Äskettäin julkaistiin tieto, että tyhjentyneeseen Parman tehtaaseen, historialliseen Keski-Suomen betonin tehtaaseen Kangashäkkiin on löytynyt uusi toimija – hyvinkin läheltä, oikeastaan aivan tien toiselta puolen.
Kuljetusliike Silvasti Oy laajentaa toimintaansa merkittävästi ja avaa ensi vuonna Kangashäkissä tuulivoimaloiden pääkomponentteihin keskittyvän korjaamon ja varaston.
– Panostamme voimakkaasti tuulivoimaloiden huoltoon, joka tuo jo nyt merkittävän osan liikevaihdostamme, kertoo toimitusjohtaja Ville Silvasti. Yhtiö suunnittelee vastaavaa huoltokeskusta myös Ruotsiin.
Kangashäkin hallit ovat 130 metriä pitkiä, mikä mahdollistaa jopa 85-metrisiä siipiä koskevat korjaukset. Alkuvaiheessa Silvasti tarjoaa tiloja ja palvelukonseptia, mutta tavoitteena on palkata omia huolto- ja korjaushenkilöitä.
Silvasti on Pohjoismaiden suurin tuulivoimaloiden kuljettaja ja erikoistunut raskaisiin kuljetuksiin sekä projektilogistiikkaan. Yrityksen liikevaihto on tänä vuonna arviolta 72 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on noin 130 henkilöä Suomessa ja ulkomailla.
Pian saatiin jatkoa hyville yritysuutisille. Uuraislainen teräsrakenneyhtiö Jakeman Oy ostaa jyväskyläläisen Seppäkoski Oy:n liiketoiminnan, joka keskittyy täydentäviin terästöihin. Yrityskauppa astuu voimaan vuoden vaihteessa, yhtiöt kertovat tiedotteessa.
Kaupan myötä Jakeman vahvistaa osaamistaan ja palveluvalikoimaansa teräsrakentamisen alalla.
– Saamme riveihimme 10 ammattilaista ja heidän työpanoksensa, toteaa Jakemanin toimitusjohtaja Veli-Pekka Niemistö.
Seppäkoski näkee kaupan mahdollisuutena kasvaa ja osallistua entistä suurempiin projekteihin. – Jakeman tarjoaa meille ne puitteet, jotka olemme aiemmin joutuneet hoitamaan alihankkijoiden kautta, kommentoi Seppäkosken toimitusjohtaja Hanne Toukoaho. Kauppahintaa ei julkistettu.
Jakemanin liikevaihto oli viime vuonna noin 3,2 miljoonaa euroa, lähes kaksinkertaistuen neljässä vuodessa. Seppäkosken liikevaihto on ollut noin 1,6 miljoonaa euroa.
Yrityskaupan lisäksi Jakeman ilmoitti fuusiosta: samaan konserniin kuuluva Mecaman Oy sulautuu Jakemaniin ensi maaliskuussa. Fuusion jälkeen yhtiö muodostaa yli 50 hengen ja kahden tehtaan kokonaisuuden. Mecamanin liikevaihto oli viime vuonna noin 2,2 miljoonaa euroa.
Jakemanilla ja Mecamanilla on yhteensä lähes
6 000 neliömetriä tuotanto- ja pintakäsittelytilaa, oma suunnitteluyksikkö ja kaksi märkämaalaamoa. Yhtiöt valmistavat kantavia teräsrakenteita, koneita ja laitteita sekä kotimaan että Euroopan markkinoille.
Viime vuonna Jakeman oli Uuraisten viidenneksi suurin yhteisöveron maksaja, maksaen vajaat 30 000 euroa veroja.


