03.03.2026 | Tilaajille, Toivakka
oivakka sai helmikuun alussa Mika Karvosesta todella osaavan yleismiehen, jonka virkatitteli on kuntaympäristöjohtaja. Vielä Karvonen hakee yhteyksiä toivakkalaisiin ja yrittää hahmottaa toimenkuvaansa.
– Mukavalta paikaltahan tämä Toivakka vaikuttaa. Minut on otettu lämpimästi vastaan, Karvonen sanoo.
Mies, joka pystyy taidoillaan rakentamaan vaikka talon, ei ainakaan vielä harkitse sellaisen tekemistä Toivakkaan, sillä koti ja perhe ovat Liperissä. Kodin ja Toivakan väliä Karvonen ajaa viikonloppuisin. Mökki on Nurmeksessa, Pielisen rannalla.
Perhe on tottunut isän ja miehen poissaoloon, sillä Karvonen on tehnyt jo pitkään keikkatöitä, Äänekoskelta Helsinkiin.
Miksi Toivakkaan?
– Sopiva pesti työurani varrelle. Teknisen puolen asiat ovat tuttuja. Olen pohjimmiltani talonrakentaja mutta tehnyt myös opettajan hommia.
Karvonen aikoo aluksi tutustua toivakkalaisiin ja Toivakan asioihin ja laatia sen jälkeen aikataulun. Mutta toki töihin tartutaan heti, kun asiat niin vaativat. Haastattelusta Karvonen lähti avaamaan tukkiutunutta viemäriä. Siis mies, joka ei pelkää liata käsiään.
– Olen myös työntekijöiden apuna, kun tarvetta on. Arvostan yhdessä tekemisen kulttuuria. Eteen voi tulla mitä tahansa kaavoituksesta maankäyttöön. Työtapojen muuttaminen vain muuttamisen vuoksi ei ole mielekästä. Katsotaan, voidaanko joitakin asioita jatkossa tehdä fiksummin. Ja jos on tarvetta muutoksille, niin sitten ne pitää ottaa vastaan.
Karvonen on ollut eri tehtävissä vuodesta 2005 ja nähnyt julkisen puolen toiminnassa kaikenlaista. Myös johtamisen osalta.
– Eri kunnissa on ollut erilaisia näkemyksiä. Yritetään löytää Toivakassa yhteinen sävel, joka parhaiten palvelee kuntalaisia. Meidän tehtävänähän on pitää kunta elinvoimaisena ja houkuttelevana. Pitää olla hyvät puitteet lapsiperheille – eikä unohdeta vanhuksia eikä työntekijöitä ja yrityksiä.
Mutta kun ei ole ylempää koulutusastetta kunnassa, niin nuoret lähtevät lukion jälkeen?
– Jyväskylän läheisyys on hyvä asia. Sieltä voi hankkia työpaikan ja asua voi sitten Toivakassa, jos haluaa rauhaa ja luontoympäristön lähelleen. Ajomatka on lyhyt, sanoo mies, jonka ”kotimatka” autolla on kolmisen tuntia.
Karvosen mukaan Toivakassa on kaikkea sopivasti: halpoja tontteja, väljää asumista ja luvitus joutuisaa. Byrokratian kanssa ei tarvitse tapella.
Ja kun kuntaympäristöjohtajalla on vapaa-aika, mihin se kuluu?
– Moottoripyörien rassaamiseen ja pyörillä ajamiseen. Suosikkimallia ei ole, kunhan ei ole kyykkypyörä. Liikunta on muuttunut enemmän penkkiurheiluksi mutta tykkään kyllä liikkua luonnossa. Mökillä ollaan paljon, siellä voi kalastaa, Mika Karvonen sanoo.
Ja minkälaisia terveisiä laitetaan tähän loppuun?
– Vaimolle suuri kiitos arjen pyörittämisestä kotona. Toivakkalaisille sanon, että tulkaa nykäisemään hihasta, jos on asiaa. Aina saa moikata.
Seppo Pänkäläinen
03.03.2026 | Alueelta, Tilaajille
Arja Knuutinen on eläkeläinen, joka käyttää sujuvasti verkkopankkia ja osaa myös huolehtia digiturvallisuudestaan.
Silti hänkin kohtasi toissa viikonloppuna järkyttävän havainnon, että hänen luottokorttitilillään on lähes 5000 euron katevaraus.
– Tekoaika oli 20.25 lauantai-iltana, itse en tietenkään ole tuolloin ole ollut liikkeessä, enkä edes netissä. Otin tietysti heti maanantaiaamuna pankkiin yhteyttä ja sieltä selvisi, että osto liittyi jotenkin puhelinoperaattoriin, jonka liittymää minulla ei ole, Arja kertoo.
Kortti suljettiin luonnollisesti heti ja asiaa aloitettiin selvittämään myös puhelinoperaattorin taholta. Kuitenkaan ainakaan vielä ole selvinnyt, miten hakkerointi on päässyt tapahtumaan. Se, että rikos koski luottokorttitiliä on parempi vaihtoehto, kuin että kyseessä olisi pankkitili.
– Eihän tämä asia mukava ole, mutta ajattelen myös, että onneksi tämä tapahtui minulle, eikä jollekin muulle, jolle esimerkiksi verkossa asiointi on vieraampaa. Pankista sain oikein hyvää asiakaspalvelua, Arka Knuutinen kertoo ja haluaa kertoa omalla nimellään ja kuvallaan asiasta, joka periaatteessa voi tapahtua kenelle tahansa, mutta jonka tapahtuessa ei saa lamaantua tai tuntea häpeää.
Tosin häpeän tunteelta hänkään ei välttynyt, se iski siinä vaiheessa, kun piti tehdä rikosilmoitus asiasta poliisille netissä.
– Jotenkin tuli itselle rikollinen olo, vaikka siihen ei mitään järjellistä syytä olekaan. Rikosilmoitus kannattaa tallentaa myös itselle, sitä tarvitaan muuallakin, hän vinkkaa.
Arja Knuutinen toimi siinäkin mielessä esimerkillisesti, että hän otti yhteyttä myös rikosuhripäivystykseen ja koki käymänsä keskustelut erittäin rauhoittaviksi.
– Jos pankkitilille hakkeroidutaan tai kotirauhaa häiritään, omaa reviiriä rikotaan silloin tavalla, joka ei voi olla järkyttämättä. Itsekin olen usein lukenut huijauksista ja ajatellut, että ei minulle noin voi käydä, mutta kyllä voi, hän sanoo.
Poliisitutkinta on kesken ja lopputulos toivottavasti on tietenkin se, että hakkerointi saadaan torjuttua, eikä Arja menetä rahojaan. Hän näkee asiassa jo humoristisiakin puolia.
– Jos Uuraisten S-marketin edessä nähdään huonosti haitaria soittava nainen tyhjä hattu kolikoiden toivossa edessään, niin se olen minä. Laulamaan en silti ryhdy, niin epätoivoiseksi ei tilanne voi mennä, hän naurahtaa.
Muutama perusohje
nettihuijausten varalta
1. Ole tarkkana viestien ja linkkien kanssa
Älä avaa epäilyttäviltä vaikuttavia sähköposteja, tekstiviestejä tai someviestejä. Huijarit käyttävät usein tuttuja brändejä, kuten pankkeja, viranomaisia tai verkkokauppoja, saadakseen viestin näyttämään aidolta.
2. Tarkista aina lähettäjä ja osoite
Sähköpostin lähettäjän nimi voi olla uskottava, mutta osoite paljastaa usein huijauksen. Samoin väärennetyt verkkosivut voivat näyttää aidoilta – tarkista osoiteriviltä, että yhteys on suojattu ja domain kirjoitettu oikein.
3. Älä koskaan luovuta pankkitunnuksia tai salasanoja
Pankit, poliisi tai viranomaiset eivät pyydä kirjautumaan palveluun linkin kautta eivätkä kysy tunnuksia viestillä tai puhelimessa.
4. Käytä vahvoja salasanoja ja kaksivaiheista tunnistautumista
Erilainen salasana joka palveluun ja mahdollisuuksien mukaan kaksivaiheinen tunnistus suojaavat tilisi, vaikka salasana vuotaisi.
5. Muista kriittinen ajattelu
Jos tarjous on liian hyvä ollakseen totta tai viestissä pyydetään kiirehtimään, se on yleensä huijaus.
Mitä pitää tehdä, jos joudut nettihuijauksen uhriksi?
1. Toimi heti ja katkaise vahingot
Ota yhteys pankkiin välittömästi. Peruuta kortti tai pankkitunnukset, jos ne ovat vuotaneet. Vaihda kaikki mahdollisesti vaarantuneet salasanat.
2. Tee rikosilmoitus poliisille
Ilmoituksen voi tehdä verkossa Poliisi.fi-sivustolla. Ilmoitus auttaa myös muita, sillä poliisi seuraa huijausten trendejä.
3. Tallenna todisteet
Ota talteen viestit, sähköpostit, tilitapahtumat ja kuvakaappaukset. Ne helpottavat tutkintaa ja mahdollisia korvausasioita.
4. Tarkkaile tilejäsi
Seuraa muutamien viikkojen ajan pankkitiliä ja sähköpostia mahdollisten jatkoyritysten varalta.
5. Pyydä apua, jos epäilet identiteettivarkautta
Tarkista omat luottotietosi ja aktivoi tarvittaessa vapaaehtoinen luottokielto.
Tukea ja käytännön neuvoja saat myös Rikosuhripäivystyksestä www.riku.fi.
Hanna Lahtinen
03.03.2026 | Kiinnitetty, Tilaajille, Uurainen
Vuoden alussa on tapana tehdä ryhtiliike monellakin elämänalueella: kuntosali kutsuu ja jääkaappi vihertää. Moni innostuu myös järjestämään kotia perusteellisemmin joulukoristeita pois pakatessaan.
Näin on tehty myös Mari Vanhalan perheessä jo ennen kuin hänestä tuli ammattijärjestäjä ja perusti Marikon-yrityksensä. Yrityksen somen kautta Mari on lanseerannut Karsintakarnevaalit laajempaan tietoisuuteen. Aikaisempina vuosina perheessä on esimerkiksi karsittu tammikuun ajan joka päivä päivämäärän osoittaman luvun verran tavaroita.
– Siitä tulee vajaa 500 poisheivattua tavaraa, ja koko perhe on osallistunut siihen mielellään. Usein karnevaaleja on jatkettu helmikuussakin, kunnes joku kevättalven tauti on katkaissut karsinnat.
Tänä vuonna vuorossa oli Siivous- ja järjestämishaaste, jonka idean antoi ja erinomaisena toteuttajana on toiminut perheen kuopus, 9-vuotias Pulla (virallisesti Regina). 13‑vuotias Pika eli Rebekka puolestaan innosti äidin ottamaan TikTokin haltuun Instagramin ja Facebookin ohella.
Seurauksena oli someilmiö.
Siivous- ja järjestämishaasteessa joka päivä valitaan yksi alue, joka siivotaan, järjestetään ja josta karsitaan turhat tavarat pois. Kun aikaa ja voimia riittää, alue voi olla kokonainen vaatekaappi tai vaikka kokonainen huone, mutta toisina päivinä haasteeksi riittää yksi pieni kori.
Mari kuvaa ja selostaa projektin, ja videoissa on aina jokin pieni hauska koukku, josta vastaa yleensä Pulla.
– Jo ensimmäisen päivän peilipöytähaaste keräsi runsaasti katselukertoja, tykkäyksiä ja kommentteja, mutta varsinaisesti potin räjäytti Pullan selostama pehmoleluhaaste viides tammikuuta. Tilin katselumäärä nousi tammikuussa jo yli miljoonaan.
Lyhyet videot, reelsit, ovat paitsi erityisen viihdyttäviä myös lohdullisia ja inspiroivia. Ammattijärjestäjälläkään kaikki ei ole aina tiptop, vaan paljon harrastavan lapsiperheen elämä näkyy kodissa. Mutta kun ottaa pienen alueen kerrallaan ja laittaa kuntoon, sotku vähenee pikkuhiljaa ja kokonaisuus selkiytyy. Ja kun homma tehdään yhdessä, kukaan ei stressaannu ja hauskaakin tuppaa olemaan.
Kun Mari perusti Marikonin, hän varasi nimen Marikonoy kaikille alustoille, mutta TikTok tuntui aluksi vieraalta eikä rahkeetkaan riittäneet.
