Korpilahtelainen Mirka Ahmavuo-Väisänen harrastaa Taekwon-Doa neljättä vuotta.
– Aloitimme tyttären kanssa vuonna 2022 perheryhmässä hänen ollessa seitsemänvuotias. Matalan kynnyksen perheryhmässä lapset ja vanhemmat pääsevät harrastamaan yhdessä.
Lajin pariin äiti ja tytär päätyivät, kun televisiosta tuli lähetyksiä olympialaisista.
-Tytär katseli kisoja ja sanoi, että hän haluaa harrastaa tuota. Sitten ryhdyimme etsimään seuraa ja löysimme Jyväskylän ITF Taekwon-Do -seuran. Tämä on laji, joka kyllä vie mennessään. Mitä enemmän harjoittelet, sitä enemmän haluat tehdä sitä. On paljon teoriapohjaa ja historiaa, mikä myös koukuttaa.
Ahmavuo-Väisänen sanoo, että treenaamiseen olisi mahdollisuus vaikka joka päivä.
-Meille tulee syksyllä harjoituksia kahdesta kolmeen kertaan viikossa. Lisäksi on mahdollisuus osallistua esimerkiksi leireille.
Taekwon-Do on Koreasta kotoisin oleva taistelulaji, jonka perustaja kenraali Choi Hong Hi on kehittänyt mukaillen vanhoja korealaisia kamppailulajeja sekä Shotokan Karatea. Laji on virallistettu 1955 ja tuotu Suomeen 1979.
-Taekwon-Do tarkoittaa jalan ja käden tie. Lajiin kuuluu viisi osa-aluetta: perustekniikka, liikesarjat, ottelu, laite- ja kovetusharjoittelu sekä itsepuolustus. Alkeiskurssilla lähdetään liikkeelle siitä, että opetellaan Taekwon-Don periaatteet, jotka sitten johdattelevat koko lajin saloihin. Lähdetään kehittämään liikkuvuutta ja peruskuntoa perusliikkeillä ja lyhyillä liikesarjoilla. Myöhemmin tulee erilaisia asentoja ja tekniikoita.
-Jyväskylän ITF Taekwon-Do juhlii ensi vuonna 20-vuotissynttäreitään.
-Harrastajia seurassa noin 160, joista merkittävä osa on junioreita. Toimintaa on tällä hetkellä Joutsassa, Jyväskylässä Vasarakadulla, Säynätsalossa sekä nyt uutena Korpilahdella.
Korpilahdella alkeiskurssi käynnistyy keskiviikkona 3.9. klo 18 Yhtenäiskoulun peilisalissa.
-Opettajana toimii minun lisäkseni Jarmo Vähä, joka on aloittanut vuonna 2000. Hän ohjaa myös Jämsässä WT Taekwondoa.
Alaikäraja alkeiskurssille on 10 vuotta; yläikärajaa ei ole.
-Seuran tavoitteena on olla matalan kynnyksen liikuntamahdollisuus kaikille. Vanhimmat harrastajat tällä hetkellä yli 80-vuotiaita, Harmonia-ryhmäläisiä. Nuorimmille löytyy ryhmä Jyväskylästä eli seikkailu-ja kamppailukoulu.
Maarit Nurminen