Martti Räty syntyi vuonna 1935 Sortavalan maalaiskunnassa karjalaiseen maanviljelijäperheeseen. Sodan varjot nousivat nopeasti, ja pikku-Martin ensimmäiset lapsuusmuistot saattavat olla peräisin ensimmäiseltä evakkomatkalta vuonna 1940. Varsinaista pelkoa niihin ei kuitenkaan liittynyt, sillä lapsen mieli onneksi suojelee monelta maailman pahalta.
Evakkomatka kulki Sortavalasta Savonlinnaan, sitten kierrettiin ruotsinkielistä Pohjanmaata, jossa yövyttiin jossain kirkossa, ja sieltä Oulaisten kautta Rovaniemelle. Sieltä matka suuntautui etelään ja Uuraisille.
– Kun palattiin kotiin ensimmäisen evakkoreissun jälkeen vuonna 1942, niin minun muistoissani arki jatkui hetken ihan tavallisena, leikittiin ja urheiltiin kovasti, niin kuin meidän perheessämme on aina ollut tapana.
Ihan tavallista ei kuitenkaan ollut. Luodinreikä katossa muistutti talvisodasta, ja tykkien jytinä kuului rintamalta. Ongelle mennessään pienet Rädyn pojat löysivät käsikranaatin.
– Minä sanoin, että siihen ei saa koskea, mutta velipoika Matti ja serkku Paavo olivat kuitenkin heittäneet sen jokeen. Onneksi ei sattunut mitään, Martti muistaa.
Lapsia tuolloin oli neljä: Matti, Maire, Martti ja Marjatta. Nuorin, Mirja, syntyi viidenneksi vielä Uuraisilla, jonne lähtö koitti välirauhan aikana, kun Martti oli jo 9-vuotias.
– Vaajakoskelle tultiin ensin ja sieltä Vanhalan taloon Uuraisille. Vanhalan isäntä Otto Kässi oli ollut isän armeijakavereita ja hän oli sanonut, että heille voi mennä, jos tarvetta tulee.
Vuonna 1945 koitti muutto jo tuttuun Korvenrannan taloon Kelloperälle, ja sen jälkeen se onkin ollut Martin koti.
Korvenrannan tila oli alkujaan Uuraisten pappilan torppa, jonka ensimmäinen isäntä lunasti itsenäiseksi vuonna 1815. 1900-luvun taitteessa isoksi tilaksi kasvaneesta Korvenrannasta tuli Äänekoski Oy:n tuotantotila, jonka mailla työskenteli paljon väkeä tuottamassa elintarvikkeita Äänekosken tehtaan työväelle. Kun Karjalan siirtolaisille ja rintamamiehille tarvittiin koteja, valtio lunasti maat ja Korvenranta lohkottiin seitsemäksi eri tilaksi. Rätyjen lisäksi Kelloperällä uutta elämää aloittivat Litmaset, Neuvoset, Silvennoiset, Hytöset, Ahoset ja Kekaraiset. Vuonna 1924 rakennettu päärakennuskin pistettiin puoliksi, ja toinen puoli siirrettiin Kukkaroisen rantaan Litmasen perheen kodiksi.
– Mukavaa oli, että kavereita oli paljon ympärillä, joista monilla oli vielä samanlaisia muistoja Karjalasta. Minä olin isäni jälkeen tämän tilan 11. isäntä, ja minun jälkeeni isäntänä jatkoi poikani Markku 1990-luvun alussa. Hän kuitenkin joutui luopumaan melko nopeasti sairauden vuoksi, ja tilan pitäjiksi tulivat tyttäreni Tuula miehensä Timo Oksasen kanssa, Martti kertoo.
Timokin menehtyi nuorena, ja myös maailma muuttui niin, että maanviljelys ei enää kannattanut. Nyt Martti asuttaa Korvenrannan vinttikamaria, ja alakerrassa asuu tyttärentytär Jenni perheineen. Lehmiä ja muuta karjaa ei Korvenrannassa ole ollut enää vuosikymmeniin, mutta tilalle ovat tulleet rotukissat ja lemmikkisiilit, joiden kasvattajana Jenni on aivan Suomen huippuja.
Martin vaimo Paula menehtyi vain 48-vuotiaana 40 vuotta sitten. Onnekas sattuma kuitenkin toi elämään uuden tärkeän ihmisen Tampereelta.
– Se oli oikeastaan Mäkelän Sirpan vika, hän myi minulle Askel-lehden vuosikerran ja sieltä kirjeenvaihtopalstalta se kaveri sitten löytyi. Kihloissa ollaan, mutta kumpikaan ei halua kotoaan muuttaa mihinkään.
Kun 1990-luvulla alkoi päästä jälleen matkustamaan itärajan taakse, oli Martti ensimmäisten joukossa lähdössä katsomaan entisiä kotiseutuja. Iloinen yllätys oli, että kotitalo on yhä paikallaan. Siinä toimi kylän kirjasto.
– Monet kerrat olen yöpynytkin vanhassa kotitalossa. Meidän koti, kyläkoulu ja muutama muu ennen sotia rakennettu rakennus olivat paljon parempia kuin uudemmat. Naapuriin Volotja-niminen mies rakensi uuden talon, johon tarvikkeet ja tekijät tulivat melkein kokonaan Suomesta – siitä tuli kyllä hyvä. Monesti mietin, mitä ystäville siellä nyt kuuluu. En ole uskaltanut soittaa enkä korttiakaan lähettää, kun pelkään, että joutuvat vaikeuksiin, Martti kertoo ja lisää, että kovin ovat ajat nyt samanoloisia kuin reilut 80 vuotta sitten.
Sodan jälkeen alkoi jälleenrakennuksen aika, ja pelloilla alkoivat yleistyä työhevosten rinnalla traktorit. Tämä tarjosi myös aivan uuden kilpailulajin Suomen nuorisolle, nimittäin kyntökisat.
– Ensimmäistä kyntökisaani olin katsomassa Keskisen pellolla nykyisen kunnanviraston paikalla. Kässin veljekset, Heikki ja Pasi, Kankimäen Armas ja Piesalan Antti olivat silloin kovia, ja minuun iski innostus. Vuonna 1953 meille tuli ensimmäinen traktori, ja samana syksynä kilpailin ensimmäistä kertaa kisoissa ja sijoituin lainavehkeillä toiseksi.
Kisoja seurasi useita, ja uran huipennuksena MM-kisat Englannissa. Siellä Martti Räty sijoittui eri puolilta maailmaa tulleiden 48 kyntäjän joukossa sijalle 17.
– Kyntökilpailuissa ensin avataan kynnös, joka arvostellaan, sitten se suljetaan ja taas tuomarit tutkivat tulosta. Lisäksi arvioidaan kynnöksen suoruutta, syvyyttä ja montaa muuta asiaa.
Martti Räty myöntää, että hänellä on kova kilpailuvietti, kuten oli hänen isälläänkin, jonka tähtihetki oli päästä juoksemaan viestiä Paavo Nurmen kanssa. Monipuolisesti lahjakkaat geenit yhdistettynä tähän ominaisuuteen tarkoittaa, että suvusta löytyy harvinaisen paljon menestyneitä urheilijoita. Matti-veli juoksi ja hiihti menestyksekkäästi, ikämiessarjassa ampumahiihdossa suomenmestaruuteen saakka.
– Myös Mairesta olisi tullut kova hiihtäjä, mutta kun silloin piti töitä tehdä harjoittelun sijaan. Mirja-siskolla taas on ainakin yksi suomenmestaruus ja hopea lentopallossa, hän oli hyvä myös pikajuoksussa ja pituushypyssä. Mirjan tytär Sanna-Kaisa oli kolmiloikan huippuja, hän toimii nykyään valmentajana. Sari-tytär taas on kaksinkertainen lentopallon suomenmestari, ja hänen poikansa Roni Jokinen pelaa Jypissä jääkiekkoa ja tytär Kiira on Suomen huippuja telinevoimistelussa.
Mahdottoman ylpeä Martti on myös Uuraisilla asuvasta pojantyttärestään Sara Rädystä, joka voimistelee ja menestyy jyväskyläläisen Tanssi- ja voimisteluseura Illusionin edustusjoukkueessa.
Martti Räty on ollut aina myös aktiivinen toimija yhteiskunnassa, vaikka varsinaista politiikkaa hän on vältellytkin. Luottamustoimia eri järjestöissä on parisenkymmentä. Ansioista hänellä on seinällään muistona monta kunniakirjaa, myös tasavallan presidentin myöntämä Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristi.
Vaikka Martin mittarissa on jo reilusti yli 90 vuotta, on elämä yhä täyttä. Omalla autollaan hän huristelee pitkätkin matkat ja seuraa ajan ilmiöitä sekä maailman tapahtumia tarkasti.
Hanna Lahtinen
