Huutosen sisaruksista puolet on viettänyt pyöreitä synttäreitä tänä syksynä. Asta Huutonen täytti 60 elo-syyskuun vaihteessa ja Matti Huutonen saavutti kunniakkaan puolen vuosisadan iän lokakuussa. Sveitsissä asuva esikoinen Sari vietti kuusikymppisiään viime vuonna ja kolmen vuoden kuluttua niin tekee Tanja.
Ilmassa on siis rajapyykkien esiin nostamaa nostalgiaa, ja kahvipöydän ääressä jutustelu kääntyy luontevasti aikaan ennen kuin Matista tuli yksi Suomen luotetuimmista tv-kasvoista, joka ilta illan jälkeen vakuuttaa, että ilmoja riittää jatkossakin.
Tai aikaan ennen kuin Astasta tuli taiteiden tohtori ja hän eli elämäänsä San Diegossa Kaliforniassa ja hetken myös Kanadassa. Viime vuodet Asta on asunut Jyväskylässä. Aikuisista lapsistakin toinen, Jasper, asuu ja opiskelee nyt Jyväskylässä, Tuuli suorittaa opintojaan San Diegossa.
Tanjakin on palannut Suomeen pitkäaikaisen työnantajansa palvelukseen. Hän työskentelee nyt MTV Uutisten kotimaan toimituksen päällikkönä. Viiden vuoden määräaikainen jakso Suomen Berliinin-suurlähetystön lehdistövirkamiehenä päättyi vuonna 2023.
Myös Sari on palannut Suomeen 28 Zürichissä vietetyn vuoden jälkeen.
Ennen kuin siskot lähtivät valloittamaan maailmaa ja pikkuveli sääkarttoja, oli tavallinen Huutosen nelilapsinen perhe.
Kymmenettuhannet suomalaiset muuttivat 1960- ja 1970-luvuilla töiden perässä Ruotsiin, niin myös nuoripari Seija ja Tauno Huutonen. Tauno oli Höytiän poikia Kaijalta, mutta Seija oli syntynyt ja kasvanut Nurmeksessa. Tästä taas johtuu, että kaikilla sisaruksilla on taito leipoa karjalanpiirakoita.
Seija ja Tauno eivät olleet syntyneet kultalusikka suussa, eikä koulujakaan ollut varaa paljoa käydä, mutta heitä yhdisti ennakkoluuloton ja yritteliäs asenne kaikkeen, mihin he ryhtyivät, sekä penninvenytyksen taito.
Sari ja Asta syntyivät Ruotsissa, mutta muuttivat takaisin Suomeen niin pieninä, että muistoja siirtolaisuudesta ei ole. Sari muistaa hämärästi Kuikan talon, jonne perhe ensin muutti, mutta varsinaisesti lapsuus alkoi Nappulassa.
Pieni talo kylän keskellä oli virikkeellinen kasvuympäristö, sillä Höytiän kylään mahtui monenlaista persoonaa. Kylän keskustassa toimi tuolloin koulu, kaksi kauppaa, posti, oli työväentalo Moskova ja ihan vieressä kioski, jota Tauno ja Seija pitivät.
– Oli tosi hienoa, jos pääsi isän mukana tukkuun ostamaan kioskitarpeita, Tanja muistaa.
– Pikatukussa tarjottiin ilmaista kahvia, maistan sen maun vieläkin, siinä oli kitkerää kahvia ja oikein paksua kermaa, Sari lisää.
Sitten oli tietysti puhelinkeskus, jonka hoitajana Seija toimi ja Sarikin välillä.
– Jos soitettiin Höytiältä, piti vastata ”keskus”, jos soitettiin vaikkapa Uuraisilta, niin piti vastata ”Höytiä”. Jokaisesta puhelusta täytettiin keltainen pahvinen lappu, Sari kertoo.
– Asta ja Sari nukkuivat kerrossängyssä ja minä sohvalla pärisevän puhelinkeskuksen vieressä, ja silti saatoin myöhästyä koulusta, jonne oli matkaa vain parikymmentä metriä, Tanja kertoo.
