14.04.2026 | Alueelta, Uurainen
Uuraisten nuorisotalon työntekijät pääsivät maaliskuussa tutustumaan luxemburgilaiseen nuorisotyöhön Erasmus+ -vaihdon kautta. Matka tarjosi uusia ideoita arkeen, rohkeutta kokeilla uutta sekä vahvisti käsitystä siitä, että nuorten hyvinvointi on yhteinen tavoite yli rajojen.
Maaliskuun alussa neljän hengen ryhmä Uuraisilta ja Saarijärveltä suuntasi matkalle Luxembourgiin. Mukana olivat Uuraisten nuorisotalon työntekijät Aatu Mäkinen ja Iida Kuusenmäki, Piispalan kansainvälisen nuorisotyön koordinaattori Verneri Anttila sekä Saarijärven etsivä nuorisotyöntekijä Elina Sipilä. Vaihto toteutettiin Erasmus+ -ohjelman tuella.
Matkan aikana ryhmä tutustui paikalliseen nuorisojärjestöön Nordstadjugend.luxemburgiin sekä alueen nuorisotiloihin. Vierailukohteita oli yhteensä 12, ja jokainen niistä oli omanlaisensa.
Osa tiloista muistutti kuitenkin yllättävän paljon Uuraisten omaa Nuokkaria: värikäs, nuorten näköinen ja viihtyisä ympäristö oli monessa paikassa keskiössä.
– Oli tärkeää nähdä, miten ulkomailla ja erityisesti Luxemburgissa toimitaan nuorten kanssa. Huomasimme nopeasti, että haasteet ovat hyvin samankaltaisia kuin Suomessa, kertoo Iida Kuusenmäki.
Sekä Suomessa että Luxemburgissa nuorisotyöntekijät painivat saman ilmiön kanssa, nuoria on yhä vaikeampi saada innostumaan yhteisestä tekemisestä. Samalla toimintatavat olivat monin osin tuttuja. Esimerkiksi nuorisotalojen arjessa kahden valvojan malli koettiin molemmissa maissa tärkeäksi turvallisuuden ja rauhallisen ilmapiirin kannalta.
Merkittävimpiä eroja löytyi resursseista. Luxemburgissa nuorisotyöhön on käytettävissä enemmän rahaa ja materiaaleja, mikä näkyy toiminnan laajuudessa. Yksi kiinnostava esimerkki oli liikkuva nuorisotyö: järjestöillä on käytössään autoja, joiden mukana nuorisotoiminta viedään myös syrjemmällä asuvien nuorten luo.
– Se on hieno konsepti, joka varmistaa, että kaikilla nuorilla on mahdollisuus osallistua toimintaan asuinpaikasta riippumatta, Iida kuvailee.
Luxemburgissa nuorisotyö on ulkoistettu kunnilta järjestöille, kun taas Suomessa vastuu on kunnilla. Kuusenmäen mukaan järjestöpohjainen malli tasaa eroja nuorisotyön puitteissa eri alueiden välillä.
Matka ei ollut pelkkää työskentelyä. Ryhmä pääsi tutustumaan myös paikalliseen ruokakulttuuriin ja kaupunkiympäristöön. Luxemburg teki vaikutuksen vastakohdillaan: modernit, nopeasti kasvavat liikekeskukset ja lähes koskemattomana säilynyt vanhakaupunki elivät rinnakkain.
– On helpottavaa huomata, että myös muualla maailmassa nuorista pidetään huolta. Vaikka lähtökohdat ovat erilaisia, tavoite on kaikkialla sama, nuorten hyvinvoinnin tukeminen, Iida toteaa.
Vaihto kartutti myös henkilökohtaista osaamista. Matkalta jäi käteen rohkeutta puhua englantia, uskallusta kokeilla uutta ja valmiuksia kohdata entistä paremmin erilaisista taustoista tulevia nuoria. Mukaan tarttui myös paljon uusia ideoita, joita on tarkoitus kokeilla Uuraisten nuorisotalolla jo tulevan kevään aikana.
Uuraisten Iida ja Aatu kannustavat lämpimästi nuoria ja nuorisotyöntekijöitä lähtemään mukaan Erasmus+ -ohjelman mahdollistamiin vaihtoihin.
– Kansainväliset kokemukset kasvattavat, lisäävät osaamista ja avaavat näkökulmia. Samalla syntyy uusia ystävyyssuhteita ja yhteistyöverkostoja, jotka ulottuvat Suomen rajojen ulkopuolelle.
14.04.2026 | Alueelta, Kiinnitetty, Uutinen
Lupa- ja valvontaviraston linjauksen mukaan hyvinvointialueet eivät saa käyttää ensihoitoon sisältyvässä ensivastetoiminnassa vapaaehtoistoimintaa.
Tällä hetkellä Keski-Suomen hyvinvointialue on täydentänyt ensihoidon toimintaa vapaaehtoistoiminnalla ja välittänyt muutamia rajattuja tehtäviä vuodessa myös vapaaehtoisille eli niin kutsutuille sydäniskuriryhmille.
– Kyse on ollut täydentävästä toiminnasta ja nyt kun olemme Lupa- ja valvontavirastolta tämän linjauksen saaneet, luovumme luonnollisesti tehtävien välittämisestä vapaaehtoisille, ensihoitopäällikkö Anssi Aunola kertoo.
– Tehtävien välittämisen lopettaminen ei vaikuta ensihoidon toimintaan. Nykyinen palvelutaso säilyy myös tämän muutoksen jälkeen. Palvelutaso, eli se, miten nopeasti apu saapuu perille, on määritelty ensihoidon palvelutasopäätöksessä, Aunola kertoo.
Sydäniskuriryhmät ovat toimineet ryhmän sydäniskurin sijainnin ympäristössä noin 10 kilometrin säteellä olevalla alueella ja ovat saneet hälytyksen vain hyvin rajattuihin tehtäviin. Vuosittain tehtäviä on ollut muutamia.
– Jatkossa emme välitä hälytyksiä näille ryhmille, vaan paikalla hälytetään ainoastaan ensihoitomme. Tähänkin mennessä paikalle on hälytetty aina myös ensihoito ja pelastustoiminnan ensivaste, Aunola kertoo.
– Olemme itse kokeneet nykyisen toimintamallin järkevänä. Kiitämme tehtäviin osallistuneita vapaaehtoisia. Pidämme vapaaehtoisten toimintaa tärkeänä myös jatkossa, vaikka tämän linjauksen myötä rooli muuttuukin. Jatkossa on myös tärkeä tietää, kenellä ja missä sydäniskureita tarpeen tulleessa on. Sydäniskureita saa ja tulee käyttää myös jatkossa, Aunola lisää.
– Pidämme myös oven auki ja voimme käynnistää toiminnan uudelleen, jos lainsäädäntö muuttuu tämän asian osalta, Aunola jatkaa.
Keski-Suomen alueella toimii 22 vapaaehtoista sydäniskuriryhmää, joissa on yhteensä 160 koulutettua vapaaehtoista. Yksi ryhmistä on Höytiän sydäniskurin ympärille muodotettu ryhmä, jossa on mukana myös Ylä-Kintauden kylän vapaaehtoisia. Ryhmän johdossa on toiminut Juha Huhtala.
– Lupa- ja valvontaviraston linjaus on valitettava asia. Sydäniskuriryhmästämme on pelkkää hyvää sanottavaa. Toiminta on järkevää, ihmiset ympärillä ammattitaitoisia ja yhteistyökykyisiä ja erityisesti halukkaita auttamaan vapaaehtoisesti hädässä olevia. Tämä toiminta on myös lähentänyt kylien välistä yhteistyötä ja lisännyt turvallisuuteen liittyvää toimintaa. Laki on kuitenkin laki ja sen puitteissa on toistaiseksi toimittava. Jos laki on kuitenkin este järkevälle toiminnalle, on pyrittävä muuttamaan lakia toimivammaksi. Tiedän että tähän pyritään vaikuttamaan tulevaisuudessa. Ryhmä jatkaa toistaiseksi ilman viranomaisyhteistyötä ja pyritään keksimään keinot, miten ryhmän toiminta toisi turvaa kyläläisille jatkossakin, Huhtala toteaa.
14.04.2026 | Tilaajille, Toivakka
Perjantaina 27. maaliskuuta Toivakassa juostiin leikkimielinen juoksutapahtuma Matin maalisvitonen. Viiden kilometrin reitti kulki Aittojärveltä Viisarimäkeen halki Toivakan kirkonkylän, mutta tapahtuman ydin ei ollut pelkästään maaliviivalla. Päivä kokosi yhteen juoksijoita, kannustajia ja kyläläisiä yhteisen tekemisen äärelle.
Tapahtuma sai alkunsa yrittäjä Matti Tiaisen ideasta hänen 50-vuotispäivänsä kunniaksi. Tiainen kysyi kunnanjohtaja Touko Aallolta, millainen voisi olla mukava ja yhteisöllinen liikuntatapahtuma merkkipäivän ympärille. Aalto ehdotti viiden kilometrin juoksua, ja siitä syntyi Matin maalisvitonen.
Perjantaina idea toteutui tavalla, joka jätti järjestäjille ja osallistujille hyvän mielen.
– Ihan mahtava tapahtuma oli, Tiainen tiivistää.
Aallon mukaan sää suosi ja juoksijoita tuli paikalle lähes 40. Vielä enemmän häntä ilahdutti kuitenkin tapahtuman ympärille syntynyt tunnelma.
– Kaikkein hienointa oli, että täällä TeemaHostellilla oli yli sata ihmistä. Kukin osallistui tavallaan – osa tuli juoksemaan, osa kannustamaan, syömään, olemaan ja tekemään yhdessä. Se on se juttu, Aalto sanoo.
Tiaisen mukaan juuri tällaiset tapahtumat sopivat pienen paikkakunnan vahvuuksiin.
– Ajattelen, että tällaisella pienellä kylällä tämä on parasta, mitä voimme tehdä. Nykyään ei ehkä kyläillä niin useasti, joten tällaiset tapahtumat voivat olla niitä paikkoja, joissa nähdään ystäviä ja tuttuja. Tällaisia vain lisää – ja samalla pidetään kunnosta ja terveydestä huolta, Tiainen sanoo.
Tapahtuma oli samalla myös näyteikkuna toivakkalaiselle yhteishengelle. Tiaisen mukaan tapahtumaa rakennettiin alusta asti matalan kynnyksen ja yhteisöllisyyden varaan. Hän lähti itse sponsoroimaan tapahtumaa juoksupalkintojen ja tarjoilujen kautta, minkä jälkeen moni muukin lähti talkoohengessä mukaan.
Aallon mielestä juuri tällaiset hetket kertovat parhaiten siitä, mitä yhteisöllisyys käytännössä tarkoittaa.
– Jos tätä ajattelee myös kuntamarkkinointina, niin täällä kävi paljon ihmisiä muualtakin. Moni oli aivan ihmeissään, että hitsi vie, tällaista meininkiä. Tämä on parasta mahdollista kuntamarkkinointia, mutta ennen kaikkea sitä, että kuntalaiset tekevät yhdessä toisilleen. Kun puhutaan yhteisöllisyydestä, niin tämä on sitä konkretiaa eikä pelkkää puhetta, Aalto sanoo.
Juoksun nimihenkilö Matti Tiainen onnistui myös omassa tavoitteessaan. Tavoiteajaksi oli asetettu 24 minuuttia, ja maalissa kelloon pysähtyi aika 23.03.
– Todella hyvin meni. Touko on valmentanut minua, enkä parempaa koutsia olisi voinut saadakaan, Tiainen kiittelee.
Valmentaja itse ei peittele ylpeyttään.
– Matti on tehnyt kaiken pilkulleen. Vielä kisapäivän aamuna laitoin ohjeet, mitä ja milloin syödä, ja Matti teki juuri niin. Valmentaja on äärimmäisen ylpeä suojatistaan, Aalto nauraa.
Aallon mukaan onnistumisessa näkyi ennen kaikkea sisäinen motivaatio.
– Se motivaatio, joka syntyy sisältä, on hienoa nähdä. Suoritus on yksi juttu, mutta vielä tärkeämpää on se, että lähtee tekemään ja innostuu. Ihan sama, mitä tekee elämässä – se on se tärkein juttu.
Tuloksissa nopeinta vauhtia pitivät miesten sarjan Aki Tuovinen ajalla 17.09, naisten sarjan Nerea Abrego ajalla 19.50 sekä alle 18-vuotiaiden sarjan Oliver Pitkänen ajalla 21.18.
Miesten sarjan kärkikymmenikköön juoksivat Aki Tuovinen 17.09, Timo Honkonen 18.07, Jani Hämäläinen 18.30, Jani Ikäheimonen 19.35, Touko Aalto 20.32, Otto Ikonen 21.48, Roope Hokkanen 21.56, Teemu Minkkinen 21.58, Pasi Surakka 22.03 ja Juska Puikkonen 22.07.
Naisten sarjassa kärjen muodostivat Nerea Abrego 19.50, Inka Keteli 24.01, Satu Paalanen 27.47, Anna Puttonen 31.16 ja Elina Ikäheimonen 31.53.
Alle 18-vuotiaissa parhaat ajat juoksivat Oliver Pitkänen 21.18, Veikka Ripatti 23.32, Lyydia Honkonen 24.10, Emil Kovanen 24.41 ja Aaro Vilpponen 27.13.
Matin maalisvitosen tunnelma antoi vahvan viestin siitä, että Toivakassa osataan edelleen kokoontua yhteen hyvän asian äärelle. Tapahtumalle on luvassa jatkoa liikunnallisissa merkeissä jo pian, sillä seuraavaksi katseet kääntyvät 6. kesäkuuta järjestettävään Toivakka-hölkkään.
Samuli Turunen
05.04.2026 | Kiinnitetty, Pääkirjoitus
Kun petäjävetinen ori Ypäjä Salama hiljattain voitti – hieman yllättäenkin – Kouvolassa ravilähdön, Suomen tunnetuin raviääni Lauri Hyvönen intoutui selostuksessaan kertomaan, miten ori iskee voittoon ”kuin salama kirkkaalta taivaalta”. Oriilla oli hyvä voittajakerroin, joten hevosta pelanneet saivat mukavasti rahaa. Sekä omistajille tietysti palkintorahat, 4 000 euroa.
Ypäjä Salama, pian kuusivuotiaaksi kääntyvä suomenhevosori, on kolmen miehen omistama kimppahevonen. Hevosen omistavat kuusankoskelainen Mikko Huuhtanen sekä petäjävetiset Santeri Mäkinen ja Antti Tupamäki, jonka tallilla ori on valmennuksessa. Ori on hyväsukuinen ja jos veikata pitää, niin joku päivä se nähdään vielä Kuninkuusraveissa – jos terveenä pysyy.
– Ilman laukkaa hevonen todennäköisesti voittaa lähtönsä. Se on elämää täynnä, reipas treenilenkeilläkin. Joskus lenkillä se saattaa itsekseen pyrähtää pätkän. Se on ollut aika terve, mitä nyt vähän kasvukipuja on ollut. Sillä on hyvä kilpailupää ja helppo ravi. Ja se menee yhtä hyvin talvi- ja kesäolosuhteissa, Tupamäki kehuu oritta.
Vaan mistä on syntynyt kolmen miehen kimppa?
– Tunsin Antin isän jo ennen kuin tutustuin Anttiin. Riston (Tupamäki) kanssa meillä oli kimppahevonenkin. Yhdessä saunaillassa Antti alkoi sitten puhua kimppaomistamisesta. Sanoin silloin, että ei ole hinkua moiseen. Meni vähän aikaa ja Antti soitti, että nyt olisi mahdollisuus lähteä lahjakkaan hevosen kimppaan. Hän siis puhui minut ympäri. Nyt voin sanoa, että ei ole tarvinnut päätöstä katua, Mikko Huuhtanen kertoo.
– Antti ketoi, että olisi tämmönen hevonen myytävänä. Lähdin heti kokeilemaan sitä ja illasta jo oltinkin ostettu hevonen porukkaan, Santeri Mäkinen kertoo.
Tupamäelle hevonen tuli eteen siten, että sen edellinen omistaja halusi ikänsä ja vaimon heikentyneen tilan vuoksi päästä oriista eroon.
Yksi osa ravihevosen kimppaomistamista on, että sillä voi tienata. Etenkin, jos kimppa on pieni ja hevonen hyvä. Polttoaineen ja rehujen kallistuminen tekee harrastuksesta tietenkin nykyisin kalliimpaa, mutta raha ei olekaan kaikki kaikessa: miehet käyvät niin usein kuin mahdollista katsomassa paikan päällä Ypäjä Salaman edesottamuksia. Ja sitten on vielä se totopelaaminen.
