– Nyt minulla on myynnissä vähemmän kortteja kuin joulun alla, nyt ei löytynyt niin hyvin ideoita, kahdeksanvuotias Hannes Romppanen toteaa. Hannes myi viime keskiviikkona itse tekemiään ystävänpäiväkortteja K-marketin eteistilassa. Joulun alla samassa paikassa myyntiartikkelina olivat joulukortit.
– Joulukortteihin keksin paremmin ideoita. Ja kortit menivät hyvin kaupaksi, Hannes kertoo. Ystävänpäiväkortteihin Hannes oli piirtänyt sydämiä, kukkia ja toisiaan kädestä kiinni pitäviä ihmisiä.
– Hannes tykkää piirtää. Monesti, kun Hannes tulee koulusta kotiin, hän ottaa ensimmäisenä esille kynät ja paperia, piirustustuokio koulun jälkeen on Hannekselle luova ja rentouttava hetki, Hanneksen äiti Meri Romppanen kertoo.
– Joulun alla Hannes itse rupesi miettimään, että olisi kiva myydä jotain. Minä ehdottelin myymistä sukulaisille tai somemyyntiä, mutta Hannes halusi nimenomaan pystyttää myyntikojun. Kysyimme kauppiaalta, saammeko tulla tähän eteiseen, ja saimme luvan, Meri Romppanen selvittää ja kertoo, että joulun alla korttien suosio yllätti.
– Kortit myytiin tosi nopeasti ja ihmiset tykkäsivät. Hannekselta tilattiinkin kortteja, Meri Romppanen kertoo.
Hannes ei aio tuhlata heti kaikkia tienaamiaan rahoja.
– Osan laitan säästöön, osan hyväntekeväisyyteen ja osalla ostan jotain kivaa, Hannes sanoi ja kertoi, ettei ollut vielä päättänyt, mitä ystävänpäiväkorteilla tienaamillaan rahoilla ostaisi.
– Minua ilahduttaa se, että Hannes osaa myös säästää rahaa, Meri Romppanen toteaa.
Myös ystävänpäiväkortit kävivät kaupaksi joulukorttien tapaan. Ja kohtelias nuori kauppias muisti toivottaa asiakkaille hyvää ystävänpäivää.
“Toivon, että Minna pysyis mun ystävänä ainaki niin kauan ku se vaan jotenkuten voi mua sietää.”
Näin kirjoitti päiväkirjaansa 7.9.1983 Leena Hangasjärvi, joka oli juuri aloittanut 7. luokan ja yläasteen. Minna Salonen oli Leenan uusi ystävä. Minna oli tullut samalle luokalle Oittilan koulusta.
Minna Salonen on pysynyt Leena Rostin ystävänä yli neljäkymmentä vuotta, vaikka nykyisin he asuvat eri maissakin. Tie vei Leenan Irlantiin ja Minnan Äänekoskelle.
Leena kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän Lyseosta vuonna 1990.
-Opiskelin Tampereen yliopistossa ruotsin kieltä ja tiedotusoppia. Sitten 1990-luvun lopulla tuli Nokia-buumi ja olin pitkään töissä Nokialla ja Nokian alihankkijoilla teknisen dokumentoinnin alalla. Dublinissa jatkoin ensiksi samalla alalla, sitten olin välillä kotiäitinä ja töissä kielikoulussa. Juuri nyt pidän välivuotta töistä. Teknisen viestinnän tiimi, jossa olin töissä, lopetettiin viime keväänä ja päätin pitää pienen tauon työelämästä.
Leena ja Jyväskylästä kotoisin oleva puoliso Juho-Pekka asuivat Tampereella 16 vuotta; siellä syntyivät myös perheen lapset.
-Dubliniin muutimme helmikuussa 2007. Tarkoituksemme oli asua täällä kaksi vuotta, mutta niin vain ovat vuodet kuluneet ja lapset kasvaneet. Juho-Pekka on paikkatietoalalla ja tällä hetkellä tekee töitä Irlannin maa- ja metsätalousministeriölle. Neljä lastamme ovat jo aikuisia. Tyttäremme asuvat Dublinissa poikaystäviensä kanssa. Vanhempi poikamme ja hänen saksalainen tyttöystävänsä asuvat Saksassa. Nuorempi poikamme kirjoitti ylioppilaaksi viime kesänä ja hän asuu vielä kotona. Meillä on 5-vuotias ranskanbulldoggi Luna, joka asuu puolet viikosta toisen tyttäremme luona ja oma koira 7 kuukautta vanha kääpiösnautserin pentu Merlin. Meillä on myös neljä kissaa.
