23.06.2025 | Petäjävesi, Tilaajille
Teini-ikäisistä asti yhtä pitäneet ystävykset, Veera Hietaranta ja Minna Viinikainen, ovat päättäneet ottaa tavoitteekseen vierailla jokaisessa Suomen 308 kunnassa. Kunnianhimoinen matkailuprojekti otti tuulta purjeisiin keväällä 2023, ja nyt takana on visiitit reilussa kolmessakymmenessä kunnassa.
– Tämä on ilman muuta loppuelämän projekti, emmekä halua asettaa tälle mitään tiettyä aikaraamia. Olemme reissanneet yhdessä paljon aiemminkin ja todenneet olevamme toisillemme hyvää matkaseuraa. Matkustelu on meidän ystävyytemme muoto, Hietaranta ja Viinikainen kiteyttävät.
Itseään kuntabongareiksi tituleeraavat matkailijat haluavat aidosti oikeasti tutustua pintaa syvemmin jokaiseen kuntakohteeseen. Pelkän maarajan ylittäminen ei riitä suoritusmerkintään. Kirkkonummella asuva ja Espoossa opettajana työskentelevä Hietaranta ja Sastamalassa asuva ja Nokialla kanttorina toimiva Viinikainen bongaavat jokaisesta kunnasta ainakin paikallisen koulun ja kirkon sekä kuntakyltin.
– Matkantekomme alkoi aikanaan Sastamalasta. Viime kesänä kolusimme Lappia ja tänä kesänä aiomme suunnata ainakin Itä-Suomeen päin. Kolutuista kunnista mieleen on erityisesti Forssa, jonka viehättävä tehdasmiljöö oli yllätykseksemme niin upea, Hietaranta ja Viinikainen listaavat.
Petäjävetistä luontoa ja historiaa
Hietaranta ja Viinikainen huiputtivat Petäjäveden heti juhannusviikon alkajaisiksi, maanantaina 16. kesäkuuta. Päivään mahtui vierailu Petäjäveden vanhassa kirkossa, tutustuminen paikallisen korutaiteilijan, Carina Karhun, kotistudioon sekä kierros Koskensaaren tehdasalueella. Hietaranta vieraili Petäjävedellä toista kertaa, kun taas Viinikaiselle kerta oli ihkaensimmäinen.
– Kyselimme hyvissä ajoin Ilmoitustaulu, Petäjävesi -Facebook-ryhmässä, mitä Petäjävedellä tulisi nähdä ja kokea. Saimme vastauksia ilahduttavan paljon. Saamissamme vastauksissa korostui erityisesti luontokohteet, joita kunnassa on kiitettävästi, Hietaranta ja Viinikainen toteavat.
– Tällaiset puskaradiokeskustelut ja vuorovaikutus paikallisten ihmisten kanssa syventävät jo nekin saamaamme kokemusta kunnasta. Ihmiset ovat projektista innoissaan ja erittäin valmiita auttamaan meitä. Täällä Petäjävedelläkin joku ystävällinen henkilö oli aivan valmis soutamaan meidät johonkin vesimatkan päässä olevaan saarikohteeseen.
Sometilistä iloa itselle ja muille
Suomitutkimusmatkailijoiden taivalta voi seurata @nopeehopeejame -Instagram-tilin kautta. Tili löytyy myös Facebookista ja TikTokista. Matkailuprojektista ei pitänyt alun perin tulla someprojektia, mutta ensimmäisessä kohteessa ajatus tulvahti mieleen ja tuntui luontevalta.
– Kuvien ottamisesta ja niiden postaamisesta jää meille itselle mukavia muistoja, joihin on mukava palata myöhemmin. Ja samalla saamme tietysti vinkattua käymistämme kohteista myös muille. Yksi projektimme tavoitteista onkin antaa kotimaanmatkailulle sen ansaitsema huomio ja näkyvyys. Suomi on täynnä helmiä, joita meidän itse on välillä vaikea nähdä tai arvostaa, Hietaranta ja Viinikainen huomauttavat.
Sosiaalisessa mediassa kuntabongarit ovat törmänneet myös muihin matkantekijöihin. Ystävykset ovat kiinnittäneet huomionsa ainakin pariskuntaan, joka aikoo kiertää kaikki Suomen kunnat aakkosjärjestyksessä sekä Savolaisen kotikouluperheeseen, joka myös vieraili Petäjävedellä vuosi sitten juhannuksena.
– Meillä kaikilla on sama tavoite, mutta eri tavat päästä tavoitteeseen. Siinä missä esimerkiksi Savolaiset kiertävät Suomea perhelähtöisesti ja oppimismielessä hyvinkin lyhyessä ajassa, on meidän teemamme kokemusten kerääminen aikuisina ystävinä, loppuelämän ajan, Hietaranta ja Viinikainen summaavat.
Jaakko Heikkinen
18.06.2025 | Tilaajille, Uurainen
Uuraisilla vietettiin perinteistä hautojenhoitopäivää viime torstaina. Lempeässä kesäsäässä muisteltiin edesmenneitä ja vaihdettiin ajankohtaisia kuulumisia kahvikupposen äärellä. Puurusen Puutarhan kukka-autosta löytyi kattava valikoima haudoille kaunistusta, ja myös parkkipaikan viereen tuotu multakuorma sai kävijöiltä kiitosta.
Kirkkoherranviraston työntekijät, seurakuntasihteeri Riikka Kotilainen ja talousvastaava Jaana Hirsjärvi, olivat siirtäneet toimistonsa telttaan keskelle hautausmaata ja auttoivat kävijöitä selvittämään omaisten hautojen tilanteita.
Tasan vuosi sitten Uuraisten hautausmaalla aloitettiin hautojen merkitseminen, jos niiden hallinta-aika oli päättynyt. Edellinen vastaava toimenpide oli tehty vuonna 1978, joten monelle haudalle ilmestyi yhteydenottopyyntölappu. Tänä kesänä merkittiin myös ne haudat, joiden hallinta-aika päättyy kuluvan vuoden aikana.
– Hautojen hallinta-aika on nykyään 25 vuotta. Aiemmin on myönnetty myös 50 vuoden hallinta-aikoja, ja jonkin verran on olemassa ainaishautoja, kertoo Riikka Kotilainen. – Samassa haudassa voi olla sekä ainais- että määräaikaisia paikkoja, mikä on aiheuttanut jonkin verran hämmennystä.
Viime kesä oli Kotilaisen mukaan ruuhkainen, mutta nyt tilanne on rauhoittunut. Jatkossa laputus tehdään vuosittain.
– Pääsääntöisesti omaiset ovat suhtautuneet asiaan myönteisesti ja suurin osa on uusinut hautaoikeuden seuraavaksi 25 vuodeksi tai vähemmäksi, minimissään viideksi vuodeksi. Joskus on ihmetelty, miksi lappu on ilmestynyt, vaikka hautaa on hoidettu, mutta selityksen jälkeen on ymmärretty, että kyse on hallinta-ajan päättymisestä. Joissakin tapauksissa lappu on siirretty viereiselle haudalle, mikä on aiheuttanut hämmennystä ja yhteydenottoja seurakuntaan.
Juhannuksen jälkeen yhteydenottopyyntöjä saattaa tulla myös hoitamattomille ainaishaudoille. Hautausmaalla on myös keltaisia kylttejä, jotka varoittavat esimerkiksi kaatumisvaarassa olevista hautakivistä.
– Seurakunta ei oikaise hautakiviä omatoimisesti, mutta omaisten pyynnöstä se voidaan tehdä korvausta vastaan, Kotilainen kertoo. Uuraisten hautausmaa sijaitsee rinteessä, mikä tekee kivien kaatumisesta hieman todennäköisempää kuin tasaisilla hautausmailla.
Jos omaisen haudalle ilmestyy merkkilappu, ei sitä kannata säikähtää – asia selviää ottamalla yhteyttä seurakuntaan.
– Ne hautapaikat, joilla lappu on ollut vuoden ilman yhteydenottoa, kuulutetaan vielä lehdessä. Jos omaisia ei edelleenkään tavoiteta, hautapaikka otetaan jossain vaiheessa uudelleen käyttöön ja hautakivi poistetaan. Poistettujen kivien kohtalosta ei ole vielä päätetty, mutta toivoisin, että ainakin osa voitaisiin säilyttää ja siirtää muistomerkeiksi hautausmaan johonkin osaan, Kotilainen pohtii.
Hautausmaalla on varattuna myös niin sanottu pandemia-alue, joka voidaan ottaa käyttöön vakavassa kriisitilanteessa.
Veteraanien haudoilla on omat erityispiirteensä.
– Veteraanien hautapaikkoihin on mahdollista saada 25 vuoden maksuton jatkoaika, mutta omaisten on itse otettava yhteyttä seurakuntaan ja laadittava hallinta-asiakirja. Maksuttomuus päättyy, jos samaan hautaan haudataan myöhemmin muita henkilöitä, kertoo Jaana Hirsjärvi.
– Veteraanimerkinnät hautakivissä kiinnitettiin muutama vuosi sitten yhteistyössä omaisten ja Uuraisten Leijonien kanssa. Jos veteraanitieto ei ole tullut seurakunnan tietoon hautaustilanteessa, sitä ei voida myöhemmin saada muualta. Seurakunta vastaa myös 127 sankarihaudan hoidosta. Tänä vuonna kaikki sankarihautojen kivet puhdistetaan ja tekstien hopeoinnit uusitaan, Hirsjärvi lisää.
Myös rahasta pitää puhua
Hautausasioissa ollaan suurten ja koskettavien asioiden äärellä, varsinkin kun menetys on vielä tuore, eikä raha-asioista puhuminen ole mukavaa.
Tosiasia kuitenkin on, että hautausmaan ylläpito on yksi suurimmista seurakunnan kulueristä. Kustannuksia syntyy muun muassa jätehuollosta, kasteluvedestä, valaistuksesta, talviaurauksista ja hiekoituksesta, nurmikoiden ja kasvien hoidosta, koneiden ja kaluston ylläpidosta, vainajien säilytystiloista, hautakirjojen ja väestörekisterin ylläpidosta sekä hautauhaku.fi-palvelun ja viranomaisjärjestelmien käyttömaksuista.
Uuraisten seurakunta on pieni, ja valtion leikkaukset vaikuttavat suoraan toimintaan. Vuodesta 2025 alkaen valtio vähentää evankelisluterilaisilta seurakunnilta rahoitusta lakisääteisten tehtävien hoitoon yhteensä lähes 40 miljoonalla eurolla vuoteen 2027 mennessä. Tämä tarkoittaa, että hautausmaan ylläpitoa joudutaan rahoittamaan yhä enemmän seurakunnan omista varoista.
Seurakunnille on lailla säädetty vastuu hautauksesta, hautausmaista ja väestökirjanpidosta. Kirkollisverotulojen on tarkoitus tukea seurakunnan hengellistä ja yhteisöllistä toimintaa, ei hautausmaan ylläpitoa. Tilanne kuitenkin on, että kirkon jäsenet joutuvat kustantamaan myös kirkkoon kuulumattomien hautaukset ja hautojen ylläpidon.
Uuraisten seurakunta on jo luopunut ylimääräisistä kiinteistöistä ja keskittänyt toimintansa kirkkoon ja seurakuntakotiin. Myös henkilöstökuluja on karsittu, osa työntekijöistä toimii osa-aikaisesti taloudellisista syistä.
Hanna Lahtinen
18.06.2025 | Tilaajille, Uurainen
Uuraisten riistanhoitoyhdistys on hankkinut metsästys- ja ampumasimulaattorin, jonka vakituinen sijoituspaikka on Uuraisten koulukeskuksen kivikoulun ylimmässä kerroksessa. Laite on kuitenkin siirrettävissä myös muihin paikkoihin tarpeen mukaan. Simulaattoriin pääsee tutustumaan esimerkiksi heinäkuussa Höytiänpäivänä Höytiän koululla.
Simulaattorin hankinta on ollut yhdistyksen suunnitelmissa jo pitkään, mutta lähes 15 000 euron investointi vaati huolellista harkintaa ja hankehakemuksen laatimista. Leader Jyväsriihi tuki maaseudun toimintaympäristön kehittämishanketta 55 prosentin osuudella. Tavoitteena on erityisesti uusien metsästäjien kouluttaminen ennen metsästäjätutkintoa.
– Paukkulan ampumaradalla ei ole ollut haulikkorataa enää vuosiin, ja simulaattori tarjoaa nykyaikaisen tavan harjoitella, kertoo Marko Salminen.
Kokeneidenkin metsästäjien mukaan ampumatuntuma ei juuri poikkea aidosta. Simulaattorissa on noin 50 eri riistalajia.
– Hyvin aidon tuntuinen ja paljon monipuolisempi kuin perinteinen ampumarata – tosin itikat ja savun haju puuttuvat, lisää Kai Piesala.
Simulaattori ei myöskään saastuta luontoa eikä aiheuta meluhaittoja. Sen avulla voi tutustua eri riistalajien anatomiaan ja harjoitella parempia riistalaukauksia. Lisäksi opetellaan ampumatekniikoita ja erilaisia metsästystilanteita. Aseturvallisuutta painotetaan: vaikka aseet ovat replikoita ja ammunta tapahtuu infrapunasäteillä, niitä käsitellään kuten oikeita aseita. Käytössä on päällekkäispiippuinen haulikko, valopistetähtäinkivääri sekä kevyempiä ilma- ja pienoiskiväärejä.
Simulaattorin sijoittaminen koulurakennukseen vaati huolellista perustelua. Kouluampumisten varjossa aseisiin suhtaudutaan varovaisesti, vaikka ne olisivat vaarattomia. Uuraisten koulukeskuksella on kuitenkin pitkät perinteet erätaitojen opetuksessa, ja rehtori Sami Pasasen vetämä valinnainen eräkurssi on ollut vuosien ajan yksi suosituimmista. Siksi koulukeskus on perusteltu sijoituspaikka.
– Joillakin yhdistyksillä laite on jäänyt alkuinnostuksen jälkeen vähälle käytölle, mutta Uuraisilla en usko niin käyvän. Uudet eräkurssilaiset pitävät käytön aktiivisena. Toistaiseksi koululle sijoittamisesta ei ole tullut yhtään negatiivista palautetta, kiittelee Rauno Salminen.
– Simulaattorin käyttö on tarkkaan valvottua, eikä sitä koskaan käytetä ilman valvojan läsnäoloa, miehet vakuuttavat ja kertovat harjoittelevansa itsekin säännöllisesti.
Simulaattori on ollut helmikuusta lähtien ahkerassa käytössä. Kaikki Uuraisten kahdeksan metsästysseuraa ovat jo tutustuneet laitteeseen, ja myös naisille on järjestetty omia ammuntailtoja. Mikäli simulaattoriammunta kiinnostaa, voi ottaa yhteyttä Uuraisten riistanhoitoyhdistykseen.
Hanna Lahtinen
17.06.2025 | Petäjävesi, Tilaajille
– Lautamiehenä ollessa kyllä on tullut nähtyä yhteiskunnan nurja puoli ja se, miten kaikki voi mennä pieleen silloin, kun asiat alkavat mennä pieleen. Monta kertaa olen ajatellut, että asiasta olisi selvitty, kun tekijä olisi miettinyt ensin kaksi kertaa ja kunnioittanut toista osapuolta. Monesti jutuissa on myös alkoholi tai huumeet mukana, Juha Kortemäki sanoo.
Kortemäellä on kahdentoista vuoden kokemus käräjien istumisesta, hän sai juuri herastuomarin arvonimen pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta lautamiehen urastaan. Lautamiehet ovat maallikkoedustajia käräjäoikeuksissa ja maaoikeuksissa.
– Käräjäoikeuden istuntoja on ollut keskimäärin kerran kuukaudessa, maaoikeuden istuntoja harvemmin. Välillä käräjäoikeudesta on soitettu hyvinkin lyhyellä varotusajalla, kun on tullut peruutuksia, Kortemäki kertoo.
– Istunnossa on yleensä kaksi lautamiestä ja ammattituomari, äänestystilanteessa kaikki ovat samanarvoisia. Jossain ammattituomarit ovat kritisoineet, että lautamiehillä on liikaakin valtaa, mutta Jyväskylässä olemme kyllä olleet yleensä samoilla linjoilla ammattituomarin kanssa. Lakiinhan tämä toiminta perustuu; syyttäjä nostaa syytteen ja lain mukaan tuomitaan. Yleensä laissa on annettu jokin väli, johon tuomion pituus asettuu. Siinä vaiheessa kysytään meidän maallikkojäsenten näkemystämme, kun arvioidaan tuomion pituutta.
– Kahden kerroksen väkeä Keski-Suomen käräjäoikeudessa ei ole. En ole koskaan tuntenut, että meitä maallikkojäseniä pidettäisi jotenkin alempiarvoisina kuin ammattituomareita, Kortemäki toteaa.
Hiljaista puurtamista
Kunnanvaltuustot valitsevat lautamiehet vaalikaudeksi kerrallaan. Jokaisesta kunnasta on vähintään yksi lautamies, isommista kunnista useampia. Maallikkojäsenet ovat nimenomaan maallikkojäseniä, heillä ei ole mitään oikeustieteellistä koulutusta.
– Silloin, kun minä aloitin, Petäjävedeltä oli kaksi lautamiestä, mutta kaksi edellistä vaalikautta on ollut vain yksi, Kortemäki kertoo ja toteaa, että vaikka kunnanvaltuusto valitsee lautamiehet, lautamiehinä he eivät edusta poliittisia puolueita.
– Suomessa oikeuslaitos on riippumaton. Istuntoihin lautamiehet arvotaan. Silloin pitäisi jäävätä itsensä, jos syytettynä olisi sukulainen, mutta sellaista ei ole tullut vastaan, sukulaiset ovat olleet kunnolla, Kortemäki naurahtaa.
– Tämä on sellaista hiljaista puurtamista, ja hyvin luottamuksellista. Osa asioista käsitellään suljettujen ovien takana ja niissä voi olla jopa 50 vuoden salassapitovelvollisuus. En minä ole sitä mitenkään mainostanut, että olen ollut lautamiehenä. Siviilissä minulle ei ole tultu sanomaan mitään, vaikka joskus olen nähnytkin joitakin, jotka ovat olleet käräjäoikeudessa pöydän toisella puolella. Suomen oikeuslaitosta arvostetaan ja kunnioitetaan, ja monesti tuomitut ovat poistuneet oikeussalista jopa tyytyväisellä mielellä, kun ovatkin saaneet lyhyemmän tuomion, mitä syyttäjä on vaatinut.
Seksuaalirikoksia entistä enemmän
Lautamiehiä käytetään käräjäoikeudessa nykyään silloin, kun tuomiona voi olla vapausrangaistus.
– Eli yleensä silloin mukana on ollut väkivaltaa tai väkivallalla uhkaamista, Kortemäki toteaa.
– Joskus jutut jäävät pyörimään mieleen, mutta yritän prosessoida ne kotimatkalla. Välillä istunnot kestävät kaksi päivää, ja silloin joskus siinä välissä olevana yönä asiat tulevat mieleen, mutta en minä pitempään yöuniani ole käräjäasioiden takia menettänyt.
Kortemäen mukaan etenkin seksuaalirikoksia käsitellään nykyään käräjäoikeudessa enemmän kuin vielä kaksitoista vuotta sitten.
– On niitä ollut aina, mutta nyt kynnys tuoda seksuaalirikoksia oikeuteen on madaltunut. Ihmiset uskaltavat puhua niistä ja ymmärretään, että ihmisten seksuaalista koskemattomuutta ei saa loukata, Kortemäki sanoo.
– Myös huumausainerikokset ovat lisääntyneet, ja monesti niihin liittyy ryöstöjä tai pahoinpitelyitä. Uutta on myös se, että nykyään käräjäoikeuden istunnoissa käytetään etäyhteyttä, asianomistaja tai vastaaja voi olla jossain muussa kaupungissa oikeustalolla. Myös tulkkien määrä on lisääntynyt, samassa istunnossa saatetaan puhua kolmea tai neljää kieltä, Kortemäki kertoo.
Juha Kortemäki ei enää jatka uraansa lautamiehenä. Tälle vaalikaudelle Petäjävedeltä valittiin lautamieheksi Simo Sarava.
Tiina Lamminaho
17.06.2025 | Korpilahti, Tilaajille
Riika Raition viime kesäisellä juttukeikalla tiettävästi Suomen pienimpään kesäteatteriin oli odottamattomia seurauksia. Tänä kesänä Riika on samaisella pienellä näyttämöllä yhdessä viime kesäisen haastateltavansa, Reijo Ahosen kanssa.
-Olin kai silloin jonkinlaisessa viidenkympin villityksessä, vaikka täytinkin vasta tänä vuonna. Riika arvelee.
Riika palaa näyttämölle noin 30 vuoden tauon jälkeen. Hän harrasti aktiivisesti näyttelemistä yläaste- ja lukioikäisenä Vammalan teatterissa.
Tämä harrastus tuli viime kesänä haastateltavan kanssa puheeksi. Asia jäi hetkeksi, mutta tuli uudelleen puheeksi, kun Riika meni katsomaan Reijon monologia. Lopputulos on nähtävissä Älä kanaa katso -näytelmän ensi-illassa heinäkuussa Paljakan Performanssissa.
Nuoruusvuosinaan Riika on tehnyt muun muassa ilmanhenki Arielin roolin Kaarina Helakisan näytelmässä Ainakin miljoona sinistä kissaa Vammalan teatterissa.
– Isoin roolini oli Dario Fon monologi Kotiintulo. Sen teki teatteriryhmämme Donnat.
Älä kanaa katso -näytelmän teksti on Harri István Mäen kirjoittama ja hän myös ohjaa näytelmän. Mäki alkoi kirjoittaa tekstiä, kun Riikan mukanaolo varmistui.
Näytelmä kertoo perheen sisäisestä dynamiikasta.
-Harrin tekstit eivät ole helppoja, eivätkä perinteistä kesäteatterin ohjelmistoa, kuten maalaiskomediaa tai musiikkinäytelmää. Tekstit eivät ole helppoja näyttelijälle, eivätkä myöskään yleisölle. Tässä tekstissä kuvataan miniän jaksamista perheessä, Riika ja Reijo kertovat.
Riika sanoo, että hänellä on kymmenkunta eri hahmoa tekstissä.
-Toiset kestävät kymmenen sekuntia ja toiset 15 minuuttia.
Teksti sisältää myös pidempiä monologiosuuksia.
Riika kuvaa, että televisiossa esiintyvän toimittajan roolista pois pääseminen on ollut ehkä vaikeinta vanhan harrastuksen herättämisessä.
-Televisioon joutuu itseään niin sanotusti pienentämään esimerkiksi eleiden suhteen. Äänenkäyttö on myös erilaista.
Paljakan Performanssi -kesäteatterin ensimmäiset näytelmät nähtiin viime kesänä.
-Kaikki alkoi samannimisestä tapahtumasta, joka tässä kotitalon pihapiirissä pidettiin muutamia vuosia sitten. Pihamaalle mahtuu noin 70 katsojaa ja talon terassi toimii näyttämönä.
Riika sanoo, että osittainen opintovapaa hierojan opintoja varten mahdollisti osallistumisen näytelmään.
-Tiesin, että näyttelemiseen kuuluu paljon harjoituksia ja on aikaa vievä harrastus. Olemme pystyneet harjoittelemaan keskellä päivää touko- ja kesäkuussa. Ilman osittaista opintovapaata tämä ei olisi ollut mahdollista.
Riika kuvaa, että meneillään on ollut muutosten vuosi. Opiskelujen lisäksi takana ovat pitkäksi venyneet yt-neuvottelut YLE:llä. Jämsän paikallistoimituksen jatko oli tiedossa, mutta toimituksessa jatkavien määrä oli epäselvä. Riika säilytti työpaikkansa ennallaan ja palaa kokoaikaiseksi toimittajaksi syksyllä.
-Hierojan ammattitutkinto on ollut pitkäaikainen haave. Päätin lähteä opiskelemaan, kun aikuiskoulutustukea vielä sai. Tarkoitus olisi erikoistua purentalihasten käsittelyyn ja mahdollisesti voice massageen. Käyn nyt tuon peruskoulutuksen, niin sen jälkeen pääsee halutessaan lisäkursseille.
Paljakan Performanssi; Älä kanaa katso -näytelmä ensi-ilta sunnuntaina 13.7. kello 15, Mäkeläntie 21, Jämsänkoski
Maarit Nurminen
13.06.2025 | Petäjävesi, Tilaajille
Kaisa Kiiski asuu 1800-luvun puolella rakennetussa punaisessa, lautaverhoillussa hirsitalossa lähellä Petäjäveden keskustaa. Talo tunnetaan myös Merran kauppana, viralliselta nimeltään talossa ollut kauppaliike oli Ravinto Oy.
– Tarkkaa tietoa minulla ei ole talon rakentamisvuodesta, mutta kun teimme remonttia, seinien välistä löytyi sanomalehtiä 1800-luvun puolelta, Kaisa Kiiski kertoo.
1940-luvun loppupuolella talon ostivat Kaisa Kiisken miehen Lauri Kiisken mummo ja pappa eli Hilma ja Juho Merta.
– Pappaa sanottiin Ukoksi. He tulivat Karjalasta Kurkijoelta, ja minun tietojeni mukaan Merran pappa eli Juho Merta oli ollut Elisenvaaran osuuskaupassa töissä. Täällä hän rupesi teurastamaan eläimiä, pihaan tehtiin uusi ulkorakennus ja siihen teurastamo. Karjakunta oli mukana teurastamon rakentamisessa, Kaisa Kiiski kertoo.
– Siihen aikaan ei ollut samanlaisia hygieniamääräyksiä kuin nykyään. Teurastamon vieressä oli navetassa kaksi lehmää ja hevonen ja sinne kuljettiin samasta ovesta kuin teurastamoon. Teurastamossa lihat pakattiin laatikkoon ja kärrättiin linja-autolle. Linja-autossa lihalaatikot pakattiin tavaratilaan, mitään kylmäkuljetuksia ei ollut.
Kaupanpidon talossa aloitti Kaisan Kiisken tietojen mukaan Juho ja Hilma Merran poika Toivo Merta.
– Ihan varma en ole siitä, pitivätkö Juho ja Hilma tässä kauppaa, mutta sellainen mielikuva minulla on, että kaupanpidon olisi aloittanut Toivo. Hän sitten muutti muualle kaupanpitoon ja tähän jäi Juhon ja Hilman nuorin tytär Lyyli Merta pitämään kauppaa, Kaisa Kiiski kertoo ja toteaa, että Lyyli Merralla ei ollut puolisoa eikä lapsia.
– Yksi Juhon ja Hilman kolmesta tyttärestä, Elsa, oli minun mieheni äiti. Käsittääkseni minun mieheni ja hänen siskonsa olivat lapsena paljon täällä mummolassa.
Merran kauppa oli Kaisa Kiisken mukaan todella pieni.
– Kauppana palveli yksi huone, eikä se ollut iso, jauhohinkalot juuri mahtuivat. Kaupassa myytiin jauhoja, sokeria, kahvia, mausteita ja sen sellaista, mitä nyt siihen aikaan kaupoissa myytiin. Jauhot ainakin myytiin irtotavarana, ulkorakennuksessa oli jauhovarasto. Siihen aikaan jauhoja meni paljon, kun leivottiin kotona ja syötiin paljon puuroja ja vellejä, Kaisa Kiiski toteaa.
– Varmaan kaupassa myytiin myös maitoa, voita ja makkaraakin. Siitä minulla ei ole tietoa, miten tavarat kauppaan tulivat. Sen jälkeen, kun pappa kuoli vuonna 1958, tässä ei enää teurastettu.
Lyyli Merta lopetti kaupanpidon Kaisa Kiisken muistojen mukaan joskus 1960-1970 -lukujen vaihteessa.
– Ainakin vielä 1960-luvulla kauppa oli tässä. Moni petäjävetinen muistaa vielä, kuinka kävi lapsena ostamassa tikkarin Merran kaupasta, Kaisa Kiiski toteaa.
Lopetettuaan kaupanpidon Lyyli Merta asui talossa edelleen. Hänen jälkeensä talo siirtyi Kaisa Kiisken miehen äidille.
– Silloin tässä ei asuttu vakituisesti, tämä oli lähinnä kesäpaikkana. Me ostimme tämän 1980-luvun lopussa. Silloin olimme vielä Jyväskylässä töissä ja asuimme Keltinmäessä, tähän muutimme vakituisesti, kun jäimme eläkkeelle, Kaisa Kiiski kertoo.
Ostettuaan talon Kaisa ja Lauri Kiiski tekivät siinä ison remontin, joka valmistui vuonna 1993.
– Tässä ei varmaan ollut tehty mitään isompaa remonttia aikaisemmin. Seinissä oli pinkopahvit ja välissä vanhoja sanomalehtiä. Tässä ei myöskään ollut vesijohtoa eikä viemäriä, Kaisa Kiiski kertoo.
– Me purimme sisäseiniä pois ja teimme vesijohdon ja viemärin. Tässä on pihassa kaivo, mutta siinä on niin ruosteista vettä, ettei sitä voi juoda. Tien toisella puolella oli lähde, josta tänne haettiin juomavettä ennen vesijohdon laittamista. Minä olen nyt käyttänyt kaivovettä kasvien kasteluun, Kaisa Kiiski sanoo ja kertoo, että remontissa tehtiin myös uusi leivinuuni ja puuhella.
– Ulkorakennuksessakin tehtiin remonttia. Minulla on nyt siellä yhdessä huoneessa kangaspuut ja ulkosaunasta tuli kanala, Kaisa Kiiski kertoo.
Tiina Lamminaho
