Tiina Lamminaho
– Tämän kahdenkymmenen vuoden aikana on ollut ehkä kolme sellaista vuotta, ettemme ole rakentaneet mitään. Mutta se on maitotiloilla aika normaalia, toimintaa pitää kehittää ja laajentaa koko ajan, Topi Kokkila toteaa. Maatalousyhtymä Kokkila perustettiin vuonna 2006, kun Topi ja Otto Kokkila ryhtyivät kotitilansa isänniksi.
– Silloin täällä oli vanha kivinavetta ja parikymmentä lypsylehmää. Meidän piti tehdä päätös, lopetammeko, vai laajennammeko ja teemme kunnolla, Topi Kokkila kertoo.
Veljekset päättivät laajentaa; kymmenen viime vuotta lypsäviä lehmiä on ollut keskimäärin noin 160.
– Uusi pihattonavetta rakennettiin vuonna 2007. Se oli firman kriittisin vaihe, silloin oli kaikki pelissä. Tänä päivänä noin iso hyppäys ei onnistuisi, siihen ei saisi rahoittajia, Topi Kokkila sanoo.
– Aloitimme yhdellä lypsyrobotilla ja se oli silloin tosi uutta. Oli mielenkiintoista olla eturintamassa mukana. Nyt lypsyrobotteja on Suomessa varmaan yli 2000. Parsinavetat ovat reilusti vähemmistössä ja ne tulevat loppumaan jossain vaiheessa. Eläinten hyvinvointi on tärkeää, nyt mennään entistä enemmän siihen suuntaan, että eläimet saavat olla vapaana.
Nyt Kokkilan navetassa on kolme lypsyrobottia. Myös veljesten viljelemä peltoala on kasvanut.
– Tällä hetkellä viljelemme omalla tukihakemuksella noin 400 hehtaarin alaa, lisäksi meillä on sopimuspeltoja, yhteensä viljelyalaa on noin 500 hehtaaria. Petäjävedellä on ollut peltoa hyvin saatavilla, se ei ole mikään itsestäänselvyys. Meillä on lähes 50 pellonvuokrasopimusta Petäjävedellä. Pitää olla tosi kiitollinen pellonvuokraajille, ilman heitä tämä firma ei pyöri. Omaa peltoa meillä on noin 130 hehtaaria, joten tämä perustuu vuokraviljelyyn, Topi Kokkila sanoo.
Täyspäiväisesti ympäri vuoden Maatalousyhtymä Kokkila työllistää Topi ja Otto Kokkilan sekä Topin vaimon Anita Kokkilan.
– Kesällä työväkeä on paljon, käytämme myös paljon urakoitsijoita ja teemme yhteistyökumppaneidemme kanssa. Työntekijöille tarjotaan ruoka, ja kyllä meillä ruokapöydässä on välillä paljon väkeä. Meillä on erinomainen työporukka ja pitkiä työuria, siitä pitää olla kiitollinen, Topi Kokkila toteaa.
Uusi navetta suunnitteilla
Maatalousyhtymä Kokkilan tuotantoa oli tarkoitus laajentaa reilut kymmenen vuotta sitten.
– Meillä oli suunnitelmat uuden navetan rakentamisesta, mutta ne laitettiin pöytälaatikkoon vuonna 2014, kun maailmantilanne muuttui. Venäjä hyökkäsi Krimille ja Venäjän-vienti loppui, maitoalalla katteet pienenivät ja ajat muuttuivat kovasti, Topi Kokkila kertoo.
– Nyt olemme hakeneet ympäristölupaa uudelle navetalle, tarkoituksena on kasvattaa tuotantoa. Rahoittajahan siinä sanoo viimeisen sanan, mutta hyvät edellytykset meillä on. Meillä on jo paljon valmista infraa, toisin kuin vuonna 2006 ensimmäistä robottinavettaa suunniteltaessa, ja nykypäivänä rahoittaja katsoo myös ammattitaitoa. Meillä on jo näyttöä ammattitaidosta ja minullakin on vielä enemmän työvuosia edessä kuin takana. Nyt kun tekisimme uuden navetan, ehtisimme maksaa sen vielä ennen eläkepäiviä.
Sitä, koska uutta navettaa voitaisiin päästä rakentamaan, Topi Kokkila ei osaa sanoa; ympäristöluvan käsittelykin vie aikaa.
– Taloussuunnitelmat tässä ovat taustalla, varaudumme siihen, että teemme töitä seuraavat 20 vuotta. Tosin pankki ei anna niin pitkää lainaa, toisin kuin Ruotsissa. Pitempi laina-aika, ja sitä kautta pienemmät lyhennyserät, helpottaisi hommaa, Topi Kokkila sanoo.
