Tiina Lamminaho
– Nykyään kartat ovat kaikkien saatavilla, niihin voi luottaa ja niissä on hyvin tarkkaa tietoa. Vanhat kartat sen sijaan olivat vain hyvin pienen piirin käytettävissä, ne olivat hallinnon työkaluja, ja niiden tietosisältö vaihteli paljon sen mukaan, mitä tarkoitusta varten ne oli tehty, Mika Hirvonen totesi esityksensä aluksi. Hirvonen kertoi vanhoista kartoista Korpilahden näkökulmasta Vanhan Korpilahden kotiseutuyhdistyksen kokouksen yhteydessä, aiheeseen Hirvonen on tutustunut tehdessään historian kandidaatin tutkielmaa Helsingin yliopistoon.
Esimerkkinä keskiajan kartoista Hirvonen näytti kuvan kartasta, jonka keskustana oli Jerusalem, karttaan oli piirretty myös Tonava, Niili ja Välimeri, itä oli ylhäällä. Suomi oli jossain kartan reunustalla, Suomea kuvasi apinan näköinen eläin, Norjaa taas kuvasi hiihtäjä, jolla oli käsissään yksi sauva.
– Tarkempia karttoja alkoi ilmestyä vähitellen, kartoitus lähti liikkeelle 1500-luvulla, kun valtiot tarvitsivat karttoja. Korpilahdenkin alue alkoi piirtyä kartoille 1500-luvulla ja 1600-luvun alussa, silloin Korpilahtea ei vielä mainittu nimellä, mutta kartoissa oli esimerkiksi Päijänne, Hirvonen kertoi ja totesi Pohjolan kartan vuodelta 1532 olevan ensimmäinen kartta, jossa mainitaan Suomi ja Päijänne.
Ensimmäiset maanmittarit Suomeen saatiin 1630-luvulla.
– Silloinkin maanmittareita oli vähän, yksi joka läänissä ja Suomessa oli silloin seitsemän lääniä. Uusia karttoja ei ilmestynyt kovin usein, Hirvonen kertoo.
– Ensimmäinen kartta, jossa Korpilahti mainitaan nimeltä, on Jämsän pitäjänkartta vuodelta 1644. Siinä on merkitty Korpilahdelle kymmenen taloa, ja Jyväskylään yksi talo. Päijänteen rannat tunnettiin paremmin kuin sisämaa, esimerkiksi Tikkalan ja Saukkolan talojen määrää ei karttaan ole merkitty.
1600-luvulla karttoja tehtiin hallinnon tarpeisiin.
– Pietari Brahella oli tavoitteena saada vesitie sisämaasta merelle, ja siksi tehtiin kartat Kokemäenjoen ja Längelmäveden vesistöistä. Längelmäveden vesistön kartassa vuodelta 1653 on hahmoteltu kanavaa Jämsän seudulle, ja se pysyi mukana kartoissa kauan, Hirvonen kertoi.
– 1600-luvulla siviilikäyttöön tarkoitetut kartat ja sotilaskäyttöön tarkoitetut kartat erkaantuivat toisistaan. Siviilikäyttöön tarkoitetut kartat tehtiin hallinnolle lähinnä verotusta varten, sotilaskäyttöön tarkoitetuissa kartoissa taas oli merkitty muun muassa kokoontumispaikat ja huoltoon liittyviä asioita.
1700-luvulla alkoi tulla tiluskarttoja, jotka oli tehty yksittäisistä tiloista, ensimmäinen korpilahtelainen tiluskartta on vuonna 1707 tehty Weijon tiluskartta.
– Hämeen läänin kartassa vuodelta 1742 on vesistöt merkitty tarkasti, mutta teitä siinä ei ole juuri ollenkaan, eli silloin nimenomaan vesistöt olivat kulku- ja kuljetusväyliä, Hirvinen toteaa.
1700-luvun Suomen historiaan kuuluvat myös isoviha ja pikkuviha, eli ajanjaksot, jolloin Venäjä miehitti Suomea.
– Pikkuvihan aikaan venäläiset tekivät pikakartoitusta Suomessa. Vuodelta 1742 on olemassa yksi venäläinen kartta Suomesta, ja siinä on jo esitetty hieman myös maanpinnan muotoja, Hirvonen kertoi.
Ruotsin valtionarkistossa säilytettävä Korpilahden pitäjänkartta vuodelta 1752 on Hirvosen mukaan todella isokokoinen.
– Siinä on selvitetty tarkasti pellot ja niityt, talvitiet ja kesätiet, saaret ja myllyt, karttaan on myös merkitty, missä olisi viljelysmaaksi sopivaa maata. Kartta on tehty ennen isojakoa eli se kertoo vanhimmasta asutuksesta. Esimerkiksi Muuramessa talot olivat hyvin lähekkäin, ja isojaossa muuramelaisia taloja siirrettiin etäämmälle toisistaan. Korpilahden kylän alueella talot olivat jo valmiiksi kauempana toisistaan, niitä ei niin paljoa siirrelty, Hirvonen kertoi.
– Myös Jämsästä on olemassa pitäjänkartta vuodelta 1752. Siinä tie Korpilahden suuntaan on paljon nykyistä tietä pohjoisempana, tielinjaus on jo 1400 – 1500 -luvuilta ja se pysyttelee kaukana Päijänteen savikoista. Vanha tieura on edelleen nähtävissä, monessa muodossa. Jossain paikoin se on polkuna, jossain paikoin mökkitienä ja jossain vähän isompanakin tienä.
1760-luvulta alkaen toteutettu isojako lisäsi karttamateriaalin määrää Hirvosen mukaan valtavasti.
– Isojako kesti vuosikymmeniä. Ensin jaettiin pellot ja niityt, ja vasta sitten metsät, niillä ei ollut juuri arvoa. Sellaisissa paikoissa, jossa isojako aloitettiin myöhemmin, myös metsät jaettiin samaan aikaan peltojen ja niittyjen kanssa, Hirvonen kertoi.
– Isojaon aikaan talonpojat pääsivät mukaan maanmittaustoimitukseen ja saivat mahdollisuuden lunastaa itselleen yhden karttakopion. Yksi kartta jäi maanmittarille ja sitä käytettiin paljon maastossa, yksi puhtaaksi piirretty kopio meni maanmittaushallitukselle.
1700-lopussa ja 1800-luvun alussa karttojen teko sotilaskäyttöön lähti käyntiin voimakkaasti, ja karttoihin haluttiin uutena asiana maanpinnan muodot näkyviin. Tärkeistä kohteista, esimerkiksi Muuramesta, jossa oli vain yksi silta Muuramenjoen yli, tehtiin erilliskarttoja.
– Kartat lähetettiin kuninkaalle Tukholmaan, eivätkä ne olleet täällä sitten silloin, kun niitä olisi tarvittu, Hirvonen toteaa.
– Suomesta on tehty opaskartta myös vuodelta 1775, se tehtiin kuningas Kustaa III:n Suomen-matkaa varten ja ainoastaan kuninkaan käyttöön.
Autonomian ajan alussa ei ilmestynyt uusia karttoja Suomesta, seuraava pitäjänkartta Korpilahdesta on vuodelta 1847.
– Siihen aikaan saatiin idea, että kartat on pidettävä ajan tasalla koko ajan. Se tehtiin siten, että maanmittaushallituksella oli pohjakartta, johon liimattiin päälle maanmittarin piirtämiä uusia kartanpalasia. Tästä seurasi, että samassa kartassa saattoi olla tietoja niin 1700-luvulta kuin 1800-luvun lopustakin, Hirvonen kertoi.
– 1800-luvun loppupuolella alkoi ilmestyä myös uudentyyppisiä erikoiskarttoja. Esimerkiksi Korpilahden kirkonmäestä on kartta vuodelta 1858, jossa on piirretty kaikki alueen rakennukset ja nimetty, mitä ne ovat. Ja vaikka vesiväylät olivat tärkeitä, ensimmäinen Päijänteen purjehdusväyläkartta ilmestyi vasta 1883.
