09.09.2025 | Tilaajille, Uurainen
Hirvaskankaalla asuvalle luontokuvaaja Sari Virenille tapahtui jokin aika sitten jotain melko uskomatonta. Hän sai puhelun tuntemattomasta numerosta.
– Koska olen tällä hetkellä työttömänä, vastaan myös tuntemattomiin numeroihin, hän kertoo.
Puhelimen toisessa päässä oleva nainen esitteli itsensä Kirsti Manniseksi ja kysyi, oliko Sari se, joka tekee niitä ihania luontovideoita YouTubeen. Varovaisesti Sari myönsi olevansa.
Sari Viren on harrastanut riistakameroilla kuvaamista jo 15 vuotta, ja sinä aikana ovat kehittyneet niin laitteet, taidot kuin luonnontuntemuskin.
– Kiinnostus luontoon juontaa juurensa jo lapsuudesta. Isä ja äiti veivät minut vanhalla keskimoottoriveneellä saareen ja antoivat ämpärin, johon piti kerätä marjoja. Vaelsimme myös paljon Lapissa, kertoo Säynätsalosta kotoisin oleva Sari.
Kirsti Manninen – filosofian tohtori, käsikirjoittaja ja tuottelias kirjailija, joka tunnetaan myös nimellä Enni Mustonen – ei ollut Sarille entuudestaan tuttu. Vasta puhelun jälkeen googlatessaan hänelle selvisi, millaisen merkkihenkilön kanssa oli juuri keskustellut.
Keskustelu eteni, ja Manninen kertoi käsikirjoittavansa pian avattavalle Finlandia-talolle näyttelyä. Kyseessä oli uusi pysyvä näyttely, joka kertoo Alvar, Aino ja Elissa Aallon elämäntyöstä ja luovuudesta sekä kuvaa suomalaisuutta ja suomalaisten metsä- ja luontosuhdetta. Tähän näyttelyyn Manninen halusi Sarin videoita.
– Kylmät väreet juoksivat selkärankaa pitkin ja kyyneleet valuivat. Olin ollut vuoden työttömänä, ja yhtäkkiä minulle tarjotaan tällaista. Se tuntui aivan uskomattomalta.
Finlandia-talon verkkosivuilla kerrotaan, että näyttely kuvaa tarinallisesti luovuutta, suomalaisuutta ja ihmisyyttä Aaltojen elämän ja teosten, Suomen historian tapahtumien sekä suomalaisen luonto- ja metsäsuhteen kautta. Finlandia-näyttely koostuu viidestä elämyksellisestä tilasta: Alkusoitto, Parantava valo, Metsien maa, Yhdessä ja MyAalto. Keskisuomalaisuus on esillä myös arkkitehtuurin kautta, esimerkiksi Muuratsalon koetalon savusaunan toisintona.
Juuri suomalaisen luonto- ja metsäsuhteen kuvaamiseen tarvittiin Sarin videoita. Manninen piti erityisenä vahvuutena niissä esiintyviä aitoja luonnon ääniä.
Asia eteni, ja pian Sari sai sähköpostia, jossa esitettiin toiveita näyttelyyn sopivista videoklipeistä. Yhteydenpito jatkui, muuttui ystävyydeksi, ja lopulta Kirsti Manninen saapui itse hakemaan materiaalit Hirvaskankaalta. Lopullisen editoinnin näyttelyyn teki hänen poikansa Kusti Manninen.
Kesäkuun alussa koitti näyttelyn avajaispäivä, ja Sari Viren huomasi olevansa kutsuvieraana arvovaltaisen joukon, kuten rouva Suzanne Innes-Stubbin, seurassa avaamassa näyttelyä yhdessä Suomen ikonisimmista rakennuksista.
Tiukkojen turvatoimien jälkeen Sari pääsi 300 vieraan joukosta harvojen kutsuttujen joukkoon, jotka oli valittu näyttelyn tekoon osallistuneista esiteltäviksi.
Vaikka Finlandia-talon näyttelyyn osallistuminen on suuri kunnia ja huikea kokemus, ei se ole suinkaan ainut kerta, kun Sari Virenin polku on risteytynyt Suomen presidenttiperheen kanssa. Mutta se onkin sitten aivan toinen tarina. Siitä ja luontokuvauksesta kerrotaan enemmän PaikallisUutisten joulunumerossa.
