Elina ja Kalle Tammivuori avaavat Tähtiniemen ovet syksyn kuluessa

21.10.2025

Niittyahon tilan yrittäjät Elina ja Kalle Tammivuori istuvat Tähtiniemen Juhlakartanon tyhjässä salissa; ilmassa on sekä jännitystä että suurta innostusta. Vaikka kartanossa ei ole vielä kuin kolme Torista haalittua antiikkista ruokapöytää tuoleineen sekä keskeneräinen remontti entisissä asuintiloissa, pariskunta suunnittelee täyttä häkää loppuvuoden toimintaa.
-Onneksi on se kuuluisa viime tippa. Niittyahon tilan kesäteatteri oli valmis puoli tuntia ennen ensi-illan alkua, Tammivuoret muistelevat nauraen.
Kotitilalla ja yrityksessä Niittyahossa toiminta keskittyy kesäaikaan tilojen luoteen vuoksi; navetan vintin eristämättömässä tilassa ei lokakuussa enää juhlia vietetä.
– Meillä oli aikoinaan jo suunnitelmat pitkällä uudisrakennuksesta Niittyahoon. Kaikki oli valmiina, jopa laina pankista, mutta sitten tuli korona, eikä suunnitelmissa ollutta ”kievaria” koskaan rakennettu. Ja näin jälkikäteen sanottuna, parempi niin!
Monialayrittäjillä on lisäksi tilalla viljanviljelyä, joka on edelleen virallisesti tilan päätuotantosuunta. Konepalvelu Tammivuori on toiminut parikymmentä vuotta, mutta rakennusalalla on ollut hiljaista viime aikoina.
Yrittäjät ovat etsiskelleet juhla- ja pitopaikkaa siis jo jonkin aikaa. Tammivuoret tuntuvat puheidensa perusteella olevan jonkinasteisia Korpilahti-faneja. Elina mainitsee useampaan kertaan, miten Korpilahdella viehättää tietynlainen maalaismaisuus, joka on säilynyt. Elina ihastelee myös vanhoja taloja, jotka ovat kylänraitilla säilyneet ja Kalle kehuu puolestaan esimerkiksi satamaa ja päiväkotia, jotka on suunniteltu ympäristöönsä sopiviksi.
Elina muistelee, että joku vinkkasi loppukesästä Tähtiniemestä ja olivathan yrittäjät siellä aiemmin asiakkaina vierailleetkin. Vuokrasopimus tehtiin ja sitten seurasi jännittävä osuus eli asian julkistaminen pariskunnan ollessa pienellä lomalla Rukalla.
-Tein päivityksen ja jännitti ihan hirveästi, miten Korpilahdella suhtaudutaan.
Elinan oli aikomus mennä saunaan, mutta hän jäikin seuraamaan, miten somepäivitys alkoi saada tykkäyksiä ja kommentteja. Vastaanotto olikin todella lämmin. Korpilahdella on monissa puheissa surtu tyhjänä olevaa Tähtiniemeä.
Tähtiniemi on ollut tyhjänä muutaman vuoden ja asuntona olleella puolella on tapahtunut vesivahinko. Vaurioita remontoidaan nyt ja tilojen käyttötarkoitusta muutetaan samalla. Asuintila muuntuu apukeittiöksi ja sinne tulee muun muassa astianpesukone ja kylmä- ja kuivasäilytystilaa.
Tähtiniemen Juhlakartanon uusilla yrittäjillä on mielessä yhtä ja toista tapahtumaa itsenäisyyspäivän illallisista joululounaisiin ja hyvinvointiapahtumiin sekä yritysten kokouspäiviin ja perhejuhliin. Tammivuoret sanovat, että asiakkaiden on mahdollista tehdä varauksia omia juhliaan varten jo.
-Katsotaan pysyvätkö viranomaiset vauhdissa mukana, toiminnan starttaaminen vaatii taas kasan lupia ja juhlasesonki painaa jo päälle. Meillä on itsellä vielä se ”viime tippa” käyttämättä, mutta katsotaan, milloin sitä korttia päästään käyttämään, Tammivuoret nauravat. Isänpäivälounaille tuli heti julkaisemisen jälkeen parikymmentä varausta ja kalenteri alkoi täyttyä muutenkin rivakasti. Nämä kaikki varmistuvat, kun saamme lupa-asioita eteen päin. Kannattaa seurata kanaviamme.

Maarit Nurminen

Lue myös nämä: