Päiväkirja on julkaistu ensimmäisen kerran Ympäristölehdessä vuonna 1982
Walter Rauhala teki elämänsä aikana kaikkiaan kolme ulkomaanmatkaa, joista kaksi lyhyttä vierailua Amerikkaan poikamiehenä ollessaan ja viimeisen jo perheellisenä Australiaan.
Siellä hän työskenteli mm. saholla, tietyömailla ja omalla tupakkafarmillaan.
Palattuaan Uuraisille, hän jatkoi Rauhalan tilan viljelyä Tehlolla, rakentaen ensi töikseen uuden navetan.
Viljelypuuhiltaan hän ehti osallistua myös kunnalliselämään, toimien asutus-, taksoitus- ja holhouslautakunnissa.
Paikkakunnalla Walter Rauhala oli tunnollisen miehen maineessa.
Seuraavassa muistelut, niin kuin hän ne on muistiin merkinnyt.
Walter Rauhala
Lähtövalmistelut
Syy:
Sotaa seuranneet ahtaat taloudelliset ajat, elinkeinon kannattamattomuus, velkaantuminen, korkokannan kohoaminen, raha-asiain kiristyminen, katovuodet ja lisäksi näitä tavattomasti kärsivä sielu, siinä ainekset, jotka taitavasti yhteen sovitettuina järkevästi käsiteltynä saivat kypsymään syyn.
Mihin?
Amerikkaan pyrkijöitä on paljon. Kestää vuosia ennen kuin nyt jo hyväksytyt pyrkijät sinne pääsevät. Ei siis sinne. Minulla ei ole aikaa odottaa. Canaataan pääsisi pian, mutta menijöitä on paljon. Ansiot, palkkaolot huononevat. Maanviljelystä en nyt niin osaa ajatella.
Australia? Äläppäs huoli! Sieltä kuuluu vähän yhtä, vähän toista hyvää. Mietin ja harkitsen, että kestänkö, onko miehessä vielä terää. Kielitaitoisena ja entisten kokemusten perusteella arvelin, että kyllä miestä vielä joksikin vuodeksi on, ottamalla hiukan sisua mukaan.
Päätös oli kypsynyt: Siis lähden Australiaan.
Taistelu esivaltaa vastaan
Aloin puhua päätöksestäni vaimolleni. Hän nähtävästi ei minua ymmärtänyt. Sanoi suunnitelmaani joutavaksi päähänpistoksi, tai hullutukseksi. Puhui vähän ivalla koko hommasta. Se teki minuun vähän kipeää, jonka vuoksi aloin tuon tuostakin hänelle selitellä matkan tarpeellisuutta.
Tulos oli, että sain myönnytystä, joten en enää hellittänyt. Näin oli esivalta voitettu, joten matkavalmisteluihin saatoin ryhtyä.
Tarkoitukseni oli matkustaa niin, että olisin päässyt lähtemään laivalla, joka lähtee Lontoosta 16 pv elokuuta. Ajan niukkuuden vuoksi siirsin kuitenkin lähtöaikaa vähän, jotenka yritin syyskuun 14 pv lähtevään laivaan.
Lähtö kotoa
Asiat olivat kehittyneet jo niin pitkälle, että oli lähdettävä matkalle. Nyt on kuvattava päivän tapahtumat sitä mukaan, kun niistä vaikutelmia saa.
Syyskuun 1. päivä
Edellisenä päivänä oli tullut sähkösanoma, että syyskuun 2. päivänä, aamupäivällä olisi oltava Helsingissä. Tästä muutoin edeltäpäin oli jo tieto.
Siis 1 pv syyskuuta aloin laittautua matkalle. Suunnittelin kotoisia asioita. Mietin, mitä matkalla tarvitsen. Hääräilin viimeiseen saakka kotoisen väen keskuudessa lähtöni edellä.
Lähtötunnelmat ovat hiukan erilaiset kuin ennemmin ulkomaan matkoille lähtiessäni, joita olin tehnyt jo kaksi. Nyt jää koti ja perhe. Vaimo ja kolme lasta. Tuntuu kuin olisi tehtävä joku repäisy, taikka murtaminen, josta hyökkää jotain karvasta ja katkeraa.
Kaikki ovat vähän erilaisia kuin ennen. Vaimoni purkautuu usein kyyneliin. Pikku tyttäreni on kovin ujo ja puhumaton tänä päivänä. Äiti on sanonut hänen itkeneen salaa pari kertaa. Käyn ystäviä hyvästelemässä. On itsellenikin kovin pahaa.
Kello puoli kuusi alan pukeutua ja pian sen jälkeen sanon hyvästi kotia jääville. Vaimoni ja lapseni lähtevät kyyditsemään ylitse kotijärven. Se on surullinen venematka.
Rannalle saavuttua katson parhaaksi erota pian rakkaista kyynelitsijöistäni. Sanon ensin hyvästit pikku-Mikolle. Hän on vielä siinä onnellisessa iässä, ettei käsitä tilannetta. Näin on helpompi minullekin. Samoin on laita Eero-veljen.
Tulee siskon vuoro. Nyt ovat asiat toisin. Hän menee rantahakoa veden rajaan. Katselee alas, eikä voi tulla luokseni. Menen hänen luokseen, jolloin hän purskahtaa ääneen itkemään. Tekee itseenikin hyvin kipeää.
Sitten on vaimoni vuoro. Hän on itkenyt koko venematkan ja itkee yhä. Syleilen hetken ja lähden kävelemään suoverini EV:n (Emil Vääränen) luo, joka on lupautunut kyyditsemään asemalle.
Hänen kanssaan saavumme sammelle matkalle lähtevän matkatoverini kotiin (Matti Vääränen). Täällä on tuttavia paljon. Vakava leima kaikkien kasvoilla. Lähdemme jatkamaan matkaa.
Nyt on rattailla kaksi miestä, joiden matka on sama. Keskustelu on vaisua.
Kindaudella jätämme hevoskyydin ja astumme junaan. Matka kohti Helsinkiä alkaa. Petäjäveden asemalla tulee ilmoitus, että rata on poikki, eikä matkaa voi jatkaa, ennen kuin rata on korjattu.
Oliko tämä enne. Ennustiko tämä hyvää tai pahaa, en tiedä. Pääsimme kuitenkin hetken kuluttua jatkamaan. Helsinkiin saavuimme aikataulun mukaisesti.
Matkalla Australiaan
Uuraislaisen Walter Rauhalan muistiinmerkinnät matkasta Austraaliaan jatkuu.
Osa II
2.9.–24
Saavuttuamme Helsinkiin, menimme suoraa päätä Suomen Höyrylaiva Oy:n konttoriin hoitamaan passi- ja pilettiasiamme kuntoon.
Olimme varanneet tätä varten tarvittavat asiakirjat, mutta niistä puuttui lääkärin- ja nimismiehentodistus.
Täällä annettiin meille passimme ja käskettiin viemään ne Englannin konsulaattiin viseerausta varten.
Vaikka todistuksistamme puuttuivatkin aiemmin mainitut kaksi, niin menimme kuitenkin.
Nyt kävikin niin onnellisesti, että meillä oli taskussamme suojeluskunnan todistukset, joista sanottiin, että ne ovat parempia kuin nimismiehen- ja lääkärintodistukset yhteensä.
Näin asia ratkesi hyväksemme ja saimme passimme viseeratuiksi.
Nyt oli piletin valmistukseen annettava määräys.
Matkalle pääsy näytti varmistuvan.
Kolmattapäivää vastaisen yön vietimme Suomen Höyrylaiva Oy:n siirtolaishotellissa Helsingissä.
Täällä tapasin kaksi poikaa Vähästäkyröstä, joiden matka myös oli sama. He olivat erittäin miellyttäviä matkatovereita.
3.9.–24
Tänään ei mitään erikoista.
Klo 10 haemme passimme Englannin konsulaatista.
Kävimme Robert Salakarin luona, joka oli ainoa tuttava täällä.
Hän lupasi muutoin tulla saattamaan laivalle.
Laitoin kengät pikku-Eevalle.
Klo puoli neljä menimme laivaan, jonka oli määrä lähteä klo 7. Lähtö tapahtuikin tuolloin. Väkeä oli kerääntynyt satamaan runsaasti. Eikä muita kuin pari kolme tuttua.
Laiva irtautui, nenäliinat heiluivat. Mutta omituisimman vaikutuksen teki rannalle jääväin suomalaisten tunnettu Hei, Hei-huuto. Pieni haikeuden poikanen kohosi rintaan.
Ilta laivallakin alkoi hämärtyä. Pimeän tullen painuimme ”Astrean” epäsiistiin ruumaan, jossa laittauduimme yötä viettämään. Laiva siis poikkeaa Hankoon.
4.9.–24
Aamulla nousin ja lähdin Hangon kaupungille kahville. Sitten on Höyrylaiva Oy:n konttorissa rokotus ja lääkärin tarkastus.
Poliisikamarilla on passien leimaus ja pilettien kunnostaminen. Viimetingassa laitoin kirjeen kotiväelle, sillä täytyi kiirehtiä laivaan. Laiturista oli määrä irtautua klo 2.
Näin tapahtuikin. Matkamme suuntautui kohti etelää. Sää oli erittäin kaunis.
5.9.–24
Ei mitään erikoista. Sää yhä mitä ihanin. Ei yhtään merikipua.
6.9.–24
Sää jatkuu kauniina. Klo 12 saavumme Kielin kaupunkiin, sillä matka käy Kielin kanavan kautta. Kanavan läpiajo 2 solmun nopeudella kestää 8 tuntia. Kauniita näköaloja kanavan varrella.
Alkupäässä ei maa näytä vallan hedelmälliseltä, on liian hiekkapitoista.
Pohjanmeren puolelta nähtävästi hedelmällisempää. On paljon taloja. Niissä on karjasuojat saman katon alla ihmisasuntojen kanssa. Viljelyksiä silmän kantamattomiin. Maa tasaista, alavaa. Kanavan kanssa on tehty suuri työ, merkitys sillä myös on suuri. Vallankin sota-aikana. Sinne oli sodan aikana piilotettu Saksan koko sotalaivasto. (Tarkoittaa ensimmäistä maailmansotaa)
7.9.–24
Sunnuntai ja keskellä Pohjanmerta. Sunnuntaisaarnasta kävi erään naisen teosofiset esitykset. Ilmat ovat yhä kauniit. Kenenkään ei tarvitse sairastaa.
Tulin tuntemaan BACK-nimisen merimiehen. Suomalainen, joka on ollut Australiassa 22 vuotta. Kertoi paljon maasta ja kansasta. Saavuimme Hullin satamaan klo 11 illalla. Vietin yön laivalla.
8.9.–24
Klo 8 alkaa yläsalongissa Englannin viranomaisten toimittama passi- ja lääkärintarkastus. Tämän jälkeen saamme astua ulos laivasta. Sitten vielä on tullitarkastus. Rahaa ja taas rahaa, vaikka piletti on ostettu. Tulee Suomi-linjan agentti ja kysyy eikö kukaan ymmärrä Englannin kieltä. Sanoin ymmärtäväni. Hän sanoi, että Australiaan matkustavat, jos maksatte 1 shillingin, tai 10 Smk:aa, hän toimittaa asemalle ihmiset ja matkatavarat, muutoin jäätte itse hoitamaan itsenne. Täytyihän sitä maksaa, ettei jäänyt hoopoilemaan yksinään.
Lähdimme junamatkalle kohti Lontoota, maailman suurinta kaupunkia. Matka kesti neljä ja puoli tuntia. Tämä matka kävi pääasiallisesti viljelys-seutujen läpi. Maa oli kauttaaltaan viljeltyä. Kasvullisuus oli rehevää, jota oli nautinto suomalaisen maanviljelijän katsella. Saavuimme Lontoon asemalle, jossa on Suomen merimiesassistentti herra Uuro meitä vastassa ja ohjaa meidät ensin Suomen merimieskotiin, jossa ottaa piletit ja lupaa käydä ”Orient” -linjan konttorissa järjestämässä ne. Papin nimi on Lennart Helenius. Hän sanoi, että olkaa rauhallisia, että hän pitää teistä huolen Lontoossa oloajalla. Meidät saatetaan ruotsalaiseen merimieshotelliin. Täällä saamme asua Lontoossa olomme ajan. Ruoka ja hoito maksavat 5 sillinkiä vuorikausi.Täällä siis odotelemme syyskuun 13:ta, jolloin laivan on määrä lähteä kohti Australiaa.
9.9.–24
Koitimme tutustua matkatoverini Matti Vääräsen kanssa kaupunkiin. Teemme retkiä suunnalle jos toisellekin, mutta emme pääse tulokseen. Siis ei erikoisempaa.
10.9.–24
Katselemme yhä kaupunkia omin pain. Kun emme osaa käyttää kulkuneuvoja, emme pääse pitkälle. Kaupunki on liian laaja ”sammakkoperspektiivistä” katsottuna.
11.9.–24
Tänään lupautui merimieslähetyksen assistentti herra Uuro opastamaan matkailijoita Wembleyn näyttelyyn. En halunnut mukaan, kun se olisi tullut kustantamaan 100 Smk:aa.
Toisia kyllä lähti. He kertoivat, että käynti oli suoritettu pikamarssissa, eikä sittenkään kerinnyt kaikkea nähdä yhden päivän aikana. Käynnillä ei siis ollut suurta merkitystä.
Muutoin olin tänään sangen ikävässä tehtävässä. Osa pojista oli alkanut heti Lontooseen saavuttua tekemään tuttavuutta kapakoiden kanssa.
Siitä elämästä alkoivat seuraukset näkyä. Eilisiltana oli poliisi korjannut poikia lukkojen taakse. Nyt pyydettiin minua tulkiksi, kun toverinsa aikovat heitä pois pelastaa.
Siis odottamatta jouduin Lontoon poliisilaitoksen päävartioon tulkin virkaa toimittamaan.
Tämä oli toisaalta surullisen ikävää, mutta toisaalta mielenkiintoista tutustua lontoolaiseen järjestysvaltaan.
Ainakin minusta nähden viranomaisten esiintyminen oli varsin miellyttävää. Virkavaltainen röyhkeys ja koppavuus olivat tipotiessään.
Kohtelu ja puhuttelu ystävällistä ja kohteliasta. Ainoa paha vaikutelma minkä tunsin, oli huonosti käyttäytyvien kansalaistemme takia tuntemani harmi ja häpeä.
Ei pitäisi kaikkia laskea, eikä kaikkein lähteä, jotka likaavat kansamme mainetta maailmalla kulkiessaan.
12.9.–24
Teimme assistentti Uuron johdolla käynnin Lontoon eläintieteelliseen puistoon. Ajoimme kahdella maanalaisella radalla.
Kävelimme laajan ja kauniin puiston läpi. Vihdoin saavuimme eläintieteelliseen puistoon. Täällä on paljon näkemistä, josta kaikesta tulisi laaja kertomus. Ei sovi tähän yhteyteen.
Lähdemme paluumatkalle. Nyt linja-autolla, joka kulkee Lontoon parhaiden osien läpi.
Suomalaisessa merimieslähetyksessä on illanvietto ohjelmineen ja kahvitarjoiluineen. Tästä kaikesta jäi erittäin mieleenpainuva muisto.
Pastori Helenius antoi tarpeellisia ja hyviä neuvoja.
13.9.–24
Oli määrä olla hereillä klo 5, sillä puoli kuusi tuli matkatavaroiden noutaja, joka vei ne junalle.
Laivalle lähtö tapahtui puoli seitsemän. Assistentti Uuro lähti saattamaan laivalle.
Kahta maanalaista käyttämällä saavuimme jollekin asemalle, josta meidät kuljetettiin Thames-joen rannalle olevaan Tilperin tokkaan, joka on vähän ulkopuolella Lontoon.
Saavuimme laivalle tuossa puolenpäivän seudussa. Komealta näytti alus rannalla, josta oli tuleva kotimme seuraavaksi kuudeksi viikoksi.
Laiva oli 14 800 tonnin ”Ormonde” joka oli reittiliikenteessä Englannin ja Australian välillä.
Astuimme sisään, haimme hyttimme ja pian kiikuimme aalloilla. Laiva lähti satamasta nousuveden aikana. Alku sujuu erinomaisesti kauniitten säiden vallitessa.
16.9.–24
Mitään erikoista ei ole tapahtunut.
Tänään englantilaiset haastoivat suomalaisia köydenvetoon. Neljä miestä puolelleen ja kolme vetoa.
Suomalaiset voittivat joka vedon. Suomalaiset tekivät erään toisen tempun, joka suuresti kummastutti engelsmanneja.
He nimittäin viidellä sormella nostivat miehen ilmaan. Englantilaiset eivät tähän pystyneet.
17.9.–24
Saavuimme puolenpäivän tienoilla Gibraltariin. Kaamean jylhä kalliovuori, jossa maailman kuulu merilinnoitus sijaitsee.
Maisemat hyvin epätasaisia. Kasvullisuus heikkoa, ainakin näin mereltä katsottuna. Yleisvaikutelma kolkko, paitsi että ilmassa lämmin väreilee.
Kaupustelijoita kaikenlaisia tulvii laivan ympärille. He käyttävät kahden metrin pituisia veneitä. Iho tumma, kuin parhaalla mustalaisella. Useimmalla risaiset siniaivina pukimet.
Tupakkaa ja hedelmiä, etupäässä viinirypäleitä on tarjolla. Pari kolme kauppiasta nousi laivalle. Heillä oli arvokkaampaa myytävää. Etelän loisteliaita silkkejä, puolisilkkivalmisteita ja muuta rihkamaa. Olisipa noita kauniita silkkejä virittää kullan harteille, varmaan hän joukosta näkyisi.
Kaupustelijat puhuvat englantia, mutta keskenään outoa kieltä, jota en ymmärtänyt.
18.9.–24
Taas aamulla merellä. Tällä kertaa Välimerellä, jossa en jokuaika sitten unissanikaan uskonut purjehtivani.
Meri on leppoisa kaikin puolin. Tuuli ei haittaa ensinkään. Meren pinnassa kauniin sininen väri, joka on toisenlainen kuin Atlantin. Tuuli leyhähtää lämpimästi. Lämpöä on 22 astetta.
Taas ikävä uutinen matkalla olevista kansalaisistani: Viime yönä oli muuan pohjanmaan poika mennyt hyttiin, missä oli kahden englantilaisen naisen olinpaikka.
Hän alkoi kopeloimaan naisia. Tästä eivät naiset pitäneet, vaan huusivat avuksi poliisia. Poliisi sai pojan kiinni, mutta poika pääsi jotenkin livahtamaan karkuun.
Etsiskelyistä huolimatta häntä ei löytynyt, jotenka hän pääsi rötöksestään kuin koira veräjästä.
Sivuutimme Baleaarit nimisen saariryhmän. Jylhät kalliorannat kohosivat merestä. – Vlimeren taivas näyttää yöllä hyvin tummalta, mutta tähdet sitäkin kirkkaammilta. En tiedä saanko kuutamoa ihailla, josta muutoin olen ennemmin lukenut. Uskon sen olevan romanttisuudessaan vertaansa vailla.
Taas tarvitaan tulkkia. Tällä kertaa suomenruotsalaiset olivat pulassa. Olin ylpeä, ett kelpasin ruotsalaisten apumieheksi, vaikka he eivät puhu suomea kuin hätätilassa. Eräänä päivänä kuulin kun englantilainen kysyi ovatko he suomalaisia, johon he vastasivat olevansa ruotsalaisia.
19.9.–24
Saavuimme Etelä-Ranskaan Toulonin satamaan kahden ajoissa. Siis viinimaahan. Sitä osoittaa sekin, että viinin kaupustelijat tulivat laivalle.
Maasta yleensä on vaikea saada oikeaa käsitystä mereltä katsottuna, sillä useimmiten rantoja reunustaa jylhät kalliot.
Näin on asia Toulonin seudullakin. Kasvullisuus kyllä kalliorinteillä on parempi, kuin Gibralttarissa. Toulonin asujaimet muistuttavat paljon italialaisia. Käsiä käytetään paljon puhuessa.
Toulon on Ranskan sotasatama. Sitä osoittaa sekin, että sotalaivoja, sukellusveneitä ja torpeetoveneitä liikkui runsaasti ja seisoi satamassa.
20.9.–24
Varhain aamulla nostettiin Toulonista tuleva posti laivaan ja sitten taas Ormonde lähti kyntämään Välimeren kaunista, tummansinistä pintaa.
Viiden ajoissa sivuutimme Korsikan saaren. Eräs mieluisa yllätys: Näin nimittäin pääskyisiä 3–4 kappaletta.
Eihän sitä lähtiessä tullut tuumatuksi, että Välimerellä tavataan. Linnuthan jäivät kotimaisemiin puhelinlangoille istumaan, kun minä läksin.
Näin siinä nyt kuitenkin kävi. Linnut tulivat suoraan ja minä mutkan kautta ja täällä sitten reffattiin.
Niin, tuosta Korsikasta vielä vähän. Kun se rupeaa häämöttämään, niin se näyttää kuin suuri, uhkaava ukonpilvi kohoaisi merestä.
Uhkaavalta näyttää saarikin lähemmäksi tultua, sillä sen mahtavat kiviläjät kohoavat huimaavaan korkeuteen merestä.
Vuorten rinteet merellepäin melkein tyhjiä kasvullisuudesta.
Siis taaskaan ei näe, mitä saari povessaan kantaa, tai mitä sisemmissä keskiosissa on.
Asuntoryhmiä on kallion rinteillä hyvinkin jyrkillä kohdilla. En käsitä mihin muualle asukkaat pääsee, kuin merelle.
Kuka tahtoo nauttia luonnon jylhästä suurenmoisuudesta, käyköön katsomassa Korsikaa, sillä sen vaikutelmat ovat voimakkaita.
On kerrottu, että se on ollut merirosvojen olinpaikka. En voi kuvitella parempaa tyyssijaa rosvojoukoille,
sillä sieltähän näyttäisi löytyvän kylliksi lymypaikkoja itse belsebupien päämiehellekin ja vielä niin ihanan leppoisessa ilmanalassakin.
Ei ole mikään ihme jos Napoleonista tuli suurien tekojen suorittaja, kun hän on syntynyt noin jättiläismäisessä ympäristössä.
Oli onni nähdä Korsika, mutta en pidä onnena, jos minun pitäisi siellä asua. Luulen että pääni ei kestäisi noita korkeuksia.
Ilta hämärtyi enemmän kuin puolipimeäksi, ennen kuin saari kokonaan sivuutettiin.
Nyt ei näy muuta kuin ääriviivat, jotka erottavat avaruuden, tummasta jättiläisestä, en ole koskaan nähnyt niin uhkaavan näköistä pilveä, kuin milta Korsika näyttää iltahämärässä Välimeren tummassa syleilyssä.
Yö ja päivä eroavat jyrkästi toisistaan. Kun aurinko laskee, tuossa tuokiossa on pilkkosen pimeä yö ympärillä.
Laivalla olevista englantilaisista olen tehnyt havaintoja. He kohtelevat suomalaisia erittäin arvokkaasti.
Mitä olen heidän kanssaan keskustellut, ovat he olleet erittäin ystävällisiä. En ole havainnut mitään ylenkatsetta. Irlantilaiset käyttäytyvät samoin. Näyttää siltä kuin irlantilaisia yhdistäisi suomalaisiin samat yhtäläiset kansalliset kokemukset.
Yksi ainoa harmi on: Osa suomalaisista käyttäytyy huonosti, joku vallan sikamaisesti. Monet juopotteleva. Joku on käyttänyt matkarahansa jo alkutaipaleella viimeistä sillinkiä myöten. Sellaisen juopottelun seurauksena ovat monet rumat teot, joista kunnon kansalaisetkin saavat kärsiä ja koko kansan maine tahraantuu. En käsitä, mitä sellaisten miekkosten päässä liikkuu, jotka heti vieraaseen maahan saavuttuaan ottavat ensitehtäväkseen juoma- ja huorapaikkojen tutkimisen. Se on surkeata kansamme tunnetuksitekemistä, jota ei kukaan kunnon kansalainen voi ilman kiusallista harmia sivuuttaa.
21.9.–24
Italia alkaa lähestyä. Pienempiä saaria, joista joku on pullistunut aika korkeallekin, sivuutamme.
Eräs saarista näyttää kuin jättiläispaasista rakennetun. Paasista, jotka ovat toinen toistaan ulompana.
Näille terasseille on rakennettu asumuksia. Mielestäni varsin täpärät ja vaaralliset asuinsijat siivettömille eläjille.
Saavumme pian Napoliin. En osaa ihanampaa kuvitella, kuin laivamatka näin kauniilla seudulla…
Aurinko paistaa helakan lämpimästi. Laiva soluu hiljaa Napolin satamaan. Kauniit näköalat lipuvat ohitse kuin panoraamassa ikään.
Jännitys kohoaa. Onhan joku viisas sanonut: Nähdä Napoli ja kuolla. Nyt tuo hetki on koittanut, siksi täytyy huomiokyky virittää.
Kaupunki on rakennettu Pisan juurelle. Näkymä on merelle erittäin kaunis. Jokaisesta rakennuksesta on hyvä näköala merelle, sillä ne kohoavat toinen toisensa yli. Suurin osa kaupunkia on rakennettu vuoren rinteelle ja siitä tämä hauska porrastus.
Saavumme satama-altaaseen. Sotalaivoja ankkurissa pitkä rivi. Mussolini on nyt kuitenkin niin rehti poika, että laivatykeillä ammutaan kunnialaukaukset brittiläiselle Ormonde-laivalle ja Englannin lipulle. Aika jämäyksiä, sillä useampi putki pamahtaa samanaikaisesti.
Juhlava vastaanotto. Eipä satu moista monenkaan kohdalle.
Paljon on kaikenlaisia rahtilaivoja satamassa. Laivoja lastataan ja puretaan. Roomut tuovat lastattavan tavaran laivojen viereen. Säkkejä, laatikoita ja koreja nostetaan laivoihin.
Ilmeisesti valtaosa lastattavasta tavarasta on hedelmiä. Myös viinitynnyreitä näyttäisi olevan lastin joukossa.
Kaikesta päätellen olemme nyt hedelmämaan rannikolla. Liikenne satamassa on hyvin vilkasta.
Laivan saavuttua satamalaituriin, pistää ensinnä silmään Mussolinin räikeäpukuiset ja hyvin aseistetut poliisit. Pukuna frakki, johonka kuuluu punajuovaiset housut ja kolmikolkka hatut. Aseistuksena revolveri ja sapeli. Tällaisia aseita näkyy poliisi kantavan.
Nähdä Napoli ja kuolla! Mitäs nähtävää täällä sitten on? Sanoisin että ulkonainen näkymä kaupungista on kaunis, mutta jolla aikaa on, hän kyllä pettyy ensivaikutelmaansa. Täällä ovat myös suurkaupungin varjopuolet silmiin pistävän räikeät.
Kävelimme Napolin parasta katua Via Romaa (Rooman katu), niin sen elämä teki minun kaameamman vaikutuksen päiväsydännä, kuin esimerkiksi Lontoon pikkukadut laitakaupungilla illan hämärässä.
Katukäytävä oli ahdettu kaikenlaista rihkamaa, ruokatavaraa ja kapakoiden kohdalla pöytiä ja tuoleja aivan täyteen. Kävelijät tuskin läpi pääsivät. Kaupustelijat ahdistelivat kulkijoita kerjäläisten kanssa kilpaa. Molemmat olivat siksi paljon likaisia, että kaupantekoon ei haluja ollut. Kaupaksi tarjottiin väkijuomia ja vieläpä porttolan agentitkin yrittivät parastaan. Kaupungin kauneus kyllä tällaisesta elämästä kärsii.
Vesuvius on mahtava vuori, melkein vastapäätä Napolia. Korkealla on sen huippu, josta ikuinen savu kohoaa. Siis olemme hyvin heikolla kuorella, koska niin lähellä on valmis reikä. Vuori suvaitsi kerran syöksyä laavavirran Pompein kaupungin tuhoksi.
Viimeinen tepasteluni eurooppalaisella maaperällä on siis Italiassa, Napolin ohutkuorisella maaperällä. Siis jälleen merelle ja nyt pois Euroopasta.
Laivallamme täytyi taas poliisien sekaantua muutamien suomalaisten tekemisiin. Joku suomalainen oli tutkinut Napolin kapakkaelämän ilot ja murheet oikein suomalaisella perusteellisuudella. Heti iltayöstä alkoivat seuraukset näkyä. Mikä ikävintä, laveantien kulkijain joukossa oli yksi naapuripitäjäläisiäni. Erittäin ikävää mainosta maallemme.
22.9.24
Eilisiltaisen suomalaisten huonon esiintymisen johdosta kokoontuivat kaikki suomalaiset siirtolaiset yläkannelle.
Siellä pidettiin kokous, jossa keskusteltiin keinoista, kuinka saataisiin käyttäytyminen paremmaksi ja rivot teot poistetuksi maamiestemme keskuudesta.
Päätös oli jokseenkin yksimielinen: Rauhanhäiritsijöitä ei ilmoiteta enää poliisille, vaan annetaan heille ”sakin hivutusta” – siis toverikuri otetaan käyttöön.
Useita puheenvuoroja käytettiin myös pöytätavoista, jotka suomalaisten keskuudessa näyttävät olevan olemattomat.
Iltapuhteella esitettiin elävät kuvat. Hauskaa vaihtelua keskellä Välimerta. Jos matka onkin pitkä, huvipuolesta koitetaan myös pitää huoli. Pelejä ja leikkejä on kaikenmoisia. Englantilaiset panevat toimeen konsertteja ja illanviettoja harva se ilta.
Onhan sitä touhua, jos on aikaakin. Myös puhtaudesta pidetään hyvä huoli. Pyyheliinojakin saa jokainen kaksi kappaletta.
24.9.24
Laivalla oli kansainvälinen köydenvetokilpailu 6 miehen joukkueilla.Ensin oli tulessa suomalaisten ykkösjoukkue ja Uusi-Seelanti. Suomi voitti.
Seuraavana oli suomalaisten kakkosjoukkue ja Australia. Taas Suomi voitti. Suomalaiset saivat vetää keskenään ensimmäisestä ja toisesta palkinnosta.
Siis ensimmäinen ja toinen palkinto tulivat Suomeen.
Saavuimme sitten ajoissa Port Saidiin. Kaupunki näyttää merelle hyvin siistiltä.
Laiva seisoo vähän etäällä kaupungista, jotenka tarvitsi maksaa 3 sillinkiä ennen kuin pääsi kaupunkiin.
Täällä oli väki hyvin kirjavaa värinsä ja pukeutumisensa puolesta. Toisilla oli eurooppalainen puku, toisilla hame ja turpaani. Toisilla taas eurooppalainen takki kauhtanan päällä. Kauhtana näytti äkistään hyvin rumalta miehen pukimena.
Kaikenlaiset kaupustelijat piirittävät jälleen kulkijan. Laivankin ympäröi satakunta paattia, joissa oli jos jonkinlaista kauppiasta. Tarjolla oli etupäässä korutavaraa, mattoja, silkkejä ja tietysti kaikkia mahdollisia hedelmiä. Kirkuna, huuto ja melu oli hirveä, kun jokainen kauppias toinen toista kovemmalla äänellä koitti tavaroitaan tarjota kaupaksi.
Illan pimettyä painautui laiva kuuluun Suetsin kanavaan. Purjehdus kanavalla kesti yön yli ja vielä seuraavan päivän iltaan. Siis pitkä kanava, jonka sanotaankin olevan maailman pisimmän.
25.9.24
Suetsin kaupunki kanavan suulla on miellyttävän näköinen paikka. Ilmakin tuntui hyvin vilpoisalta.
Eikö mahtane olla joillakin miljoonamiehillä huvilansa täällä. Kaupunki sivuutettiin iltapäivällä ja alus painui Punaiselle merelle.
Nyt olemme selvästi niillä seuduilla, joista raamatussa paljon puhutaan.
Mooses vei aikoinaan kansansa pois Egyptin orjuudesta yli Punaisen meren, mutta Faraon armeijat meri peitti alleen. Näinhän tarina kertoo. En tiedä minkälaisia seudut lienee silloin olleet, mutta nyt ainakin näyttää maisema hyvin autiolta ja tyhjältä.
Jo kanavan varrella sai jonkinmoisen käsityksen Afrikan erämaista. Vallankin Aasian puoleinen kanavan ranta oli tasaista hiekkaerämaata, jota tuuli aikojen kuluessa oli kinostellut. Ainoastaan siellä, missä oli vettä, oli myöskin kasvullisuutta. Näitä keitaita oli aniharvassa. Kameli oli ainoa eläin, joka joten kuten näytti viihtyvän tuossa rannattomassa hiekkaerämaassa.
27.9.24
Lämmintä on aikalailla. Lämpömittari kohoaa 33–34 asteeseen. Maatapannessa hiki valuu virtanaan, nukuppa siinä sitten. Kuumuus näkyy vaikuttavan eri lailla eri ihmisiin. Suomalaisten joukosta ne, jotka ovat käyttäneet väkijuomia, kärsivät pahiten. Eräs pahin juoppo jopa sairastui ilmeisesti jonkinlaiseen lämpöhalvaukseen. Tervettä ja luonnollista elämää viettäneet näyttävät selviävän paremmin. Sanoisin, että kasvisravinnolla hoidettua ihmistä tällainen jatkuva kuumuus näyttäisi vaativan.
28.9.24
Eilen illalla kapusin laivan ylätäkille nukkumaan. Oli omituista alkaa yötä viettämään avoimen taivaan alla. Toiset kiskoivat paidankin päältään, mutta eipä tuosta ilma viilentynyt. Aamulla oli ilma yhtä lämmin kuin illalla nukkumaan mennessä. Kumma kyllä, ettei se kerkie jäähtymään yön kuluessa.
Tässä laivassa on muuten kuusi kantta. Kolmella alimmalla ovat hytit ja kolme ylintä ovat kävelykansia.
Tänään puolenpäivän aikaan sivuutimme salmen, joka yhdistää Punaisen meren Indianmereen. Olemme siis Intian valtamerellä. Hait näkyvät kiertelevän laivaa. Lentävät kalat singahtelivat pois laivan edestä kuin raketit.
4.10.24
Kahdeksan ajoissa saavuimme Colompoon, siis Indian hindujen sekaan ja kuuluisaan satumaahan. Mielenkiinnolla sitä odotin, että miltä näyttää trooppillinen maa ja sen kansa. Lämpö ei ole erittäin korkea. Varjossa 29 astetta. Vesi kyllä näkyi valuvan mustankin pojan kiharoista, niin että kyllä lämpö näytti häneenkin vaikuttavan.
Läksin kaupungille, joka ei ole erittäin suuri. Asukkaat ovat intialaisia ja eurooppalaisia. Intialaisilla taas hame päällä. Se eroaa turkkilaisesta siinä, että se ulottuu vain vyötäröihin, yläruumiin ollessa paljaan, taikka eurooppalaisella paidalla verhottun. Kansa on yleensä heikkorakenteista. Vartalo kovin kaita ja lihakset heikot. Köyhyys näyttää olevan suuri. Olisikohan se laiskuus, josta johtuu köyhyys ja heikkous. Maa kyllä näyttää kasvattavan, kun vain on kyntäjiä ja kylväjiä. Tällainen kerettiläinen ajatus tuli mieleeni, kun vertasin näitä maisemia kotimaani oloihin.
Täällä sai jo astella palmupuiden varjossa. Kaupustelijoina intialaiset eivät ole turkkilaisten ja italialaisten veroisia, sillä he eivät pidä sellaista meteliä. Sanansa pitämättömiä he kyllä ovat: Kun on sovittu palkka jostakin palveluksesta, niin työn tehtyään he pyytävät monin verroin enemmän.
6.10.24
Edessä on tapahtuma, joka pohjoismaalaisen kohdalle sattuu sattuman oikusta: Olemme juuri ylittämässä päiväntasaajaa. Kello on 2 jälkeen puolenpäivän ja laivan keula jokseenkin kohti etelää. Synnyinmaassa puhutaan hyvin suurella kunnioituksella, että kuinka polttava paikka se päiväntasaaja oikein on.
Ei hätää, sillä tuuli on erittäin raikas ja lämpöä ”vain” 29 astetta. On sen verran pilvessä, että aurinko paistaa hyvin heikosti.
Ihmeellistä, vaikka tuuli on melko navakkaa, aalto ei nouse. Täällä ei näe sellaista merenkäyntiä, kuin Pohjanmerellä ja Atlantilla. Meriveden lämpötilassa piilee varmaan selitys tähän ”mysteerioon”.
Päiväntasaajan ylityksen vuoksi ei laivalla suoritettu kummempia seremonioita.
12.10.24
Ei mitään erikoista. Matka on sujunut suuremmitta kommelluksitta. Ilma alkaa raitistumaan. Lämpöä varjossa 21–22 astetta. Pukimet alkavat olemaan talvipukimia, vallankin naisilla. Lämpimän jälkeen tuntuukin niin kuin ilma olisi oikein kylmää.
Niin pian siihen lämpimään tottui. Ei valu hiki enää pinnasta.
14.10.24
Oli ilmoitettu, että kuuden ajoissa aamulla saavutaan Tremantleen, ensimmäiseen satamaan Australian mantereella!
Nousin varhain vuoteeltani ja pukeuduin. Oli mielenkiintoista ensikertaa nähdä se maa, johonka oli tullut toiveensa asettaneeksi.
Nousen täkille, aivan oikein, sieltä se rannikko häämöttää. Pian laiva pysähtyy sataman edustalle. Austraalialainen lääkäri tulee toimittamaan tarkastuksen, ennen kuin satamaan lasketaan.
Nyt kuljetetaan laiva satamalaituriin ja alkaa passien tarkastus. Omituista, passit otetaan pois ja annetaan tilalle kuitti. Sanotaan että passia ei anneta ennen takaisin, kun vasta maasta pois lähdettäessä. Ne säilytetään tullivirastossa siihen saakka.
Nyt on lupa astua maihin. Tähän olenkin hyvin halukas pitkän merimatkan jälkeen. Kaupunki on pienenlainen, mutta hyvin siisti ja puhdas. Kadulla liikkuvat ihmiset ovat hyvin pukeutuneita. Pistäydyn kaupassa. Kohtelu ja esiintyminen on aivan hämmästyttävän erilaista kuin Lontoossa ja vallankin Napolissa myymälöissa.
Täällä odotetaan mitä vaatimuksia on ostajalla, sitten vasta palvellaan. Ei tyrkytetä tavaroita sellaisella melulla, mihin muualla olin tottunut. Ilmapiiri tuossa pikkukaupungissa oli erittäin rauhoittava. Yritin päästä ulos kaupungista, mutta ajan vähyyden vuoksi se ei ollut mahdollista. En siis saanut maanviljelysoloista mitään käsitystä. Kaupungissa kuitenkin hedelmät ovat mitä kauniimpia ja herkullisempia, jotenka hedelmäseudut eivät ole kovinkaan kaukana.
Lämpö ei rasita, sillä lämpömittari näyttää · 16–17 astetta. Australiasta sanotaan ”aurinkoinen”. Tämä ensikosketus antaa kuitenkin käsityksen, ”pilvinen”.
18.10.–24
Merimatka Tremantlesta lähtien oli tuulisempaa, kuin ennen. Ilma täällä etelämerellä on aika koleaa. Lämpömittari näyttää 14–15 astetta.
Puolipäivän aikaan saapui laiva Port Atelaideen, tai Atelaiden ulkosatamaan. Tästä on matkaa kaupunkiin 1 maili. En viitsinyt lähteä kaupunkiin, vaan sen sijaan mieleni teki farmiseudulle, joka oli näkyvissä.
Lähdimme kävelemään sinne suunnalle. Huomasimme kuitenkin olevamme saaressa, joten emme päässeet sinne. Etäältä näimme laajat viljelykset, mikä oli hauska näky. Tällä kävelymatkalla näin ensimmäiset australialaiset lehmät. Karja käsitti noin 20 yksilöä. Lehmät olivat sarvipäitä, mutta eivät niinkään pulskia, kuin mitä kotimaassa olin oppinut näkemään. Lampaita ei näkynyt vielä, mutta kanin jälkiä kyllä näkyi.
20.10.–24
Aamulla 8 seudussa kynti ”Ormonde” Victorian pääkaupungin, Melbournen satamaan. Ilma on kaunis, jotenka heti lähdimme kaupunkia katsomaan.
Jo laivalle näki, että kaupunki oli rakennettu laajalle alalle. Kaupungin paras osa on aika hyvin rakennettu. Siisteys myös on hyvä.
Täällä tuli suomalainen merimieslähetystön pastori laivalle ja pyysi suomalaisia tulemaan lähetystöön klo 7 illalla. Pastori antoi työoloista hyvin lamauttavia tietoja. Monet olivat tulla melkein epätoivoisiksi, kun kuulivat, että työtä on mahdoton saada. Asia on melkein tosi niihin nähden, jotka eivät puhu Englantia. Kielitaitoisella ei ole hätää. Ainakin tässä vaiheessa olin itseeni nähden toivorikas.
Lähetystössä oli muutamia edellisissä laivoissa saapuneita suomalaisia, jotka kertoivat kokemuksiaan.
Olivat saapuneet Sidneyhin, jossa kieltä taitamattomina eivät olleet saaneet työtä. Vihdoin heitä oli puijattu, ja niin he olivat rahattomina saapuneet Melbourneen.
Toiset olivat saaneet työtä, toiset olivat pestautuneet laivaan päästäkseen kotimaahan. Heille siis koko matka oli täydellinen pettymys.
Näitä kuullessaan toiset joukostamme tulivat hyvinkin murheellisiksi. Osa, joilla oli piletti Sidneyhin, luopui matkan jatkamisesta ja pastorin johdolla suuntasi matkan 300 mailia sisämaahan farmiseudulle. Tämän valtion puolesta annettiin vapaa rautatiekyyti.
21.10.–24
Sateinen päivä, kylmä. Lämpöä on 12–13 astetta. Melbourne on jäänyt ja edessä on Sidney.
Odotan loppua tästä matkustamisesta, sillä aika tulee vähän pitkäksi. Osa tovereista jäi Melbourneen.
23.10.–24
Noin puolenpäivän aikaan saapui laiva Sidneyn satamaan. On sanottu, että tämän kaupungin satama on maailman kauneimpia. En tiedä, kun en ole vielä aivan kaikissa satamissa käynyt. Arvelen kuitenkin, että kyllä tämä kai on niitä kauneimpia, ellei vallan kaunein. Kaunein kuitenkin mitä minä olen nähnyt.
Tähän päättyi merimatka tällä kertaa. Nyt on astuttava maihin todella tutustumaan tähän etelän maahan.
Ensinnä menen Suomen konsulaattiin, jossa täytetään kaavake, mistä käy selville, koska maahan on saapunut. Sitten etsin asuntoa. Ei löytynyt muuta kuin pelastusarmeijan yömaja. Asunto on kyllä hyvä, mutta maksaa 6 sillinkiä vuorokausi. On vähän kallis. Ruoka maksaa 1 sillinki ateria. Rakennus on suuri, siihen voidaan majoittaa tuhatkunta ihmistä.
25.10.24
Olen yrittänyt hankkia työtä. Sanotaan, että sitä on vaikea saada kaupungista.
Valtion työnvälityskonttorissa kävin ja sanottiin että on rekisteröity noin 13.000 työläistä, eikä kenellekään ole osoittaa työtä.
Siis suuria toiveita ei todellakaan ole.
Toiset Sydneyhyn tulleet suomalaiset lähtivät farmille, jotenka meitä ei ole kuin 2 siinä laivassa tullutta suomalaista täällä.
26.10.24
Kirjoitan tätä Sydneyn eräässä puistossa ja nautin ihanasta kesästä joka on ikuinen.
Ilma on todella ihana, ei liian lämmin, ei kylmä. Aurinko paistaa korkealta, mutta sen helle ei ole polttavaa.
Pidän Sydneyn puistojen kesästä, sillä kaunista se on, vaikka vierasta.
28.10.24
Ei ollut Sydney paikkani, sillä työolot ovat vallan huonot. Päätin lähteä muille markkinoille.
Nousin 8:15 aamupäivällä pohjoiseen lähtevään junaan, pysähdyspaikkana New Castel, noin 100 mailia pohjoiseen Sydneystä.
Tämä oli ensimmäinen matkani tämän maan rautateillä. Oli mielenkiintoista päästä maaseutua näkemään. Tällä matkalla rautatie on hyvin hankalassa maastossa. Tunneleita oli useita.
Suurin osa maasta näytti olevan viljelykseen kelpaamatonta. Joissakin laaksoissa näkyi hedelmätarhoja, appelsiinitarhoja pääasiassa. Nämä seudut olivat hyvin hauskan näköisiä. Olosuhteet olivat varmaan edulliset hedelmätarhaajille.
Klo. 11:35 saavuimme New Castelin kaupunkiin. Tämä on rautateollisuuden keskus ja kivihiilikaupunki.
3.11.24
Tänään on maanantai ja juhlapäivä.
Kaupungissa juhlitaan 8-tuntista työpäivää, joka on saavutus sinänsä. Varmasti yhden juhlapäivän arvoinen.
5.11.24
Ei vieläkään työtä. Kävin pari päivää sitten valtion työnvälitystoimistossa ilmoittautumassa. Työn saanti tuntui olevan tietymätöntä. Pitää siis vain luottaa itseensä ja lähteä etsimään työtä sieltä, missä sitä ehkä on. Astuin junaan ja matkasin kohti pohjoista.
Noin 120 mailin päässä oli Wingham niminen kaupunki, jonne poikkesin. Pikku paikka, mutta hyviä viljelysmaita ympärillä. Maa on kallista, noin 150 puntaa eckeri. Ei löydy työtä täältäkään, joten lähdettävä on.
Eräällä farmarilla olisi ollut lato tehtävänä, mutta eipä uskaltanut antaa, kun ei ollut todistusta pätevyydestä.
Jokainen suomalainen olisi kyllä pystynyt tuon ladon tekemään. Näyttää siltä, että täällä on oma ammattikuntansa jokaiseen työhön. Pätevyys pitää pystyä kirjallisesti todistamaan.
8.11.24
Päätin lähteä farmitöitä etsimään. Suuntasin matkani etelään. Saavuin Culcarin-nimiselle paikkakunnalle, joka on New South Walessin suurin vehnänviljelyalue.
10.11.24
Olen kierrellyt farmilta toiselle, mutta töitä ei ole löytynyt. Farmareilla on miehet, mitä he tarvitsevatkin.
Eräs farmari kehoitti menemään Walla Walla-nimiseen paikkaan ja sanoi sieltä varmasti löytyvän työtä.
Siellä kuuluu olevan saksalaisia paljon.
11.11.24
Olen Walla Walla-nimisellä paikkakunnalla. Illalla en tahtonut saada yösijaa mistään, sillä kaikki paikat olivat täynnä. Päivällä alkanut sade hankaloitti tilannetta. Sain vihdoin jostakin takapihalta erään köksän, jossa ei kylläkään muuta ollut kuin katto ja permanto. Parempi tämäkin, kuin ulkona sateessa.
13.11.24
Olin kulkeutunut New South Walessin eteläosaan, lähelle Victorian rajaa, Walla Walla-nimiselle paikkakunnalle Shepardin farmille työmieheksi.
Walla Walla on alkuasukkaiden kieltä ja merkitsee: ”Paljon sadetta”.
Ensimmäinen työ, jota Australiassa tein, oli lampaiden ”dippaus”. Lampaat uitettiin altaassa, jonka veteen oli sekoitettu jotakin myrkkyä, joka tappoi lampaissa olevat syöpäläiset. Toimitus oli niin perusteellista, että lampaan pääkin täytyi käyttää veden alla.
31.12.24
Ajoin farmarin hevosia Walla Wallan pääkatua. Olin purkanut vehnäkuorman ja olin palaamassa farmille. Kello oli viisi iltapäivällä. Silloin alkoivat tehtaiden pillit soida. Ne soivat jäähyväisiä vanhalle vuodelle ja tervetuloa uudelle vuodelle.
Siinä vankkureilla istuessani herkistyin ja tein katsauksen omaan elämääni kuluneen vuoden aikana. Vuosi on ollut erittäin vaiherikas. Käyn läpi tapahtumat, jotka ovat kuljettaneet minut maapallon toisesta äärestä toiseen. Tapahtuma, josta vuosi sitten en osannut kuvitellakaan.
Elämä on kummallista. Jokin voima siirtelee ihmisiä kuin shakkinappuloita. Toisia pitää paikoillaan, toisia muuttelee. Ikään kuin salaperäiset kädet kantaisivat ihmistä läpi elämän.
Toisia pitelee hellävaroin, toisia puristaa ja musertelee kovemmin. Ihmisen oma tahto ei näytä paljoa merkitsevän.
Mikä tänään näyttää mahdolliselta, se huomenna on jo mahdotonta. Tänään luulet itsestäsi suuria, huomenna lepää maan mustassa sylissä.
Mitä tuo uusivuosi, sitä kukaan ei tiedä. Tyydyn vain hiljaiseen toivomukseen, että se toisi jotakin hyvää.
Siis hyvästi Vanha Vuosi ja kiitos kaikesta. Tervetuloa Uusi Vuosi, olethan suopea minulle.
9.2.25
Töitä on riittänyt tähän asti. Tänä aamuna sain lopputilin Shipardilta. Nyt on lähdettävä uutta työmaata etsimään. Kävin erään saksalaissyntyisen farmarin luona. Hän olisi ottanut töihin, mutta 40 sillinkiä viikossa oli mielestäni vähän, jotenka en jäänyt töihin. Kävelin Alburyyn kaupunkiin.
10.2.25
Tulin tänä aamuna Wodonga-nimiseen kaupunkiin Victorian puolella. Jatkoin matkaa Beedoomba nimiselle asemalle, jossa olin yötä.
11.2.25
Kävelin 11 mailia metsään sahalle. Töitä ei tuntunut olevan. Osui kuitenkin pääpomo tulemaan sahalle ja yllätyksekseni hän lupasikin töitä. Samanaikaisesti oli toinenkin suomalainen pyrkimässä sahalle töihin.
Pomo kysäisi mitä töitä hän niinkuin osaisi tehdä. Poika vastasi vähän ylimielisesti että ”tällaisella tehtaalla hän osaa tehdä mitä vaan”. ”I see”, vastasi pomo, eikä poika töitä saanut. Nyt olisi taas vaadittu todistus pätevyydestä ja sitä ei pojalla ollut esittää. Minun kävi vähän sääliksi maanmiestäni ja koitin selittää, että kyllä suomalaisen kotimaassaan pitää pystyä mitä moninaisempiin töihin ilman muodollista ammattipätevyyttä, että josko poika sittenkin saisi yrittää. Pomo suostui ja niinpä kaveri pääsi sahajauhoja kärräämään. Aloittaa piti mahdollisimman alhaalta.
8.3.25
Olen ollut 3½ viikkoa töissä sahalla. Pomo tuli tänä aamuna juttelemaan kanssani. Huomasin, että olen saanut hyvän miehen maineen työpaikassani.
Olen kirjoitellut kuvauksia Saarijärven Paavoon, mutta ei vaan ole tullut lähetettyä.
3.3.27
Täällä ovat työolot tällä kertaa erittäin huonot. Tämän maalaiset sanovat, että näin huonoa ei ole ollut kuin 1918. Minulla on kyllä töitä riittänyt.
Täältä lähtee suomalaisia pois joukottain. Aivan samoin, kuin heitä tänne tuli kolme vuotta sitten. Kaikki eivät ole saaneet säästettyä edes matkalipun hintaa. Niinpä kolme viikkoa sitten lähteneeseen ruotsalaislaivaan oli pestautunut 5 suomalaista laivamiehiksi. Näin he maksoivat työllään matkan kotimaahan.
Huoli huomisesta on monella päällimmäisenä. Vallankin kieltä osaamattomat ovat vaikeuksissa.
27.3.27
Mielessä pyörii ajatus omasta farmista. Jos lykästäisi, niin rahaa saisi ehkä vähän rapiammin, kuin suoralla palkkatyöllä. Voisihan se olla vähän helpompaa, kun saisi olla oma ”baasinsa”. Farmari joutuu kyllä maksamaan veroa, jota työmiehen ei tarvitse maksaa. Mitä olen kuullut, kyllä farmeilla on siksi hyvä: tulot, että verotus ei yritteliästä miestä lannista. Kohtuullisesti eläen rahaa kuuluu jäävän säästöönkin.
On vain yksi pulma: rahat ovat tulleet lähetettyä Suomeen. Köyhän on vaikeaa päästä alkuun.
30.5.27
Kysyin näiltä paikallisilta virkamiehiltä huolittaisiinko minut Australian kansalaiseksi. Vastaus oli vähän yllättävä: Sanoivat että saisi olla tuhansia sellaisia miehiä, kuin mitä minä olen, niin kaikki otettaisiin ilomielellä vastaan.
En nyt kuitenkaan tätä päätöstä tee. Asiaa on harkittava uudelleen, jos farmin osto tulee parhailleen.
Jolla ei ole kansalaisoikeuksia, hän ei saa täällä omistaa maata. Kansalaisoikeudet saa, kun on vähintään viisi vuotta ollut maassa. Karenssiaika kohdaltani ei ole vielä päättynyt.
22.10.27
Aika täällä huononee jatkuvasti. Mieleen on tullut ajatus, josko palaisi Suomeen. Köyhyyshän se on sielläkin vastassa, mutta ei täälläkään näy väkiste miljonääriksi pääsevän. Päällimmäisenä on kuitenkin ajatus, että en ennen täältä lähde, ennenkuin olen farmarin ammattia kokeillut. Tämä tietysti riippuu paljon siitä, kuinka huonoksi aika todella menee. Nyt tarvitaan sitä suomalaista sisua.
28.4.28
Olen tehnyt taas aika harppauksen. Olen siirtynyt uuteen valtioon, nimittäin Queenslandiin.
Mielenkiinnolla olen katsellut elämää ja luontoa täällä.
Aikomukseni on ostaa maata täältä ja alottaa farmarin ammatti. Olosuhteet täällä ovat ihanteelliset. Maa on hedelmällistä. Kosteutta ja lämpöä enemmänkin kuin riittävästi. Farmarit täällä näyttävät hyvin toimeentulevilta. Näyttää siltä kuin huono aika ei heitä lainkaan koskettaisi.
16.3.30
Kaksi vuotta on mennyt, eikä päiväkirjaan ole tullut merkintöjä lainkaan. Monenlaista on sattunut, joka olisi pitänyt muistiin merkitä.
Työolot ovat täällä erittäin kehnot. Työtä haiskellessa on aika mennyt. Minulla on töitä riittänyt, kun tekee sitä, mitä tarjolla on. Valtio on avannut eräitä tietyömaita, joihinka työttömiä on sijoitettu. Koska työttömiä on paljon, ovat palkat huonot.
En tiedä kuinka kauan tämä Australia on hyvä maa. Nyt täällä on erittäin huono aika. Valtion raha-asiat ovat kehnossa jamassa. Luin juuri lehdestä, että Australian punta ei kelpaa enää Englannin pankkeihin.
Englannin pankeissa on yli 250.000.000 Australian puntaa, joita Australia ei voi lunastaa pois. Englanti on kieltäytynyt enempi puntia vastaanottamasta.
Huonoa kuuluu sieltä synnyinmaastakin. En tiedä voiko siellä enää koskaan elämäänsä järjestää, kun kaiken yllä leijuu ainainen sodan vaara. Luin täkäläisestä lehdestä, että Venäjä keskittää joukkojaan Suomen rajoille.
Lieneekö tässä perää..?
Mitäpäs huolehtia huomisesta. Pitää vain toimia aikanaan. Ei pidä ylpeillä kyvyillään ja saavutuksillaan. Elämän tie voi välistä nousta pystyyn. Juuri silloin, kun sitä kaikkein vähiten odottaisi.
1.4.30
Olen ajatellut niin, että rahattomana ei kannata Suomeen lähteä, jos ei aivan voittamatonta tapahdu.
Jos minulla olisi 300–400 puntaa, niin farmiin sijoittaisin.
Kerron vain yhden esimerkin täältä: Kaksi suomalaista ostivat yhdessä sokerifarmin täältä kolme vuotta sitten. Heillä oli pienet varat alkaissa. Farmi on tuottanut niin, että farmin hinnasta on maksamatta enää 800 puntaa. Jos he nyt myisivät farminsa, saisivat he siitä 5000 puntaa. Tämän kolmen vuoden aikana he ovat hankkineet 2500 puntaa mieheen.
Mielestäni kannattaa yrittää…
24.5.30
Aika huononee jatkuvasti. Se on onnen poika, joka saa työssä olla. Työttömiä on paljon ja työssä olevien palkkoja lasketaan. On vaikeaa sanoa, mitä tuleman pitää. Minulla on ollut onnea siinä, että työtä on riittänyt, ainakin tähän asti. Ilmeisesti olen hyvä työmies, huonoa ei pidettäisikään.
Täällä on tosiaan kurjuutta ja puutetta suunnattomasti, vaikka maa muuten rikas onkin. Minullakin on kahden kuukauden palkka saamatta, enkä tiedä koska saan.
24.10.30
Olen muuttohommissa ”kotiin”. Ei vielä Suomeen, vaan tänne. Nyt minulla on vihdoinkin niin hartaasti toivomani farmi täällä ja sinne olen menossa. Mieluisaa tämä muutto tuntuu olevan, aivan kuin olisi menossa kotiin. Toivon että koti olisi koti vieraallakin maalla ja vieraiden ihmisten parissa.
Farmi sijaitsee pohjois-Queenslandissa. Siellä on aikomus alottaa tupakan viljely.
Tähän asti on tupakka tuotu maahan ulkoa. Nyt valtio on ryhtynyt tukemaan tupakan viljelyä ja tässä mielessä on jakanut maita halukkaille yrittäjille. Olin eräs onnellinen niiden joukossa, joille arpa lankesi.
Oikeammin meitä on kolmen miehen yhtiö ja ainakin ensialkuun aloitamme yhdessä työt farmilla.
Sen pitäisi olla tuottava yritys, mikäli laskelmat pitävät paikkansa. Menekki ainakin on varma, valtio on lupautunut ostamaan kaiken sadon.
30.11.30
Nyt on sitten se paljon puhuttu farmi omissa nimissä. Työtä on rajattomasti. Valtion puolesta on neuvoja, joka näyttää kuinka on tehtävä. Parhaillaan rakennamme kuivaus- ja jalostus-saunoja. Tässä vaiheessa niitä tulee kaksi.
Kaivo on myöskin ensimmäisiä työkohteita. Viljelysmaan raivaus on hyvässä alussa.
25.12.30
Olemme tehneet kovasti töitä farmilla. On raivattu viljelysmaata, josta 5 hehtaaria istutamme tammikuun lopulla. Taimet kasvatamme lavoissa. Ne ovat vielä pieniä, mutta kuukausien päästä ovat kyllä istutuskelpoisia.
Raha on tiukalla. Kaikki on ollut aloitettava alusta. On hankittu koneita, rakennettu jalostushuoneita ja ostettu väkilannat. Nyt olisi vielä elettävä 9–11 kuukautta, ennenkuin ensimmäisiä tuloja alkaa tulemaan.
Tämä on vasta alkua, mutta kaikesta huolimatta odotan paljon tästä yrityksestä.
Eipä ollut ensimmäisessä joulussa jouluntuntua, jonka farmilla vietimme. Aattopäivän kaivoimme kaivoa koko päivän, mutta vettä ei vain tullut. Illalla ei ollut juuri syötävää. Kahvi ja tee oli juotava ilman sokeria. Ei puhettakaan ylellisyydestä. Emme vallan näin köyhiä vielä olleet, mutta ruokatilauksemme jäi saapumatta.
22.2.31
Uudisraivaajan osa on kova, yrittipä sitä missä tahansa. Suomessa on vastassa kylmä, karu luonto, täällä muut vaikeudet. Kovalle näyttää alku meillekin, mitä sitten lopussa seisone.
Tilastojen mukaan täällä ovat tammi-, helmi- ja maaliskuu hyvin runsas-sateisia kuukausia. Tämä vuosi tekee poikkeuksen: Nyt on ollut hyvin kuivaa. Kehittyäkseen viljelykset tarvitsevat vettä. Ilman sitä sato jää pieneksi.
Kun sitä on kovanonnen päivänä syntynyt, tahtoo se kovaonni seurata jatkuvasti mukana. Olemme rakentaneet kaksi suurenpuoleista varastorakennusta. Rakennustarpeet täällä ovat kalliita. Onneksi pystymme rakennustyön tekemään itse. Se säästää kustannuksia.
28.6.31
Kuivasta kasvukaudesta huolimatta tupakka kasvoi hyvin. Korjuukausi on ollut kiireistä aikaa. Nyt on viimeinenkin sauna kuivattu. Kuivattavaa tuli 25 täyttä saunaa. Tupakat ovat nyt myyty ja osa jo lähetetty tehtaaseen. Hinta on ollut hyvä: 4 shillinkiä 6 pennyä paunalta.
En tiedä paljonko tulee, mutta omamme saamme varmasti pois. Kaippa jää vielä hyvä palkkakin.
4.10.31
Eihän sitä tiedä mitä ihminen saa, mitä ei. Voi olla niin, että kun on elämänsä raatanut, jää vain vaivat palkaksi. Vaikka onnistuisi täältä puntia saamaankin, on vaikeaa sanoa, mitä arvoa niillä vuoden kuluttua on.
Nythän kaikkivaltias Englannin puntakin horjuu pahasti. Kultakanta on poistettu.
Rahan takia koetaan mitä moninaisimpia tuskia. Loppujen lopuksi se taitaakin olla arvotonta paperia.
Kaikesta huolimatta istutamme 18 eckriä tupakalle ensi vuonna.
Onhan siinä savua, jos on työtäkin. Saunoja rakennamme kaksi lisää. Niitä onkin sitten viisi kaikkiaan.
Riittävästi seuraavan sadon käsittelyä varten.
Päiväkirja päättyy tähän, lukuunottamatta seuraavaa merkintää:
Cairns Qld 6.3.1933
Pakkailen juuri matkalaukkuani, sillä ylihuomenna jätän Cairnsin ja alan matkan kotimaata kohti.
En tiedä, mutta kummasti elämä ihmistä kuljettaa.
Siirtelee paikasta toiseen, toiselta reunalta palloa toiseen.
Tunteista en puhu.
Tulevaisuus on yhtä tuntematon olipa sitä missä tahansa. Ja köyhän olo on orjan oloa missä tahansa.
Joka tapauksessa Australia on jonkin verran vaivojani palkinnut, huolimatta maailman laajuisesta talouslamasta, josta Australiakaan ei ole sivuun jäänyt.
Matkaani olen täysin tyytyväinen, vaikka pieniä vastoinkäymisiäkin on ollut. Kyllä Australia on hyvä maa, mutta kotimaa on sittenkin paras. Sitten sen vasta tulee huomaamaan, kun on tarpeeksi kauan maailmaa kiertänyt.
Hyvästi Australia, sinä toiveiden ja pettymysten maa.
Loppu.
