Rami Penttinen, 11, nappasi lukkopainin pohjoismaiden mestaruuden Turussa syyskuussa. Menestys ei ole tullut sattumalta, vaan vuosien harjoittelun, monipuolisen liikunnan ja vahvan motivaation tuloksena.
Kun useimmat lapset vasta etsivät omaa harrastustaan, Kyynämöisillä asuva Rami Penttinen on ehtinyt harjoitella kamppailulajeja jo yli kuusi vuotta. Hiljattain hän saavutti tähänastisen uransa suurimman meriitin voittamalla lukkopainin pohjoismaiden mestaruuden, eli ADCC FINLAND lukkopainiliiton Nordic Championship 2026-kilpailun.
– Maailmanmestaruus olisi tavoitteena, Rami vastaa vaatimattomasti, mutta varmasti.
Rami harrastaa sekä lukkopainia että brasilialaista jujutsua BJJ Uuraisten riveissä. Lajit muistuttavat toisiaan, mutta niissä on myös eroja. Kaikki alkoi Nallepainista Uuraisten auditorion matolla.
– Lukkopainissa saa tehdä enemmän lopetuksia, esimerkiksi käsitriangeleita ja muita kuristuksia, Rami kertoo.
Isä Ville Penttinen täydentää, että lukkopainissa ei käytetä perinteistä judon tai jujutsun kaltaista pukua, vaan otellaan shortsivarustuksella.
Kamppailulajit ovat vuosien saatossa kasvaneet koko perheen yhteiseksi asiaksi. Myös molemmat vanhemmat harrastavat lajia ja toimivat aktiivisesti seuratoiminnassa. Kilpailumatkat ovat omanlaisia seikkailuja nekin. Esimerkiksi syyskuussa Rami kävi hakemassa tärkeää kansainvälistä kisakokemusta Krakovasta amatöörien ADCC MM-kisoista. Vielä ei ollut suuren menestyksen aika, mutta terävin huippu ei ole kaukana.

Ramin harjoittelu on tavoitteellista. Hän treenaa viikoittain Uuraisilla mutta myös Jyväskylän Fight Clubilla sekä Harjun Woimalla.
– Uuraisilla on vähän kevyemmät treenit ja Jyväskylässä rankemmat, Rami kuvailee.
Viikkoon mahtuu tavallisesti neljästä viiteen painiharjoitusta. Lisäksi Rami harrastaa yleisurheilua, hiihtää talvisin ja liikkuu muutenkin paljon. Hän on pärjännyt hyvin muidenkin lajien kisoissa.
– Hän on ollut esikoulusta asti ikäluokkansa nopeimpia ja vahvimpia. Koululiikuntaliiton kilpailuissa huomattiin, että hän kuuluu myös pohjoisen Keski-Suomen nopeimpiin ja vahvimpiin, isä kertoo.
Räjähtävyys, nopeus ja voima ovat ominaisuuksia, joista on hyötyä sekä yleisurheilussa että painissa. Myös monipuolisuus on yksi menestyksen avaimista.
– Motivaatiota harjoitteluun löytyy paljon. Lisäksi yleisurheilu ja muu liikunta tukevat hyvin tätä lajia. Se on kokonaisuus, Ville Penttinen sanoo.
Kilpailuja järjestetään ympäri maata, joten harrastus vaatii usein myös pitkiä automatkoja.
– Kisoja on yleensä kerran tai kaksi kuukaudessa. Niitä järjestetään esimerkiksi Hämeenlinnassa, Imatralla, Turussa ja Uudellamaalla, äiti Heli Hirvonen kertoo.
Yksilölajissa koko perhe onkin vahvasti mukana. Kilpailupäivinä kilometrejä kertyy helposti satoja.
Rami kertoo jännittävänsä kilpailuja vain vähän.
– Lämmittelen ennen matseja ja sitten vain painin. En minä oikeastaan mitään erityistä mieti.
Vanhemmat pitävät huolellista lämmittelyä tärkeänä myös turvallisuuden kannalta.
– Loukkaantumisriskiä pystyy itse vähentämään paljon. Kun tilanteet tunnistaa ajoissa ja osaa taputtaa eli luovuttaa tarvittaessa ajoissa, vältytään monilta vahingoilta, Heli Hirvonen sanoo.
Ramin perhe kiittelee myös kotiseuran merkitystä. BJJ Uurainen on säilyttänyt asemansa vireänä seurana jo vuosien ajan ja tarjoaa harrastusmahdollisuuden monenikäisille.
– Nuorimmat harrastajat ovat 3-4-vuotiaita ja vanhimmat jo yli viisikymppisiä. Itsekin aloitin vasta 34-vuotiaana, eikä ikä ole este harrastamiselle, Heli Hirvonen toteaa.
Perheen mielestä kamppailulajit kehittävät fyysisten ominaisuuksien lisäksi myös itseluottamusta, sääntöjen kunnioittamista ja kykyä kohdata niin voitot kuin tappiotkin.
Hanna Lahtinen


