03.09.2025 | Tilaajille, Toivakka
Elokuun 26. päivänä vietettiin kansainvälistä koiranpäivää. Päivä muistuttaa meitä koirien merkityksestä ihmisen elämässä. Koirat toimivat viranomaisten apuna ja työtovereina. Ne ovat verrattomia lemmikkejä, harrastuskavereita sekä arjen apureita, kuten opas- ja avustajakoirat. Koiranpäivä muistuttaa myös ihmisen vastuusta ja eläinten hyvinvoinnista huolehtimisesta.
Tiina Lehtomäki ja Seija Leppänen ovat pitkän linjan toivakkalaisia koirien kasvattajia ja kouluttajia.
– Kasvatustoiminta Bright Eyes -kennelissä alkoi jo vuonna 1985, jolloin ensimmäinen suursnautseri tuli taloon. Muutaman vuoden kuluttua tulivat kääpiösnautserit, joita kasvatimme useamman pentueen. Vuonna 1996 Suomen Kennelliitto myönsi Bright Eyes -kennelille arvostetun Vuolasvirta-palkinnon ansiokkaasta kasvatustyöstä. 1990-luvun alkupuolella aloimme myös kouluttaa suursnautsereita palveluskoirakokeiden kansallisiin lajeihin: jäljestykseen, hakuun, viestille sekä etsintäkokeeseen. Nykyisin koulutamme labradorinnoutajia opas- ja avustajakoiriksi sekä kasvatus- ja kuntoutustehtäviin. Näissä tehtävissä koirat auttavat esimerkiksi nuorten ja lasten kanssa työskentelyssä luomalla luottamuksellista suhdetta ja tuomalla läsnäolollaan hyvää mieltä, Lehtomäki kertoo.
Mitä eroja olette havainneet rotujen välillä.
– Rotujen ominaisuuksissa on eroja. Suursnautsereiden kanssa yhteistyö täytyy rakentaa, kun taas labradorinnoutajilla on enemmän halua miellyttää ihmistä ja toimia yhteistyössä. Sosiaalisen ja ihmisystävällisen luonteensa vuoksi labradorinnoutaja sopii erityisen hyvin opas- ja avustajakoiraksi ihmisläheiseen työhön.
Mitä yhteistyökumppaneita koirien kasvatukseen ja koulutukseen löytyy?
– Tällä hetkellä meille on juuri tulossa Suomen Opas- ja Avustajakoirakoulun omistuksessa olevia koiria koulutukseen. Koirat ovat tullessaan 8 kuukauden – 1 vuoden ikäisiä. Ne ovat kasvaneet hoitoperheissä pentuvaiheen ajan, ja testien jälkeen koulutukseen valitaan vain sopivimmat yksilöt. Koirat koulutetaan yksilöllisesti laaditun suunnitelman mukaan, ja ne lähtevät työelämään yleensä kahden vuoden ikäisinä. Hoitoperheet tekevät arvokasta työtä pentujen sosiaalistamisessa ja erilaisten ympäristöjen tutustuttamisessa, Lehtomäki kertoo.
– Kun koirat tulevat meille koulutukseen, ne ensin tutustuvat uuteen kotiin ja rutiineihin. Vasta sen jälkeen alkaa täsmäkoulutus työelämän taitoihin. Koulutuksen suuntautumisesta riippuu, mitä taitoja opetetaan. Opaskoiran kanssa kuljetaan paljon ja opetetaan esimerkiksi suunnan pitäminen, suojateiden etsiminen ja turvallinen liikkuminen liikenteessä. Opaskoira toimii näkövammaisen käyttäjänsä silminä. Avustajakoiralle opetetaan tehtäviä kuten esineiden nostaminen, nimettyjen esineiden hakeminen, ovien avaaminen ja hissin tilaaminen. Liikuntarajoitteisen ihmisen arkea helpottaa suuresti koiran tuoma apu. Koulutuksellisesti suurin työ on kuitenkin hallinnan opettamisessa, jotta koirat voivat kulkea käyttäjiensä kanssa missä tahansa häiritsemättä muita. Työtehtävissä ollessaan koirat eivät saa kiinnostua ympäristön häiriöistä, kuten vieraista ihmisistä tai toisista koirista, Lehtomäki sanoo.
Opas- tai avustajakoiraa ei saa missään tapauksessa lähestyä tai puhutella sen ollessa työtehtävissä. Koiralle on annettava työrauha. Opaskoira tunnistetaan kahvallisista valjaista ja avustajakoira kolmion muotoisesta työliivistä. Liiveissä on yleensä merkinnät ja tekstit, jotka kertovat koiran koulutustarkoituksesta. Opas- ja avustajakoirat ovat lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineitä, ja ne ohjautuvat asiakkaille siten, että asiakas ottaa ensin yhteyttä oman hyvinvointialueensa apuvälineyksikköön.
– Meidän tehtävämme kouluttajina on huolehtia tämän elävän apuvälineen moitteettomasta toiminnasta sekä antaa apua ja tukea koirien käyttäjille heidän kohdatessaan haasteita. Käyttäjiä ohjataan myös huolehtimaan koirien hyvinvoinnista, sillä olipa kyseessä opas- tai avustajakoira, niiden lajityypilliset tarpeet on pystyttävä huomioimaan.
Tällä hetkellä Lehtomäen ja Leppäsen perheessä on neljä omaa koiraa: kaksi jo mummoikään ehtinyttä rouvaa ja kaksi hieman nuorempaa koiraystävää. Omien koirien kanssa harrastetaan erilaisia aktiviteetteja, kuten etsintätehtäviä ja luonnossa liikkumista. Nuorinta koulutetaan palveluskoiratoimintaan, mutta laji on vielä avoin.
– Koiranpäivää vietettiin meillä normaalein rutiinein, ulkoillen ja touhuten yhdessä.
Veikko Ripatti
03.09.2025 | Alueelta, Korpilahti, Petäjävesi, Tilaajille, Uurainen
Lepomäen luomupensasmustikkatilalla marjat ovat nyt parhaimmillaan, ja poiminta käy vilkkaana. Parikymmentä ukrainalaista luottopoimijaa ovat jo useina vuosina vastanneet pääosin sadonkorjuusta, mutta tänä kesänä on pitkästä aikaa järjestetty myös itsepoimintaa.
– Itsepoiminta on siinä mielessä hieman hankalaa, että haluaisimme myydä vain priimaa, eli täysin kypsiä marjoja. Usein itsepoiminnassa mukaan livahtaa raakoja marjoja, jotka eivät maistu hyvälle. Tietysti ammattipoimijoiden jäljiltä pensaat tulevat poimittua tarkemmin, kertoo Hannele Mäntyjärvi.
Metsän keskellä, korkealla mäellä sijaitseva Lepomäki on Suomen suurin luomupensasmustikan tuottaja. Lepomäen suku on asuttanut tilaa virallisten tietojen mukaan vuodesta 1821, mistä kertoo myös sukutilaviiri. Maata tilalla on viljelty jo 1600-luvulta lähtien, sillä tila on entinen Valtion Kruunun torppa, jonka nykyisen emännän, Hannele Mäntyjärven isovanhemmat Onni ja Lyydia Lepomäki lunastivat itsenäiseksi tilaksi 1920-luvun alkupuolella. Perinteinen maanviljelys jatkui 1980-luvulle saakka.
Lepomäen nimen synnystä on monta tarinaa, mutta uskottavimpana Hannele Mäntyjärvi pitää sitä, että kasakat ovat aikoinaan tulleet mäelle lepäämään.
– Täältä näkee ja kuulee kauas, ja siksi paikka oli turvallinen menneinä aikoina. Nykyään, kun on oikein kuulas ilma, Kintauden junan jyskytys kuuluu tänne saakka. Mutta enää täällä ei kukaan lepää ainakaan näin kasvukauden aikana, Mäntyjärvi naurahtaa.
Pensasmustikka tuli Lepomäkeen lähes sattumalta.
– Mieheni oli kuullut joskus hyvin kauan sitten ”jättimustikoista”, ja ne tulivat jostain mieleen 1990-luvulla, kun mietimme tilan mahdollisuuksia. Aloitimme muutamasta sadasta taimesta, ja nyt pensasmustikkaa on 4,5 hehtaaria. Luomuun siirryimme reilu 10 vuotta sitten, ja sen kyllä maistoi marjoissa, Mäntyjärvi kertoo.
Ensimmäisiä oman pellon marjoja päästiin maistelemaan vasta pari vuotta istutuksen jälkeen, jolloin nyt jo paljosta vastaava Tuomas Mäntyjärvi oli vielä taapero. Nykyään hän opiskelee hortonomiksi, ja vaikka kotitilan jatkaminen ei aina ole ollut itsestäänselvyys, näyttää se tällä hetkellä melko todennäköiseltä. Ennen hortonomiopintoja hän opiskeli kokiksi ja ammattikorkeakoulussa Tarvaalassa suoritti agrologin opintoja.
Kesä on tilalla kiireisintä aikaa, mutta pensasmustikanviljelijän työkiireet alkavat jo varhain keväällä.
– Lumien sulettua aloitetaan pensaiden huoltotoimenpiteet: vanhat lehdet puhalletaan pois ja leikataan tarvittaessa, sitten aloitetaan lannoitukset. Kun kukinta alkaa, niitä lisäpölytetään tuontikimalaisilla, kertoo Tuomas Mäntyjärvi.
Kimalaiset ovat tehokkaita mustikan pölyttäjiä – tuloksena on suuremmat, tasaisesti kypsyneet marjat ja isompi sato. Viljelijän painajainen on karu halla tai poiminta-aikaan rajut raesateet.
Poimintakauden jälkeen alkavat pensaiden syyshuollot.
– Kukkaro on koko ajan taivasalla ja vastoinkäymisiä on riittänyt, silti tämä on ollut minulle unelmatyötä. Olen saanut työskennellä kotona lasten ollessa pieniä ja koko ajan kehittää itseäni ja alaa, toteaa Hannele Mäntyjärvi.
Laajeneminen on edellyttänyt valtavan määrän uuden opiskelua ja pioneerityötä. Hannelella on hyvin monipuolinen koulutustausta: kemian laborantti, agrologi, opettaja ja lisäksi markkinointiopintoja.
Pensasmustikalla on lopulta aika vähän tekemistä metsämustikan kanssa. Suomalainen lajike on jalostettu yhdistelmä metsämustikkaa, juolukkaa, variksenmarjaa ja pensasmustikkaa. Lepomäen lajikkeet ovat Risto Tahvosen kehittämät Alvar ja Aino, joista Alvar ei menesty Kuohua pohjoisempana.
Vuosittainen sato vaihtelee, mutta on keskimäärin noin 30 000 kiloa. Viime kesänä saatiin ennätyssato, mikä käynnisti tuotteistamisen. Apuna oli myös ammattikorkeakoulun hanke. Pakastemarjan rinnalle on nyt tullut täysmehu, kuohujuoma ja sorbetti. Kehitysvaiheessa on vielä pakastekuivattu marja. Toistaiseksi tuotteet teetetään, mutta oma tuotanto on mietinnässä. Tänä vuonna Lepomäellä on investoitu esimerkiksi etikettilaitteeseen, kassajärjestelmään ja pakastekonttiin.
– Alkoholiton mustikkakuohujuoma on erityisen trendikäs juuri nyt, toteaa Tuomas Mäntyjärvi.
Tuotteistaminen jatkuu, sillä nykyisten tuotteiden sivutuotteena syntyy mehunvalmistuksessa kuorista paljon mäskiä, joka on erityisen vitamiinipitoista eikä sitä missään nimessä kannata haaskata.
Suurin osa tilan marjoista menee yhä pakastukseen, ja SOK on suurin asiakas. Tänä vuonna marjoja myydään ensimmäistä kertaa tuoreena Kotimaista-merkin alla S-ryhmän kaupoissa. Myös Uuraisten Sesonkipuoti Selman asiakkaat pääsivät viime kesänä tutustumaan Lepomäen tuotteisiin.
Hanna Lahtinen
03.09.2025 | Toivakka
Huikon Helmen 35-vuotisjuhlaa vietettiin lauantaina 23.8. aurinkoisessa, vaikkakin hieman viileässä säässä noin 150 vieraan voimin.
Pala Huikon Helmen perustamishistoriaa Tapio Mynttisen puheesta poimittuna: Elettiin 1980-luvun loppua, kun tuli tieto, että vuonna 1990 alkaa Huikontien maantien parantaminen. Samalla kävi ilmi, että Tielaitos lunastaisi Salmenniemen sillan kupeessa, Urakkalahden ja Maunosen välissä sijaitsevan ns. Jeren harjun itselleen. Paikan omisti tuolloin Aarne Häkkinen puolisoineen.
Syksyllä 1989 Häkkisen tyttärenpojan Tapio Mynttisen (kuva) puoliso Irma sai idean kesäkahvilan perustamisesta ja hyvän idean saikin. Lupa myönnettiin, ja rakentaminen alkoi sekä ammattilaisten että talkoolaisten voimin. Aikataulu oli tiukka, mutta niin vain kesäkahvila Huikon Helmi avattiin suunnitelmien mukaisesti kauniina aurinkoisena päivänä lauantaina 5.5.1990, noin 500 vieraan todistaessa avajaisia. Parhaiksi myyntiartikkeleiksi muodostuivat omatekoiset munkit kahvin kera sekä irtojäätelö.
Mynttiset pitivät kahvilaa seitsemän kesän ajan. Vuodesta 1997 eteenpäin kahvila on palvellut asiakkaita joka kesä useiden eri yrittäjien toimesta. Kesän 2025 ajan kahvilaa on luotsannut meille kaikille jo viime kesänä Helmen työntekijänä tutuksi tullut ja tämän juhlan iloksemme järjestänyt upea ja aina ystävällinen asiakaspalvelun ammattilainen Noora Piitulainen.
Kahvilasta on vuosien mittaan muodostunut kyläläisten ja ohikulkijoiden kesäolohuone, helmi, josta toivottavasti saamme nauttia jatkossakin.
Maarit Kovanen
26.08.2025 | Uurainen
Kaj Kunnas saapuu Uuraisille 15.9. ja pitää kolme luentoa koulukiusaamisesta – kaksi koulukeskuksella ja yhden, kaikille avoimen, Nuokkarilla.
Kaj Kunnas on tunnettu ja pidetty suomalainen urheilutoimittaja, joka on tehnyt pitkän uran Yleisradiossa ja Discovery Eurosportilla. Hän on selostanut yli 7300 tuntia urheilua, osallistunut 15 olympialaisiin ja 24 jääkiekon MM-kisoihin. Vuonna 2011 hänet valittiin Vuoden urheilutoimittajaksi.
Vuonna 2016 Kunnas sai aivoinfarktin, mutta säilytti positiivisen elämänasenteensa ja toipui. Samana vuonna hänet valittiin myös Vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi. Kokemustensa myötä hän on korostanut läsnäolon, asenteen ja hetkessä elämisen merkitystä, kiteyttäen elämänfilosofiansa ajatukseen: ”Tänään on maailman tärkein päivä.”
Kaj on kantanut olympiatulta Pyeongchangin kisoissa 2018 ja julkaissut kaksi Kohtaaminen-kirjaa (2017, 2020), joissa hän pohtii elämää yhdessä tunnettujen suomalaisten kanssa.
Kaj Kunnas on myös itse ollut koulukiusattu. Vaikka kipeistä kokemuksista on jo yli 50 vuotta, ne eivät ole unohtuneet.
Pasi Haarala puolestaan on Uuraisten kunnan nuorisotyöntekijä. Nykyisessä tehtävässään hän on toiminut viime keväästä lähtien, mutta monille Uuraisten nuorille hän on tuttu jo entuudestaan. Moni tuntee hänet salibandy-ympyröistä – hän on yksi tekijä siihen, että lajin harrastaminen Uuraisilla on niin suosittua ja järjestäytynyttä.
Yli 15 vuoden ajan Pasi toimi ohjaajana Salmikuukan perhekodissa ja oli rakentamassa turvallisen arjen edellytyksiä niille lapsille ja nuorille, joilta se oli syystä tai toisesta kadonnut.
Hänellä on myös oma yritys, joka tarjoaa ammatillista tukihenkilöpalvelua lapsille ja nuorille, joilla on elämässään erityinen tuen tarve. Yritys on tällä hetkellä ainakin osittain tauolla, sillä hyvinvointialueen resurssit jälkihuollon rahoitukseen ovat vähentyneet.
Viime vuosina Pasin ja samanhenkisten kavereiden tempauksia ovat olleet Huhti-Hulinat ja Touko-Tohinat. Vuonna 2024 hyväntekeväisyystempauksessa pelattiin salibandyä, ja tänä vuonna jalkapalloa. Pasilla on erityislahjakkuus, jota hän itse kutsuu sitekeydeksi, houkutella nuoria kiinnostavia julkkiksia Uuraisille kisailemaan hyvän asian puolesta. Viime vuonna HuhtiHulinoiden yli 3000 euron tuotolla hankittiin välineitä, pelejä ja tarvikkeita Nuokkarille, ja tänä vuonna ToukoTohinat mahdollistaa Kaj Kunnaksen saapumisen Uuraisille puhumaan koulukiusaamisesta.
– Kiusaamisesta ei ikinä päästä kokonaan eroon, mutta se ei tarkoita, etteikö koko ajan pitäisi tehdä mahdollisimman paljon sen estämiseksi. Ei saa lamaantua ja nostaa käsiä pystyyn, Pasi Haarala sanoo ja kiittelee myös noin vuoden takaista keskustelua erään S-marketin työntekijän kanssa.
– Silloin ajatus lähti itämään, että jotain aion osaltani tehdä.
Nuokkarin somekanavissa ovat syksyn mittaan myös ToukoTohinoiden julkkispelaajat VenkkuH, Leevi Ikävalko, Onkka ja Anton Häkkinen, sekä maailmanympärikävelijä Taina Liekari ovat jo käyneet muistuttamassa kiusaamisen totaalisesta tyhmyydestä ja lisääkin saattaa olla tulossa.
Somealustat ovat keskeinen osa nuorisotyötä. On tärkeää näkyä ja tiedottaa TikTokissa, Snapchatissa ja Instagramissa, mutta Uuraisten Nuorisotalo on näkyvästi esillä myös ”boomerikanava” Facebookissa, vaikka sen käyttäjäkunnan keski-ikä on huomattavan korkea.
– Haluan, että nuorisotyö tulee näkyväksi myös heille, joita se ei henkilökohtaisesti kosketa. Lisäksi nuoret saattavat kertoa kotona joskus vähän valikoitua totuutta. Yritän tiedottaa niin hyvistä kuin huonommistakin asioista. Esimerkiksi ilkivaltaa ja erilaista pöljäilyä on nykyään aika paljon, eikä se vähene vaikenemalla. Asioiden puheeksi ottaminen on tärkeää, sillä pohjimmiltaan kyse on avunhuudoista.
Nuoriso voi Haaralan mukaan pääsääntöisesti hyvin, mutta ääripäät loittonevat.
– On nuoria, joilla menee entistä paremmin, ja nuoria, jotka voivat aina vain huonommin. Oireilu näkyy esimerkiksi juuri ilkivaltana. Myös henkinen väkivalta ja arkinen kielenkäyttö ovat mielestäni rajumpia kuin ennen, hän sanoo ja myöntää, että ammattilaisenkin on välillä vaikea erottaa, mikä on keskinäistä läpänheittoa ja mikä kiusaamista.