Höytiän koulu tuli Tanjalle tutuksi jo paljon ennen kouluikää, sillä hyvä kaveri Virpi Kovanen (nyk. Lähteenmäki) asui koululla ja usein tytöt notkuivat keittäjä-Lempin (Heinäaho) hellan ääressä.
– Lempin jauhelihamakaroonimössö oli ihanaa, huokaisee Tanja ja palaa makumuistoissaan puolen vuosisadan taa.
Nappulan ajasta mieleen on jäänyt myös kolmen pukin joulu, joka aavistuksen rapautti lasten uskoa aitoon joulupukkiin.
– Luultavasti isä oli pyytänyt varmuuden vuoksi useampaa veljeään toimimaan pukkeina, ja pukkeja tulikin sitten peräti kolmin kappalein, Asta arvelee.
Huoneita Nappulassa oli kaksi ja aitan takana ulkovessa, jonne meneminen pelotti Saria. Asta nautti ympäristön leikkipaikoista, Karhukorvesta ja tierummuista.
Nappulassa asui tiiviisti viisihenkinen perhe, ja kun kuopus Matti syntyi vuonna 1975, alkoi olla jo ahdasta.
– Muistan kyllä sen isän muikean ilmeen ja äänensävyn, kun hän kuuli sairaalasta, että poika oli syntynyt. Isän veljellä Pulterilla (Terho Huutonen) oli ambulanssi, ja äiti ja Matti tulivatkin ambulanssin kyydillä kotiin. Näin tämän koulun ikkunasta ja sitten piti äkkiä välitunnilla juosta kotiin vauvaa katsomaan. Siellä se nukkui keltaisen päiväpeiton päällä punaisessa villapuvussaan, Sari kertoo.
Tuleva tv-ammattilainen Tanja puolestaan tunsi paloa media-alalle jo tuolloin ja kadehti pikkuveljeään.
– Minä olin kamalan kateellinen, kun Matti sai isän ja äidin kanssa katsoa Simpauttajaa, kun se meiltä muilta kiellettiin. Avaimenreiästä yritettiin vähän kurkkia kuitenkin. Matti oli noihin aikoihin alle vuoden ikäinen ja autuaan tietämätön etuoikeudestaan.
Tanja pääsi kuitenkin toteuttamaan taiteellisuuttaan esimerkiksi Vesaisten näytelmäkerhoon, jota piti Peltoahon Sanni Vääränen. Kuolemattomin muisto noilta ajoilta on oksentaminen Mauri Pekkarisen autoon, jopa merkittävämpi kuin se, että tuleva tv-kasvo keksittiin Hannele Huovin lastenohjelmaan puita halailemaan ja lausumaan runoja jo hyvin nuorena.
Noin vuosi sen jälkeen, kun Matti syntyi vuonna 1975, tapahtui hurjia ja muutettiin uuteen Paja-ahon taloon, siihen samaan, jonka keittiön pöydän ääressä nyt menneitä muistellaan.
– Kyllä uusi talo oli hieno, sisävessakin, vaikka valonappula oli ärsyttävästi oven ulkopuolella. Isän pikkuveli Markku asui aika pitkään myös täällä, ennen kuin rakensi oman talon, tytöt muistavat.
Paja-aho sai nimensä Pajasta, eli Autokorjaamo Veljekset Huutosen korjaamosta. Yritystä oli vuonna 1974 perustamassa Tauno ja Markku Huutonen, josta tulikin sitten varsinainen Pajan sielu aina vuonna 2023 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka.
– Kun pajaa rakennettiin, niin vietiin potkurilla rakentajille kahvia. Matti taas oli pikkupoikana kertomassa korjaajille, milloin vilkku palaa ja milloin ei, Asta muistaa.
– Suutarin lapsella ei ole kenkiä, ja meillä oli aina huonoimmat autot, Tanja muistaa. Toisaalta pikkuvioistaan huolimatta esimerkiksi Plymouth Valiant oli aika komea kärry.
– Valiantilla piti ajaa alamäet vapaalla, kun se vei niin kamalasti bensaa, Asta lisää.
Oli myös vaaleansininen pieni kuorma-auto Ford Transit, joka oli erityisen tarpeen silloin, kun Tauno ja Seija ryhtyivät harjoittamaan maaseudun uutta elinkeinoa, kettutarhausta. Transitin lavalla kulki ketuille ruokaa, kuten kevyesti turvonneita lehmänruhoja.
Matin lapsuuden joulumuistot sijoittuvat Paja-aholle.
– Kai se pukki yleensä oli Pertti (Huutonen) haalari väärinpäin päällään, Matti arvelee.
– Kerran pukilla oli myös pahvilaatikosta askarreltu neliön muotoinen naamari, jossa oli jotain pumpulia partana, Tanja muistaa.
– Aattoaamuna äiti teki joulupuuron, sen jälkeen lähdettiin hakemaan kuusi. Haudoilla käytiin ja sauna oli tärkeä. Ruuan jälkeen tuli pukki. Jouluna oli myös paljon hyvää ruokaa ja joulupöydässä ehdottomasti herneitä, se oli isän juttu, Matti kertoo.
– Ensimmäisenä jouluna Ruotsissa äiti ei tästä tiennyt ja herneet puuttuivat, mutta eivät enää koskaan sen jälkeen, Sari lisää.
Jokaisen sisaruksen joulupöydästäkin löytyy aina ainakin herneitä, karjalanpiirakoita ja karjalanpaistia.
– Arkena oli ruoka paljon pelkistetympää, leipäressua ja maitoperunoita, Matti sanoo.
– Maitoperunoita, huokaa Tanja ja sulkee silmänsä. – Ai, että kun saisi nyt maitoperunoita. Ja äitin tekemä sienikastike oli kyllä älyttömän hyvää.
Keittiön puuhellalla on valmistettu tuhansia aterioita. Seija Huutonen oli tarkan markan kokki, mikä tarkoitti, että hän teki menneinä aikoina sellaista ruokaa, jota nykyään ihaillaan – puhdasta lähiruokaa. Kellarissa oli iso saavi suolasieniä, toinen puolukkahilloa ja ruisleipä leivottiin omasta karjalaisesta juuresta.
Erityisesti Asta on perinyt Seijan tarkkuuden. Lapsena hän mittasi jäätelöpaketin palatkin viivoittimella.
Jokainen sisaruksista on lähtenyt työelämään nuorena opiskelujen ohessa. Höytiän kaupat, Salmelan kauppa Jokihaarassa ja Kettusen kauppa kirkolla tarjosivat nuorisolle hyviä työpaikkoja. Asta kunnostautui myös lapsenlikkana ja Tanja piti uimakouluja ja oli totokassana. Matti pääsi Pertti-sedälle rakennushommiin.
Sittemmin löytyi muitakin hommia jokaiselle.
Huutosen sisarukset ovat saaneet selvitä ilman vanhempiaan jo pitkään, mutta erityisesti kotona Seijan ja Taunon läsnäolo tuntuu yhä vahvasti.
– Molemmat olivat kovia lukemaan ja kai jollain tapaa kannustavia, vaikka rahallista tukea ei kyllä herunut, Tanja miettii.
– Äiti luki esimerkiksi Sinuhe egyptiläisen monta kertaa ja sanoi, että jokainen lukukerta on erilainen, Sari muistaa.
– Meille tytöille hän sanoi, että ensin se ammatti ja sitten vasta ukko, Asta lisää.
– Ainakaan he eivät estäneet meitä lähtemästä ja kokeilemasta kaikkea, Matti päättää.
Kaikki neljä myös vuorollaan lähtivät ja kokeilivat – ja pärjäsivät, mutta kokivat myös ihmiselämään kuuluvia ylä- ja alamäkiä.
Paja-aho on ja pysyy, puuhella lämpiää, vessan valo on edelleenkin ulkopuolella. Kinastelu ei ole lapsuudesta juurikaan muuttunut. Joulupöytään leivotaan karjalanpiirakat ja muistetaan myös ne herneet.
Hanna Lahtinen