Sari Virenin riistakameralla kuvattuja luontovideoita voi ihailla paitsi hänen nimeään kantavalla YouTube-kanavalla, joka löytyy helposti googlaamalla, myös lokakuun 24. päivä järjestettävässä Valon kylä -tapahtumassa Uuraisten kirjastossa.
04.09.2025 | Tilaajille, Toivakka
Toivakan kirjaston salissa on avautunut uusi näyttely, jossa on esillä Toivakan päivätoiminnan asiakkaiden töitä.
– Kädentaitotöitä tehdään paljolti fiiliksen mukaan. Materiaaleihin ei ole paljon varoja, mutta olemme mahdottoman luovia. Sanomalehdet, vessapaperirullat ja langanjämät ovat ahkerassa käytössä. Olemme saaneet myös materiaaleja tosi paljon lahjoituksina, kiitos siitä kaikille, kertoo ohjaaja Elina Nikkonen, joka työskenteli aiemmin Joutsassa, jossa myös painotettiin käsillä tekemistä.
Työparina hänellä on Mari Pitkäaho, joka siirtyi kehitysvammatyöhön vanhalta palvelukeskukselta vuonna 2018. Hän on viihtynyt hyvin.
– Tämä työ on sellaista, että se vie mennessään, molemmat vakuuttavat.
Enimmillään päivätoiminnassa on mukana 12 henkilöä, ja jokaiselta on näyttelyssä esillä jotain. Askarteluhetkien lisäksi päivätoiminta on paljon muutakin.
– Ulkoillaan ja käydään kuntosalilla, täällä näyttelyissä tai kuntoportailla kuntoilemassa. Lisäksi meidän roskapartio pitää Toivakan tienpientareet siistinä. Joskus lähdetään ihan linja-autolla kaupungille humputtelemaan ja syömään.
04.09.2025 | Alueelta, Petäjävesi, Toivakka, Uurainen, Uutinen
Keski-Suomen hyvinvointialue lomauttaa henkilöstöään 1–8 päiväksi. Lomautukset ovat osa kesän 2025 yhteistoimintaneuvotteluissa sovittuja sopeuttamistoimia. Lomautuksilla vaikutetaan vuoden 2025 tilikauden tulokseen. Säästöä lomautuksilla arvioidaan saatavan vajaa 1,9 miljoonaa euroa. Lomautuksista on nyt tehty tarkemmat suunnitelmat.
– Tilanne on hyvin valitettava, mutta meidän on tehtävä lisätoimenpiteitä, jotta saamme taitettua kustannusten kasvua ja kurottua taloutta suunnitellulle uralle. Käsitykseni mukaan henkilöstö on suhtautunut ymmärtäväisesti tilanteeseen, hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet sanoo. Lomautukset toteutetaan loppuvuoden aikana toimialajohtajien tekemien viranhaltijapäätösten mukaisesti. Lomautussuunnitelmat on tehty niin, että niistä saadaan mahdollisimman paljon säästöä, mutta samalla niin, että kriittisten toimintojen jatkuvuus turvataan ja asiakkaille ja potilaille lomautuksista aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa.
–Palveluissamme on erilaisia resurssitilanteita ja lomautussuunnittelun yhteydessä on määritelty myös yksiköitä, joista emme voi henkilöitä lomauttaa. Meillä on palveluita, joissa apuun on vastattava kiireellisesti ja palveluita, joissa on lakisääteisiä mitoituksia. Joissakin palveluissa on myös tehtäviä täyttämättä tai tiedossa olevia poissaoloja loppuvuodelle, millä saavutetaan vastaavaa säästöä, sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialajohtaja Kati Kallimo kuvaa.
Lomautuksia ei toteuteta muun muassa sosiaali- ja kriisipäivystyksessä, ensihoidon hoito- ja perustason ensihoitajatehtävissä ja nuorisokotien kasvatus- ja hoitotehtävissä. Hyvinvointialueen johdolle (johtajat ja päälliköt) on säästötoimenpiteenä jo aiemmin päätetty seitsemän päivän palkaton vapaa vuodelle 2025, minkä lisäksi myös johtajat ja päälliköt lomautetaan vähintään yhdeksi päiväksi. Johdolle palkattomia päiviä kertyy siis minimissään 8 päivää vuodelle 2025. Henkilöstön osalta lomautuspäivien määrä vaihtelee 1–8 päivää.