– Katsojakunta on aika erilaista eri alustoilla, ja esimerkiksi tämän haasteen sisältöä on ollut helppo jakaa kaikkialle samanlaisena. Facebookissa ja Instagramissa olen tottunut lähes pelkästään myönteiseen palautteeseen, mutta TikTokin puolella on tullut vähän ikävääkin. Kriittinen keskustelu ja kommentointi ovat tietenkin aivan ok, kunhan säilyy asiallisena, Mari kertoo.
Marikonin näkyvyys alkaa olla sellaista, että kaupallisille yhteistöillekin olisi jo saumaa.
– Totta kai olen kiinnostunut alaan ja omiin arvoihini sopivista yhteistyökuvioista. Minulle somen tekeminen on tosi luontevaa, enkä ole koskaan kokenut sitä stressaavana. Olen nopea kuvaamaan ja haluan tehdä oman näköistä sisältöä, tekoälyä mieluummin vältän. Saatan editoida autossa samalla, kun odotan lapsia harrastuksista, Mari kertoo.
Kolmen lapsen harrastusrumban ja epäsäännöllistä yrittäjäarkea viettävän puolison vuoksi Mari Vanhala oitää siitä, että ammattijärjestäjän työn lisäksi ehtii tekemään paljon muutakin.
– Arvostan yrittäjyyden monipuolisia mahdollisuuksia. Ammattijärjestäjän tutkinto on hyvä startti moneen asiaan. Minulla on muutamia siivousasiakkaita, pidän luentoja ja workshoppeja ja erilaisia yhteistyökuvioita on kehitteillä. Teen myös graafista suunnittelua ja juhlasuunnittelua, varsinkin lasten juhlajärjestelyistä minulla on vahva kokemus. Lisäksi meillä on Airbnb-asunto Tikkakoskella, joka on lähes koko ajan buukattu. Sen ylläpito vie oman aikansa, hän luettelee ja lisää iloitsevansa myös Keski-Suomen ammattijärjestäjien hyvästä yhteishengestä.
Yksi Marin lempiaiheista on kotihäpeää vastaan taisteleminen, ja siihenkin järjestely- ja siivoushaaste on toiminut erinomaisesti. On paljon hauskempaa katsoa tavallisen sotkuisen nurkan siistiytymistä kuin sisustuslehtimäisen steriiliä kulissikotia.
– Jokainen koti on omanlaisensa, ja jokaisella on erilaiset toiveet. Jotkut kuormittuvat valtavasti visuaalisesta hälystä tai sotkusta, jotkut eivät edes näe sitä. Tärkeintä on, että kaikki viihtyvät kotona, Mari Vanhala päättää.
Tästä pääset Marikonin Facebook-sivulle:
Facebook
Hanna Lahtinen
24.02.2026 | Tilaajille, Uurainen
Sukututkimus on harrastus, johon on helppo hurahtaa. Se on myös harrastus, joka on kokenut melkoisen mullistuksen digitalisoitumisen, DNA‑tutkimuksen ja muun teknisen kehityksen myötä.
Kristiina Hiekkala ja Sari Rimmi ovat uuraislaisia sukututkimuksen harrastajia. Heillä on hiukan erilainen lähestymiskulma asioihin, mutta kummallekin perehtyminen oman suvun aikaisempiin sukupolviin on antanut valtavasti perspektiiviä myös omaan elämään 2020‑luvulla.
– Olin ennen eläkkeelle jäämistä tosi stressaantunut, sukututkimus on tuonut elämääni jonkinlaista rauhaa. On ihanaa uppoutua johonkin näin täysillä, opettajana toiminut Kristiina kertoo. Hän on aina ollut kiinnostunut sukututkimuksesta, mutta vuonna 1997 alkoi oma aktiivisempi harrastus ja nyt se saattaa olla jo jotain enemmän. Viikosta torstaipäivät on pyhitetty kokonaan tutkimukselle.
– Silloin vuonna -97 äidin serkku teki äidin isälinjasta kartoituksen, joka alkoi Riekon talosta Saarijärven Onnenlaaksosta, Kristiina kertoo ja näyttää suurta paperia, jossa sukupolvet seuraavat toisiaan. Hän on vienyt kaikki kartoituksen tiedot käyttämäänsä sukututkimussivustolle Geniin ja sukeltanut vielä huomattavasti syvemmälle ja laajemmalle sukunsa historiaan. Sukupuussa on nyt noin 12 000 henkilöä.
