Kirjastosta reppu mukaan luontoretkelle

01.09.2026

Tiina Lamminaho

Korpilahden lähikirjastosta voi nyt lainata luontorepun mukaan retkelle. Repusta löytyy muun muassa kiikarit ja luuppi avuksi luonnon ihmeiden tarkkailuun.
– Viime vuonna Keski-kirjastoissa tehtiin asiakaskysely, jossa tiedusteltiin, mitä asiakkaat toivovat kirjastoihin lainattavaksi. Toiveissa tuli selkeästi esille retkeilyn ja luonnossa ajan viettämisen tukeminen. Toki isompiakin esineitä, kuten telttoja, toivottiin, mutta päädyimme valitsemaan pienempiä tuotteita, jotka eivät tarvitse juuri huoltoa, eivätkä ole arkoja kosteudelle, vanhempi asiantuntija Janne Laitinen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta kertoo. Luontorepun kirjastolle lahjoitti Jamkin koordinoima LähiLUMO-hanke, joka on saanut EU:n maaseuturahaston tukea elinvoimakeskuksen kautta. Hankkeessa on tehty yhteistyötä laajasti Keski-Suomen kuntien kanssa ja reppuja on lainattavissa myös monissa muissa Keski-kirjastojen kirjastoissa.

Kiikareiden ja luupin lisäksi luontorepussa on kaksi istuinalustaa, vinkkilista luontoaiheisista kirjoista, käyttöohje, vinkkejä lajitunnistussovelluksista sekä 22 luontokorttia, joista löytyy vinkkejä ja ideoita luontoretkelle. Luontokorteista kolme on tietokortteja; yhdessä kerrotaan jokaisenoikeuksista, yhdessä luonnon monimuotoisuudesta ja yhdessä luonnon ekosysteemipalveluista. Loput kortit antavat pohtimisen aiheita tai vinkkaavat tekemistä, korteissa esimerkiksi kehotetaan kuuntelemaan, mitä ääniä kuulee ympärillään ja haistelemaan, mitä tuoksuja tai hajuja tuntuu.
– Eli kortit kannustavat moniaistiseen luontokokemukseen. Samalla korteilla halutaan tuoda esille sitä, mikä on omassa lähiluonnossa tärkeää. Luonto tarjoaa meille monenlaisia ekosysteemipalveluita, joita usein pidämme itsestään selvinä, emmekä pysähdy ajattelemaan, miten tärkeää hengitettävä ilma tai vaikkapa puhdas vesi ovat, Laitinen sanoo.
– Tarkoituksena on, että luontoreppu saisi ihmiset liikkumaan lähiluonnossa ja omakohtaisen kokemuksen kautta kiinnostumaan siitä ja arvostamaan sitä. Ensin voi käydä retkellä ihan muuten vain ja sitten voi lähteä uudestaan ja syventää luontokokemusta esimerkiksi lajien tunnistamisella. Retken jälkeen voi mennä kirjastoon ja lainata luontoaiheisia kirjoja, vinkkilistalla on niin tarinallisia kirjoja kuin oppaitakin.

Korpilahden kirjaston luontorepun laina-aika on kaksi viikkoa, sitä ei voi varata eikä lainaa voi uusia.
– Muusta aineistosta poiketen luontorepun voi lainata ja palauttaa ainoastaan palveluaikoina, ja ainoastaan tähän kirjastoon, kirjastonjohtaja Liina Mustonen-Luumi kertoo.
– Luontoreppu sisältöineen on poikkeuksellisen kallis aineisto, siksi haluamme, että sitä lainataan ainoastaan palveluaikoina. On todella mukavaa, että saimme tällaisen repun kirjastoomme, toivottavasti meidän asiakkaamme löytävät tämän mahdollisuuden.
Monissa kirjastoissa on lainattavissa erilaisia liikuntavälineitä, mutta Korpilahden kirjastossa ei sellaisia ole.
– Ne vaatisivat lukittavan kaapin, meillä tilat eivät ole siihen venyneet. Toki meille saa esittää toiveita, jotain pientä olisi mahdollisesti saatavissa tännekin, Mustonen-Luumi toteaa.

Luontoreppuun liittyen kirjastolla järjestetään ensi maanantai-iltana tilaisuus, jossa keskustellaan lähiluonnon monimuotoisuudesta sekä esitellään lajientunnistussovelluksia ja puhutaan kansalaistieteestä. Iltaviideltä alkavan tunnin mittaisen luento-osuuden jälkeen mennään ulos ja kokeillaan lajientunnistussovelluksia käytännössä sekä tutustutaan lähiluontoon.

Lue myös nämä: