Sukututkimus on harrastus, johon on helppo hurahtaa. Se on myös harrastus, joka on kokenut melkoisen mullistuksen digitalisoitumisen, DNA‑tutkimuksen ja muun teknisen kehityksen myötä.
Kristiina Hiekkala ja Sari Rimmi ovat uuraislaisia sukututkimuksen harrastajia. Heillä on hiukan erilainen lähestymiskulma asioihin, mutta kummallekin perehtyminen oman suvun aikaisempiin sukupolviin on antanut valtavasti perspektiiviä myös omaan elämään 2020‑luvulla.
– Olin ennen eläkkeelle jäämistä tosi stressaantunut, sukututkimus on tuonut elämääni jonkinlaista rauhaa. On ihanaa uppoutua johonkin näin täysillä, opettajana toiminut Kristiina kertoo. Hän on aina ollut kiinnostunut sukututkimuksesta, mutta vuonna 1997 alkoi oma aktiivisempi harrastus ja nyt se saattaa olla jo jotain enemmän. Viikosta torstaipäivät on pyhitetty kokonaan tutkimukselle.
– Silloin vuonna -97 äidin serkku teki äidin isälinjasta kartoituksen, joka alkoi Riekon talosta Saarijärven Onnenlaaksosta, Kristiina kertoo ja näyttää suurta paperia, jossa sukupolvet seuraavat toisiaan. Hän on vienyt kaikki kartoituksen tiedot käyttämäänsä sukututkimussivustolle Geniin ja sukeltanut vielä huomattavasti syvemmälle ja laajemmalle sukunsa historiaan. Sukupuussa on nyt noin 12 000 henkilöä.
– Olen myös tehnyt DNA‑testin, ja sen mukaan tunnistettuja verisukulaisia on noin 15 000, eli ainakin 3000 vielä puuttuu sukupuusta, hän kertoo.
Kristiina on päässyt muutamassa sukuhaarassa jopa yli ajanlaskun alun. Nämä tiedot ovat kuitenkin varsin epävarmoja. 1500-luvulle asti kuitenkin molemmilla on tietoja.
Geni on digitaalisista tietokannoista Kristiinan ja Sarin mielestä luotettavin.
Aika nopeasti sieltä selviää, että Kristiina ja Sari ovat kolmansia serkkuja kolmen sukupolven takaa. Myös tämän jutun kirjoittaja paljastuu sukulaiseksi.
Saarijärveltä kotoisin olevaa Kristiina Hiekkalaa kiinnostaa historian ajanjaksoista eniten Suomen sodan (1808–1809) aika, joka on koko Suomenkin historiassa erittäin merkittävä, sillä silloin päättyi pitkä Ruotsin kuninkaan palveleminen ja Suomi liitettiin Venäjään. Syntyi Suomen suuriruhtinaskunta ja Suomen kansallinen identiteetti alkoi kehittyä.
Hän on myös löytänyt tutkimuksissaan sotaan osallistuneita.
– Perhossa on Bror Schönemanin hautamuistomerkki, hän on minun isoisoenoni. Schöneman kuoli Kokkonevan taistelussa 1808. Brorin veli, Jyväskylän kaupunginsaarnaaja pastori Gustaf Oskar Schöneman, puolestaan on kirjoittanut Joulupuu on rakennettu -laulun sanat ja suomentanut Jouluyö, juhlayö -sävelmän sanat, Kristiina kertoo. Toki itse Runebergkin on hänen sukulaisensa. Hänen isänsä puolen kantaisä on puolestaan 1700-luvulla elänyt ruotsalainen ruotusotilas Björkqvist, joka asettui Kangashäkkiin.
Hyvin yleistä on, että suvusta löytyy joku, joka on lähtenyt koettamaan onneaan Ameriikan maille noin 100–150 vuotta sitten, ja moni sinne jäikin.
Kristiinan pappa kävi kaksi kertaa töissä Pennsylvanian hiilikaivoksilla.
Jyväskylässä syntyneen, mutta uuraislaiset sukujuuret omaavan Sari Rimmin pappa Ismael Lähteinen lähti isosiskonsa Ainon perään Michiganiin Greenin kylään.
– Hän oli reissulla melkein 20 vuotta maa‑ ja metsätöissä. Palattuaan hän kertoi vain hyvin vähän keveitä tarinoita ajasta Amerikassa. Serkkujen kanssa olemme yrittäneet selvittää, millaista oli siirtolaisen elämä 1900‑luvun alussa, Sari kertoo.
Sarin pappa palasi 1929 ja osti Itäkummun tilan. Hauska sattuma on, että nyt Itäkummussa toimii East Hill Ranch, lännenratsastukseen erikoistunut hevostila.
Sari on koulutukseltaan sosiologi ja se näkyy myös hänen lähestymiskulmassaan. Hän miettii syitä ja seurauksia ja myös piirtää mielellään historian hämärästä esiin nousseita persoonia.
– Ennen oli sukusalaisuuksia, joita varjeltiin viimeiseen saakka. Nykyään erilaiset moraalisäännöt ovat huomattavasti löystyneet. Minäkin suorastaan odotan, että suvusta löytyy jotain solmukohtia, vaikka se sitten olisikin ollut aikoinaan paheksuttavaa, hän sanoo.
Hänelle on tärkeää myös kotiseutu ja paikat.
– Oman sukututkimusharrastuksen ja kotiseututuntemuksen tähtihetkiä oli kadonneen Kylmälän pihapiirin, eli äidin mummolan löytyminen, sen paikallistuminen Uuraisten Kummunkylän ja Pirttimäentien väliseen maastoon. Paikka oli täysin metsittynyt, enää löytyi paikalta vain sammaleen peittämiä rakennuksen peruskivilinjoja ja pari esinettä: pannukoukku, kengänpohja ja vanha iso naula. Pihapiiristä ei ole säilynyt meillä kuvia, niin saattoi nyt edes kuvitella. Ihmisten ja tapahtumien ankkuroiminen todellisiin paikkoihin on minulle merkityksellistä: ollaan sukulaisten kanssa kesähuviksi ajeltukin sukupaikkoja paikallistamassa paitsi Uuraisilla, myös mm. Laukaassa ja Vesangassa, hän kertoo.
Molemmat ovat huomanneet, että kirkon vallasta huolimatta elämä on ollut ennenkin värikästä. Pontikka pisti puukkohippasille, mutta toimi myös kauppatavarana. Elämä saattoi olla taloudellisesti köyhempää, mutta huomattavasti yhteisöllisempää.
– Kun ei ollut muunlaisesta tietoa, niin eri tapahtumat, pääsiäisvalkeat, kyläilykierrokset tai sadonkorjuujuhlat toivat sisältöä elämään. Ajattelen, että elämä on ennenkin ollut ihan mukavaa ja elettiin myös vanhoiksi, vaikka väestön keski‑ikää laskikin runsas lapsikuolleisuus ja epidemiat, Kristiina sanoo.
Sukua voi tutkia loputtomiin, mutta eri aineistojen tarjoama tieto on usein kuitenkin lähinnä vuosilukuja, syntymiä ja kuolemia – joskus sentään rikoksiakin. Paljon jää siksi mielikuvituksen varaan.
– He ovat minun sukulaisiani, saan kuvitella ja kuvittaa heidät sellaisiksi kuin haluan. Jos saan lisää tietoa, niin kuvitelmaa voi muuttaa, Sari sanoo ja näyttää tekemäänsä piirustusta Heta Gabrielintytär Lindistä (s.1817), joka oli todennäköisesti kotoisin Nyrölästä eli Soukkajärveltä.
– Hetan nuoruusvuosissa on arvoituksia. Emme ole serkkujen kanssa saaneet selville minne päin Suomea lähti yksin, nuorena neiti-ihmisenä töihin, ehkä piikomaan. Kunnes sitten muutaman vuoden päästä palasi yksin takaisin kotiseudulle taaperoikäisen tyttärensä kanssa, joka oli yksi esiäideistäni. Maria-tyttären isä tai täsmällinen syntymäaika ei ole tiedossamme. Äiti ja tytär elivät sitten loppuikänsä näillä seuduin, Sari kertoo.
– Minulle tärkeä henkilö on 1800-luvun alussa elänyt esiäiti Anna Susanna Salin Laukaan Hytölästä. Hän lähti saattamaan 4-vuotiasta pikkuveljeään Pietarsaareen lapsettomalle pariskunnalle ottolapseksi ja jäi itse samalle reissulle seuraneidiksi, myöhemmin hän avioitui lukkarin kanssa ja leskeksi jäätyään muutti Saarijärvelle tyttärensä luokse. Hänessä on jotain hyvin kiehtovaa, Kristiina kertoo.
Kristiina Hiekkala ja Sari Rimmi eivät ole ainoita uuraislaisia suku- ja kotiseutututkijoita.
– Olisi mukava jutella muidenkin asiasta kiinnostuneiden kanssa ja perustaa vaikka lukupiiri‑tyyppinen. Saa ottaa yhteyttä, naiset vinkkaavat.
Hanna Lahtinen
