Uutiset
Rautakauppa palasi kylälle – Tuomas Tahvonen rakentaa siitä toivakkalaisten näköistä
Myös Arja Koriseva ostaa Tuomakselta kaikki rakennustarvikkeet. Kuvassa sävytetään maalia vanhempien oviin. Tuomas Tahvonen on Rautanet Toivakan kauppias ja Teekon Oy:n yrittäjä. Koulutukseltaan hän on rakennusinsinööri ja työskennellyt noin 15 vuotta muun muassa...
Elinvoimainen Toivakka on kyliensä Nisulan, Kankaisten, Ruuhimäen, Huikon, Heiskan ja kirkonkylän summa
Toivakka tunnetaan vahvasta yhteisöllisyydestään, jolla on saatu aikaiseksi lukuisia onnistuneita tapahtumia. Osallistavan budjetin käytön suunnittelu kokosi keväällä yhteisöt yhdistyksistä kyläseuroihin saman pöydän ääreen ja mitä toteutuikaan: yhteistyökumppaneiden...
Kirjastosta reppu mukaan luontoretkelle
Tiina Lamminaho Korpilahden lähikirjastosta voi nyt lainata luontorepun mukaan retkelle. Repusta löytyy muun muassa kiikarit ja luuppi avuksi luonnon ihmeiden tarkkailuun. – Viime vuonna Keski-kirjastoissa tehtiin asiakaskysely, jossa tiedusteltiin, mitä asiakkaat...
Näillä keinoilla vesivuodot voidaan paikallistaa – Korpilahden vuotoaluetta ”rajattiin järjestelmällisesti verkostoa tutkimalla ja analysoimalla vikaantumistilastoja”
Seppo Pänkäläinen Korpilahdella oli viikko sitten poikkeuksellisen laaja vedenjakeluhäiriö. Vesikatkos koski vesiyhtiön Alvan mukaan enimmillään yli 700 vedenkäyttöpaikkaa. Korpilahti-lehden toimituksessa alettiin pohtia, miten tällaiset katkokset ovat mahdollisia ja...
Petäjäveden Tampinkierros laitettiin kuntoon talkoilla
Tiina Lamminaho Tampinkierroksella on tehty kesän aikana lähes kuusisataa tuntia talkootyötä; nyt laavulle pääsee esteettömästi, ja varsinaisen luontopolun pitkospuista osa on korvattu sorastuksella ja osaa on kunnostettu. Töistä ovat vastanneet Petäjäveden Erämiehet...
Yhteistyössä
Mainossisältö
läheltäsi
Elinvoimainen Toivakka on kyliensä Nisulan, Kankaisten, Ruuhimäen, Huikon, Heiskan ja kirkonkylän summa
Toivakka tunnetaan vahvasta yhteisöllisyydestään, jolla on saatu aikaiseksi lukuisia onnistuneita...
Kirjastosta reppu mukaan luontoretkelle
Tiina Lamminaho Korpilahden lähikirjastosta voi nyt lainata luontorepun mukaan retkelle. Repusta...
Näillä keinoilla vesivuodot voidaan paikallistaa – Korpilahden vuotoaluetta ”rajattiin järjestelmällisesti verkostoa tutkimalla ja analysoimalla vikaantumistilastoja”
Seppo Pänkäläinen Korpilahdella oli viikko sitten poikkeuksellisen laaja vedenjakeluhäiriö....
Petäjäveden Tampinkierros laitettiin kuntoon talkoilla
Tiina Lamminaho Tampinkierroksella on tehty kesän aikana lähes kuusisataa tuntia talkootyötä; nyt...
Taikuri Paavo Slazenger sanoo Petäjävedellä höröplöö ja löytää pakasta oikean kortin
Seppo Pänkäläinen Tätä ei helpolla uskoisi löytävänsä Petäjäveden perämettistä. 100-vuotias...
Uuraislaista jalkapallotaituruutta Äänekosken Huimassa
Uuraisten tekonurmikentällä pelattiin harvinainen sarjapeli 18.8. kun Äänekosken Huiman Muuramen...
Tätä mieltä
Elinvoimainen Toivakka on kyliensä Nisulan, Kankaisten, Ruuhimäen, Huikon, Heiskan ja kirkonkylän summa
Toivakka tunnetaan vahvasta yhteisöllisyydestään, jolla on saatu aikaiseksi lukuisia onnistuneita tapahtumia. Osallistavan budjetin käytön suunnittelu kokosi keväällä yhteisöt yhdistyksistä kyläseuroihin saman pöydän ääreen ja mitä toteutuikaan: yhteistyökumppaneiden...
Oliko sitä vesihätävaraa?
Maarit Nurminen Korpilahdella tapahtui vesijohtoverkostossa putkirikko, jolla oli laajat vaikutukset. Veden tulo katkesi tai häiriintyi yli 700:ssa vedenkäyttöpisteessä. Tilannetta voidaan pitää yhtenä sellaisena, joihin varautumisesta on ainakin puhuttu viime...
Vastaesitys Uuraisten sivistyslautakunnalle koskien strategiatyöryhmän kouluverkkoratkaisua
Haluan kiittää viranhaltijoita, rehtoreita sekä koko perusopetuksen strategiatyöryhmää perusteellisesta valmistelutyöstä. Työryhmän käytössä on ollut laaja aineisto oppilasennusteista, taloudesta, kiinteistöistä sekä kuntalaisten näkemyksistä. Käytössämme on riittävä...