– Itse olen mielellään mukana pienemmissä kimpoissa tutulla porukalla. Homma toimii silloin hyvin. Isoja kimppoja on paljon ja se on myös hyvä omistusmuoto, siinä pääsee seuraamaan oman hevosen menestystä pienemmillä panoksilla, Tupamäki sanoo.
– Kertaakaan ei olla oltu asioista erimielisiä. Isoisälläni oli ravihevosia ja olen käynyt raveissa 7-vuotiaasta. Pelaan totoa ja jos äskettäin (Tupamäellä valmennuksessa oleva) Landen Iita olisi voittanut lähtönsä, olisi saanut toto4:n kiinni, Huuhtanen sanoo.
Miesten odotukset Ypäjä Salaman osalta ovat korkealla ja kasvavat sitä mukaa kun hevonen kehittyy ja menestyy.
– Ajetaan kilpaa tasaisesti. Toukokuussa on Finlandia-ajoviikonloppuna 75-finaalit. Sitä voidaan pitää seuraavana isompana tavoitteena, sinne hevonen on jo lunastanut paikan, Tupamäki sanoo.
Tupamäki tunnetaan myös ohjastajana ja kohta rattailla voidaan nähdä myös Santeri Mäkinen, joka aikoo suorittaa C-ajokortin. Sitten kisoissa voikin olla vauhtia, sillä miehellä on rallitausta.
Seppo Pänkäläinen
03.04.2026 | Kiinnitetty, Toivakka
Arja Koriseva saattaa olla tunnetuin toivakkalaisääni mutta paljoa hänestä ei jää Milla Mattila (o.s. Kähkönen), jolla on takanaan mahtava radioura. Ja ovathan Koriseva ja Mattila aikoinaan tehneet myös yhteistyötä, kun Mattila oli Korisevan assistentti yli 10 vuotta.
Tapa, jolla Mattilasta tuli toimittaja ja juontaja, on mielenkiintoinen. Hän näki laukaalaisen Anna-Kaisa Hermusen tv-lähetyksessä ja ajatteli, että tuohan olisi cool ammatti. Niinpä Mattila kirjoitti Hermuselle, että miten noihin hommiin pääsee. Pian soikin lankapuhelin Toivakan Viisarimäellä, kun Hermunen otti asiakseen auttaa nuorta naista uravalinnassa. Asiaa saattoi auttaa se, että Mattilan äiti tunsi Hermusen siskon.
Siitä se sitten lähti pääosin radio- ja tv-hommia tehden. Ura kuitenkin alkoi lehdessä, joka oli PaikallisUutisten edeltäjä, Jyväskylän Ympäristö- ja maakuntalehti päätoimittajana Jali Tuhkunen.
– Kysyin Tuhkuselta, sopiiko tehdä hänelle juttuja Toivakasta. 1,5 vuotta sitä sitten tein pian päätoimisena toimittajana koko lehden kattavalta alueelta.
Sen jälkeen Mattila lähti opiskelemaan tiedotusoppia Alkio-opistoon Korpilahdelle ja sen myötä avautui työpaikka Radio Jyväskylässä. Mattila sanookin, että viisi vuotta Radio Jyväskylässä oli hänen yliopistonsa toimittajan ja juontajan töihin. Päätoimittaja Arvo Vuorela antoi vastuuta ja mahdollisuuksia tehdä monipuolisesti töitä, toimittaen, juontaen ja tuottaen.
Tämän jälkeen oli Helsingin vuoro, jonne Mattila muutti 2004 silloisen rakkauden perässä. Siellä Mattila on tehnyt uraa Sävelradiossa, Radio Aallolla, Radio Novassa, Groove FM:ssä, Radio Suomipopissa ja nyt Aito Iskelmällä. Koska Mattila rakastaa musiikkia, hänen ohjelmissaan sitä on aina soitettu paljon puheen kustannuksella.
– Koen, että nykyinen työpaikkani Aito Iskelmä tekee tärkeää työtä kotimainen iskelmän eteen. Se on musiikkia, juka on suomalaisten dna:ssa. Genrestä löytyy paljon artisteja, joiden ura on yli 50 vuotta pitkä. Lisäksi meillä on ilo olla edistämässä uusien iskelmäartistien uraa, Mattila sanoo.
Ja se on nimenomaan radio, joka sinua kiehtoo?
– Kyllä. Radiossa on jotain mystistä. Olen onnellinen, että olen saanut tehdä näitä hommia yli 30 vuotta. Ihmisten tarinat saavat minut innostumaan työstäni yhä uudestaan, viimeisen 15 vuoden aikana myös television puolella, Mattila, 52, sanoo.
Mattila käsikirjoittaa tv-ohjelmia, kuten viime vuosina esimerkiksi Maajussille morsian -, Diili-, Yökylässä Maria Veitola -ja The Voice of Finland -ohjelmia.
Mattila ei ole syntynyt Toivakassa vaan Rovaniemellä. Toivakkaan perhe muutti, kun Mattila oli vuoden ikäinen. Isä Yrjö Kähkönen oli pohjoisesta, äiti Aili puolestaan toivakkalainen. Ja toivakkalaiseksi Mattila itsensä tuntee. Ala-asteen hän kävi Viisarimäellä, yläasteen keskustassa.
– Toivakka on loistavalla paikalla ja on todella vireä kunta. Kunnanjohtaja Touko Aalto on tehnyt hyvää työtä. Kunnassa on kaikki palvelut, joten ei ihme, jos asukasmäärä on kasvussa.
Mattila toivookin entiselle kotikunnalleen elinvoimaisuutta ja sinnikkyyttä kehittyä edelleen.
– Systemaattinen markkinointi lisää kunnan vetovoimaa varsinkin lapsiperheiden keskuudessa. Luonto, turvallisuus, peruspalvelut sekä vain reilun 20 minuutin matka Jyväskylään korjattua nelostietä myöten ovat tekijöitä, joilla Toivakka kasvattaa asukaslukuaan tulevaisuudessa.
Mitä lapsena harrastit?
– Kävelin paljon metsässä. Harrastan kävelyä edelleen. Kun syrjäkylällä asuttiin, niin paljon tuli myös pyöräiltyä. 4H-kerhossa toimin ja partiossakin olin. Urheilu ei minulle oikein maistunut, mieluummin kirjoitin, piirsin ja kerroin mielikuvitustarinoita ystäville.
– Kavereita oli paljon, vaikka siihen aikaan niin sanottujen syrjäkylien lapset jäivätkin kirkonkyläläisten ulkopuolelle. Se, että et asunut kirkonkylällä oli myös kiusaamisen aihe, mutta se vaan kasvatti luonnetta.
Huikosta kotoisin oleva Maija Torppa ja Kankaisilta kotoisin oleva Taru Viinikainen ovat säilyneet hyvinä ystävinä. Maija asuu nykyisin Helsingissä, Taru Ruotsissa, mutta meitä yhdistää aina sama kotikylä ja sen kokemukset.
Toivakan Viisarimäessä edelleen asuva Sami Puikkonen on tänäkin päivänä hyvä ystäväni. Ollaan Samin kanssa tunnettu liki 50 vuotta. Yhdessä on leikitty, katsottu Rosvo Rudolfia telkkarista ja käyty aikoinaan kerran kesässä Särkänniemessä.
Ja pitääkö tieto paikkansa, että äitisi on ollut mallina Pellervo Lukumiehelle, kun tämä maalasi Toivakan kirkon kuuluisat maalaukset?
– Ihan varmaksihan sitä ei voi tietää, mutta taiteilija Lukumies kertoi aina kirkossa vierailleille turistiryhmille, että hänen naapurissa asunut nainen (Aili Kähkönen) antoi hänelle inspiraatiota 1970-luvun tyylidaamiin, joka siis kirkon katosta tänäkin päivän löytyy Kati Josefiina -nimisenä enkelinä, Milla Mattila sanoo ja antaa yhden vinkin kirkkoväelle.
– Vierailijat tunnistaa siitä, että he tuijottavat kirkon kattoa, kun taas paikalliset ovat jo maalauksiin tottuneet.
Seppo Pänkäläinen
