauri Niemi.
Kirnun etuseinämästä lohjenneet kappaleet ovat edelleen hyvin näkyvissä Lauri ja Eija Niemen rannassa. Ne tunnistaa lohkareiden kaarevasta muodosta.
– Niissä on sama kaarevuussäde kuin kirnussa. Tuolla on myös ainakin yksi pesäkivi, joka on aikoinaan muovannut kirnua, Niemi näyttää.
Rannalla on runsaasti myös muita siirtolohkareita, joita mannerjää on kuljettanut alueelle mahdollisesti hyvinkin kaukaa. Kivet erottuvat tällä hetkellä erityisen hyvin, koska vedenpinta on matalalla.
Noin 11 600 vuotta sitten nykyisen Suomen eteläpuolella sijainnut Baltian jääjärvi yhdistyi Atlanttiin, jolloin syntyi Yoldiameri. Tuohon aikaan myös Keski-Suomi sijaitsi meren rannalla. Jään vetäytyessä uusia saaria kohosi merestä, ja maisema alkoi vähitellen muotoutua nykyisen kaltaiseksi. Samalla Toivakka menetti asemansa merenrantapitäjänä.
Yoldiameri-vaihe päättyi maankohoamisen seurauksena, kun yhteys valtamereen katkesi ja Itämeri muuttui noin 10 600 vuotta sitten Ancylusjärveksi. Tuolloin alkoivat hahmottua muun muassa Päijänteen ja Saimaan nykyiset muodot, vaikka lähes puolet Suomesta oli edelleen veden peitossa. Samoilta ajoilta ovat peräisin myös Salpausselät ja monet muut harjumuodostelmat.
Muinaisen Yoldiameren rantaviiva näkyy edelleen Toivakan maastossa. Uudelta nelostieltä tarkkasilmäinen voi havaita niin sanotun pirunpellon eli muinaisen rantakivikon. Myös Rutalahdentien varrella avautuva Vihihoilo on jääkauden muovaamaa maisemaa.
Hanna Lahtinen
