Kaisa Kiiski asuu 1800-luvun puolella rakennetussa punaisessa, lautaverhoillussa hirsitalossa lähellä Petäjäveden keskustaa. Talo tunnetaan myös Merran kauppana, viralliselta nimeltään talossa ollut kauppaliike oli Ravinto Oy.
– Tarkkaa tietoa minulla ei ole talon rakentamisvuodesta, mutta kun teimme remonttia, seinien välistä löytyi sanomalehtiä 1800-luvun puolelta, Kaisa Kiiski kertoo.
1940-luvun loppupuolella talon ostivat Kaisa Kiisken miehen Lauri Kiisken mummo ja pappa eli Hilma ja Juho Merta.
– Pappaa sanottiin Ukoksi. He tulivat Karjalasta Kurkijoelta, ja minun tietojeni mukaan Merran pappa eli Juho Merta oli ollut Elisenvaaran osuuskaupassa töissä. Täällä hän rupesi teurastamaan eläimiä, pihaan tehtiin uusi ulkorakennus ja siihen teurastamo. Karjakunta oli mukana teurastamon rakentamisessa, Kaisa Kiiski kertoo.
– Siihen aikaan ei ollut samanlaisia hygieniamääräyksiä kuin nykyään. Teurastamon vieressä oli navetassa kaksi lehmää ja hevonen ja sinne kuljettiin samasta ovesta kuin teurastamoon. Teurastamossa lihat pakattiin laatikkoon ja kärrättiin linja-autolle. Linja-autossa lihalaatikot pakattiin tavaratilaan, mitään kylmäkuljetuksia ei ollut.
Kaupanpidon talossa aloitti Kaisan Kiisken tietojen mukaan Juho ja Hilma Merran poika Toivo Merta.
– Ihan varma en ole siitä, pitivätkö Juho ja Hilma tässä kauppaa, mutta sellainen mielikuva minulla on, että kaupanpidon olisi aloittanut Toivo. Hän sitten muutti muualle kaupanpitoon ja tähän jäi Juhon ja Hilman nuorin tytär Lyyli Merta pitämään kauppaa, Kaisa Kiiski kertoo ja toteaa, että Lyyli Merralla ei ollut puolisoa eikä lapsia.
– Yksi Juhon ja Hilman kolmesta tyttärestä, Elsa, oli minun mieheni äiti. Käsittääkseni minun mieheni ja hänen siskonsa olivat lapsena paljon täällä mummolassa.
Merran kauppa oli Kaisa Kiisken mukaan todella pieni.
– Kauppana palveli yksi huone, eikä se ollut iso, jauhohinkalot juuri mahtuivat. Kaupassa myytiin jauhoja, sokeria, kahvia, mausteita ja sen sellaista, mitä nyt siihen aikaan kaupoissa myytiin. Jauhot ainakin myytiin irtotavarana, ulkorakennuksessa oli jauhovarasto. Siihen aikaan jauhoja meni paljon, kun leivottiin kotona ja syötiin paljon puuroja ja vellejä, Kaisa Kiiski toteaa.
– Varmaan kaupassa myytiin myös maitoa, voita ja makkaraakin. Siitä minulla ei ole tietoa, miten tavarat kauppaan tulivat. Sen jälkeen, kun pappa kuoli vuonna 1958, tässä ei enää teurastettu.
Lyyli Merta lopetti kaupanpidon Kaisa Kiisken muistojen mukaan joskus 1960-1970 -lukujen vaihteessa.
– Ainakin vielä 1960-luvulla kauppa oli tässä. Moni petäjävetinen muistaa vielä, kuinka kävi lapsena ostamassa tikkarin Merran kaupasta, Kaisa Kiiski toteaa.
Lopetettuaan kaupanpidon Lyyli Merta asui talossa edelleen. Hänen jälkeensä talo siirtyi Kaisa Kiisken miehen äidille.
– Silloin tässä ei asuttu vakituisesti, tämä oli lähinnä kesäpaikkana. Me ostimme tämän 1980-luvun lopussa. Silloin olimme vielä Jyväskylässä töissä ja asuimme Keltinmäessä, tähän muutimme vakituisesti, kun jäimme eläkkeelle, Kaisa Kiiski kertoo.
Ostettuaan talon Kaisa ja Lauri Kiiski tekivät siinä ison remontin, joka valmistui vuonna 1993.
– Tässä ei varmaan ollut tehty mitään isompaa remonttia aikaisemmin. Seinissä oli pinkopahvit ja välissä vanhoja sanomalehtiä. Tässä ei myöskään ollut vesijohtoa eikä viemäriä, Kaisa Kiiski kertoo.
– Me purimme sisäseiniä pois ja teimme vesijohdon ja viemärin. Tässä on pihassa kaivo, mutta siinä on niin ruosteista vettä, ettei sitä voi juoda. Tien toisella puolella oli lähde, josta tänne haettiin juomavettä ennen vesijohdon laittamista. Minä olen nyt käyttänyt kaivovettä kasvien kasteluun, Kaisa Kiiski sanoo ja kertoo, että remontissa tehtiin myös uusi leivinuuni ja puuhella.
– Ulkorakennuksessakin tehtiin remonttia. Minulla on nyt siellä yhdessä huoneessa kangaspuut ja ulkosaunasta tuli kanala, Kaisa Kiiski kertoo.
Tiina Lamminaho
