Vuoden harmain päivä on alkoholimainos

11.11.2025

Vuoden harmaimmaksi päiväksi on nimetty marraskuun toista lauantaita vuodesta 2018 lähtien. Päivä sai alkunsa Hartwallin kampanjapäivästä, jolla juhlistettiin harmaanväristä lonkeroa. Nyt vuoden harmain päivä on ikään kuin naulinnut paikkansa suomalaisten kalentereissa ja mielissä. Kannattaa silti edelleen muistaa, että viime lauantai ei liittynyt sinänsä suomalaiseen vuodenkiertoon, vaan alkoholijuoman mainontaan.
Vuodenkierron harmain aika on täällä ja se voi tuntua jaksamisessa. Unen tarve tuntuu lisääntyvän huimasti, mutta vähäinen valon määrä meinaa sekoittaa unirytmiä. Liikunta ei meinaa maistua, mutta suklaakonvehdit kyllä.
Lumisadetta odotellessa voi kokeilla erilaisia selviytymiskeinoja. Käynti kuusivaltaisessa metsässä voi piristää, sillä siellä on edelleen vihreää. Ilma on raikasta ja happipitoista; vesisateessa ulkoilu on asenne- ja pukeutumiskysymys. Liikunta kannattaa tietysti aina, mutta erityisesti silloin, kun meinaa vetää mieltä matalaksi. Ravinnossa kannattaa suosia hedelmiä, marjoja ja vihanneksia, kun näin juhlakaudella ruoka saattaa muutoin olla aika tuhtia.
Ja jos tällainen suhtautuminen vuodenaikaan ei kiinnosta tippaakaan, aina voi käpertyä sinne sohvannurkkaan kauden herkkujen ja hyvän kirjan kanssa.
Pääasia on se, että nyt vain selviydymme näistä viikoista kohti valoisampia aikoja. Tsemppiä kaikille kaamosoireista kärsiville.

Maarit Nurminen

Lue myös nämä: