Tiina Lamminaho
– Aikoinaan metsästämisellä on ollut suuri merkitys metsäkylissä. Metsästämällä on saatu ruokaa pöytään ja ehkä vähän tulojakin, Jaakko Luoma Metsätorpanmaa ry:stä toteaa. Vanhoja erätarinoita kuunneltiin ja kerrottiin Jaakko Luoman johdolla Sarvenperällä, Virtasen perheen vieraana Sarvenperän entisellä koululla.
Iltapäivä aloitettiin kuuntelemalla, kun Jaakko Luoma luki pari Paavo Vehkalan kirjoittamaa erätarinaa 1950-luvulta, Paavo Vehkalan nuoruudesta. Silloin vielä Keski-Suomessa oli paljon metsoja, teeriä ja pyitä, ja lintumetsälle lähdettiin kotiovelta, yhdessä koiran kanssa.
– Vielä 1960-luvulla metsäkanalintuja oli, sitten kannat romahtivat. Me olemme sitä sukupolvea, jotka ovat joutuneet noitumaan, ettei lintuja ole missään, Ari Karila ja Kari Lahtinen totesivat.
Karila kertoi oman metsästysharrastuksensa alkaneen vuonna 1972, kun hän osti Eero Karilalta suomenpystykorvan.
– Viikonloppuisin ja iltaisin kävin koiran kanssa metsällä, mutta ei silloin saanut kymmeniä lintuja syksyssä, ehkä korkeintaan kourallisen. Joku vuosi metso oli kokoaan rauhoitettu, Karila muisteli ja kertoi, että hänen suvussaan metsästäjiä on ollut todella paljon.
– Eero Karila oli kova metsämies, muista moksilaisista metsästäjistä voisi mainita Eero Ikosen ja Eelis Lampisen, Karila sanoi.
Juhani Kuusela muisteli omia metsästysretkiään 1960-luvun lopulla.
– Silloin vielä riitti teeriä, metsoja oli jo vähemmän. Mustikkasuon keskellä oli isompaa männikköä, jossa linnut tykkäsivät olla. Hämärässä kun meni, pääsi haulikkoetäisyydelle ja yleensä saalista sai, teeriä tai pyitä. Niistä tehtiin ruokaa, ja höyhenet käytettiin tyynyt täytteeksi, Kuusela kertoi.
Kari Lahtinen luki Markku Lahden kirjoittamasta Korpilahden historia -teoksesta löytyvää metsänvartija Juho Välilän vuonna 1886 pitämää saalispöytäkirjaa. Sen mukaan Välilä saalisti puolen vuoden aikana yhteensä 775 eläintä, muun muassa 295 pyytä, 138 teertä, 34 metsoa, 11 metsäkanaa eli riekkoa, 51 jänistä ja 160 oravaa, oli joukossa myös muun muassa yksi kettu ja yksi saukko.
– Minun isäni ei juuri metsästänyt ennen 1970-lukua, mutta minun pappani veljet olivat kovia metsämiehiä. He muuttivat kaupunkiin, ja haaveilivat kirjeissään, että pääsisivät lapsuusmaisemiin metsästämään. Yksi veljistä oli Helsingissä siirtolapuutarhassa töissä. Siellä hänen työnkuvaansa kuului haittaeläinten hävittäminen eli esimerkiksi rusakoiden ampuminen, joten hän pääsi tavallaan metsästämään Helsingissäkin, Kari Lahtinen kertoi ja muisteli samaisen papan veljen kertoneen, että kun lähti metsästämään, siis oikeasti metsään, kannatti laittaa lehmänkello kaulaan. Silloin eläimet eivät pelänneet, lehmiä kun laidunnettiin siihen aikaan metsässä ja riistaeläimet olivat tottuneet lehmänkellon ääneen.
Kari Lahtisen mukaan Sarvenperälläkin metsästettiin 1950- ja 1960-luvuilla monessa talossa.
– Metsästämällä hankittiin ruokaa. Oli taloja, joissa ei metsästetty, mutta kyllä yli puolessa taloista metsästettiin, Lahtinen kertoi.
Pauli Kantrin mukaan Moksissa metsästettiin, mutta hänen kotinurkillaan Hankapohjalla ei metsästetty.
– Minulla ei ollut ketään esimerkkinä tai opettamassa metsästystä, mutta kova halu metsästämään oli. Teimme pienenä kaverin kanssa ruosteisista rautalangoista ansoja jäniksille, mutta ei niillä kyllä jäniskanta pienentynyt, Kantri totesi.
Helena Mieskolainen muisteli oman metsästäjänuransa alkua Kangasniemellä.
– Meillä kaikki suvun miehet metsästivät, ja etenkin 1960- ja 1970-luvuilla riistalla oli tärkeä osa ruokahuollossa, kaupasta ei juuri mitään ostettu. Itse ammuin ensimmäisen jänikseni 16-vuotiaana vuonna 1980, sitä ennen jo kuljin isän mukana metsällä. 1980-luvulla Kangasniemellä minä ja minun kaverini olimme ainoat naiset, jotka metsästivät, Mieskolainen kertoi ja muisteli saaneensa kaveriltaan ylioppilaslahjaksikin juuri ammutun jäniksen.
Erätarinoita riitti koko iltapäiväksi, tarinankerrontaa on tarkoitus jatkaa syksyllä.
– Yritän innostaa ihmisiä kirjoittamaan tarinoita, joissa eräjuttujen lisäksi tulisi esiin paikallista elämää ja lähipiiriä, Jaakko Luoma toteaa.