Lomautusten vaikutuksista yksittäisiin palveluihin kerrotaan tarkemmin lomautusten edetessä.
03.09.2025 | Tilaajille, Toivakka
Elokuun 26. päivänä vietettiin kansainvälistä koiranpäivää. Päivä muistuttaa meitä koirien merkityksestä ihmisen elämässä. Koirat toimivat viranomaisten apuna ja työtovereina. Ne ovat verrattomia lemmikkejä, harrastuskavereita sekä arjen apureita, kuten opas- ja avustajakoirat. Koiranpäivä muistuttaa myös ihmisen vastuusta ja eläinten hyvinvoinnista huolehtimisesta.
Tiina Lehtomäki ja Seija Leppänen ovat pitkän linjan toivakkalaisia koirien kasvattajia ja kouluttajia.
– Kasvatustoiminta Bright Eyes -kennelissä alkoi jo vuonna 1985, jolloin ensimmäinen suursnautseri tuli taloon. Muutaman vuoden kuluttua tulivat kääpiösnautserit, joita kasvatimme useamman pentueen. Vuonna 1996 Suomen Kennelliitto myönsi Bright Eyes -kennelille arvostetun Vuolasvirta-palkinnon ansiokkaasta kasvatustyöstä. 1990-luvun alkupuolella aloimme myös kouluttaa suursnautsereita palveluskoirakokeiden kansallisiin lajeihin: jäljestykseen, hakuun, viestille sekä etsintäkokeeseen. Nykyisin koulutamme labradorinnoutajia opas- ja avustajakoiriksi sekä kasvatus- ja kuntoutustehtäviin. Näissä tehtävissä koirat auttavat esimerkiksi nuorten ja lasten kanssa työskentelyssä luomalla luottamuksellista suhdetta ja tuomalla läsnäolollaan hyvää mieltä, Lehtomäki kertoo.
Mitä eroja olette havainneet rotujen välillä.
– Rotujen ominaisuuksissa on eroja. Suursnautsereiden kanssa yhteistyö täytyy rakentaa, kun taas labradorinnoutajilla on enemmän halua miellyttää ihmistä ja toimia yhteistyössä. Sosiaalisen ja ihmisystävällisen luonteensa vuoksi labradorinnoutaja sopii erityisen hyvin opas- ja avustajakoiraksi ihmisläheiseen työhön.
Mitä yhteistyökumppaneita koirien kasvatukseen ja koulutukseen löytyy?
– Tällä hetkellä meille on juuri tulossa Suomen Opas- ja Avustajakoirakoulun omistuksessa olevia koiria koulutukseen. Koirat ovat tullessaan 8 kuukauden – 1 vuoden ikäisiä. Ne ovat kasvaneet hoitoperheissä pentuvaiheen ajan, ja testien jälkeen koulutukseen valitaan vain sopivimmat yksilöt. Koirat koulutetaan yksilöllisesti laaditun suunnitelman mukaan, ja ne lähtevät työelämään yleensä kahden vuoden ikäisinä. Hoitoperheet tekevät arvokasta työtä pentujen sosiaalistamisessa ja erilaisten ympäristöjen tutustuttamisessa, Lehtomäki kertoo.
– Kun koirat tulevat meille koulutukseen, ne ensin tutustuvat uuteen kotiin ja rutiineihin. Vasta sen jälkeen alkaa täsmäkoulutus työelämän taitoihin. Koulutuksen suuntautumisesta riippuu, mitä taitoja opetetaan. Opaskoiran kanssa kuljetaan paljon ja opetetaan esimerkiksi suunnan pitäminen, suojateiden etsiminen ja turvallinen liikkuminen liikenteessä. Opaskoira toimii näkövammaisen käyttäjänsä silminä. Avustajakoiralle opetetaan tehtäviä kuten esineiden nostaminen, nimettyjen esineiden hakeminen, ovien avaaminen ja hissin tilaaminen. Liikuntarajoitteisen ihmisen arkea helpottaa suuresti koiran tuoma apu. Koulutuksellisesti suurin työ on kuitenkin hallinnan opettamisessa, jotta koirat voivat kulkea käyttäjiensä kanssa missä tahansa häiritsemättä muita. Työtehtävissä ollessaan koirat eivät saa kiinnostua ympäristön häiriöistä, kuten vieraista ihmisistä tai toisista koirista, Lehtomäki sanoo.
