Suunnitelma sote-palveluista ja toimipisteistä julki ensi viikolla – paikalliset luottamushenkilöt puhuvat lähipalveluiden puolesta

02.10.2025

Keski-Suomen hyvinvointialue julkaisee suunnitelmansa  palveluverkosta ja tarjottavista sote-palveluista ensi viikolla. Strategiat liittyvät valmistelussa olevaan ensi vuoden talousarvioon ja tiukan taloustilanteen korjaamiseen.

Hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet sanoo, että suunnittelussa keskeisinä periaatteina ovat olleet toiminnan ja talouden yhteensovittaminen sekä toimivien palveluiden turvaaminen tiukassa taloustilanteessa.

Keskisuomalaisten suurin huolenaihe lienee se, pysyykö terveysasema omassa kunnassa tai omalla alueella.

Korpilahdella asuva ensimmäisen kauden aluevaltuutettu Moona Seppä (kesk.) sanoo, että palvelut tulee tuottaa lähellä silloin, kun se on arjen sujuvuuden ja vaikuttavuuden ehto, kuten neuvolat, ikäihmisten ja perheiden lähipalvelut sekä kiirevastaanotot. Laajemmat palvelut kootaan verkostoksi silloin, kun laatu ja potilasturvallisuus sitä vaativat, esimerkiksi erikoissairaanhoidossa. Seppä sanoo kuitenkin, että palveluverkon tarkastelu on nykytilanteessa välttämätöntä.

Seppä sanoo, että liikkuvat palvelut ovat aito vaihtoehto osaan palveluista, mutta eivät korvaa kaikkea.

-Paras ratkaisu löytyy hybridimallista, jossa yhdistyvät lähipalvelut, digiratkaisut ja liikkuvat palvelut.

Aluehallituksen jäsen ja keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Jouko Nykänen (kesk.) Uuraisilta toteaa, että talouden suunta on saatava kääntymään tekemällä palvelut kustannustehokkaammin, ei pelkällä palvelujen karsimisella.

– Palveluverkkotyö on käynnissä ja tulossa päätöksentekoon aluevaltuustossa joulukuussa. Lopputuloksena tulee olla, että nykyinen palvelutaso turvataan. Jos se ei ole mahdollista kivijalkapalveluina, niin sitten kotiin tuotavina palveluina ja liikkuvina palveluina. Tärkeintä on, että palveluihin päästään mahdollisimman matalalla kynnyksellä ja hoidon jatkuvuus voidaan turvata, Nykänen toteaa.

Aluevaltuutettu Satu Kytölehto (SDP) Petäjävedeltä sanoo, että hyvinvointialueen taloutta voisi saada paremmalle tolalle tarkastelemalla kriittisesti palvelun tasoa ja tarvittaessa karsia sitä.

-Tämä tulee tehdä kuitenkin niin, ettei perusterveydenhuoltoa heikennetä. Hallinnossa ja organisaatiossa tulee tehdä uudelleen arviointia.

Kytölehto muistuttaa, että terveydenhuollossa ennaltaehkäisyllä on suuri merkitys tulevaisuuden kustannuksille.

-Palveluverkkoa ei pidä heikentää keskittämällä kaikki toiminnat muutamaan isoon toimipisteeseen. Elinvoimaiset toimipisteet, joissa on muun muassa sitoutunutta henkilöstöä, on säilytettävä. Kansalaisten, joilla ei ole varaa tai mahdollisuutta matkustaa saadakseen tarvitsemaansa palvelua, heidän oikeuksiaan perusterveydenhuoltoon pitää puolustaa.

Kytölehto toteaa, että kotihoito on yksi liikkuva palvelu ja erittäin hyvä esimerkki toimivasta palvelusta.

-Kaikkea palvelua eivät kumipyörätkään voi kuljettaa asiakkaan luo, mutta tämäkin kortti kannattaa katsoa. Mielestäni kiinteitä toimipisteitä tarvitaan muuallakin kuin Jyväskylässä.

Hyvinvointialue järjestää asukastilaisuuksia sekä etäyhteydellä että joissain paikoissa paikan päällä. Myös niihin on mahdollista osallistua etäyhteydellä. Asukastilaisuuksien lisäksi hyvinvointialue keskustelee suunnitelmista muun muassa kuntien ja henkilöstönsä kanssa.

Kaikilla keskisuomalaisilla on mahdollisuus osallistua palveluverkkoesityksen vaikutusten arviointiin osoitteessa www.otakantaa.fi ja sosiaali- ja terveysasemilta löytyy myös tulostettu lausuntomateriaali sekä paperisia lomakkeita kommentointia varten 13.–31.10. välisenä aikana.

Alueelliset asukastilaisuudet etäyhteydellä

* Torstai 9.10. kello 16.30–18.30, Alueellinen asukastilaisuus, pohjoinen Keski-Suomi, Teams etäyhteys.

* Maanantai 13.10. kello 16.30–18.30, Alueellinen asukastilaisuus, keskinen Keski-Suomi, Teams etäyhteys.

* Tiistai 14.10. kello 16.30–18.30, Alueellinen asukastilaisuus, eteläinen Keski-Suomi, Teams etäyhteys.

Alueelliset asukastilaisuudet paikan päällä ja etäyhteydellä

* Maanantai 20.10. kello 18–20, Alueellinen asukastilaisuus, pohjoinen Keski-Suomi, Pihtipudas (Putaanvirran koulu, Pihtipudas-Sali, Tahkonpolku 9, Pihtipudas) ja etäyhteys.

* Keskiviikko 22.10. kello 17–19, Alueellinen asukastilaisuus, keskinen Keski-Suomi, Jyväskylä (Mattilanniemi 2, Agora, auditorio 2, Jyväskylä) ja etäyhteys.

* Keskiviikko 29.10. kello 17–19, Alueellinen asukastilaisuus, eteläinen Keski-Suomi, Joutsa (Yhtenäiskoulun auditorio, Koulutie 2, Joutsa) ja etäyhteys.

Lisätietoja tilaisuuksista löytyy https://keskisuomievents.fi/home

Lue myös nämä: