Palkittu Toivakan kunnanjohtaja Touko Aalto liikuttaa kuntalaisia esimerkin voimalla

03.02.2026

Toivakan kunnanjohtaja Touko Aalto palkittiin viikonloppuna kahdesta liikuntateosta Keski-Suomen Urheilugaalassa. Palkinnon otti kuitenkin vastaan Toivakassa asuva kuntalainen Touko Aalto, kun virkamiehiä ei vastaavista teoista voi palkita. Aalto oli aktiivikuntalaisena mukana ideoimassa ja järjestämässä Toivakkahölkkää ja Vakka Fun -tapahtumaa.
Palkintoperusteluissa todetaan, että Touko Aalto on ollut aktiivinen ja innostava toimija Toivakkahölkkä- ja Vakka Fun -tapahtumissa sekä edistänyt liikunnallista elämäntapaa omalla esimerkillään. Aalto harrastaa joukkuelajien lisäksi triathlonia ja ajaa työmatkat fillarilla. Aallon työhuone muistuttaakin miehen liikunnallisuudesta monin tavoin. Kuntajohtajan omien sanojen mukaan vain suksipussi sieltä puuttuu.
Aalto uskoo esimerkin voimaan.
– Kuntalaisille pitää järjestää tai antaa mahdollisuus järjestää sellaisia tapahtumia, jotka he kokevat omikseen ja mielekkäiksi. Kotisohvalta ei lähdetä liikkeelle, jos tapahtuma ei kiinnosta. Kun jututin kuntalaisia, aika monen puheissa tuli esiin perinteinen Vakkahölkkä. Niinpä ryhdyttiin sitä elvyttämään ja päivittämään. Ja menestyshän siitä tuli. Viivalla oli lähes 100 hölkkääjää. Osa heistä tuli jopa Ruotsista asti. 85 prosenttia kisaajista oli muualta kuin Toivakasta.
Aalto on siinäkin mielessä moderni kuntajohtaja, että hän käytti suhteitaan ja somea tapahtuman markkinoinnissa. Lisäksi hän lähestyi useita yrityksiä tuotepalkintoja hankkiakseen.
Hölkkää edelsi kahdeksan viikon esihölkkä, joka juostiin aina keskiviikkoisin. Tällä pyrittiin saamaan mukaan paikallisia. Samalla juoksijat ideoivat uutta.
– Merkittävässä roolissa olivat entinen toivakkalainen Petteri Huikko, joka järjestää Tiirismaa Trailia sekä paikallinen Daniel Hernandez, joka oli mukana joka keskiviikko. Kun hänellä on joogatausta, niin yhteislenkkien yhteydessä hän otti osan alkulämmittelystä hoitaakseen. Liikuntapaikkojen hoitaja Ville Ripatti oli isona apuna myös. Itse toimin kisapäivänä juontajana, sitten oli mukana hölkkäämässä, minkä jälkeen jatkoin juontajana, Aalto kertoo hymyssä suin kiittäen samalla Toivakan Rivakan Kalle Ruokosta juontoavusta.
Kun tehdään juoksurata maastoon, yksi ongelma on reitin pituuden määrittäminen. 10 kilometrin rata kuulemma onnistuttiin luomaan metrilleen, kiitos uusimman teknologian ja pienten onnenkantamoisten. Kun reitti lisäksi kulki kuuden maanomistajan mailla Paikkalanvuorella, heiltäkin piti saada luvat.
Sitten reitti piti vielä merkitä, ettei kukaan harhaudu radalta. Lisäksi tarvittiin transponderit ajanottoon, vapaaehtoisia juomapisteille ja ilmoittautumiseen sekä ensiaputaitoisia. Tässä isona apuna olivat Henna Breilin ja Satu Korhonen.
Kaikessa tässä onnistuttiin niin hyvin, että tapahtuma todennäköisesti uusitaan ensi kesänä. Kun Toivakassa samaan aikaan viime kesänä oli aamupäivällä markkinat ja illalla Vakkafestarit, päivä oli juuri sitä, mitä Aalto saattoi odottaa. Etenkin kun sääkin suosi.
– Opittiin lennosta paljon tapahtumanjärjestämisestä. Tässä oli taustalla iso filosofia. Älä kysy, mitä kunta voi tehdä puolestasi vaan mitä sinä voit tehdä kunnalle ja sen asukkaille. Kunta voi toki tukea kuntalaisten aktiivisuutta niin kuin me nyt teemme. Kunta on varannut yhdistysavustuksiin 15 000 euroa tälle vuodelle erilaisten toimintojen järjestämiseen. Haetaan aitoa yhteisöllisyyttä ja parasta, mitä kunta voi tehdä, on saada kuntalaiset aktiivisesti mukaan. Ilman seuroja, yhdistyksiä ja talkooväkea ei ole kuntaa.
Mutta ei siinä vielä kaikki. Osana juoksutapahtumaa sovittiin vielä Mannerheimin Lastensuojeliiiton paikallisosaston kanssa Toivakan urheilukentällä järjstettävästä Pienten ponnistuksesta eli taaperoikäisten juoksusarjasta. Näin koko päivän osanottajamäärä kannustusjoukkoineen nousi noin kolmeensataan.
14. helmikuuta Toivakassa ajetaan rallia, jonka järjestää Yellow Racing Team.
17. maaliskuuta on Talvirieha, jonka yhteydessä järjestetään toivakkalaisen Ahvo Taipaleen mukaan nimetty Ahvo-hiihto. Taipale tunnetaan maailmalla amerikkalaisen Jessie Digginsin nuoruusajan valmentajana.
Ja kohta Toivakassa pelataan myös jääkiekkoa ohjattuna.
– Asiasta on sovittu Toivakan Rivakan kanssa. Itse olen lupautunut yhdeksi valmentajista. Ajatus on, että jos kerta viikkoon on vaikea itse kunkin järjestää aikaa valmentamiseen niin tehdään sitä sitten kerran kuukaudessa, Touko Aalto sanoo.

Seppo Pänkäläinen

Lue myös nämä: