21.12.2025 | Korpilahti, Lue ilmaiseksi, Petäjävesi
Keski-Suomen osuuspankin toimitusjohtajalle Eevi Määtälle (o.s. Raivio) Päijänteen rantamaisemat Korpilahden Hyrkkölässä ovat tuttuja. Hänen syntymäkotinsa Vinnin tila sijaitsee perheen nykyisen vapaa-ajan asunnon naapurissa. Määttä on käynyt Korpilahdella koulunsa aina ylioppilaslakkiin saakka. Määttä sanoo, että lapsuus- ja nuoruusvuosista Korpilahdella on jäänyt hyvät muistot ja vahva pohja elämälle.
– En osannut vielä lukea, mutta osasin lausua runoja. Äitini oli töissä vanhainkodilla ja siellä esiinnyin erilaisissa juhlissa pienestä saakka. Olin aktiivinen lapsi ja nuori. Olin mukana seurakunnan toiminnassa, kuorossa ja sitä harrastan edelleen. Vähän harrastin yleisurheilua ja olin kokkikerhossa. Lukioaikaan meillä oli oma bändi, jossa lauloin. Hyrkkölässä oli aktiivista kylätoimintaa ja täällä järjestettiin tupailtoja. Kyläyhdistys alkoi järjestää tuohon aikaan katiskakalastuksen MM-kisoja ja oli myös kesäkisoja. Korpilahti oli hyvä ja turvallinen ympäristö kasvaa.
Määttä sanoo, että maaseudulla kasvaminen on tuonut tietynlaista juurevuutta ja käytännönläheisyyttä, mistä on ollut työelämässä hyötyä. Lapsuuden ja nuoruuden harrastukset toivat puolestaan sosiaalisuutta ja esiintymiskokemusta.
Lukion jälkeen Määtän tie vei ensin Jyväskylän ammattikorkeakouluun vuodeksi ja siitä yliopistoon.
– Opiskelin Jyväskylän yliopistossa kauppatieteiden maisteriksi pääaineena laskentatoimi. Valmistuin yliopistosta vuonna 2005.
Aviomiehensä Eevi Määttä tapasi Korpilahdella S-marketissa kesätyöpestin aikana. Sami Määttä oli juuri valmistunut S-ryhmän kenttäkoulutuksesta ja tuli marketpäälliköksi Korpilahdelle.
– Sami ei minua kesätyöntekijäksi valinnut, vaan edeltäjänsä, Eevi Määttä lisää.
Pariskunnan asuinpaikat vaihtuivat pitkään Sami Määtän työpaikkojen mukaan; Keski-Suomesta tie vei ensin Poriin. Sieltä löytyi Määtän ensimmäinen työpaikka OP-ryhmästä eli Porin seudun osuuspankista. Seuraavaksi perhe muutti Tampereen seudulle, missä Määttä työskenteli aluksi osuuspankin eri asiantuntijatehtävässä ja myöhemmin konttorinjohtajana kahdessa eri konttorissa. Vuonna 2010 tuli muutto Helsinkiin ja Määtät rakensivat talon Tuusulan Jokelaan.
– Siellä olin töissä Keski-Uudenmaan osuuspankissa, missä sain liiketoimintajohtajan vastuita. Kahden fuusion kautta päädyin nykyiseen Uudenmaan osuuspankkiin, mikä on valtavan kokoinen pankki. Siellä toimin liiketoimintajohtajana. Kun Keski-Suomen osuuspankin toimitusjohtajan paikka tuli hakuun, ajattelin, että tämä voisi olla hieno mahdollisuus. Tulin valituksi ja olen ollut siitä hyvin onnellinen. Lapsille muutto oli tietysti iso asia, eikä peukku kääntynyt heti ylöspäin.
Aviopuoliso on nykyisin Postin palveluksessa ja tekee työtään pääosin etätöinä. Perheen asuinpaikaksi valikoitui Muurame.
Eevi Määttä sanoo, että perheen perustaminen ei ole ollut hänen urallaan este. – Olen saanut jopa ylennyksen äitiyslomani aikana.
Suurena apuna perheen arjessa on ollut isovanhempien tuoma turvaverkko.
– Muistan joskus, kun isommat lapset olivat kipeinä ja soitimme tänne Korpilahdelle viiden aikaan aamulla. Äiti vastasi, että joo, lähdemme heti ajamaan. Minun viestini kaikille nuorille naisille on se, että lapsia kannattaa tehdä ajallaan. Kyllähän lapsilta tulee myös suoraa palautetta meidän vanhempien ajankäytöstä, jos tarve vaatii.
Ensi vuosi tuo yhdistymisen
Korpilahden ja Petäjäveden osuuspankit ovat yhdistymässä kolmen muun pankin kanssa ensi vuonna. Määttä kuvaa neuvotteluja yhteistyökykyisiksi ja hyviksi.
– Suurin kysymys on ollut konttoreiden säilyminen, jonka hyvin ymmärrän lähipalveluiden kannalta. Konttoriverkosto on tarkoitus säilyttää ennallaan seuraavan kymmenen vuoden ajan, mikäli mitään suuria muutoksia ei tapahdu. Konttoreita tarvitaan myös työntekijöille työn tekemisen paikoiksi. Tämä on hieno hanke ja erityisen hienoa on se, että pankista kehittyy maakunnallinen toimija.
Määttä sanoo, että pankin tilastojen valossa Keski-Suomella ja keskisuomalaisilla ihmisillä sekä suurella osalla yrityksistä menee ihan hyvin tällä hetkellä.
– Kun katsotaan maakuntien bruttokansantuotteita, sijoitumme keskiväliin. Eli ei olla heikoimmasta päästä. Varsinkin puolustusteollisuuden investoinnit alkavat näkyä. Uhkakuviakin on, kuten metsäsektorilla. Keski-Suomelle on luvassa hyvää kasvua tulevaisuudessa, vaikka nyt onkin haastavampi taitekohta.
Määttä sanoo, että isossa kuvassa pankin asiakkaillakin menee hyvin.
– Esimerkiksi asuntolainojen lyhennysvapaapyynnöt ovat alhaisella tasolla ja asiakkaat lyhentävät asuntolainojaan säntillisesti ja jopa etuajassa. Säästämisaste on historiallisen korkea ja talletukset korkeimmillaan sekä kuluttajilla että yritysasiakkailla. Asiakkaiden keskuudessa nähdään ostovoimaa. Yksityisillä kuluttajilla tämä on mielialakysymys. Nyt jos koskaan Suomi tarvitsisi sitä, että lähdettäisiin kuluttamaan ja nimenomaan Suomessa.
Maarit Nurminen
20.12.2025 | Lue ilmaiseksi, Uurainen
Syyskuussa kerroimme lehdessä, kuinka luontokuvaaja Sari Viren Hirvaskankaalta sai yllättävän puhelun kirjailija ja käsikirjoittaja Kirsti Manniselta, joka tunnetaan myös nimellä Enni Mustonen. Manninen halusi Sarin luontovideoita Finlandia-talon uuteen pysyvään näyttelyyn, joka kertoo Aaltojen elämäntyöstä sekä suomalaisesta luonto- ja metsäsuhteesta. Sari, joka oli ollut vuoden työttömänä, koki tarjouksen uskomattomana. Yhteistyö syveni ystävyydeksi, ja lopulta Sarin videot päätyivät näyttelyyn noin 150 000 vuosittaisen kävijän ihasteltaviksi. Kesäkuussa avajaisissa Sari oli kutsuvieraana arvovaltaisessa seurassa Finlandia-talossa.
Galápagokselta melkein Etelänavalle
Luontokuvaus on vienyt Sarin aikaisemminkin täysin yllättäen arvovaltaiseen seuraan. Hän on käynyt kaksi kertaa kuvaamassa kilpikonnia ja muuta Galápagossaarten ainutlaatuista luontoa.
– Toisella kerralla meidän 16 hengen luontovalokuvausseurueeseemme tupsahtivat aivan yllättäen myös presidentti Tarja Halonen puolisonsa Pertti Arajärven kanssa. Halonen oli tuolloin vielä presidenttinä ja turvatoimet tietysti näkyivät, mutta muuten hän oli persoonana juuri niin välitön ja maanläheinen kuin olin kuvitellutkin. He totesivat: ”Me ollaan Pertti ja Tarja ja ollaan lomalla”, jonka jälkeen he solahtivat joukkoon mutkattomasti, Sari Viren kertoo.
Koska kyse oli valokuvaajaseurueesta, kuvia otettiin puolin ja toisin, mutta kenelläkään ei ole ollut tarvetta levitellä niitä julkisuuteen.
Eräällä kilpikonnasafarilla he tutustuivat ison kilpikonnan kuoreen, josta Tarja Halonen totesi, että eikös tuon sisään joku pieni ihminen mahtuisi, ja pyysi Saria kokeilemaan.
– Kun maan äiti pyytää, niin tottahan minä yhden kilpikonnan kuoreen kömmin. Kun onnistunut matka läheni loppuaan, Tarja totesi, että eiköhän kokoonnuta Suomessa katselemaan kuvia – ja näin tehtiin, Sari kertoo.
Paikkana oli tietysti presidentin linna, jonka keltaisessa kamarissa seurue muisteli onnistunutta lomaa. Yhteisellä illallisella Tarja Halonen ojensi Sarille muistoksi huivin.
– On hauska huomata, että kun ihmisiä yhdistää esimerkiksi rakas harrastus, niin tittelit katoavat. Olen ollut matkoilla jos jonkinlaisten miljonäärien kanssa, mutta kun puskassa kökitään jotain lintua tiiraamassa, niin ihan tasa-arvoisia ollaan.
Sari Viren on kuvannut myös norjalaisia vuorijäniksiä, karhuja itärajalla, tiikereitä Intiassa sekä pingviinejä Etelä-Georgian saarella, joka sijaitsee aivan Etelämantereen kupeessa ja jossa ei ole vakituista asutusta tutkimusaseman lisäksi.
– Lensimme ensin Falklandin saarille ja sieltä purjehdimme viisi päivää autiota merta. Meillä oli kuuden kuvaajan ja kolmen hengen miehistön seurue. Matkalla poikkesimme tutkimusaseman laiturissa toteamassa, että siellä oli kaikki hyvin. Pääsimme kuvaamaan jättiläisalbatrossia pesimäpaikallaan sekä kuningaspingviinejä ja valkokulmapingviinejä. Me emme lähestyneet pingviinejä, mutta ne lähestyivät meitä ja nokkivat kumisaappaita.
Kaukomatkat, joille Sari Viren on osallistunut, ovat olleet pääosin Jouni Klingan Suomen kuvausmatkojen järjestämiä.
Riistakamera on metsän piilokamera
Uuraisilla Sari Viren kuvaa luontoa riistakameroiden avulla, ja kun hän käy keräämässä muistikortit, on niiden sisällön tarkastelu välillä kuin joululahjojen avaamista. Hän kiertää lähimetsissä päivittäin reilun tunnin lenkin tarkastamassa kamerat ja vaihtamassa muistikortit. Liikkuminen luonnossa on myös kunnon ylläpitoa niin fyysisesti kuin henkisesti.
– Paljon on tyhjiä retkiä, jolloin muistikortille ei ole tarttunut mitään erikoista tai heiluvasta oksasta on sata kuvaa. Sykähdyttävin hetki on todennäköisesti se, kun sain kuvan purossa kylpevästä viirupöllöstä. Samassa purossa ovat peseytyneet myös palokärki ja kanahaukka.
Hän on myös saanut hienoa kuvamateriaalia ”sammakkobaariksi” kutsumastaan paikasta, jossa saukot käyvät herkuttelemassa. Pitkä kokemus auttaa ”lukemaan” luontoa ja löytämään parhaat kuvauspaikat.
Luontokuvaus on elämäntapa, mutta toistaiseksi se ei kokonaan elätä. Haaveissa on oma kuvausyritys ja mielellään hän kiertäisi esimerkiksi kouluissa esittelemässä luontokuviaan. Sari Virenin luontovideoitaan pääsee katsomaan Youtubesta kanavalta, jolla on 4000 seuraajaa ja katsotuimmalla videolla on yli 1,2 miljoonaa katselukertaa.
– Tavoittelen videoillani tunnetta, että istut kannon nokassa ja seurailet luontoa sitä häiritsemättä. Koet luonnon ja arvostat sitä.
Hanna Lahtinen
19.12.2025 | Lue ilmaiseksi, Tätä mieltä
Oli sopivan vilpakka talvikeli. kun sinisten ajatusten konklaavi kohtasi toisensa kesän jäljiltä yhteisissä pikkujouluissa. Lähestyvä juhla läikähteli iloisesti kaikkien sydänaloissa, jälleen näkemisen riemun ollessa sanoin kuvaamaton.
Siniset ajatukset vaihtuivat joulun kynnyksellä punasävytteisimmiksi ja entistä lämminhenkisimmiksi. Korpilahti, Petäjävesi, Toivakka ja Uurainen välinen demokratia tuoksui joulusuklaalle ja piparkakkutalolle.
Talvimetsä kimmelsi lumitimantein, kun pikkujoulujen auvoisa isäntä risti edessään seisovan tonttujoukkion Mariaksi ja kolmeksi viisaaksi tietäjäksi, pyytäen samalla vieraitaan astumaan tupansa lämpimän piisin äärelle.
Jänikset juoksivat pihamaalla porkkanahippaa, punatulkut nokkivat lumisilta oksilta pihlajanmarjoja ja hevoset hirnahtelivat haassa. Tunnelma oli kuin parhaassa Disney-jouluelokuvassa.
Illanvieton ohjelmaan kuuluivat pienten lahjojen jakamiset yli kuntarajojen. Uuraisten parrakas tietäjä ojensi oman pakettinsa Toivakan Marialle. Paketin sisältä paljastuivat liivit, joissa oli kupit. ”Ostin tullessani tuolta Päiviltä, Metkasta, sellaisella kämmentuntumalla.”
Pieni puna nousi Marian poskipäille ja hän muiskautti äkkimielteissään suudelman Kasparin poskelle. Revontulten leiskuntaa oli havaittavissa muuallakin, kuin Toivakan Mämminniemen poukamassa kirkkaana sydänyönä.
Tonttukonklaavin tanssiessa tip-tappia kuusen ympärillä tarttui petäjävetisen huopikas jakkaraan ja koko kuusi kaatui kumolleen rytäkän seurauksena. ”Olihan pettuvetisellä kuusenkaatolupa?” virnuiltiin viereltä. Pallot, pumpulit ja omenat kerättiin lattialta ja tähtilatva oli hetkessä taas oikeassa asennossa. Korpilahtelaisen otsaa koristi lattialla konttaamisen jäljiltä toffeetähti. “Nyt meillä on tiernapoikakin omasta takaa.” Kaspar riemuitsi näkemäänsä.
Pitopöydässä riitti naurun rätkettä ja riemun kiljahduksia. Korpilahden tietäjän paidannappinsa lensi ilmojen halki petäjävetisen riisipuurolautaselle. ”Manteliksi, herra Balthasar”, Melchior viisasteli taitellen serviettiä hytkyvän napansa peitoksi.
Aterioinnin yhteydessä julistettiin rauha, niin maan kansoille, kuin metsän eläimille. ”Rauha ennen kaikkea hänen sielulleen”, Maria muisti myös siunasi hopealautasella ikiuntaan makoilevan Putte Possun.
Pikkujoulujen päätteeksi Maria, Balthasar, Kaspar ja Melchior kiiruhtivat pihamaalle katselemaan tuhansin tähtösin tuikkivaa samettitaivasta. Joulupukin lennellessä Petterinsä perässä täysikuun editse, jättäen jälkeensä mirhamin tuoksua. ”Houdi,houdi,ho!” kaikui pitkän aikaa kuulakkaassa talvimaisemassa.
Tonttulakkipäinen sinisten ajatusten konklaavi tunsi lämpimän joulumielin valtaavan mielensopukat, metsän oravaisten ojennellessa toisilleen mistelin alla sydänkäpysiä.
Maria ja kolme viisasta tietäjää palasivat onnellisten tähtien alla takaisin koteihinsa. Mukanaan joulun punaisia ajatuksia jaettavaksi, niin kyläläisille, kuin koko maailman kansoille makusteltavaksi.
Hanna Lahtinen
18.12.2025 | Lue ilmaiseksi, Tätä mieltä
En ole jouluihminen, mutta en osaa selittää edes itselleni, miksi en.
En kauheasti stressaa jouluperinteiden noudattamisesta tai muista ulkoisista seikoista. Maailmani ei kaadu, vaikka lanttulaatikko kärähtäisi tai kuusesta puuttuisi tähti.
Joulun kaupallisuuden pystyn sujuvasti välttämään ja joulua edeltävä yhteisöllisyys myyjäisineen ja tonttujuhlineen suorastaan viehättää.
En pelkää myöskään hiljaisuutta ja rauhaa. Nautin siitä, mutta silkkaa toimettomuutta en kestä pitkään. Vanhassa talossa asuminen poistaa tämänkin huolen.
Olen jopa alkanut pitää joululauluista, varsinkin suomalaismelankolisista, niistä joissa lapsi hukkuu hankeen ja pikkuveli muuttuu varpuseksi. Ainoastaan siitä en tykkää, missä vangit päästetään vankiloistaan. Vaikka kuinka olisi kyse kielikuvasta ja henkisistä vankiloista, niin minulle tulee yhteiskuntarauhaton heitteillejättöfiilis.
Joulu on muistojen aikaa, varsinkin joulumuistojen, mutta en niistäkään ainakaan kovin suurta syytä löydä joulukammooni. Enimmäkseen jouluni ovat olleet hyviä, tavallisia perhejouluja erilaisilla kokoonpanoilla.
Silti valon juhlassa on jotain synkkää. Pelkään joulua kuin muumit, tietämättä mitä pelkään. Joulu tuntuu joskus aivan fyysisenä painona, joka jouluviikolla alkaa hiipiä hartioiden päälle ja jota ei saa karistettua. Tai palana kurkussa, jota ei saa nielaistua.
Mutta siinä kohtaa joulua, kun tunnen, että paino alkaa hartioilla keventyä, pala kurkusta poistua, menen ulos ja nostan kasvoni kohti taivasta ja hetken vain olen. Se on minun jouluperinteeni.
Pelotonta joulua jokaiselle!
Hanna Lahtinen
18.12.2025 | Lue ilmaiseksi, Petäjävesi
saari vietti marraskuussa kolmevuotissynttäreitä – Huhtisaari sai uuden sydämen 19. marraskuuta 2022.
– Se antoi minulle jatkoaikaa, pituutta elämään. Ilman sydämensiirtoa minulla olisi ollut elinaikaa jäljellä vain puolesta vuodesta vuoteen, Huhtisaari kertoo.
– Olin pikku hiljaa luopunut monesta asiasta, joita olin ennen tehnyt. Sydämensiirron ansiosta olen saanut ne kaikki takaisin. Saan tehdä kaikkea, uskallan ajaa autolla yksikseni ja uskallan mennä useamman tunnin marjaretkelle yksikseni, eikä vaimoni tarvitse olla huolissaan, pystyn myös liikkumaan ja tekemään kotitöitä. En sinänsä haikaillut asioita, joista olin joutunut luopumaan, olin hyväksynyt oman tilanteeni, mutta onhan se aivan uskomaton asia, että nyt taas saan ja voin tehdä kaikkea.
Huhtisaari kertoo olleensa liikunnallisesti aktiivinen aina.
– Olen ollut aina liikkeellä, ja todella paljon ulkona. Liikunta hoitaa pääkoppaa tehokkaasti, isotkin asiat asettuvat mittakaavaansa. Liikunta on ollut minulle tärkeää aina, Huhtisaari toteaa.
Sydänvaivat pakottivat Huhtisaaren vähentämään liikkumistaan.
– Kyllä minä yritin, mutta veto loppui. Matkat, jotka jaksoin kävellä, lyhenivät koko ajan, sitä mukaa kun sydämeni hiipui. Lihakset eivät saaneet tarpeeksi happea, Huhtisaari kertoo.
– Ennen sydämensiirtoa minulla oli lihaksia, mutta ei tarpeeksi happea, sydämensiirron jälkeen minulla oli happea, mutta ei lihaksia. Jouduin opettelemaan uudestaan kävelemisenkin.
Liikunta palasi elämään
Sydämensiirron jälkeen liikunta palasi Pekka Huhtisaaren elämään.
– Ensin minun piti saada lihaksia. Ensimmäinen iso tavoite oli, että pääsen kävelemään välillä lepäämättä kilometrin päässä olevalle postilaatikollemme, Huhtisaari kertoo.
– Minulle kerrottiin, että toipumiseen menee yleensä noin vuosi. Minulla meni 11 kuukautta, sitten voitiin todeta, että olen terve.
Nyt Pekka Huhtisaaren elämään kuuluu jumppaa ja venyttelyjä päivittäin, kuntosalilla käynti kaksi tai kolme kertaa viikossa, kävelyä, soutua ja talvisin hiihtoa, piha- ja lumitöitä, metsän raivausta, marjastusta ja kalastusta.
– Ei voi sanoa, että harrastan liikuntaa, kyllä se on minulle enemmänkin elämäntapa, Huhtisaari toteaa.
Petäjävedelle Pekka ja Taina Huhtisaari muuttivat marraskuussa 2022, juuri ennen sydämensiirtoa.
– Olimme suunnitelleet muuttavamme tänne sitten, kun olemme eläkkeellä, talon rakensimme kotipaikkani viereen Ala-Merosen rannalle 2006 – 2008, Pekka Huhtisaari kertoo.
– Aikataulut eivät olisi paremmin voineet mennä; meillä alkoi todella uusi elämä Petäjävedellä.
Ennen sydämensiirtoa Pekka Huhtisaaren kunto meni niin heikoksi, ettei hän jaksanut tehdä oikein mitään.
– Kotityöt niin sisällä kuin ulkona jäivät Tainalle, ja lisäksi hänellä oli kova huoli minusta, Pekka Huhtisaari toteaa.
– Kyllä minä yöllä jokaiseen pieneen ääneen heräsin ja tarkistin, että Pekalla on kaikki hyvin. Ja töistä oli kova kiire kotiin, Taina Huhtisaari sanoo ja kertoo jääneensä eläkkeelle samoihin aikoihin, kun Pekalle tehtiin sydämensiirto.
Vertaisryhmästä paljon tukea
Vertaistukea Pekka Huhtisaari kertoo saaneensa Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry:ltä heti operaation jälkeen.
– Kun minut oli siirretty teho-osastolta tavalliselle osastolle, minulle tultiin kertomaan vertaistukitoiminnasta. Kun tulin kotiin, liityin SYKE ry:n Teams-ryhmään, joka kokoontuu netin välityksellä kahden viikon välein, Huhtisaari kertoo.
– Suosittelen vertaistukea muillekin. Toki jotkut haluavat puhua asioista vain läheistensä kanssa, mutta minulle vertaistukiryhmä on antanut paljon, niin tukea kuin neuvojakin. Tietenkään toisten kokemukset eivät välttämättä ole samanlaisia kuin itsellä, eikä esimerkiksi sama lääkitys sovi kaikille, mutta kun ryhmässä on iso porukka, sieltä tulee paljon sellaista, mikä osuu omalle kohdalle. Sain esimerkiksi kuulla vertaistukiryhmässä, että kun kortisoni lopetetaan, siitä voi tulla vieroitusoireita, joten en hätkähtänyt, kun niitä minulle tuli.
Sosiaalisia kontakteja Huhtisaari on hakenut myös Eläkeliiton Petäjäveden paikallisyhdistyksestä ja PetPetin liikkuvista eläkeläisistä.
– Liikkuvissa eläkeläisissä vastaanotto oli todella positiivinen. Se on porukka, jossa me nauramme paljon, Huhtisaari toteaa.
Huhtisaari on myös kertonut sydämensiirrostaan julkisesti.
– Kun menin mukaan Eläkeliiton toimintaan, minulta pyydettiin juttua Enemmän elämää -lehteen, ET-lehteen haastattelupyyntö tuli SYKE ry:n kautta. Olen suostunut juttupyyntöihin, koska haluan tuoda esille vertaistukitoimintaa ja elinsiirtoja. Haluan myös kertoa, että Suomessa erikoissairaanhoidon taso on aivan huikea, minulla ei ole pienintäkään moittimisen aihetta, Huhtisaari toteaa.
Tiina Lamminaho
19.11.2025 | Lue ilmaiseksi, Petäjävesi, Tätä mieltä, Uurainen
Petäjäveden lukio on näytellyt aika isoa osaa perheeni elämässä. Minulla on kaksi sisarta ja olemme kaikki käyneet Petäjäveden lukion. Varsinkin kirvesmiesisälleni oli hyvin tärkeää, että lapset kouluttautuvat, koska hänellä itsellään ei ollut siihen mahdollisuutta. Petäjävesi oli luonteva suunta Höytiän kylältä. Nyt vuosikymmenten jälkeen koulu on taas tullut tutuksi, kun oma nuorimmaiseni aloitti sen tänä syksynä.
Vanhin siskoni Eija Lahtinen aloitti lukion Petäjävedellä 60-luvun lopulla, kun koulu oli vielä varsin nuori.
– Erittäin hyvät muistot on koulusta jäänyt ja aina kun luokkakavereita vaikka kaupan hyllyn välissä tapaa, niin lämmöllä koulua muistellaan. Rehtorina toimi Lauri Natri, hän oli ketterä liikkeissään, helposti punastuva ja nosti aina etusormen ylös, kun halusi jotakin oikein korostaa. Uskonnonopettajana oli legendaarinen Veikko Turunen, mittava persoona, vaikka olikin lyhyt. Erityisellä lämmöllä muistan Anneli Vähäpassia, aivan upea äidinkielen opettaja, Eija kertoo.
Petäjäveden lukiolla oli jo tuolloin tarjota jotain spesiaalia, nimittäin latina.
– Latinaa opetti hento ja pieni opettaja Myllys. Latinan opiskelusta on ollut valtavasti hyötyä monessa asiassa ja vieläkin joskus yöllä muistelen latinan lauseita.
Kulkuyhteydet eivät tuolloin olleet niin hyvät kuin nykyään, vaan oli tapana hankkia kortteeri kylältä. Eijalle se löytyi aivan paraatipaikalta, Toini-tädin paperikaupan – nykyisen taidetila Toinilan – takahuoneesta.
– Se oli mukava pieni huone, jota pönttöuuni lämmitti ja jossa pankinjohtaja Tauno Lailio kävi paistamassa kalastamiann kaloja. Myöhemmin asuin myös hetken aikaa Saharisen talossa.
Muutamaan vuotta myöhemmin koulun aloittanut Riitta Kovanen (Lahtinen) asui Lyyli Valkeajärven keltaisessa talossa Multiantien varressa, kuten myös minä ja Sarisen Elina (Veijonen) 80-luvulla. Lyyli oli kerrassaan mainio vuokraemäntä.
– Nukuin ensimmäisen vuoden Lyylin kanssa samassa huoneessa ja illalla jopa jumpattiin yhdessä ennen nukkumaan menoa, Riitta muistaa.
Opettajista Riitan mieleen ovat jääneet erityisesti kielten opettajat, Pirkko Lemmetty, Raili Patrikainen ja Anja Forsberg.
– Parasta koulussa kuitenkin oli ja on, hyvä ystävä Riitta Vänskä (Tomperi). Välissä oli kymmeniä vuosia, jolloin emme oikein edes tienneet missä toinen menee, mutta nyt seitsemänkymppisinä olemme löytäneet ystävyytemme uudelleen ja olemme yhteyksissä viikoittain, Riitta päättää.
Kun itse kävin lukiota 80-luvulla, oli ehkä aavistuksen noloa lähteä Petäjävedelle. Siistimmät tyypit ja parempi väki meni Lyseoon. Koin kuitenkin, että minulle pieni lukio oli oikein passeli. Luokallani oli pari lahjakasta kirjoittajaa Satu Kakkori ja Mikko Hannula, joista jo tuolloin arvasi, että heistä tulee toimittajia. Itse eksyin näihin hommiin vasta ammatinvaihtajana.
Nyt vuonna 2025 Petäjäveden lukio ei ole ensinkään nolo, vaan monelle uuraislaiselle ykkösvaihtoehto myös monien etujensa vuoksi. Juuri nyt tyttäreni Nelli Lehtonen tekee äidinkielen tehtävää koulusta saamallaan tietokoneella ja miettii, joko ensi keväänä uskaltaisia aloittaa ajo-opetuksen.
Kuva: Vuonna -85 vietimme vanhojenpäivää, joka ei ollut silloin nykyisen kaltainen puku- ja tanssijuhla, vaan ylle kaivettiin jotain aidosti vanhaa. Etualalla patsastelevat Uuraisten tytöt Elina Saarinen (Veijonen) ja Hanna Lahtinen, taustalta voi bongata tulevan professorin Marja Tiirolan (Kauppi) ja puolustusvoimissa uran luoneen Timo Kytölehdon.
Hanna Lahtinen