– Olen myös tehnyt DNA‑testin, ja sen mukaan tunnistettuja verisukulaisia on noin 15 000, eli ainakin 3000 vielä puuttuu sukupuusta, hän kertoo.
Kristiina on päässyt muutamassa sukuhaarassa jopa yli ajanlaskun alun. Nämä tiedot ovat kuitenkin varsin epävarmoja. 1500-luvulle asti kuitenkin molemmilla on tietoja.
Geni on digitaalisista tietokannoista Kristiinan ja Sarin mielestä luotettavin.
Aika nopeasti sieltä selviää, että Kristiina ja Sari ovat kolmansia serkkuja kolmen sukupolven takaa. Myös tämän jutun kirjoittaja paljastuu sukulaiseksi.
Saarijärveltä kotoisin olevaa Kristiina Hiekkalaa kiinnostaa historian ajanjaksoista eniten Suomen sodan (1808–1809) aika, joka on koko Suomenkin historiassa erittäin merkittävä, sillä silloin päättyi pitkä Ruotsin kuninkaan palveleminen ja Suomi liitettiin Venäjään. Syntyi Suomen suuriruhtinaskunta ja Suomen kansallinen identiteetti alkoi kehittyä.
Hän on myös löytänyt tutkimuksissaan sotaan osallistuneita.
– Perhossa on Bror Schönemanin hautamuistomerkki, hän on minun isoisoenoni. Schöneman kuoli Kokkonevan taistelussa 1808. Brorin veli, Jyväskylän kaupunginsaarnaaja pastori Gustaf Oskar Schöneman, puolestaan on kirjoittanut Joulupuu on rakennettu -laulun sanat ja suomentanut Jouluyö, juhlayö -sävelmän sanat, Kristiina kertoo. Toki itse Runebergkin on hänen sukulaisensa. Hänen isänsä puolen kantaisä on puolestaan 1700-luvulla elänyt ruotsalainen ruotusotilas Björkqvist, joka asettui Kangashäkkiin.
Hyvin yleistä on, että suvusta löytyy joku, joka on lähtenyt koettamaan onneaan Ameriikan maille noin 100–150 vuotta sitten, ja moni sinne jäikin.
Kristiinan pappa kävi kaksi kertaa töissä Pennsylvanian hiilikaivoksilla.
Jyväskylässä syntyneen, mutta uuraislaiset sukujuuret omaavan Sari Rimmin pappa Ismael Lähteinen lähti isosiskonsa Ainon perään Michiganiin Greenin kylään.
– Hän oli reissulla melkein 20 vuotta maa‑ ja metsätöissä. Palattuaan hän kertoi vain hyvin vähän keveitä tarinoita ajasta Amerikassa. Serkkujen kanssa olemme yrittäneet selvittää, millaista oli siirtolaisen elämä 1900‑luvun alussa, Sari kertoo.
Sarin pappa palasi 1929 ja osti Itäkummun tilan. Hauska sattuma on, että nyt Itäkummussa toimii East Hill Ranch, lännenratsastukseen erikoistunut hevostila.
Sari on koulutukseltaan sosiologi ja se näkyy myös hänen lähestymiskulmassaan. Hän miettii syitä ja seurauksia ja myös piirtää mielellään historian hämärästä esiin nousseita persoonia.
– Ennen oli sukusalaisuuksia, joita varjeltiin viimeiseen saakka. Nykyään erilaiset moraalisäännöt ovat huomattavasti löystyneet. Minäkin suorastaan odotan, että suvusta löytyy jotain solmukohtia, vaikka se sitten olisikin ollut aikoinaan paheksuttavaa, hän sanoo.
Hänelle on tärkeää myös kotiseutu ja paikat.
– Oman sukututkimusharrastuksen ja kotiseututuntemuksen tähtihetkiä oli kadonneen Kylmälän pihapiirin, eli äidin mummolan löytyminen, sen paikallistuminen Uuraisten Kummunkylän ja Pirttimäentien väliseen maastoon. Paikka oli täysin metsittynyt, enää löytyi paikalta vain sammaleen peittämiä rakennuksen peruskivilinjoja ja pari esinettä: pannukoukku, kengänpohja ja vanha iso naula. Pihapiiristä ei ole säilynyt meillä kuvia, niin saattoi nyt edes kuvitella. Ihmisten ja tapahtumien ankkuroiminen todellisiin paikkoihin on minulle merkityksellistä: ollaan sukulaisten kanssa kesähuviksi ajeltukin sukupaikkoja paikallistamassa paitsi Uuraisilla, myös mm. Laukaassa ja Vesangassa, hän kertoo.
Molemmat ovat huomanneet, että kirkon vallasta huolimatta elämä on ollut ennenkin värikästä. Pontikka pisti puukkohippasille, mutta toimi myös kauppatavarana. Elämä saattoi olla taloudellisesti köyhempää, mutta huomattavasti yhteisöllisempää.
– Kun ei ollut muunlaisesta tietoa, niin eri tapahtumat, pääsiäisvalkeat, kyläilykierrokset tai sadonkorjuujuhlat toivat sisältöä elämään. Ajattelen, että elämä on ennenkin ollut ihan mukavaa ja elettiin myös vanhoiksi, vaikka väestön keski‑ikää laskikin runsas lapsikuolleisuus ja epidemiat, Kristiina sanoo.
Sukua voi tutkia loputtomiin, mutta eri aineistojen tarjoama tieto on usein kuitenkin lähinnä vuosilukuja, syntymiä ja kuolemia – joskus sentään rikoksiakin. Paljon jää siksi mielikuvituksen varaan.
– He ovat minun sukulaisiani, saan kuvitella ja kuvittaa heidät sellaisiksi kuin haluan. Jos saan lisää tietoa, niin kuvitelmaa voi muuttaa, Sari sanoo ja näyttää tekemäänsä piirustusta Heta Gabrielintytär Lindistä (s.1817), joka oli todennäköisesti kotoisin Nyrölästä eli Soukkajärveltä.
– Hetan nuoruusvuosissa on arvoituksia. Emme ole serkkujen kanssa saaneet selville minne päin Suomea lähti yksin, nuorena neiti-ihmisenä töihin, ehkä piikomaan. Kunnes sitten muutaman vuoden päästä palasi yksin takaisin kotiseudulle taaperoikäisen tyttärensä kanssa, joka oli yksi esiäideistäni. Maria-tyttären isä tai täsmällinen syntymäaika ei ole tiedossamme. Äiti ja tytär elivät sitten loppuikänsä näillä seuduin, Sari kertoo.
– Minulle tärkeä henkilö on 1800-luvun alussa elänyt esiäiti Anna Susanna Salin Laukaan Hytölästä. Hän lähti saattamaan 4-vuotiasta pikkuveljeään Pietarsaareen lapsettomalle pariskunnalle ottolapseksi ja jäi itse samalle reissulle seuraneidiksi, myöhemmin hän avioitui lukkarin kanssa ja leskeksi jäätyään muutti Saarijärvelle tyttärensä luokse. Hänessä on jotain hyvin kiehtovaa, Kristiina kertoo.
Kristiina Hiekkala ja Sari Rimmi eivät ole ainoita uuraislaisia suku- ja kotiseutututkijoita.
– Olisi mukava jutella muidenkin asiasta kiinnostuneiden kanssa ja perustaa vaikka lukupiiri‑tyyppinen. Saa ottaa yhteyttä, naiset vinkkaavat.
Hanna Lahtinen
24.02.2026 | Tilaajille, Toivakka
Toivakan Ruuhimäessä asuvasta Mikko Kaurasesta, 80, on moneksi: näyttelijänä yli 50 vuotta, ohjaajana ja käsikirjoittajana yli 25 vuotta, pellenä yli 35 vuotta ja joulupukkina myös yli 35 vuotta.
Kaikki alkoi Tampereen yliopiston ensimmäiseltä näyttelijäkurssilta (Näty). Kauranen valmistui näyttelijäksi 1969.
– 1969 minua pyydettiin Radioteatteriin, mutta koska en viihtynyt vasemmistolaisessa ilmapiiriissä, en saanut rooleja. Siirryin sitten Jurkka-teatteriin, jossa sainkin rooleja. Mokoma anoppi -näytelmä sai kehuja muun muassa Apu-lehdeltä. Näytelmä rankattiin vuoden nauretuimmaksi näytelmäksi. Siinä oli kohtaus, jossa kerroin vitsin. Mitä paremmin se upposi, sitä kovemmin Elvi Saarnio löi minua poskelle. Ne olivat ihan aitoja lyöntejä, Kauranen muistelee.
Jurkan jälkeen Kauranen näytteli Bunkkeri-teatterissa.
– Kalle Holmberg oli ohjaajana. Teatterin tekemiseen osallistui kaikista ammattiteattereista näyttelijöitä. Me teimme silloin kulttuuritekoja emmekä ottaneet palkkaa. Yleisö pääsi sisälle ilmaiseksi. 300 ensimmäistä otettiin ja sitten laitettiin ovet kiinni. Esitettiin Friedrich Schillerin klassikkonäytelmä Rosvot. Sitten sain irtisanomiskirjeen päivättynä syntymäpäivälleni (24.2.), joten lähdin Helsingistä Kouvolaan 1971.
Kouvolassa Kauranen viihtyi kuusi vuotta, kolmen eri johtajan alaisuudessa.
– Ensin oli Martti Kainulainen kaksi vuotta, sitten Helge Herala kaksi vuotta ja lopuksi Mikko Nousiainen. Laulutunteja otin yksityisesti, sekä Oriveden opiston kursseilla kahtena vuonna. Kouvolassa kun oli operetti joka vuosi. Viktoria ja hänen husaarinsa -näytelmässä sain Buffon roolin. Siinä oli kevyttä sanailua mutta laulaa piti osata. Heralan kaudella Tukkijoella oli menestys Kansallisteatterissa, joten Herala otti varman päälle ja mekin esitimme sitä.
Kouvolan jälkeen Kaurasen tie vei Jyväskylään, jossa hän oli kaupunginteatterissa 1977-2012. Noihin vuosiin mahtuu hyviä ja huonoja asioita.
– Tuloroolini oli Seis maailma, tahdon ulos -musikaali. Päärooli oli todella iso, olin koko ajan näyttämöllä. Siinä oli noin 10 lauluakin. 1982 päästiin muuttamaan uuteen teatteritaloon. Irma La Douce -näytelmässä pääosan esittäjä Mauri Nevonmaa loukkasi jalkansa ja minut määrättiin hänen tilalleen. Oli yö ja päivä aikaa harjoitella vuorosanat ja laulut. Monologipätkät opettelin sanasta sanaan, muutoin luotin enemmän improvisaatioon, vastaan kun kysytään -metodilla. Vain kerran katosivat laulun sanat, mutta kapellimestari auttoi asiassa eteenpäin, Kauranen muistelee.
Jyväskylän ajalle sijoittuu myös Kaurasen menestysrooli Viulunsoittaja katolla -musikaalissa pääosan esittäjänä eli Tevjenä. Se juhlisti Kaurasen 40-vuotista taiteilijauraa.
– Sain kuulla, että olin kaikkien aikojen toiseksi paras Tevje Suomessa. Kukaan ei kuitenkaan koskaan kertonut, kuka oli se paras, Kauranen sanoo ja hymyilee.
Niitä ikäviä asioita oli Jyväskylän junaturma 1998, kun teatterin talouspäällikkö Pirkko Pärnänen kuoli turmassa. Mutta tapauksessa oli myös onnea onnettomuudessa.
– Kollegani Harri Laurikan piti tulla samalla junalla Tampereelta, mutta hän myöhästyi junasta. Olen varma, että hän olisi istunut junassa Pärnäsen seurana.
Se, että Kaurasesta tuli joulupukki, on sekin teatterin ansiota mutta hieman oudolla tavalla.
– Minun ja Kurt Nuotion aurat eivät kohdanneet, joten otin virkavapaata 1990-91. Silloin syntyivät Joulupukki ja sirkuspelle Pelle-Akusti.
– Ei siitä pitkä aika ole, kun eräs nainen halusi pellen esiintymään 50-vuotispäivilleen.
Joku voi muistaa Kaurasen myös tv-ohjelmista. Häntä on nähty Kotikadussa kahdessa jaksossa (2007), Kimmossa (2016) ja Dowshiftaajat kakkosessa (2016).
– Kun korona tuli, minulla oli jo toinen jalka ulkona teatterista. Kun korona vei aika tarkkaan mahdollisuudet tehdä näytelmiä, päätin ottaa sen toisenkin jalan ulos, Mikko Kauranen sanoo.
Seppo Pänkäläinen