– Pitkäjänteistä hommaahan tämä on, kannattavuutta pitää katsoa minimissään kymmenen vuoden perspektiivillä. Lehmä alkaa tuottaa kolmivuotiaana, ja vasta viisivuotiaana siitä näkee, onko se hyvä lehmä vai ei.
Maatalous säilyy Suomessa
Maatalouden elinvoimaan Suomessa Topi Kokkila uskoo.
– Iso kuva näyttää siltä, että tulevaisuudessa Suomessa saa tuottaa aika paljonkin, kun ilmastonmuutos etenee ja Etelä-Euroopassa olosuhteet maataloudelle muuttuvat hankaliksi. Onhan Suomessakin haasteita, kuivuusjaksojakin, mutta enemmän plussaa kuin miinusta ilmastonmuutos kuitenkin näyttäisi tuovan Suomen maataloudelle, Topi Kokkila sanoo.
– Suomenkin ilmasto on jo muuttunut. Esimerkiksi 20 vuotta sitten vehnänviljely ei oikein Petäjäveden korkeudellakaan onnistunut, nyt vehnää viljellään jo Oulun seutua myöten.
Suurin lehmänmaidonvälttämisbuumikin tuntuu menneen hieman ohi.
– En minä pelkää, että jokin muu tuote korvaisi lehmänmaidon. Lehmänmaito on tulevaisuuden raaka-aine, jonka kaikkia ominaisuuksia ei ole vielä löydettykään, Topi Kokkila sanoo.
– Täällä tuotettu lehmänmaito kestää hiilijalanjälkivertailunkin. Petäjäveden nurmesta ja viljasta tehdään maitoa, sehän on lähiruokaa. Hiili ei lisäänny, kun lehmä syö nurmea ja lanta laitetaan takaisin peltoon, siinä on jatkuva kierto. Eikä täällä ole turvepeltojakaan kovin paljoa. Teollista rehua me käytämme aika vähän. Jonkin verran käytämme rypsi- ja rapsirouhetta, sitäkin olemme kokeilleet korvata viljelemällä itse hernettä, oman valkuaisen tuotantoa tulemme varmaan lisäämään. Teollisia lannoitteita käytämme vain pieniä määriä moneen muuhun verrattuna, meillä on käytössä myös tuhkaa ja kemianteollisuuden sivutuotteena tulevaa sulfaattiliuosta. Kiertotalous on tullut maatalouteenkin, ja se on hieno juttu.
Ei auta henkseleitä paukutella
Kahdessakymmenessä vuodessa Suomen maatalous on ollut kovassa myllerryksessä, rakennemuutos on näkynyt Petäjävedelläkin.
– Kun aloitimme vuonna 2006, Petäjävedellä oli noin 30 maitotilaa, nyt niitä on yhteensä neljä, Topi Kokkila kertoo.
– Taskulaskinta tässä pitää käyttää paljon, joka vuosi on mietittävä, miten voisi tehdä paremmin ja säästää kuluista. Vielä 10 – 15 vuotta sitten katteet olivat parempia. Viime vuosi oli hyvä, mutta nyt on taas palattu arkeen ja tuottajahinnatkin ovat laskeneet. Kulut ovat nousseet, kuten monella muullakin alalla, eivät maatalousyrittäjät ainoita yrittäjiä ole, joilla on tiukkaa. Mutta kyllä tämä haastava ala on, ei tässä auta henkseleitä paukutella, tarkkana saa olla. Eikä kaikki varmaan aina ole mennyt oikein, mutta olemme me jotain oikeinkin tehneet, kun olemme näin pitkälle päässeet; sellaisia navetoita, jotka on tehty samaan aikaan kuin meidän navettamme, on jo tyhjillään.
Kokkilan tila on ollut saman suvun omistuksessa vuodesta 1721 lähtien.
– Ilman Mirja-äitiämme täällä ei olisi enää lehmiä. Emme halunneet lopettaa, kun äiti oli tehnyt niin ison työn lehmien kanssa, hän on ollut meidän esikuvamme. Äiti oli opettajana; hän kävi aamulla lypsyllä, meni sitten kouluun opettamaan ja illalla kävi taas lypsyllä. Siinä välissä hän ruokki ja hoiti oman perheen, Topi Kokkila kiittelee ja kehuu myös tilan nykyistä emäntää, omaa vaimoaan Anita Kokkilaa.
– Hän tekee kovasti töitä, tarjoaa aina työväellekin ruoat ja kahvit. Kyllä hänelle pitää hattua nostaa.
