Kukkapalvelu Calla vietti viime lauantaina 10-vuotisjuhliaan. Marika Kari aloitti kukkakaupan pidon Tikkakoskella ja ehti toimia siellä useammassa toimipisteessä. Asiakkaita riitti, vaikka kukkakauppiaan elämä ei markettien puristuksissa ole helppoa.
Kun elämä toi rinnalle Janne Karin ja muuton Kyynämöisille, oli aika luopua kivijalkaliikkeestä Tikkakoskella ja siirtyä monimuotoisempaan yrittäjyyteen ja toimimaan pääasiallisesti tilaustyökukkakauppana. Kotona on konttiin rakennettu viihtyisä toimipiste, mutta sesonkiluonteisesti hän pitää myös pop up -myymälää Uuraisilla. Seuraavan kerran se avautuu joulukuun alussa osoitteessa Virastotie 2, talon kunnanviraston puoleisessa päässä, toimintakeskuksen vieressä.
Kukkapalvelu Calla palvelee myös kaikissa hautajaisiin liittyvissä asioissa yhteistyössä äänekoskelaisen hautaustoimisto Pajunkukan kanssa. Hautajaisjärjestelyt voidaan sopia esimerkiksi kotikäynnillä. Calla on myös verkkokauppa eKukan toimipiste, joten kukkasten välittäminen perille onnistuu vaikka toiselta puolelta Suomea.
– Tämä nykyinen kuvio tuntuu oikein hyvältä ja antaa joustoa arkeen. Osaan arvostaa elämää kun asiat on hyvin, Marika Kari sanoo.
Callaa juhlittiin kylätalo Kynkkälässä, joka on viihtyisä, kodikas, käytännöllinen ja hyvin ylläpidetty Kyynämöisten kyläyhdistyksen juhlatila. Juhlan herkut valmisti M&M Catering. – HL
Seurakunta suojelee Hanslampien alueen Korpilahden Vespuolella
Hanslampien ympäristöön muodostettava luonnonsuojelualue on ensimmäinen Jyväskylän seurakunnan...