– Ja vaikka siinä läpässä olisikin mukana, voi se silti satuttaa. Jos näillä kampanjoilla saa pienenkin myönteisen ajatuksen nuoren aivoissa syttymään, se on jo melkein lottovoitto. Katsotaan, miten käy – toivottavasti luennolle tulee myös mahdollisimman paljon vanhempia ja muita nuorten parissa työskenteleviä.
Jotain Pasi Haarala on jo onnistunut tekemään oikein, sillä Nuokkarin kävijämäärät ovat huomattavasti lisääntyneet.
– Aidot kohtaamiset nuorten kanssa ja asialliset, vaikkapa viestien avulla käydyt keskustelut ovat tämän työn kohokohtia.
26.08.2025 | Korpilahti, Tilaajille, Toivakka, Uurainen
Toivakan kirjastossa on elokuun ajan saanut ihastella jyväskyläläisen Jukka Parkkisen erikoista ja värikästä kokoelmaa Marilyn Monroe -aiheisia esineitä. Näyttely kantaa nimeä Marilyn Kissed Me@41660, ja postinumero vaihtuu aina paikkakunnan mukaan.
– Aika monta postinumeroa on tullut, pitkälti toistakymmentä. Keski-Suomesta olisi jäljellä enää Uurainen sekä Karstula, Parkkinen toteaa. Onpa näyttely vieraillut jopa kaksi kuukautta Lieksassa saakka. Näyttelyn nimi, Marilyn Kissed Me, liittyy Marilynin mainostamaan lasipulloiseen Coca Colaan.
Ensimmäinen Marilyn-näyttely oli Keltinmäen kylätalolla loppuvuodesta 2020. Parkkisen linkki Toivakkaan on Leppälahdessa, jossa hän nuoruutensa vietti. Pysyvää näyttelyä hänellä ei ole vielä ollut.
– Kun Toivakan näyttely loppuu, vien esineistön Ylä-Muuratjärven kylätalolle. Kun näyttely ei ole aktiivinen, se voi olla siellä esillä. Maakuntakirjastoon en ole vielä kysynyt, kun olen syönyt vähän kuin puuroa lautaselta – ensin reunoilta, ja voisilmä on sitten siinä keskellä, Parkkinen virnistää.
Noin sadan esineen kokoelmassa on monenlaista tavaraa, mm. Marilyn-aiheisia sateenvarjoja, tyynyjä, tauluja, matkalaukkuja ja jopa jääkaappi. Mielenkiintoisimpiin tavaroihin liittyy yleensä jokin tarina, ja onpa kokoelmassa myös joitakin aivan uniikkeja esineitä, kuten jyväskyläläisen taiteilija Päivi Soikkelin tekemät Marilyn-aiheiset jakkara, laukku sekä tarjotin.
– Päivin tekemä tarjotin on ollut näyttelyissä aina kunniapaikalla siitä asti, kun olen sen saanut. Näyttelyiden rakentamisessa minua kiehtoo se, että jokainen paikka on erilainen ja esillepano rakennetaan aina tilan mukaan.
– Toivakassa haasteena oli tilan pienuus, ja mielestäni voitin haasteen aika hyvin. Tulee onnistumisen fiilis, kun saa näyttelyn rakennettua. Muuramen kirjaston näyttelyssä oli imartelevaa, kun eräs nainen ei voinut uskoa, että pitkälle ikkunaseinälle aseteltu näyttely oli minun tekemäni; hän luuli, että nainen oli tehnyt sen.
Työkseen rekkaa ajava Parkkinen ei ole koristellut rekkaansa Marilyn-aiheella, mutta on toki asiaa miettinyt.
– Voisi työnantajalta kysyä, saisiko Volvon kupeisiin laittaa printit. Muuramessa olisi paikka, Barasmainos, jossa sen voisi teettää.
Lopuksi Parkkinen toteaa: – Kiitoksia, Toivakka, että pääsin käymään täällä, koska olen Toivakkaa vierestä nähnyt pienen ikäni!