Opas- tai avustajakoiraa ei saa missään tapauksessa lähestyä tai puhutella sen ollessa työtehtävissä. Koiralle on annettava työrauha. Opaskoira tunnistetaan kahvallisista valjaista ja avustajakoira kolmion muotoisesta työliivistä. Liiveissä on yleensä merkinnät ja tekstit, jotka kertovat koiran koulutustarkoituksesta. Opas- ja avustajakoirat ovat lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineitä, ja ne ohjautuvat asiakkaille siten, että asiakas ottaa ensin yhteyttä oman hyvinvointialueensa apuvälineyksikköön.
– Meidän tehtävämme kouluttajina on huolehtia tämän elävän apuvälineen moitteettomasta toiminnasta sekä antaa apua ja tukea koirien käyttäjille heidän kohdatessaan haasteita. Käyttäjiä ohjataan myös huolehtimaan koirien hyvinvoinnista, sillä olipa kyseessä opas- tai avustajakoira, niiden lajityypilliset tarpeet on pystyttävä huomioimaan.
Tällä hetkellä Lehtomäen ja Leppäsen perheessä on neljä omaa koiraa: kaksi jo mummoikään ehtinyttä rouvaa ja kaksi hieman nuorempaa koiraystävää. Omien koirien kanssa harrastetaan erilaisia aktiviteetteja, kuten etsintätehtäviä ja luonnossa liikkumista. Nuorinta koulutetaan palveluskoiratoimintaan, mutta laji on vielä avoin.
– Koiranpäivää vietettiin meillä normaalein rutiinein, ulkoillen ja touhuten yhdessä.
Veikko Ripatti
03.09.2025 | Alueelta, Korpilahti, Petäjävesi, Tilaajille, Uurainen
Lepomäen luomupensasmustikkatilalla marjat ovat nyt parhaimmillaan, ja poiminta käy vilkkaana. Parikymmentä ukrainalaista luottopoimijaa ovat jo useina vuosina vastanneet pääosin sadonkorjuusta, mutta tänä kesänä on pitkästä aikaa järjestetty myös itsepoimintaa.
– Itsepoiminta on siinä mielessä hieman hankalaa, että haluaisimme myydä vain priimaa, eli täysin kypsiä marjoja. Usein itsepoiminnassa mukaan livahtaa raakoja marjoja, jotka eivät maistu hyvälle. Tietysti ammattipoimijoiden jäljiltä pensaat tulevat poimittua tarkemmin, kertoo Hannele Mäntyjärvi.
Metsän keskellä, korkealla mäellä sijaitseva Lepomäki on Suomen suurin luomupensasmustikan tuottaja. Lepomäen suku on asuttanut tilaa virallisten tietojen mukaan vuodesta 1821, mistä kertoo myös sukutilaviiri. Maata tilalla on viljelty jo 1600-luvulta lähtien, sillä tila on entinen Valtion Kruunun torppa, jonka nykyisen emännän, Hannele Mäntyjärven isovanhemmat Onni ja Lyydia Lepomäki lunastivat itsenäiseksi tilaksi 1920-luvun alkupuolella. Perinteinen maanviljelys jatkui 1980-luvulle saakka.
Lepomäen nimen synnystä on monta tarinaa, mutta uskottavimpana Hannele Mäntyjärvi pitää sitä, että kasakat ovat aikoinaan tulleet mäelle lepäämään.
– Täältä näkee ja kuulee kauas, ja siksi paikka oli turvallinen menneinä aikoina. Nykyään, kun on oikein kuulas ilma, Kintauden junan jyskytys kuuluu tänne saakka. Mutta enää täällä ei kukaan lepää ainakaan näin kasvukauden aikana, Mäntyjärvi naurahtaa.
Pensasmustikka tuli Lepomäkeen lähes sattumalta.
– Mieheni oli kuullut joskus hyvin kauan sitten ”jättimustikoista”, ja ne tulivat jostain mieleen 1990-luvulla, kun mietimme tilan mahdollisuuksia. Aloitimme muutamasta sadasta taimesta, ja nyt pensasmustikkaa on 4,5 hehtaaria. Luomuun siirryimme reilu 10 vuotta sitten, ja sen kyllä maistoi marjoissa, Mäntyjärvi kertoo.
Ensimmäisiä oman pellon marjoja päästiin maistelemaan vasta pari vuotta istutuksen jälkeen, jolloin nyt jo paljosta vastaava Tuomas Mäntyjärvi oli vielä taapero. Nykyään hän opiskelee hortonomiksi, ja vaikka kotitilan jatkaminen ei aina ole ollut itsestäänselvyys, näyttää se tällä hetkellä melko todennäköiseltä. Ennen hortonomiopintoja hän opiskeli kokiksi ja ammattikorkeakoulussa Tarvaalassa suoritti agrologin opintoja.
Kesä on tilalla kiireisintä aikaa, mutta pensasmustikanviljelijän työkiireet alkavat jo varhain keväällä.
– Lumien sulettua aloitetaan pensaiden huoltotoimenpiteet: vanhat lehdet puhalletaan pois ja leikataan tarvittaessa, sitten aloitetaan lannoitukset. Kun kukinta alkaa, niitä lisäpölytetään tuontikimalaisilla, kertoo Tuomas Mäntyjärvi.
Kimalaiset ovat tehokkaita mustikan pölyttäjiä – tuloksena on suuremmat, tasaisesti kypsyneet marjat ja isompi sato. Viljelijän painajainen on karu halla tai poiminta-aikaan rajut raesateet.
Poimintakauden jälkeen alkavat pensaiden syyshuollot.
– Kukkaro on koko ajan taivasalla ja vastoinkäymisiä on riittänyt, silti tämä on ollut minulle unelmatyötä. Olen saanut työskennellä kotona lasten ollessa pieniä ja koko ajan kehittää itseäni ja alaa, toteaa Hannele Mäntyjärvi.
Laajeneminen on edellyttänyt valtavan määrän uuden opiskelua ja pioneerityötä. Hannelella on hyvin monipuolinen koulutustausta: kemian laborantti, agrologi, opettaja ja lisäksi markkinointiopintoja.
Pensasmustikalla on lopulta aika vähän tekemistä metsämustikan kanssa. Suomalainen lajike on jalostettu yhdistelmä metsämustikkaa, juolukkaa, variksenmarjaa ja pensasmustikkaa. Lepomäen lajikkeet ovat Risto Tahvosen kehittämät Alvar ja Aino, joista Alvar ei menesty Kuohua pohjoisempana.
Vuosittainen sato vaihtelee, mutta on keskimäärin noin 30 000 kiloa. Viime kesänä saatiin ennätyssato, mikä käynnisti tuotteistamisen. Apuna oli myös ammattikorkeakoulun hanke. Pakastemarjan rinnalle on nyt tullut täysmehu, kuohujuoma ja sorbetti. Kehitysvaiheessa on vielä pakastekuivattu marja. Toistaiseksi tuotteet teetetään, mutta oma tuotanto on mietinnässä. Tänä vuonna Lepomäellä on investoitu esimerkiksi etikettilaitteeseen, kassajärjestelmään ja pakastekonttiin.
– Alkoholiton mustikkakuohujuoma on erityisen trendikäs juuri nyt, toteaa Tuomas Mäntyjärvi.
Tuotteistaminen jatkuu, sillä nykyisten tuotteiden sivutuotteena syntyy mehunvalmistuksessa kuorista paljon mäskiä, joka on erityisen vitamiinipitoista eikä sitä missään nimessä kannata haaskata.
Suurin osa tilan marjoista menee yhä pakastukseen, ja SOK on suurin asiakas. Tänä vuonna marjoja myydään ensimmäistä kertaa tuoreena Kotimaista-merkin alla S-ryhmän kaupoissa. Myös Uuraisten Sesonkipuoti Selman asiakkaat pääsivät viime kesänä tutustumaan Lepomäen tuotteisiin.
Hanna Lahtinen
