Musiikki osana arkea ja unelmia

30.07.2025 | Kiinnitetty, Lue ilmaiseksi, Uurainen

Sisarukset Leea ja Aino Mattila ovat nuoresta iästään huolimatta taitavia ja palkittuja viulisteja. Heidän kohdallaan ei voi enää puhua musiikin harrastamisesta – erityisesti 15-vuotiaalle Leealle on selvää, että musiikista tulee ammatti. Kolme vuotta nuorempi Aino aloittaa yläkoulun, joten hänellä on vielä aikaa pohtia tulevaisuuden suunnitelmiaan.
Leea aloitti viulunsoiton 4-vuotiaana, ja Aino vielä vuoden nuorempana. Mattilan suku tunnetaan Uuraisilla musikaalisuudestaan, ja musiikki yhdisti myös japanilaisen Kazuyo Uenon ja Heikki Mattilan, Kazuyo tutustui ensin Heikin siskoon Eevaan, joka on ammattipianisti kuten Kazuyokin.
– Minun isäni ja veljeni ovat yliopisto-opettajia, minä olen lapsuudenperheeni ainut muusikko, Kazuyo kertoo.
Tytöt ovat saaneet kosketuksen musiikkiin jo ennen syntymäänsä.
– Kun odotin Leeaa, harjoittelin pianokonserttoa ja lauloin. Leea tuntui nauttivan klassisesta musiikista enemmän, Ainolle taas laulutkin olivat ihan ok, Kazuyo muistelee.
– En tykännyt yhtään, kun päiväkodissa piti laulaa lastenlauluja, Leea tuhahtaa.
Leea teki soitinvalintansa nelivuotiaan päättäväisyydellä.
– Äiti tarjosi kolmea soitinta: pianoa, selloa ja viulua. Viulu tuntui heti omimmalta. Tykkäsin kyllä myös harmonikasta, Leea kertoo.
Vaikka Mattiloiden koti on Kangashäkissä Uuraisilla, he ovat asuneet jo kolme vuotta Porvoossa, sillä tyttöjen opettaja asuu siellä. Leea valmistui Ala-Keiteleen musiikkiopistosta vuosia etuajassa ja siirtyi vuonna 2019 Porvoonseudun musiikkiopistoon Janne Malmivaaran oppilaaksi. Hän käy myös Viuluakatemiassa Elina Vähälän tunneilla.
Aluksi äiti ajoi viikoittain lähes 300 kilometriä edestakaisin, mutta kolme vuotta sitten perheen naiset muuttivat Porvooseen. Isä Heikki jäi Uuraisille, perheeseen kuuluu myös isoveli Leo, jonka laji on jalkapallo.
– Viikonloppuisin Porvoossa lähdemme aamupalan jälkeen opistolle harjoittelemaan pariksi tunniksi, arkipäivisin harjoittelen kotona. Porvoossa luokka ja kaverit ovat olleet kivoja, mutta yläkoulussa oli liikaa kokeita ja projekteja, Leea kertoo arjestaan.
– Yläkoulu oli iso muutos Leealle: uusi ympäristö ja tietokonepainotteinen opiskelu, äiti muistelee.
Leea jatkaa peruskoulun jälkeen konservatorioon ja suorittaa samalla kaksoistutkinnon.
Vaikka ihmelapseksi leimaamisessa on riskinsä, Leea vaikuttaa tasapainoiselta ja suhtautuu omaan lahjakkuuteensa rennosti. Harjoittelu ei ole käynyt raskaaksi.
– Siihen on kasvanut, se on olennainen osa elämää. Tosi harvoin menee oikeasti hermot.

Mattiloiden pihapiirissä on oma harjoitushuone, jossa olosuhteita säätelee ilmankostutin. Kazuyon flyygeli ja tyttöjen viulut ovat herkkiä instrumentteja. Leea soittaa tällä hetkellä OP Taidesäätiön viulua, jonka Pierre ja Hippolyte Silvestre rakensivat Lyonissa vuonna 1843. Soitin on arvokas, eivätkä Mattilat edes tiedä sen tarkkaa hintaa.
– Muihin viuluihin verrattuna tästä tulee runsaasti ääntä, ja alakielet G ja D soivat syvemmin, Leea kuvailee.
Leea on saavuttanut merkittäviä kilpailutuloksia: hän voitti Young Musician -kilpailun Tallinnassa vuosina 2019 ja 2022, sai erityismainintoja taiturikappaleen, sonaatin ja modernin kappaleen esityksistä, sekä toiset palkinnot Juhani Heinonen -viulukilpailussa ja International Leonid Kogan -kilpailussa. Vuonna 2024 hän esiintyi yhdessä Ainon kanssa Radion sinfoniaorkesterin Nuorten solistien konsertissa ja he olivat kutsuttuna Riihimäen Kesäkonserttijuhlilla sekä Naantalin musiikkifestivaaleilla. Keväällä 2025 hän voitti Juhani Heinonen -kilpailun 13–15-vuotiaiden sarjan.
Vasta 12-vuotias Aino Mattila taas sijoittui toiseksi Leonid Kogan -kilpailussa vuonna 2022 ja voitti keväällä 2025 Juhani Heinonen -kilpailun 10–12-vuotiaiden sarjan.
– Kilpaileminen on tärkeää, sen kautta saa huomiota ja konsertointimahdollisuuksia, Leea sanoo.
– Kilpailu nostaa tasoa ja on aina myös kilpailua itsensä kanssa, Kazuyo lisää.
– Kilpailuissa saa myös kavereita, Aino lisää.
Tulevaisuudessa molemmilla on varmasti paljon konsertteja. Leea haaveilee esiintymisestä Berliinissä.
– Haluaisin kiertää orkesterin solistina ympäri maailmaa, pidän myös kamarimusiikista ja haluan opettaa, hän kertoo.
Tänä kesänä on kuitenkin vielä aikaa viettää lomaa Häkinjärvessä uiden ja vapaudesta nauttien – toki välillä harjoitellenkin.

Hanna Lahtinen

Höytiänpäivän oma ”Antiikkia, antiikkia” keskittyy vanhoihin rahoihin

16.07.2025 | Kiinnitetty, Lue ilmaiseksi, Uurainen

Löytyykö sinultakin purkki, jossa on isovanhemmilta jääneitä vanhoja kolikoita, tai onko piironginlaatikossasi kirjekuoressa vanhoja seteleitä? Oletko joskus miettinyt, että entä jos niiden joukossa piileekin oikea aarre – harvinainen painovirhe tai muu keräilyharvinaisuus? Tai ehkä sinua kiinnostaa vain tietää lisää rahoista, jollaisilla joskus aikoinaan ostettiin kahvia ja korppuja.
Nyt voit napata oman rahapurkkisi tai kirjekuoresi mukaan ensi lauantain Höytiänpäivään ja arvioituttaa ne alan asiantuntijalla ja vaikkapa realisoida ne.
Arviointipisteelle voit tuoda myös ylimääräisiksi jääneet kulta- ja hopeaesineet, joista saat parhaan mahdollisen hinnan.
Timo Mäkinen kiinnostui vanhoista rahoista 1990-luvun alussa löydettyään isoisänsä lompakon, josta löytyi mielenkiintoisia Suomen ja Venäjän rahoja. Joitakin vuosia myöhemmin vanhoista rahoista kehkeytyi hänelle ammatti.
– Minua kiehtovat erityisesti vanhojen rahojen tarinat: mistä ne ovat peräisin, mitä niillä on aikanaan saanut ja onko niillä arvoa. Harrastuksen alkuvaiheilla etsin kirjastosta aiheeseen liittyviä teoksia, selvitin rahojen mahdollista arvoa ja etsin rahoja kotimaan messuilta ja markkinoilta. Olen pienestä pitäen ollut jonkinlainen kauppamies, joten nykyinen työni sopii minulle oikein hyvin, Mäkinen kertoo.
Rahakauppaa Timo on tehnyt 1990-luvun lopulta lähtien, ja viimeiset parikymmentä vuotta se on ollut hänen päätyönsä. Työ vie hänet myös ulkomaille useita kertoja vuodessa alan messuille – viimeksi Berliiniin ja Müncheniin, seuraavaksi syyskuussa Prahaan ja Maastrichtiin.
– Tapahtumat ovat suuria ja kansainvälisiä, messuille saapuu alan kauppiaita ympäri maailman ja esimerkiksi Berliiniin voi hyvinkin odottaa 15 000 messukävijää. Niillä on vähän sellaista suuren urheilujuhlan tuntua, Timo kuvailee.
Rahakauppiaaksi ei voi opiskella koulussa, eikä heitä ole määrällisesti paljoa. Mäkinen on saanut uransa varrella arvokkaita oppeja niin kollegoilta, kuin vanhoilta keräilijöiltäkin, osa heistä on jo edesmenneitä.
– Vanhojen mestareiden hiljainen tieto on parasta. Netistä löytyy toki tietoa, mutta ei tästä alasta läheskään kaikkea. Tähtihetkiä ovat ne, kun pääsee tutkimaan pitkän linjan keräilijän kokoelmaa.
Ihmiset ovat kiinnostuneita vanhoista rahoista, ja Mäkinen saa yhteydenottoja lähes päivittäin. Erityisen arvokkaita löytöjä tehdään kuitenkin harvoin – ehkä kerran vuodessa.
– Hauskoja yllätyksiäkin tulee joskus vastaan, erään kerran arvioitavaksi tuli seteli, joka oli lehden välissä säilössä. Nuori mies mietiskeli huolettomana, että kumpikohan tässä mahtaa olla arvokkaampi, seteli vaiko Jerry Cotton-lehti. Yllätys oli suuri sekä itselleni että nuorelle kaverille, kun rahan arvoksi todettiinkin useampi tuhat euroa. Myöhemmin seteli toi iloa myös keräilijälle, jonka kokoelmaan raha löysi tiensä vuosien etsimisen jälkeen.
Timo Mäkistä kiinnostavat erityisesti suomalaiset rahat.
– Omiin suosikkeihin lukeutuu mm. Eliel Saarisen suunnittelema setelisarja vuodelta 1922. Setelit ovat esteettisesti kauniita ja ne huokuvat ajan henkeä ja arvokkuutta.
Tavalliselta ja arkiseltakin näyttävä raha voi kuitenkin joskus sisältää maallikolta huomaamatta jääviä yksityiskohtia, jotka saattavat tehdä rahasta arvokkaamman. Seteleissä harvinaisuuksia ovat esimerkiksi väärinpäin olevat vesileimat tai puuttuvat allekirjoitukset. Eurokolikoista suomalaisille tunnetuin lienee vuoden 2006 kaksieuronen, jossa on karttavirhe.
Arvokkain kahden euron kolikko taas on Monacon vuoden 2007 Grace Kelly -juhlaraha, jonka arvo voi olla n. 2000-3000 euroa. Yleensä rahojen arvoon vaikuttavat muun muassa kunto ja lyöntimäärä. Euron käyttöönotto lisäsi keräilijöiden määrää merkittävästi.
– Isot muutokset lisäävät aina kiinnostusta, Timo Mäkinen sanoo.
Ja kuten tässä vaiheessa voi arvata, niin kirjoittajan kaapista löytyneestä rahapurkista ei löytynyt mitään sellaista aarretta, että päivätyöt olisi voinut lopettaa. Paljon mielenkiintoista tietoa Timo Mäkinen kuitenkin nikkelimarkoista tiputteli ja löytyipä yksi saksalainen kolikko, josta saattoi erottaa hakaristin.

Taidetta Höytiällä

Tänä vuonna Höytiänpäivänä nähdään peräti kaksi taidenäyttelyä, sekä Tapio Vääräsmäen moottorisahataiteen työnäytös.
Punaisen koulun luokkiin näyttelyn pystyttää Marjatta Pennanen, os. Ahonen, joka on syntynyt Höytiän Suopellossa, mutta elänyt elämänsä Itä-Suomessa.
– Jäin vuonna 2007 eläkkeelle ja innostuin maalaamaan, vuonna 2012 menin Pielavedellä kansalaisopistoon ja harrastus on jatkunut, kun muutin leskeksi jäämisen jälkeen Kuopioon pari vuotta sitten, Marjatta Pennanen kertoo. Aiheet hän löytää läheltä, perheenjäsenistä ja rakkaista maisemista.
Hän maalaa sekä akryyli-, että öljyväreillä, ja myös akvarelleja.
Keltaisen koulun teema on riista ja eläimet. Ruokalassa voi tutustua riistalaukaussimulaattoriin ja viereisesä luokassa on Juha-Matti Vääräsen eläinaiheisia toitä. Taide on maratoonien juoksemisen lisäksi ollut Juha-Matin tärkeä harrastus läpi elämän, vaikka päivätyö onkin Maanmittauslaitoksella.