Minna kävi kymppiluokan ja kaksi vuotta lukiota Korpilahdella. Sen jälkeen tie vei kotitalousopettajaopistoon Jyväskylään, mistä Minna muutti Ääneseudulle töihin. Hän on ollut töissä vaneritehtaalla viimeiset 34 vuotta. Minnalla on 17-vuotias tytär.
Leenalla ja Minnalla on sama syntymäpäivä.
-Se oli meistä hauskaa teini-ikäisinä. Ystävystyimme nopeasti ja koko yläasteen olimme aika tiiviisti yhdessä, emme pelkästään kaksin, vaan olimme kylällä isommassakin kaveriporukassa. Minna oli usein meillä yötä, varsinkin torstaisin. Silloin Korpilahden kunta järjesti kerran viikossa uimahallikuljetuksen Muurameen. Uimahallireissut, nuorten discot Ohrantähkässä ja koulun konvat olivat silloin tärkeitä sosiaalisia tapahtumia, joissa setvittiin ihastuksia ja puitiin kaikenlaista kaveridraamaa. Minnan ollessa meillä yötä valvoimme tietenkin myöhään ja puhuimme ihan kaikesta, koulusta, opettajista, ihastuksista. Kuuntelimme C-kasetilta Yötä, Popedaa, Paul Youngia, Secret Serviceä ja Billy Idolia ja Korpilahden kirjastossa kävimme kuuntelemassa uusimpia levyjä. Silloin tällöin kävimme Jyväskylässä vaateostoksilla ja elokuvissa. Uuno Turhapuroja taisi tulla nähtyä useampikin. Kesällä 1986 olimme kunnan kesätöissä kuukauden ja yhdessä raivasimme pusikkoa vesurilla ja maalasimme silloisen päiväkodin aitaa, Leena muistelee.
Minna sanoo, että Leenan äiti Riitta-Liisa otti hänetkin avosylin vastaan ja oli kuin varaäiti.
-Leena oli jo muuttanut kotoaan ja Korpilahdelta pois, kun olin hänen äitinsä talossa vuokralaisena. Ja niin ovat olleet myös minun kaksi sisarustakin, Minna kertoo.
Nykyisin ystävykset tapaavat kasvotusten muutamia kertoja vuodessa.
-Useimmiten Minna tulee kahville äitini luo, kun olen Korpilahdella käymässä. Viime kesänä Minna tuli myös käymään mieheni suvun mökillä Nilsiässä ja silloin saunottiin ja uitiin ja laitettiin ruokaa pitemmän kaavan mukaan. Minna perheineen on käynyt kahdesti Dublinissa ja silloin kävimme Wicklow-vuorilla, kävelty meren rannalla, syöty fish&chips ja käyty shoppailemassa. Keväällä 2019 hankin meille liput yläasteaikojemme idolin Paul Youngin konserttiin. Minnan seuraavalla Irlannin reissulla haluaisin viedä Minnan Irlannin länsirannikolle Atlantin rannalle.
Mikä Minnassa on parasta?
-Minna on aina ollut avoin ja puhelias ja Minnan kanssa on helppo olla. En muista, että kouluaikoinakaan oltaisiin koskaan riidelty. Joskus varmasti loukkaannuin, kun Minna sanoi asioista niin kuin ne ovat, mutta ymmärsin ja arvostin ja arvostan edelleen Minnan aitoutta. Ystävyydessämme ei ole paineita. Joskus voi mennä useita viikkoja, ettei olla yhteydessä, mutta sittenkään ei tarvitse viestiä aloittaa anteeksipyynnöillä tai millään selityksillä, vaan voi vain jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin.
Mikä Leenassa on parasta?
-Me olemme samanlaisia, mutta myös erilaisia. Minä olen suorapuheinen ja ihmettelen sitä, ettemme ole koskaan riidelleet. Se on ihanaa, että Leena on jaksanut minua kaikki nämä vuosikymmenet. Meistä Leena on koulutetumpi ja minä olen ehkä enemmän käytännön ihminen.
Minna muistelee lämmöllä viime kesän matkaa Nilsiälle.
-Se oli tosi ihana reissu. Ei ollut kiire mihinkään.
Hieman yli satavuotias talo Hurttian koulun vieressä on ollut niin sahanjohtajan asuntona, kuin kouluna ja koulun ruokalanakin, nyt talossa on neljä asuntoa. Kaunis mansardikattoinen talo on rakennettu vuosina 1916 – 1920.
Mikko Strangin kirjoittamassa Iloniemen sahan historiassa ”Ikkunat Päijänteelle päin” kerrotaan, että Joonas Vehmas vanhempi osti Iloniemen tilan vuonna 1916. Vuonna 1918 Joonas Vehmas vanhempi, Joonas Vehmas nuorempi, sahanomistaja Jussi Nurminen ja maanviljelijä Lauri Piesanen perustivat Korpilahden Terva- ja Sahateollisuus Oy:n. Johtaja Joonas Vehmas nuorempi rakennutti Ilomaan tilalle omaksi asunnokseen kartanomallisen, kaksikerroksisen talon. Strangin kirjan mukaan johtaja itse asui alakerrassa ja yläkerrassa oli huoneet palvelijoille, ylähallista meni ovi ainakin neljään huoneeseen. Johtajan asunnossa oli jopa sisäsauna.
– Se oli ilmeisesti paikkakunnan ensimmäisiä sisäsaunoja, Marja Elsinen toteaa. Elsinen ja hänen puolisonsa Esa Ikkala ostivat talon vuonna 2016 Jyväskylän kaupungilta.
Korpilahden kunnan omistukseen talo päätyi jo vuonna 1925. Korpilahden Terva- ja Sahateollisuus Oy oli mennyt konkurssiin ja Joonas Vehmas nuorempi kuoli vuoden 1925 alkupuolella. Kunta osti koko Ilomaan tilan, mutta myi sen vielä samana vuonna Iloniemen sahan toimintaa jatkaneelle Frans Kivistölle. Johtajan asuntona olleen talon sekä tonttialueen, johon sisältyi myös peltoa, kunta jätti itselleen kylälle perustettavaa kansakoulua varten. Hurttian koulu aloitti talossa elokuussa 1925, Strangin kirjan mukaan luokkahuoneena oli talon hieno vierassali. Alakoulu aloitti seuraavana vuonna yläkerrassa, jonne oli saatu luokkahuone yhdistämällä kaksi kamaria. Suuri oppilasmäärä pakotti kunnan hankkimaan lisätilaa; viereen rakennettiin koulutalo, jossa koulunkäynti aloitettiin vuonna 1928.
– Niin kauan kuin Hurttian koulu oli toiminnassa, tässä talossa oli koulun ruokala ja keittiö. Aluksi ruoka tehtiin tässä, loppuajasta tässä oli vain jakelukeittiö. Lisäksi tässä oli kolme asuntoa, kaksi ylhäällä ja yksi alhaalla. Kunta vuokrasi asuntoja, Marja Elsinen kertoo.
Hurttian koulu lopetettiin vuonna 2013.
– Vuonna 2016, kun me ostimme tämän, talo oli tyhjillään. Kaupunki oli onneksi pitänyt täällä lämmöt päällä, Elsinen kertoo.
– Asunnoissa oli aloitettu remonttia, ilmeisesti jo Korpilahden kunnan aikana, mutta se oli täysin kesken. Jostain oli purettu lattiaa, jostain kattoa, ainoastaan ruokalana ollut tila oli asuttavassa kunnossa.
Marja Elsisen mukaan taloon oli rakennettu lisäosa ja uusi sisäänkäynti koulun puoleiseen päätyyn joskus silloin, kun koulun ruokala oli talossa. Lisäosaan oli tehty vessat, käsienpesualtaat ja siivouskomero.
– Asunnoissa ei ollut suihkuja, ainoastaan pienet vessat. Me teimme asuntoihin pesuhuoneet ja uusimme keittiöt sekä kaikki pinnat ja lisäsimme lämmöneristystä. Teimme myös parvekkeeseen väliseinän. Aikaisemmin parvekkeelle pääsi vain toisesta yläkerran asunnosta, mutta siitä näki sisälle toiseen yläkerran asuntoon. Nyt molempiin asuntoihin kuuluu oma osa parvekkeesta, Elsinen kertoo.
– Taloon piti myös hankkia kaikki liittymät, aikaisemmin ne olivat yhteisiä koulun kanssa. Ja talotekniikka piti uusia ja eriyttää koulusta. Silloin, kun me ostimme tämän, tässä oli öljylämmitys, nykyään tässä on maalämpö. Aikoinaan täällä on varmaankin ollut joka huoneessa uuni, savupiippujakin on neljä. Nyt jäljellä on kaksi kaakeliuunia.
Esa Ikkalan ja Marja Elsisen tekemä remontti valmistui kokonaan jouluksi 2017.
– Ensimmäiset asukkaat muuttivat tänne jo vuonna 2016, ensimmäisenä valmiiksi saatiin ruokalana ollut osa, Elsinen kertoo.
– Periaatteessa tähän saisi useammankin asunnon, mutta halusimme pitää asunnot perheasunnon kokoisina, eli asuntoja on nyt kaksi alhaalla ja kaksi ylhäällä. Sauna on ulkorakennuksessa. Sekin on uusi, vanhat ulkorakennukset oli purettu tästä silloin, kun me ostimme tämän.
Talon ulkoasu on suojeltu, talo on määritelty paikallisesti kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi rakennukseksi. Keski-Suomen museon tekemässä inventoinnissa mainitaan muun muassa talon klassismin henkinen koristelu ja parvekkeelta avautuvat näkymät Raspio-järvelle.
– Ilman Esan ammattitaitoa tällaista ei olisi voinut korjata. Oman työn osuus on merkittävä, tähän on tehty hirveä määrä tunteja. Pitää kyllä tykätä vanhoista taloista, että jaksaa tällaisen kanssa temuta, Marja Elsinen toteaa.
– Olen iloinen siitä, että yli satavuotias talo on edelleen ryhdikäs. Toki siitä näkee, että ajan hammas on purrut, eikä talo ihan joka paikasta ole aivan suora, mutta se kuuluu vanhaan taloon.
Riitta Linnan Pesula ja Siivouspalvelu He-Ri ei joistakin huhuista huolimatta ole lopettamassa toimintaansa, ei sinne päinkään. Vaikka 70-vuotiskahvit juotiin jo toissa vuonna, ei ikänsä töitä paiskinut, jo isomummuksi ehtinyt Riitta tunne tarvetta jäädä vapaalle. Viime vuonna oli yrityksen 20-vuotisjuhlavuosi, jota juhlittiin työn merkeissä. Uuraisten entisellä paloasemalla sijaitsevassa pesulassa pesukoneet pyörivät ja mankeli hurisee. Riitan elämänkumppani Reino Karppinen lukee toimistossa lehteä ja vanha tuttu asiakas tuo pestävää. Samalla vaihdetaan kuulumiset. – Työ on minulle ihan terapiaa, hulluksihan minä tulisin, jos pitäisi jouten olla, Riitta sanoo. Lisävirtaa antavat mukavat ja tyytyväiset asiakkaat. Ennen koronaa hänellä oli vielä pesulan lisäksi useita siivouspaikkoja ja 2-3 työntekijää, mutta nykyään hän työskentelee yrityksessä pääosin yksin. Tarvittaessa apuna on seuraava sukupolvi. – Kyselyjä tulee yhä paljon, luotettavalle siivouspalvelulle on aina tarvetta.
Pesulan tilat ovat vuosien varrella rakentuneet käytännöllisiksi ja toimiviksi. Isoja pesukoneita on neljä ja lämpömankelilla leveyttä pari metriä. Kuivausrummun lisäksi on tilava kuivaushuone liikkuvine naruineen entisessä paloautojen hallissa. Pesula vastaanottaa lähes kaikenlaista pyykkiä. Jos esimerkiksi jonkun maton peseminen ei Uuraisten laitteilla onnistu, on Riitta Linnalla tuttuja pesumestareita Jyväskylässä, joiden kanssa hän tekee yhteistyötä. Pesula- ja siivousyrittäjyys on ollut Riitta Linnan elämän parasta aikaa. Hän ryhtyi alalle viisikymppisenä, konkurssin kovan koulun kokeneena kuljetusyrittäjänä. – En kuulu kirkkoon, mutta minulla on aina ollut vahva usko johdatukseen. Näin unen, jossa minua neuvottiin ostamaan paloasema ja perustamaan pesula. Moni nauroi, mutta tunne oli niin vahva, että uskalsin tähän ryhtyä, eikä ole tarvinnut katua, Riitta Linna päättää.
Juho Varsell ja Kalle Vanhala aloittivat pilkkikauden jo viime vuoden puolella. Peräti marraskuussa. Juho myöntää, ettei pienellä lammella jääpeite ollut vielä edes viittä senttiä. Parikymppiset nuoret ovat varustautuneet jäälle menoon asiallisesti ja kaulassa roikkuvat jääpiikit.
-Pilkillä yritetään käydä viikottain, Joni sanoo. Juho lisää, että kalalle lähdetään kelien mukaan.
-Lumisateella, myrskyllä tai kovalla pakkasella ei niinkään tule lähdettyä, nuoret miehet tuumaavat.
Pilkkijät kairaava reiät ja Juho asettaa kaikuluotaimen paikalleen. Jään alla ei näy liikettä.
Saaliin suhteen ei ole erityisiä tavoitteita.
-Mennään sillä, että kaikki käy, Juho sanoo.
Joni kertoo yrittäneensä kuhaa, mutta vielä ei ole tärpännyt.
Tänä talvena nuoret kalastajat aikovat kokeilla myös matikkapilkkiä.
-Kohtahan se on parhaat ajat käsillä. Sitä kalastetaan illasta pimeän tultua.
Pilkkitoukat jäivät kotiin jääkaappiin, mutta mukana on keinotekoisia pilkkitoukkia. Niitäkin käytetään tarpeen vaatiessa. Pilkissä käytetään myös vieheitä.
Juho kertoo, että edellisenä päivänä Kallen kanssa kalareissulla Oittilassa pieneen mormuska-vieheeseen oli käynyt kiinni vajaa kiloinen hauki. Se on jäänyt ainakin mieleen viimeisimmistä kalareissuista.
-Jännitti kestääkö siima, kun oli kevyt morrivapa.
Pojat kertovat, että ylös nostetut kalat päätyvät ruokapöytään, jos ei omaan, niin sukulaisten ja tuttavien. Ahvenet maistuvat pannulla paistettuna ja kesällä on savustettu kuhaa.
Kesäaikaan uistellaan.
-Viime kesänä tuli käytyä heittelemässä myös muutamalla koskella. Vetouistelua tulee paljon kesällä harrastettua, Juho kertoo.
Juhon pikkuveli Joni Varsell harrastaa myös perhokalastusta.
Juho ja Joni ovat kalastaneet pienestä pitäen; Kallen kalastus alkoi Juhon myötä.
-Kalastaminen kulkee suvussa. Kalaa on pyydetty niin pilkillä kuin katiskalla ja verkoillakin, Juho sanoo.
Maarit Nurminen
Koko perhe kalastaa
Jarkko Jokisen ja Jenna Leinosen koko nelihenkinen perhe kalastaa.
-Jarkko on harrastanut kalastusta ja pilkkimistä koko ikänsä. Hän on käynyt nuoresta pojasta lähtien pilkillä isänsä kanssa. Paikkakuntalaisena Korpilahden vesistöt alkavat olemaan jo aika tuttuja. Myös minä olen kalastanut pienestä pitäen vanhempieni kanssa, mutta pilkkimisestä innostuin vasta Jarkon myötä, Jenna Leinonen kertoo.
Perheen kaksi poikaa Oliver ja Oskar ovat jo innokkaita kalastajia. Oskar oli muutaman kuukauden ikäinen, kun hän on ollut mukana pilkkireissulla. Vauva kulki mukana auton turvaistuimessa pilkkipulkassa.
– Isompana hän nukkui monet päikkärit pilkkiahkion pohjalla lampaantaljan päällä. Vaikka meidän pojat ovat vauhdikkaita, eivätkä jaksa yleensä pitkään keskittyä tiettyyn tekemiseen, pilkkireissuilla he jaksavat kyllä odottaa, milloin kala nappaa. He istuvat pitkiäkin aikoja jäällä kaloja narraamassa.
Jokiset suuntaavat pilkille kerran viikossa.
-Kun kevättä kohti mennään ja valoisuus lisääntyy, on tarkoitus käydä useamminkin. Keväämmällä ehtii työpäivän jälkeenkin jäälle ennen kuin aurinko laskee. Pääsiäisen tienoilla ohjelmassa on perinteinen pilkkipäivä minun isäni kanssa. Jonkun verran tehdään reissuja koko sakilla eli mukana ovat lapset ja koirakin. Silloin valitsemme yleensä paikan, josta tulee hyvin edes pientä kalaa, jotta mielenkiinto tekemiseen säilyy. Kun pojat ovat mukana, eväät ovat tärkeä asia. Yleensä mukana on jotain herkkuja ja kaakaota. Välillä pyydämme mummin poikien kanssa kotiin ja silloin yritämme saada suurempia ahvenia. Meillä on kummallakin kaikuluotaimet käytössä apuvälineinä.
Jenna kertoo, että saaliiksi yritetään saada ahvenia.
-Mitä isompia, sen parempi. Hauetkin joskus kiusaavat.
-Lohi taitaa olla kyllä aika harvinainen saada, särkiä tulee joskus, Oskar sanoo.
-Suuret kalat tai saalit jäävät mieleen, mutta kyllä jokainen reissu on omanlaisensa.
Oliverin mieleen on jäänyt yksi kalareissu viime talvelta, jolloin hän sai oman ennätyskalansa.
Kalansaaliista valmistetaan ruokaa sen mukaan, mitä sattuu tulemaan.
-Isommat ahvenet paistetaan ja jos haukia saadaan tehdään ehdottomasti haukipullat. Jarkko valmistaa itse ruuat kaloista ja pojat seuraavat tarkasti vierestä. Siinä samalla käydään läpi kalan anatomiaa, Jenna kertoo.
Perheen kalastusharrastus ei rajoitu pilkkimiseen, vaan sulan veden aikana virvelöidään ja ongitaan.
– Tämä on sellainen koko perheen yhteinen harrastus. Ja kun niitä kaloja narrailee, eletään siinä hetkessä eikä koulun tai työpäivän tapahtumat paina meidän kenenkään mieltä. Lisäksi Korpilahdella on niin älyttömän kauniita paikkoja ja kun Päijänteen kansi menee jäähän, tulee Korpilahteakin nähtyä ihan uusista näkökulmista.
Maarit Nurminen
Ahvenia, ulkoilua ja liikuntaa
Kari Immonen kertoo harrastaneensa kalastusta koko ikänsä, ensin kesäonkea ja 1960-luvun lopulta lähtien pilkkimistäkin.
– Olen Saimaan rannalta kotoisin. Isä oli kova kalamies, hänen kanssaan lähdin ongelle heti kun opin kävelemään, Immonen kertoo.
Nykyään Immonen pilkkii enimmäkseen Putkilahdessa, Päijänteen lahtivesillä kuten Nokkosella, ja myös Ylisjärvellä.
– Nuorempana tuli käytyä pohjoisessakin, mutta enää ei viitsi lähteä. Tässä käyn lähijärvillä, Putkilahden lisäksi naapurissa, Hauhajärvellä, ja Hartolassakin, Immonen toteaa.
– Ahvenia sieltä pääasiassa tulee ja haukia. Tänä talvenakin hauki sai iskettyä siiman poikki, hauella on niin terävät hampaat.
Immonen kertoo käyttävänsä ainoastaan tasapainoja ja jigejä.
– Toukilla en pilki ollenkaan. Sormethan siinä paleltuu, jos pakkasilla pujottelee toukkia koukkuun, Immonen sanoo.
– Pilkillä käyn yleensä joka toinen päivä, jos kelit antavat myöten. Siinä tulee samalla ulkoilua ja liikuntaa. Saatan kairata päivän aikana monta kymmentä pilkkireikää, eihän sitä tyhjällä reiällä viitsi kauaa istua. Kovilla pakkasilla en lähde jäälle. Joskus aikoinaan kävin yli 20 asteen pakkasillakin, mutta en enää nykyään. Tosin, jos ei tuule yhtään, ei 20 asteen pakkanen ole paha.
Tänä talvena Immonen pääsi pilkille jo itsenäisyyspäivänä.
– Tässä muutama vuosi sitten lahtivesillekään ei päässyt kun vasta ihan joulukuun lopussa. Nytkin piti alkutalvesta olla todella varovainen, kun jään paksuus vaihteli paljon, Immonen kertoo.
– Silloin, kun ensimmäiset jäät tulevat, ahven on maukkaimmillaan. Se on tankannut talvea varten ja on paksulihainen. Ahven on muutenkin Suomen järvikaloista maukkain, Immonen kehuu ja kertoo syövänsä paljon kalaa.
– Pidämme emännän kanssa molemmat kalasta. Jos sitä ei saa itse, pitää hakea kaupasta. Parasta on paistettu ahvenfile perunoiden ja kantarellimuhennoksen kanssa.
Tänä talvena Immonen sai kalaa joulukuussa, avannoista nousi isojakin ahvenia. Sen sijaan tammikuun puolella kalat ovat kartelleet Immosen pilkkiavantoja.
– Tammikuussa kalaa ei ole kuulemma tullut oikein muuallakaan Keski-Suomessa, Immonen toteaa.
– Ilmoistahan se on kiinni, milloin kala syö. Yleensä sanotaan, että kun matalapaine tulee, kalat ovat syövimmillään. Kyllä se saalis vaihtelee päivien mukaan, monta hukkareissuakin on tullut tehtyä.
Jokihaaralainen Jyri Vilokkinen on saavuttanut aikidossa 5. danin vyön, mikä on jo niin korkea saavutus, että siihen hyväksyntä pitää hakea aikidon kehdosta, eli Japanista. Aikidon korkeammat arvot myönnetään vain suosituksesta ja vaativat monipuolista toimimista lajin hyväksi. Aikido on kamppailulaji, mutta aikidossa vastustajaa ei ikinä pyritä vahingoittamaan. Aikidotekniikat perustuvat vastustajan voiman hyväksikäyttöön. Tekniikoiden tavoitteena ei ole vastustajan voittaminen, vaan hänen hyökkäystahtonsa nujertaminen. Aikido tuli Jyri Vilokkisen elämään jo vuonna 1988 ja on pysynyt mukana aina. Tällä hetkellä hän ohjaa yhdet treenit viikoittain Jyväskylän monnarilla ja lisäksi käy 2-3 kertaa harjoittelemassa. – Pidän ohjaamista erittäin tärkeänä myös oman kehittymisen kannalta. Parhaimmillaan treenin vetäminen on hyvin luova tila, jossa vuorovaikutus on äärimmäisen tärkeää, hän määrittelee. Aikidon ominaispiirre on, että siinä ei kilpailla, ainakaan toisten kanssa. – Juuri siksi laji sopii minulle. Nuorena harrastin jonkin verran myös judoa, mutta en pitänyt lajin kilpailullisista elementeistä. Kilpaileminen jotenkin kaventaisi aikidoa ja tekisi siitä pinnallisemman. Itsensä kehittämisen lisäksi lajiin kuuluu keskittyminen, rauhoittuminen ja toisten kunnioittaminen. Aikido lisää kokonaisvaltaisesti henkistä ja fyysistä hyvinvointia, hän määrittelee. – Aikido toimii myös erittäin hyvin stressinpoistajana, koska siinä joutuu keskittymään sekä fyysisesti että mentaalisesti liikkeisiin niin täysin, ettei samalla edes pysty pohtimaan jotain työasioita tai huolia, hän lisää. Suomessa on harrastajia noin 4000 ja Jyväskylää sanotaan jopa aikidon mekaksi. – Toiminta on myös melko kansainvälistä, Jyväskylässä käy treenaajia ulkomailta ja itsekin olen käynyt treenaamassa Ruotsissa, Ranskassa ja Tsekeissä. Aikido on hyvin yhteisöllinen laji. Minne tahansa maailmassa menisinkään ja vaikka kaikki menisi mönkään, niin jos löydän sieltä aikidosalin, tiedän että minua autetaan ja tarjotaan esimerkiksi yösija, Vilokkinen kertoo. Nykyaika on jossain määrin aikidon uhka. Ihmisistä on tullut keskittymiskyvyttömämpiä, osittain mobiililaitteiden ja nopeita ärsykkeitä suoltavien sovellusten vuoksi. Aikido ei ole urheilun pikaruokaa, vaan vaatii keskittymistä ja pitkäjänteisyyttä, mutta palkitsee harrastajansa harmonisella voimalla. Sana aikido tarkoittaakin suomeksi harmonisen voiman tietä.
Tämä sivusto käyttää evästeitä asiakaskokemuksen parantamiseen. Alta voit valita suostumuksesi. Katso tarkemmat tiedot alta Tietosuojalauseke-sivulta.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Nämä ovat sivuston toiminnalle välttämättömiä evästeitä, joiden käyttöä ei voi kieltää. Hyväksyt näiden evästeiden käytön selaamalla sivustoamme.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Statistics
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Nämä ovat kolmannen osapuolen evästeitä, kuten esimerkiksi Facebookia varten. Emme kuitenkaan käytä tällä sivustolla Google Analyticsiä tai samanlaista ohjelmistoa, joka keräisi kävijätietoja.
